Muumiopas

Pitkään lukeneet tietävätkin jo että olen aivan rakastunut muumeihin, joten voitte vaan kuvitella kuinka innoissani olin kun löysin kirjastosta Muumiopas kirjan. Vaikka olenkin tutustunut muumifilosofiaan ja henkilöihin, silti osa noista hahmoista ja heidän luonteestaan on tuntematon minulle. Ja ehkä muillekin, tai osaako joku kertoa tarkemmin, ilman googlea kuka on Clotilde-täti, Eukko tai Fanni? Entäpä Kampsu, Miska tai Juksu. Nämä minä jo tunnistan lukemistani tarinoista, mutta osalle ne ovat tuntemattomia sillä niitä ei ole televisiossa tai muumimukeissa näkynyt.

Ihanaa kirjassa on myös se, että jokaisesta henkilöstä tosiaan on kuvaus ja samalla se kertoo myös meidän maailmassamme asuvista henkilöistä.

Esimerkiksi..

Mymmelit ovat niitä jotka osaavat ottaa vanhempina aikaa itselleen. He istuvat kaikessa rauhassa, vaikka jälkikasvu tekisi mitä.

Möröt ovat maailmamme sisäpuolella. Tai kintereillä; synkät ajatukset ja muistot painavat kuin kivinen laahus jota tulee raahanneeksi mukanaan.

Tahmatassut pikkumyiden tapaan kajauttajat ilmoille kiusalliset totuudet, etenkin ne pienet paheet, joita useammilla on.

Ja lopulta neuvotaan kuinka voi muuntautua yhdeksi heistä, jota minun ei tarvitse näköjään edes tehdä sillä löysin itseni, olen tullut Homsuksi. Mutta jos tahdot tietää miten sellaiseksi voi muuttua niin..

Perusohje kuuluu, vetäydy, Silloin kun olet seurassa, keskity katselemaan ja tarkkailemaan. Puhu välttämättömin. Kun olet turvallisesti yksin, asetu johonkin mukavaan paikkaan ja anna mennä: kuvittele, maalaa  ja kirjoita, piirrä mieleen, paperille tai ruudulle. Piirrä se mitä toivot ja kaipaat, piirrä suuttumus, kauhu ja pettymys, piirrä kaikista kaunein ja haavoittuvin, piirrä kimaltava niitty ja jyhkeä ukkosrintama, piirrä kaikista pienin tai suurin.

..

Älä hämmenny, kun huomaat olevasi epävarma, ehkä yksinäinenkin. Se kuuluu homssun elämään. Kummastelusta kumpuaa luovuutesi, kykysi nähdä toisin. Samoin tylsyydestä. Kun mitään ei tapahdu, alkaa tapahtua. Mutta sinun kuvasi ja tarinasi ovat sinun. Jos joku kaipaa elämänkatsomuksellisia ohjeita ja opetustarinoita, menköön nuuskamuikkusten luo.

Kuka muu myöntää rakastuneensa muumeihin? Silloin suosittelen tutustumaan kirjaan ja etsimään myös oma muumihahmonsa. Sillä eihän näihin voi kuin ihastua.

:: Rafikin lukee::

Ally Condie - Tarkoitettu

Miltä tuntuisi elää maailmassa, jossa kaikki tulevaisuuteesi liittyvät asiat olisi ennalta tiedossa. Vanhempiesi geenien, asuinympäristön sekä lähipiirin vaikutteet osattaisi laskea koneella niin täydellisesti, että tietäisit mistä pitäisit ja mistä et. Tulevaisuuden ammattisi ja opintosi olisi laskettu tarkkaan, joita varten sinua valmisteltaisiin pienestä iästä asti. Myös tuleva parisi paljastuisi sinulle 17 vuoden iässä, ja 21 vuoden iässä avioliittosopimus solmittaisiin. Kaikki olisi tilastollisesti laskettu, eikä sinun tarvitsi kuin vain olla onnekas kun saat asua Yhteiskunnassa jossa virheitä ja yllätyksiä ei ole, eikä niitä edes sallita. 

