Juokseva narttu ja muut kevään merkit

Minä tein sen, siirsin parkatarkin kaappiin ja otin tilalle nahkatakin. Kevät on virallisesti alkanut siis minunkin mielestäni. Ja minähän tunnetusti käyn aurinkoenergialla, aamulenkit koirien kanssakin vain pitenevät ja muuttuvat miellyttävimmiksi mitä enemmän valoa tulee. Talvisin ainoa energia jolla käyn, on sokeri ja senkin olen melkein saanut selätettyä, eilen pystyin taputtamaan itseäni selkään, sillä en sortunut kuin kahteen karkkiin! (Sen tavanomaisen pussin sijaan..)

Eihän siis karkki itsessään paha ole, vaan se että sitä syö kuin leipää, (mitä leipää??) ja energiakäyrä hyppii sen mukaan sateenkaaritaivaasta katuojaan. Muutenkin pitäisi saada se sokerihiiri rauhoittumaan, ja parhaiten siihen onnistuu vain katsomalla ruokatapoihin. Minä olen tunnetusti hiiri, napostelen pitkin päivää vaikka välillä olisi hyvä pitää taukoakin. Olenkin miettinyt proteiinien lisäämistä ruokavaliooni, kuten korvaamalla aamuisen viilini proteiinirahkalla. Eihän kokeileminen mitään maksa.(Paitsi sen proteiinirahkan hinnan.)

::Tän takia Tuutikki varmaan juoksee vessassa, khihihi::

Mutta ei minun pitänyt ruokatavoistani tulla puhumaan, vaan keväästä ja kertoa hiljaisuuden metelistä. Eli vaikka blogissani onkin pitänyt hiljaisuutta, ei suinkaan elämässä. Nyt kun olemme löytäneet Tuutikin kanssa uudelleen yhteiset teehetket ja autuaat illat, olenkin istuskellut kaiken vapaa-aikani Tuutikin tuvassa. Sekin tietysti auttoi asiaa että pariin viime viikkoon on tullut tehtyä pelkkiä aamuvuoroja, kävin jopa maitokaapissa kokeilemassa voimiani, ja illanvietot ovat onnistuneet paremmin. Blogihiljaisuuteenkin vaikuttaa aamuvuorot, sillä iltaisin ajatukseni ovat niin väsyneet, sormista puhumattakaan, että ainoa asia mihin kykenen on siirtymään autolla paikasta a, paikkaan b, ja tässä tapauksessa b meinaa Tuutikkia.

Tehtiin Tuutinkin kanssa pieni viikonloppu vierailu Salonkin suunnalle, missä Mamma tapasi Tuutikin ensimmäisen kerran, ”sehän on ihan kakara!”, ja naistenlogiikalla navigointi todistettiin hyödylliseksi. ”Onko se se läntinen vai itäinen terveysasema?”

- No se pyöreä..?

Nauru, iloisuus ja onnellisuus ovat siis yksi kevään tuomia tärkeimpiä merkkejä. Negatiiviselta puolelta ne olivatkin ne kurakelit ja siitepöly allergia joka tänään muistutti jo ensimmäisillä merkeillään, nenäverenvuotona. Mutta nekin kestetään sillä kevättä pyörii rinnassa tuhatta ja sataa lisääntyvän valon myötä.

Misalla taas tuntuu kevät hyrisevän enemmänkin alapäässä kuin rinnassa, sen verran tunkenut takalistoansa Rafin nenään, yksi yö kirjaimellisesti istu Rafin päälle kun herra ei tajunnut pieniä vinkkejä. Mutta eihän meidän poikarukka (onneksi) tuollaisista leikeistä ymmärrä mitään. Ja on niin ihmeissään kun toiselle taas ei ne riehumisleikit käy.

Koira on terve kun se leikkii, ja kiimainen kun se ei lopeta!

Tällä viikolla onkin sitten työnsuhteen enemmän iltavuoroja, mutta enpä mene lupaamaan mitään että kirjoittaisin enemmän tai vastaavaa, tunnetusti olosuhteet voivat muuttua, varsinkin meidän työpaikassamme, hyvinkin nopeasti. Koputetaan nyt vain puuta, ja toivotaan että olisi edes yksi viikko jolloin kalenteriin ei tulisi muutoksia. Tosin ei pieni muutoskaan haittaisi, sehän meinaisi vain sitä että Tuutikin tupa taas kutsuisi..

Arjen ihanuus, lamppu uunissa

Huomenta.

