1. helmikuuta 2012

Pakkasenpurema


Voi rakkahin ravioli, ymmärtäkää jo että vispipuuro yksinään on hyvää, mutta se ei ole hyväksi kenellekään kun se tungetaan täyttävän juustokeiton ja erikoisleivän kaveriksi. Kiitos taas kivusta ja kamalasta yöstä.

Ei se ollut mun vika, se oli sen ruoan vika!

Aamukin alkoi huonosti. Pakkanen tietenkin harmitti ihan tuhannesti ja lisäksi torkutin kelloani aivan liian pitkään. Hiuksetkin näyttivät siltä että olisivat pesun tarpeessa, mutta suihkuun raahautuminen on tuntunut viime aikoina kovinkin tuskalliselta. Paljon kivempi vain maata lisäaika sängyssä peiton alla, tai illalla tehdä tuhat ja yksi asiaa sen suihkun sijaan, no en iltaisin osaa käydäkään suihkussa.

Pakkasta varten jouduin pakkautumaan kuin pieni eskimo, ja ajattelinkin kuinka helppo olisi vain käpertyä jonnekin aivan palloksi ja nukahtaa. Kaivakaa minut ylös sitten keväällä kun on lämmin.

ps.voisiko minun vatsani ilmoittaa olevansa täynnä vasta puuron loputtua, ei siinä puolessa välissä
pps. nyt sattuu

Kipu kuolee huutamalla, sanoi apulanta, mutta nyt ei viittis kun toiset yrittävät nukkua.

Olisi pitänyt jäädä vain sinne peiton alle.