Emäntä oikaisee minua lempeästi:” Ette ole onnekkaita Cassia. Yhteiskunnassa ei tarvitse turvautua onneen.” Nyökkään. Tietysti. Olisi pitänyt tajuta olla käyttämättä sellaista vanhentunutta, epätarkkaa sanaa. Nykyään on vain todennäköisyyksiä. Laskelmia siitä, miten oletettavasti jokin tapahtuu.

Kirjan päähenkilö Cassia asuu tulevaisuuden Yhteiskunnassa, ja on juuri täyttänyt 17vuotta ja saamassa tietää tulevan parinsa. Tähän asti Cassia on kuuliaisesti elänyt yhteiskunnan antamien sääntöjen mukaan, Yhteiskunta päättää mitä ihmiset syövät, kuinka pukeutuvat, missä työskentelevät ja missä kuolevat.  Lukija saa kuitenkin jo alussa pienen tunteen, ettei tyttö ole pystynyt täysin tukahduttamaan luomisen, haaveilun ja oman ajattelemisen puoltaan. Ja kun hän näkeekin katsoessaan myöhemmin Yhteiskunnalta saamaltansa mikrokortilta parinsa Xanderin, joka on hänen paras kaverinsa, tietoja, ruudulle ilmestyy eri pojan kuva ja tiedot, hän alkaa kyseenalaistaa enemmän Yhteiskunnan tietoja ja laskelmia. 

Voiko jokin, mikä on väärin, olla totta?

Ruudulle ilmestyneet kasvot eivät nekään ole tytölle tuntemattomat, ruudulle ilmestynyt poika on samassa piirissä elävä Ky, joka on kuitenkin poikkeava, tyyppi kenestä ei koskaan voi tulla toisen ihmisen paria. Poikkeavat ihmiset ovat niitä jotka tai joiden sukulaiset ovat tehneet aikaisemmin jonkinlaisen rikkomuksen, eikä Yhteiskunta voi olla ottamatta huomion sellaista seikkaa, vaikka salliikin heidän asuvan samassa piirissä muiden kanssa. Cassia kiinnostuu mysteerisestä Kysta entistä enemmän, miksi hän on poikkeus ja miksi juuri hänen kasvot ilmestyivät hänen ruudulleen. Oliko kyseessä virhe joita Yhteiskunnassa ei juuri ikinä tapahdu, vai onko kyseessä sittenkin hänen optimaalinen kumppaninsa?

Vaikka samasta aiheesta on tullut monia kirjoja, kuten Nälkäpeli, Outolintu tai muut sellaiset, suosittelen myös tutustumaan tähän kolmiosaiseen kirjasarjaan. Kirja ottaa heti alusta mukaansa ja kuten toiset kirjat, tämä ei kuulosta kovin kaukaa haetulta tai mahdottomalta tulevaisuudelta mielestäni. Nykyajan digitalisaatio, virtualisoituminen, keinoäly sekä muut teknologiseen liittyvät nousevat kehitykset ovat vain hyvää alustusta siitä mistä kirjan Yhteiskunnassa on kyse.

Toisaalta kuitenkin toivon että toisin kuin kirjassa, oma päätösvalta, kyseenalaistaminen sekä niinkin pienet ja yksinkertaiset asiat kuten kirjoitustaito, säilyisivät tulevaisuudessa. Vai mitä itse olet mieltä, onko parempi elää tilastollisesti suunnitellussa tulevaisuudessa vailla mielikuvitusta, vai elää pitäen vielä kiinni omasta päänpäällä olevasta haavekuplastaan ja sen eteen tehtävistä valinnoista.

[Kursivoidut lainaukset kirjasta]

Tykkää, vai tykkää tykkää?

Työkaverin rohkaisemana päätin minäkin liittyä Tinderiin. Tai olihan minulla siellä tili jo ollut, ja unohtanut saman tien, mutta nyt aloitin sen klikkailun, tykkää, ei tykkää, tykkää, ei tykkää, ei tykkää, ei tykkää.. Ei perhana, nyt meni joku hyvä ohi!

”Se on kun baari pikakelauksella!”
- No mut en mä käy baareissa
”Vielä parempi! Saat harjotella!”