Arvatkaapa mitä onni on, se on lampun palaminen uunissa. Oi kyllä vihdoinkin, onhan tässä asuttu jo melkein vuosi, sain muistettua mainita isille uunin lampusta. Ja kas kuten tunnetusti isäni kohdalla, asia on jo hoidettu! Enpähän juurikaan uunia ole edes käyttänyt, mutta onpahan sitä kivempi putsata kun näkee mihin jäi pesuainetta. Jos nyt sitä käyttäisikin useammin?

Mutta kun minä olen niin huono sen ruoan laittamisen suhteen, varsinkin kun olen yksin. Ei sitä jaksa vaivautua leikkaamaan julienneja ja kuullottamaan tomaatteja. Jotain vaan nopeasti ja siinä se, vaikka aina halua olisi kyllä tehdä ”sen vaikeimman” kautta.

 Voi sitä aikaa kun laitettiin kaikki alusta asti valmiiksi, leipiäkin leivottiin itse. Nyt niitä ruokia on kaupassa ties mitä lajia ja yhdessä jos toisessakin mainostetaan kuin kotona tehtyä. Ei tarvitse edes mennä ravintolaan syömään, kiinalaisen aterian saa pakastealtaasta ja pihvin voi tilata kotiovelle lämpimänä. Sähkön tuhlaamistahan se ruoan laitto on, tai turhan tiskin tekemistä.

Omistan itsekin ties millaisia apuvälineitä aina omenakorasta jäätelökoneeseen, mutta olenko käyttänyt niitä? Jäätelökone lepää vielä pakkauksessaan ja odottaa käyttöönottoa, omenan kannan poistajaa olen kai käyttänyt kerran? Helpompaa se omena on leikata niin että keskusta jää pois.

Ihailen kyllä siskoani, sillä häneltä löytyy myös erilaisia kodinkoneita, ja kaikki käytössä! On friteerauskeitintä, riisinkeitintä ja nyt myös minä hankin hänelle hattarakoneen. Onni on siis pieniä apuvälineitä keittiössä.

Vielä itsestään täyttyvä jääkaappi olisi mahtava, varsinkin näin talvella. Tahdon viettää mahdollisimman paljon aikaa lämpimässä ja kaupassa käynti menee yleensä vain juosten jos sitäkään. Varsinkin meidän kauppa on kylmä, joka toinen asiakas valittaa siitä ja yhdellä jos toisella työntekijällä on ainakin joku osa ruumistaan sinisenä. Oi kesä tule jo takaisin.

ps. Äitini laittoi minut tekemään Helsingin Sanomien sivuilla ruoanlaitto tiedoistani testin, sain 12/15 oikein ja olen huippukokki!

Virtuoosimaisuutesi keittiössä herättää ihastusta ja kateutta. Olet harrastanut ruuanlaitto ehkä jo pitkään, mutta älä kuitenkaan jämähdä bravuureihisi, vaan jatka rohkeita löytöretkiä makujen maailmaan!

Millainen keittiöhenki sinä olet? Onko apuvälineesi pikemminkin mikro kuin uuni, vai valmistatko liemetkin itse?

Muuttuva ahdistus

Minä lupasin ja minä oikeasti yritinkin. Mutta tietenkään en pystynyt siihen, siis olemaan organisoimatta. Ja puhun tietenkin muutosta ja varsinkin pakkailusta. Nyt ne jätesäkkiin vain tungetut lakanat on revitty jätesäkin uumenista, ja organisoitu laatikkoon josta huomaa selvästi sen sisältävän petivaatteita. Keittiötavarat ovat lihalaatikoissa, ja kellariin menevät tavarat on pakattu banaanilaatikoihin. Ettei vain mikään menisi sekaisin, nyt tietenkin kun olen kaikki melkein keittiöstä pakannut, ruokailen vain kertakäyttöastioilla (tätä vartenhan niitä onkin hamstrattu) ja ruoalla mikä ei juuri laittoa tarvitse. Ainoa mitä en ole pakannut on vedenkeitin. Onhan minun aamuteeni saatava!

Tämän pitäisi olla sitä aikaa kun suunnittelen innolla kaikkea uutta ja tulevaa, murehtimatta niistä entä jos. Ei ne kuuluisi edes ajatuksiini. Ajatukseni täyttäisivät vain ihanat sisustusideat jotka jäävät ikuisiksi haaveiksi niiden mahdottomuuden vuoksi, ja minun kuuluisi ajaa vain edestakaisin uuden asunnon edustalla vakoillen tulevia naapureita, ja nähdä auringonpaistetta räntäsateessakin.

En vain osaa nauttia tästä kaikesta, sillä Misansilmätutkailut eivät ole vieläkään lopussa. Kontrolli oli alkuviikosta (hyvästi 100e) ja silmäpaineiden vieläkin ollessa alhaiset eläinlääkäri ohjasi meidät eläinsairaalaan ihan kunnon silmäekspertille (hyvästelen jo valmiiksi 200e). Se tapahtuma sitten tapahtuisi ensiviikolla, jonka jälkeen olisi ihana vihdoinkin hengähtää. Suunnitella aikani muutenkin kuin silmätippojen laitto vuoroina.

Tämä kaikki on vetänyt itseni niin stressaantuneeksi, että masennus yms. oireet ovat vain kasvaneet. Joka aamu herään hirveisiin vatsakipuihin. Toiset kärsivät pääkivuista, minä oireilen vatsallani. Töihin on ollut vaikea joka aamu lähteä, ja siellä on ollut vaikea olla. Normaalisti kestäisin asiakkaat kuin asiakkaat, mutta nyt on ollut lähellä, etten ole huutanut vakioasiakkaille, tai hajonnut vain kesken työpäivän itkemään kun olen kolauttanut lantioni johonkin.

Kirjoittaminenkin on vain jäänyt, tarkoitukseni on ollut kertoa ostosreissusta äitini kanssa. Siitä kun kävimme pitkästä aikaa kiinalaisessa. Siitä kuinka söin sangollisen kevätkääryleitä.

Ja kirjoittaa siitä kun sain suoritettua kaksitahtoo –tapausta yhden päivän sisällä Camipupun kanssa. Kävimme katsomassa Hannu ja Kerttu –noitajahti elokuvan sekä syömässä uudet salaatit Hesburgerissa.

Ei moitittavaa, ja ruokailumme toteuttikin sitä normaalia kaavaa, toinen tunkee toiselle jotain ja toinen jotain. Minä sain Camin kananmunan, ja tungin omat krutongit ja juustot toiselle puolelle. Lisäksi täytin Camin salaattia lisäkatkaravuilla. Minun mielestäni salaatinkin kuuluu olla tasapuolinen, niin kasvisten kuin proteiininkin puolesta, pupun mielestä taas katkarapuja ei voisi koskaan olla liikaa. Minä söin siis salaattia katkaravuilla, Cami katkarapuja salaatilla.

Mutta nyt on yritettävä viettää pari vapaapäivää asioita hoidellen, ja rentoutuen. Toivotaan siis että tulevaisuus, ainakin ensiviikon jälkeen näyttäisi valoisammalta. Onneksi sentään ovat nuo kaksi toheloa käpertymässä syliini ja antamassa lämpöä kun sitä eniten tarvitsisin.

Hyi yök en syö – avaus

Syömisvammailua tai ei, olen mielestäni aina ollut kovin nirso tai valikoiva sen suhteen mitä syön. Joko pitää olla aina samaa tai ainakin sitä muistuttavaa ja uuden yrittäminen oli kuin tikulla silmään. Pienenä olimme usein hoidossa naapurissa, ja hän teki aina suklaapuuroa meille. Itkien vihasin jokaista lusikallista. Anteeksi nyt vain naapurin Riitta mutta se oli kammottavaa. Valkosipuliakin vihasin ja sipulia, kunnes aloin seurustelemaan sellaisen kanssa joka taas rakasti niitä.

Ainakin olen ollut lapsena nirso verrattavissa kaksoissiskooni sekä myöhemmin molempien siskojeni poikiin. Esimerkiksi uutena vuotena söinköhän minä vain nakkeja kun siskoni vieressä veteli katkarapuja. Kavereiden synttäreillä inhosin kun cocktail tikuissa oli juustoa mukana. Jouluna minuun sai alas vain limppua ja kinkkua. Kaikki muu (varsinkin graavi- sekä kylmäsavulohet, joita siskoni söi) oli hyiyökensyö – tavaraa. Jo siis varhaisessa vaiheessa elämääni opin nyrpistämään nenääni oikean lausahduksen kera kaikelle minua ällöttävälle ruoalle.

Nykyään syömistottumuksien ja iän muuttuessa hyiyökosasto on kutistunut että kasvanut tasaisesti. Listalle on tullut uusia, samalla poistellen vanhoja. Joskus sinne hypähtää takaisin joku yhtä nopeasti kuin se yritti sieltä livistääkään. 

Nykyään tämä hyi-yök-en-syö lausahdus on kovin kuultu minun ja Camipupuni suusta. Ensimmäinen kerta taisi olla kun katselimme työpaikkamme valmisruoka tiskiä näin joulun alla. Siis pateet? Kuka niitä ylipäätään syö? Tai muutenkin hyytelöt ja muut sen suuntaiset. Lihahyytelöön en ole varmaan koskaan uskaltanut koskeakaan, ja muistan kuinka sain kokonaisen ruokapöydän räkättämään Lapinlahdessa kun laitoin hyytelöni hyllymään. Ymmärrän nyt mitä tarkoitetaan kun sanotaan joulupukin mahan hyllyvän kuin hyytelö.