Tinder on siis älypuhelimeen saatava palvelu, jolla voi etsiä haluamallaan sijainnilla ja ikähaarukalla vapaita miehiä tai naisia. Kuten työkaverinikin totesi parasta siinä on se, ettei kukaan koskaan saa tietää varmana oletko tykännyt hänestä tai ei, vain jos hän itsekin tykkää minusta.

Aika pinnallinen palvelu toisaalta, mutta itse olen (ainakin omasta mielestäni) laittanut vain kuvat joissa minä olen oikeasti itseni näköinen. Eli yhden sellaisenkin kuvan missä on jotain mistä en pidä, Tuutikki sanoi että siinä olen parhaiten itseni näköinen, eli ehkä se onkin juuri se mikä siinä kuvassa minua häiritsee.

Ehkä itsekin aika kriittisenä klikkaillut vain harvoja tykkäyksiä. Jos kuva on selkeästi vatsalihas tyylinen edustuskuva painan ruksia, jos kuva on selkeästi humalaillasta painan ruksia, jos tupakkaa löytyy suusta painan ruksia ja varsinkin jos kuva on wannabegangztah -RUKSI!. Parhaitenhan tässä saa juuri tietää tällaiset asiat mitkä omassa silmässä voi tuntua häiritsevältä. Tai siis ei minulla mitään niitä vastaan ole, mutta kuvassa haluan nähdä luonnollisen ihmisen, ja ilman aurinkolaseja kiitos.

"Aurinkolaseilla rumakin ihminen näyttää hyvältä"
- Aivan, siks mä käytänkin niitä.

Tykkäämis pareja minulla on jo (hui kamala) 17. Mitä, mistä niitä niin paljon on tullut? Mutta oikeastaan viiden kanssa olen vasta jutellut, tai käytännössä kolmen, sillä kaksi muuta ovat minun tuttujani. Toinen on läpällä tykätty mutta toinen.. Sekin tässä palvelussa on huonoa, se epätietoisuus. Kun onko joku tuttu tykännyttykännyt minusta vain kohteliaisuudesta vai onko oikeasti tykännyt tykännyt. Ja miten siitä mennään eteenpäin, en minä ole tyttö joka vie poikia ulos, minä olen sitä koulukuntaa että mies tekee aloitteen. Piste.

Mutta vaikka se häiritseekin mieltä, ja ärsyttääkin kun toinen ei vastaa heti tai pitkään aikaan, kyllä minä sitä suosittelisin. Katsotaan nyt jos joskus pääsisin jopa treffeille saakka kuten työkaverini viimeviikonloppuna. Kyllä jo tämä parien ja viestien saaminenkin saa vatsan tuntumaan hassulta!

Jatkoa odotellessa..

Ilman käsiä!

Tätä ei varmaan kenenkään naisen pitäisi sanoa ääneen saati myöntää, (joten herkkänahkaisemmat sulkekaa silmänne)mutta minä olen todella huono ihohygienian suhteen. Siis se perinteinen naamanpesu, miten se voi olla niin vaikeaa? Normaalisti voi mennä (oikeasti!) päiviä että jaksan pestä naamaani, ja liikun edellispäivän meikeissä töissä ja ulkomaailmassa. Ja sen olen kyllä näköinenkin!

Joten kesti aikansa ennen kuin otin käyttööni tarjouksesta ostaman Clearasilin kasvopesuaine automaatin.

Ja voi että tuo on hauska! Pieni aikansa siinä, niin kuin naisilla yleensä, meni asetellessa ja olin menossa ostamaan uusia pattereitakin siihen, kunnes tajusin että takaa löytyy on/off –nappi. Auttaisikohan tämä ihmeellinen melkein automaattinen vekotin minua muistamaan kasvopesun useammin? No se jää nähtäväksi, toivotaan ainakin niin!

Kaari koettu

Onko tämä mahdollista, ne jotka tuntevat minut nauravat nyt, mutta minä heräsin vasta viisitoista yli yksitoista! Nukuin kuitenkin vielä eilen parin tunnin päiväunetkin vanhemmillani, joten univelkaa ei pitäisi olla. Talvi siis taitaa tulla kun minä vain nukkuisin nukkuisin ja nukkuisin vielä lisää. Mitenköhän sen saisi selitettyä tai sovittua työnantajan kanssa, lupaan ja vannon nukkua vain kokotalven yli kuten muumit. Tai olisikohan siellä jossain jokin työnantaja joka maksaisi minulle palkkaa nukkumisesta? Olihan Uuno Turhapurokin patjantestaajana, miksen myös minä. Ainahan sitä saa unelmoida.