Mitä muuta tähän kategoriaan kuuluu. No kaikki limaiset, varsinkin limaiset karkit. Entinen poikaystäväni valitsi aina makuunista pussiinsa juuri niitä käärmeitä yms jotka näyttivät uiman omassa limassaan. Silloin en halunnut koskeakaan hänen karkkeihinsa. Kummallista kyllä, näin karkkihiirenä, on joitain sellaistakin mitä en siedä.

Sitten mauste/suola/herkkukurkku. Siis hyi yök en syö. Kuka ikinä päättikään työntää kurkun etikkaliemeen ei voinut ajatella tarpeeksi pitkälle.

Kaikki haisevat juustot. Jouluisin on vaikeaa istua pöydässä kun ympärillä melkein jokaiselta löytyy jotain aromaattista maitotuotetta lautaseltaan.

Piimä. Minä yritin, siis oikeasti yritin maistaa sitä ollessani toisella luokalla. Oksennushan siitä tuli.

Popcorni ja riisikakut, miten kukaan voi pitää kuivaa ja narskuvaa tuotetta herkullisena? 

Ja narskuvasta puheen ollen, leipäjuusto tai kuten osuvasti entinen poikaystäväni sitä kutsui narskujuusto. Hän tosin sanoi sen hyvällä tavalla, minä en vain koskaan ole ymmärtänyt mitä ihanaa on asiassa joka narskuu suussa.

Muutkin kumiset juustot, feta- ja vuohenjuustot. Jälkimmäinen on vielä haisevaa. Haiseva ja kumimainen yhdessä on jo valmiiksi käsittämätön yhdistelmä.

Pähkinät ja mantelit. Kuivia mauttomia papanoita.

Oliivit, limaisia ja löllöjä.

Juustonaksut, tarvitseeko erikseen mainita niiden hajua?

Nämä näin ainakin mainitakseni.

Listalla oli ennen sienet ja kesäkurpitsa, mutta nykyään en saa niistä kyllikseni. On se kumma kuinka makuaisti ja –mieltymykset voivat muuttua, ties vaikka vanhainkodissa suurinta herkkuani ovat riisikakut juustojen ja maustekurkkujen kera.

Ruokaa lattialle, kello seinälle ja saapas pöydälle

Onpas se yksi viikko taas vierähtänyt nopeasti ohitse. Ja varsin kylmä viikko on ollutkin. Alkuviikosta luulin jo tulevani kipeäksi kun palelin töissä, kunnes eräs asiakas joka kulkee kesät talvet t-paidassa, valitti kylmyyttään, tiesin että nyt ei ole vika minun ruumiinlämmössäni vaan ilmaston lämmössä. Ilman sitä äkkiä iskevää kylmyyttä syksy on ihana, luonnon väriloisto ja syksyn tuoksu. Siinä tuoksuu kostea maa ja sateen raikkaus. Ja syksyä piristää vielä sekin, että näkee taas enemmän ihmisiä, ja voi pakkautua sisälle villapaitojen syvyyksiin tee-kuppi ja hyvä kirja kainalossa. Ja keitot, niitä tekee taas mieli kun ilmat kylmenevät.

Ja kaivoinpahan syksy/talvivaatteita vaatekaapistakin esille. Nyt voi taas käyttää toppaliiviä ja sitä ihanaa nahkatakkia. Misa vaan ei oikein ole innostunut kun iltaisin olen pukenut hänelle heijastin liivin ulkoilua varten. Jos se puhuisi ei se olisi varmaan kovin paljon siitäkään, kun asensin kotiini ElisaVahtiLive-palvelun. Kuluneen viikon olenkin töissä tuijotellut vain kännykälläni Misan tekemisiä. Meidän taloudessa on siis oma BB. Ja kun annoin vielä tunnukset isällenikin niin myös isi valvoo. Voiko järkevämpää tekemistä ylipäätään olla? Olkaa ystävällisiä ja älkää vastatko.

Viikolla olen siis ainakin tehty töitä, ja eilen pääsin viettämään Camipupun kanssa aikaa kauppakeskus Jumboon. Tai no, tunti puolitoista vietettiin kierrellen Zarassa ja sitten kävimme syömässä. Siinä oli meidän kiertelyt. Mitä sitä turhaa jaloitella jos tietää jo mitä tahtoo? Itse en mitään löytänyt (paitsi sen ihanan karvaneuleen, palkkapäivää odotellessa..) mutta ainakin pupu lähti kassi kainalossa kaupasta.

Pupu oli luvannut tarjota minulle lounaan, ja paikaksi hän valitsi Fonda de solin koska kuulemma nyt halutti saada kunnon lihaa. Pupu siis otti South Texas Steakin (mehevä häränpihvi 160 g, bbq-kastiketta ja chilivoita) ja minä Scampi Fritin (friteerattuja jättiravunpyrstöjä, riisiä, salaattia, guacamolea ja chilikastiketta.) Tosin otin annokseni lämpimillä kasviksilla riisin sijaan, ja pupu ceacar salaatin perunoiden sijasta. Hyvää oli vaikka heitinkin ruokaa lattialle, ja näköjään maistui pupullekkin sillä nappaili aina välistä itselleen katkarapuja. Tosin kumpikaan meistä ei suostunut siihen kakkamoleen koskemaankaan. Ja ainakin voi sanoa että chilikastike tosiaan oli tulista, turhan iso kulho sellaiselle tavaralle. Ja olinhan minäkin aikamoinen annoksesta varastelija, nappasin pupun coleslawta ja vieläpä sen grillatun tomaatinkin.

::Oma ruoka::

::Pupun ruoka::

Lopulta lähdimme kohti lentoasemaa jonne heitin pupun matkaamaan kohti Oulua, ja itse suuntasin suoraan vanhemmilleni päiväunille. Illalla käytiin äidin kanssa vielä pyörähtämässä Kodin1 –tavaratalossa josta löysin itselleni alennuksesta kellon, mitä olin katsonut jo kuluneen vuoden. Nyt vielä pitäisi päättää mihin seinälle sen haluankaan.

Ja olenpahan tehnyt myös käden töitä. Korjasin nimittäin lempisaappaani. Sitäkin varten jouduin tulemaan vanhemmilleni sillä itse en omista neulaa enkä lankaa. Mielestäni teipillä ja nitojalla pääsee jo aika pitkälle. Mutta minä siis onnistuin, saappaissa ei enää lörpötä yksi nahkanauha irrallaan vaan se on oikein kauniisti omin pikkukätösini ommeltu kiinni ja toivottavasti kiinni pysyykin. Säästinpähän taas rahaa eikä tarvitse uusia kenkiä ostaa. Näillä saappailla kuitenkin on kuljettu jo kuutisen vuotta, ja kuten jo totesin, ne ovat yhdet lemppareistani.

ps. Ei kerrota äidille että pidin kenkää ruokapöydällä.

Jääkaappiratsiat

Joka kerta kun vanhempani tulevat kylään, tai ainakin isäni, pelkään että he ottavat jääkaappini sisällön tarkkaan syyniin. Mielestäni kaapissani on aina liikaakin tavaraa, mutta tiedä sitten miten ulkopuolinen sen näkee. No, jos nyt tässä vuoden olen jännitellyt kaappini paljastelua, niin kertaakaan pelkoni ei ole toteutunut. Voikohan tässä edes pelosta puhua, pikemminkin jännityksestä? Aina kysellään, onko kaapissa ruokaa ja sitten ehkä jo ärsyttääkin kun olisihan ne voineet tuonne kaappiin katsoa? Kuinka hölmöä on luottaa vain minun sanaani kun näen kaapissani ruokana jo maitopurkin? Tosin isäni näkee ruoan jäätelötötteröinä ja gotler makkarana, joten eipä kai muuta voi odottaakaan? Ja äitini on tyytyväinen kunhan nyt viinirypäleitä ja juustonaksuja löytyy. Minulla se kaikkein tärkein on viili.

Haisuli lopulta teki sen. Ei tosin omaa kaappiani vaan vanhempieni kaapin. Olimme siis Haisulin kanssa viettämässä aikaa vanhemmillamme, jolloin kaapista voita ottaessaankin haisuli tokaisi meillä olevan kovin tyhjä kaappi. Huomautin että olemme äidin kanssa nyt vain kahdestaan isän ollessa reissussa, mutta kun itsekin katsoin tarkemmin, ei se täydempi juuri ole vaikka isäni kotona olisikin. Nyt sieltä kaapista puuttui vain ne makkarat. Ja silti Haisuli väitti että hänellä yksinäänkin on täydempi kaappi kuin meillä. Ja tähän se sitten päätyi. Kuvavertailuihin.

Ensiksi Haisulin perheen jääkaappi, josta löytyi mm. kolmea erilaista juustoa, soijanakkikeittoa ja puolikas sitruuna kahvikupissa.

Toisena vanhempieni jääkkaapi, nyt kun isänikin on kotona. Sieltä löytyi mm. minun ostamat kotiin vietävät viilit, varmaankin vanhentunut sinappipullo ovessa, ylähyllyllä tikrun pillimehuja ja muut takana olevat hillot sun muut luultavammin jo vanhentuneet. Ylähylly on yleensä sellainen mistä ei mitään oteta. Minä yleensä järjestelenkin heidän kaappiaan kun leikkeleet ja juustot aivan väärillä hyllyillä.