Päädyttiin lopulta äidin kanssa kauppakeskus Kaareen perjantaina. Ja kuten aina kaikkeen uuteen, siihenkin oli tottuminen. Kauppoja oli ehkä liikaakin, ainakin siihen nähden että olin valmistautunut vain pikaiseen käyntiin nähtyäni että parkkihallissa parkkiaikaa olisi vain kolme tuntia. No lopulta meillä meni kuitenkin enemmän aikaa, mikä oli oletettavissakin, mutta ei auton yläpuolella oleva valo edes vilkkunut kuten Ison Omenan parkkihallissa.

Sokoksen kokoon petyimme, mutta kai se oli odotettavissakin kun vieressä on suomen isoimpiin kuuluva Prisma. Taas kävi kuitenkin niin että kun minä löydän jotain, äiti ei löydä sitä mitä tahtoisi. Minä siis löysin nilkkurit ja äidiltä jäivät ruskeat housut saamatta. Kenkienkin kanssa minä tosin punnitsin, kuten äitini aina, jätin ne ensin sokoksen sovituskoppiin myyjälle aikomatta ostaa niitä. Palasin kuitenkin parin tunnin päästä takaisin ja sanoin äidilleni ostavani ne vain jos ne ovat viety takaisin paikoilleen. EI oltu, mutta harmittamaan ne jäi silti ja kalvamaan mieltä joten takaisin alakertaan ja pukukopissahan ne vielä olivat. Kengät siis lopulta päätyivät minun haltuuni.

Kauppakeskus on aika paljon S-ketjun vallassa, mutta näin henkilökunnan silmin se oli vain hyvä. Saipahan bonuksia enemmän, jopa apteekistakin. Käytiin syömässäkin Kylä ravintolan wokup –ravintolassa, jota en ole aikaisemmin kokeillut vaikka se Isosta Omenastakin löytyy. Nyt kuitenkin päätimme kokeilla, äitini otti kanaa ja minä katkarapuja.

Pidimme molemmat annoksistamme, ja eniten kuitenkin taisimme ihastua lisukkeisiin kuten paahdettuun sipuliin, tuore yrtti sekoitukseen (persilja ja korianteri?) ja mangochutneyhin. Lisäilin ruokaani myös inkivääriä flunssan taltuttamiseksi, mitä äiti ei voinut allergiansa takia ottaa. Ihana kun äidistäkin on tullut nykyään sellainen, että uskaltaa kokeilla jotain erilaista eikä aina tyydy samaan mitä aina ennen. Liekö se lukuisten kokkiohjelmien katsomisen tulos.. (MasterchefAustralia on vaan niin hyvä!)

Ruokapuolella eniten ihastuin kuitenkin vessaan! Mielestäni se oli niin kaunis. Hyvän paikan määrittelee aina hyvä vessa muistakaa se. 

Kauppareissu oli siis onnistunut, käytiin vielä moikkamassa Tikrun isää Prismassa pakollisten ruokaostosten lomassa.

Eli Kaari on koettu ja pidetty. Seuraava kohde onkin tapiolan Ainoa. Mutta ei tänään, tänään näin myöhään heränneenä, yritän ehtiä tekemään kaiken mitä olinkin vapaapäivän kunniaksi suunnitellut, kuten kaupassakäyntiä ja pyykinpesua. Taitaa tosin mennä taas siihen että teen kotihommat ja suuntaan siitä vanhemmilleni katsomaan äidin kanssa (yllätys yllätys) Masterchef Australiaa. Ehtiihän sitä kaupassa huomennakin käydä, töihin on kuitenkin mentävä. Joten olisiko siinä kaksi kärpästä yhdellä iskulla?