Ja viimeisenä oma kaappini ja sen ovi, joka on täydempi kuin sisältö tuskin koskaan tulee olemaan. Tuokin on listalla, sen oven siivoaminen ja järjestäminen. Mutta kun siihen oveen on niin kiva vain laittaa kaikkea esille! Ehkä pitäisi hankkia jonkin näköinen muistitaulu niitä varten.

Ratsiat on tehty ja minä jatkankin banaanikärpästen jahtaamista ja eliminointia. 

Katkarapupiirakka

Alkuperäinen ohje on täältä ja taas muuntelin ohjetta oman pään mukaan mm. maustamisen suhteen ja menin helpoimman, eli valmistaikinan kautta. J

Jälkeenpäin ajatellen tuskin ihan kolmea kananmunaa tässä olisi tarvittu ja enemmän katkarapuja olisi saanut olla! Tietääpähän ensi kerralla kun tätä teen. Meni ainakin kuin kuumille kiville tämä, että lohipiirakka, joten mahdollisesti tulevaisuudessa näitä kokkailuja on tiedossa enemmän. J

Ainekset:

                             Pohja

                             Myllyn Parasruis-kaura piirakkataikina                                            

                             Täyte

                             1 prk                    kermaviiliä

                             3                           kananmunaa

                             1 dl                      emmentaljuustoraastetta

                             1 dl                      tilli ja ruohosipulisekoitusta hienonnettuna

                             180 g                   katkarapuja

                                                         suolaa

                                                         Pasta Rossapippurisekoitusta

                                                         LimePepper pippurisekoitusta 

Painele taikina käsin piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.

Sekoita kermaviilin joukkoon munat, juustoraaste ja tilli. Mausta. Kaada seos vuokaan. Ripottele päälle sulatetut ja valutetut katkaravut.

Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. (Voit nostaa piirakan kypsymisen loppuvaiheessa ylemmäksi pariksi minuutiksi, jotta piirakan pinta saa kauniin värin.)

Lohipinaattipiirakka

Ohje on alunperäisin täältä, mutta muuntelin sitä hieman oman pääni mukaan. Eli kävin s-ryhmän kaupassa enkä käyttänyt Pirkka tuotteita. ;)

                             Pohja

                             Myllyn Paraspiirakkataikinaa (pakaste) 

                             Täyte

                             150 g                   pakastettua pinaattia

                             3                           kevätsipulia

                             1 rkl                     öljyä

                             200 g                   lämminsavukirjolohta

                             1 dl                      tilliä hienonnettuna

                             1 dl                      emmentaljuustoraastetta

                             2                           kananmunaa

                             2 dl                      ruokakermaa

                                                          mustapippuria

                                                          lime-pippuria

Sulata taikinaa pakkauksen ohjeen mukaan. Painele taikina piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) kokoiseksi. Tasoita reuna. Nosta vuoka jääkaappiin.

Kiehauta pinaatti ja hienonnetut kevätsipulit öljyssä.

Paloittele lämminsavukirjolohi. Levitä kalapalat, tilli ja pinaatti-sipuliseos piirakkapohjalle. Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon ruokakerma. Mausta. Kaada seos piirakkavuokaan.

Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa 25 - 30 minuuttia, kunnes täyte on täysin hyytynyt ja pinta saanut hiukan väriä. Anna piirakan jäähtyä hetken aikaa ennen tarjoilua. 

Kipua ja kokkausta

Yö meni taas ihmeellisten tuntemusten kanssa. Ensiksi heräsin hirveään kylmyyteen ja pahoinvointiin, jouduin laittamaan päälleni veluuriasun sillä peitto ei yksinään riittänyt. Tunnin päästä heräänkin yltäpäältä hiessä ja vaatteet heitettiin saman tien nurkkaan. Teki mieli hypätä suihkuun, mutta kunnon asukkaana noudatan hiljaisuusaikoja ja päätin vain kääntää kylkeäni. Noin viisi minuuttia jaksoin kykkiä toisella kyljelläni kunnes päätin luovuttaa ja siirtyä olohuoneeseen katsomaan elokuvaa.

No ei siitäkään mitään tullut. Houdini ja rakkauden kahleet eivät kahlinnut minua paikalleni vaan aloitin lohipiirakan esivalmistelut. Rakas äidinäitini eli Mamma, joka on vierailemassa vanhemmillani, viettää tänään 75-vuotis syntymäpäiviään joten päätin tehdä pari suolaista piirakkaa. Aloitin ensimmäiseksi Lohipinaattipiiraasta (valmistuksesta erillinen postaus) ja koska itse en ole niin lohen ystävä päätin tehdä seuraksi katkarapupiirakan. (myös erillinen postaus)

Piirakan valmistuessa uunissa sain lopulta lukittua takapuoleni sohvalle ja aloin katsomaan kokkaukseen sopivaa elokuvaakin, Julie & Julia. Enkä persettäni nostanut kuin mainostaukojen ajaksi jolloin tein samalla esivalmisteluja katkarapupiirakkaa varten.

What is that you really want to do?

- Eat.

ps. Osaisiko joku kertoa mitä söin eilen väärin, sillä vatsani oli iltaa myöten kuin ilmapallo joka ei laskeutunut millään. Tökkiessäkään se ei antanut yhtään periksi vaan muistutti raskausvatsaa. Ei kiva.

Söin päivän aikana siis viilin ja kolme luumua, uunissa grillattuja kasviksia (kesäkurpitsaa, sipulia, herkkusieniä) maustettuna balsamicoviinietikalla. Perus salaattisekoitusta. Raparperipiirakkaa (nostatus aineena sooda) ja vaniljakastiketta. Mansikoita. Pari herneenpalkoa (joiden jälkeen muistin että saan niistä nykyään allergisia oireita, eli kurkkukutinaa) ja lasi maitoa (äitin neuvo herneiden aiheuttaman reaktion steriloimiseksi).

Kiitos Iltasanomat!

::Iltasanomat 25.6.2012::

Ei kolmea ilman kahta

Viikonloppu on ohitse ja normaali arki on taas aloitettava. Eli siis tämä normaali lusiminen sohvalla/sängyssä. Arki eroaa viikonlopusta vain sillä että saan välillä nukkua (siis lojua) sängyssä pidempään. Välillä koen epäonnistuneeni jos aloitan päiväni aivan liian aikaisin. Ja ehkä päivät menevät kukin aivan niin kuin edellinenkin päivä. Ei mitään muutoksia, ei stressiä, ei mitään miksi pitäisi huolehtia. Muuta kuin Misan ulkoilutus. Tosin onhan se kiva kun vaatelapussa ja vaa-assa toisinaan vilahtaa samanlaisia numeroita. Harmi vain ettei kengännumeroaan voi pienentää.

Mutta viikonlopusta.

Nyt on nähty Nälkäpeli, joka osoittautui ihan kelvolliseksi. Ehkä olisin odottanut enemmän, jos kirjat olisi tullut luettua. Nyt se oli sellainen, katsottava. Imi mukaansa vaikka alku olikin pitkäveteinen ja hieman sekava.

Nyt on testattu picnikin uudet salaatit. Tai uudet ja uudet. Pari täytevaihtoehtoa poistunut ja salaattipohjaan tullut muutoksia, pähkinöiden osalta paremmat –sillä ne poistuivat, mutta siihen se jäikin. Mielestäni salaatissa kuuluisi olla kurkkua ja tomaattia luonnostaan, eikä vain salaatinlehteä. Tosin pakko myöntää, olen jo aika lailla kyllästynyt salaattiin.

Nyt on testattu Mc’donaldsin kalahampurilainen, voiton vei kyllä Hesburgerin versio. Sämpylä oli sileä kuin vauvan peppu. Harmi vain että vauvan pepussakin on enemmän täytettä kuin tuossa mäkin hampurilaisessa.

Huomasin myös viikonloppuna omistavani aivan liikaa takkeja. Nyt kun sain hankittua sen kadotetun nahkatakin tilalle korvaavan, en tiedä mitä tekisin tuolla toisella. (Mainostus: Onlyn musta xs nahkatakki myytävänä 20€) Sitten löysin vielä vanhan kevät/syystakin hyllyltäni ja lopulta siitä tuli koiranulkoilutus takki. Jännittyneenä odotan kuinka monta ylimääräistä takkia löydän sitten kun ilmat lämpenevät ja kaivan kesätakkini esille.

No onpahan ainakin jotain mitä jännittää kesän koittaessa. Ehkä tämä tasapaksuinen arkikin olisi loppunut siihen mennessä.

Saisi vain tulla nopeammin. 

Pähkinäpiina

Ensimmäinen puolipäivä takana, en tiedä vielä menenkö huomenna takaisin. Puolessa välissä aamupuuroani olin jo vääntämässä itkua. Viimeisenähän sitä melkein taas istuttiinkin pöydässä.

Kävin halaamassa suosikkihoitajaanikin alakerrassa, hän kun on lähtemässä pois muihin hommiin vähäksi aikaa, tulee ikävä. Mutta enpä ole nytkään häntä juuri lähtöni jälkeen nähnyt, mutta edelleen jaksoi tsempata minua taistelemaan, vaikka luovutus onkin päässä isona äänenä.

Entä jos vaan antaisi olla? Ei tämä miksikään enää muutu ja jos muuttuukin, niin se on vain hetkellistä. Miksi taivaltaa pitkä matka tietäen että kuitenkin palaa takaisin? Ehkä eri reittiä ja eri keinoilla, mutta kuitenkin aina takaisin.

Lounaalla Ravioli tietenkin päättänyt iskeä kunnolla päin minun kasvojani, pullariisiä sekä kastiketta jossa oli pähkinöitä. Ensin erottelin, päässä huusi ajatus ’hyi yök en todellakaan syö’ varsinkin kun toinen tyttö jätti parsakaalin varren syömättä ja siitä ei sanottu mitään. Toinen taas melkein jätti sienet mutta söi silti, silloin minäkin ajattelin että nielenieleniele. Ja kyllä, puraisematta nielin ja juoksin purukumipussin luokse vain saadakseni pahan maun suusta pois.

Hyi yök vihaan pähkinöitä.

Syyllinen kunnes toisin todistetaan

Herään yöllä hiostavaan oloon, on heitettävä peitto pois päältä. Seuraavaksi onkin jo kylmä, kädet etsivät peiton ja ryömin sen alle vapisevana toivoen saavani vielä unta. Sitten iskeekin pahanolon aalto. Kylmä käsi joka puristaa vatsaasi ja saa sinut hokemaan hiljaa ”Älä tule ylös, älä tule ylös..” jonka jälkeen on jo juostava.

Päässäni kiroan kaiken syömäni samalla kun etsin syyllistä vatsassani tapahtumiin myllerryksiin. Kumma kuinka sitä tuleekin heti syyttäneeksi ruokaa, leimaten sen viholliseksi itseään kohtaan.

Kurkku, tomaatti, tartex-tahna, näkkileipä, soijakastike, peruna, salaatti, yogurtti.. Syyllinen on löydettävä.

Se on tuhottava, poistettava kokonaan silmistäni. Järki päässäni yrittää sanoa ”Ehkä olet saanut vain jonkun pöpön, ehkä olet kipeä”. Mutta ei, vaikka kuumemittari näyttääkin 38,5 ja liikkeellä on vatsapöpöä joka on voinut tarttua jostain. Ei, vaikka elimistön korjaantuessa vastustuskyky on heikompi, ongelmana on ruoka, syyllinen on aina mielessäni ruoka. 

Kyllä, ruoka on ongelma, on siis lopetettava syöminen?

Maailmaamme pyörittää ruoka, minun liiaksikin. Milloin kuulen kuinka se lohduttaa jotain, suklaata suruun, ja seuraavaksi se on vihollinen, ei olisi pitäny syödä sitä viimeistä palaa suklaata.

Sitä on turha yrittää paeta minnekään, se seuraa sinua tai löydät sen uudestaan. Sanoja, lauseita, toteamuksia, uskoja –jokainen liittyen ruokaan. Kuulen niitä sovituskopissa, perhepiirissä, kauppareissulla, bussimatkalla. Siihen liittyy tunteita, olen oppinut kuinka sen avulla voi hallita toisia ja samalla kuinka se määrittelee meidän tunteemme.

Kuinka sinä osaat tehdä näin hyvää ruokaa – Kamalan sitkeää tämä liha

Kyllä minäkin hoikkana pysyisin jos söisin vain rehuja – Ei minun pitäisi tätäkään syödä kun se lihottaa

Olen oppinut pelkäämään, pelkäämään mitä ruoka tuo nyt eteeni. Tuoko se keskustelua päivästä, turvallista. Tuoko se riitelyn rikotuin astioin, tai suuttumuksesta johtuvan ruokahaluttomuuden. Jolloin jään pöytään vain katsomaan eteeni, kyyneleiltä piilossa, yritän syödä, yritän näyttää että minä pystyn, minä olen tässä, minä pysyn rinnallasi.

Minä en järjestä kohtausta vaikka ei maistuisikaan, en paisko astioita, en pelleile. Minä välitän sinusta. Minä lupaan olla kiltti tyttö.

Ruokaa on helppo kontrolloida, sen kanssa voi pelleillä, sille voi näyttää tunteensa. Sille on huudettu, itketty, kiroiltu, syljetty, paiskottu, muussattu.. Sille on uskallettu näyttää paha olo. Ystävä ja vihollinen, jolle on uskallettu näyttää oma itsensä.

Oltiinko me muka niin kireitä kokoajan?

No kyl me molemmat tunnuttiin vihaavan ruokaa alku päivästä lähtien, koska se oli se parannus. Me oltais mielummin tehty vaikka sata muuta asiaa ku syöty sitä kakkaa.