Nirppanokka nettitikku

Taas, tai oikeastaan vihdoinkin, Mamman luona Salossa. Tarkoitus oli tulla tänne markkinoiden aikaan, ja jos olisin edes vilkaissut suurta ja mahtavaa googlen tietoutta tässä asiassa, ei olisi itselläni mennyt kuukaudet sekaisin. Ja eikä Mamma oli katsonut minua kuin tärähtänyttä. ”No ei nyt syysmarkkinat elokuun lopussa ole!” Niin, vasta sitten kuukauden päästä.. Ja Mammaltakaan en oikeaa tietoa saanut kun pidin tulemiseni salassa. Pikkasen kyllä ihmettelinkin miksei se iltapuheluissa yhtään touhottanut markkinoista. Olisihan eilen ollut iltatori mutta uusi tangokuningas ei meitä sinne houkutellut, ainoastaan lähi grilli houkutteli meidät hakemaan sieltä ruokaa.

”Välilä tulee niin kamala mieliteko ranskanperunoihin!”

Toisaalta jos olisin tiennyt markkinoiden oikean ajankohdan, en olisi täällä nyt. Vaikka ehkä en markkinoiden aikaan enää pääsekään, on täällä aina niin ihanaa. Kunpa voisin tuoda sen tunteen näytölle, mitä tunsin kun olin päässyt viimeisestä tunnelista ulos, ja viimeinen suora häämötti. Jalkakin taisi painaa kaasupoljinta hieman kovemmin, niin kiire koko kropallani oli tulla sinne missä onni vain kasvaa.

Nyt siis olen täällä, nettiyhteyteni takkuillessa viiden sekunnin välein. Ajatuksenahan oli hakea uusia työpaikkoja urakalla ja kirjoitella enemmän, mutta unohdinpa kuinka huono yhteys täällä on. Miten kaupunkialueella voi verkko reistailla? Snobeileeko yhteyteni näin maaseudulla? Tosin eihän tämä maaseutua ole, melkein Salon keskustaa.  

No mutta huonoine yhteyksineni olen täällä, flunssaisena. Luulin eilen, että jo viikon kestänyt kuumeinen olo olisi kukistettu mutta se tarttui minua kiinni repäisevällä otteella tullessamme kaupasta tänään kotiin. Ehkä ei eiliset iltalenkitkään viluisena auttanut asiassa. Mutta olipavathan (onko tuo edes sana?) koirat väsyneitä illalla niin monien kävelyiden jälkeen. Saunakin jäi nyt meiltä väliin kun en viitsinyt riskeerata liikaa.

Saunan jälkeen Mamma sitten himoitsi taas ranskalaisia, joten lähdin hakemaan Hesburgerista meille päivällistä. Kanafileiden poistuttua valikoimasta, houkuttelin Mamman kokeilemaan fish&chips –annosta johon hän rakastui täysin. Jaksaa vieläkin ylistää sitä. Ihana, joku mistä Mamma ei valita! :D

Skippo tilanne: Mira johtaa 4-3

Marian Keyes – Mercy Closen mysteeri

   

On ihanaa taas seurata niin tutuksi tulleen Walshin perheen elämää, tällä kerralla nuorimmaisen Helenin silmin. Perheen elämää on voinut seurava kirjailijen aikaisemmissakin kirjoissa.

Naura Clare Naura kertoi  nimensä mukaisesti Claren elämästä. Siitä kuinka sairaalavuoteella vastasyntynyt sylissään hän kuulee mieheltään tämän rakastuneen toiseen naiseen. Siinä sitten pakataan kimpsut ja kampsut ja palataan takaisin vanhempien luokse. Jossa odottaa yksi jos toinenkin oivallus ja ihminen. 

”Heti kun elämääni ilmaantuu vähäisinkin huolenaihe, Vastuuntunto sulkeutuu aivojeni kylpyhuoneeseen eikä suostu tulemaan ulos, ei vaikka Velvollisuus ja Kunniallisuus häntä miten houkuttelisivat. Siellä hän kyyristelee lukkojen takana, kunnes kaikki traumat ja draamat ovat ohi”

Rachelin Loma liippasi kirjailijan mukaan läheltä hänen omaa elämäänsä. Rachel joutuu huumevieroitukseen, paikkaan jonka hän luulee olevan täyskylpylä kuuluisuuksineen, mutta joutuukin pettymään. Ja hoitosopimuksen allekirjoituksella hän on sidottuna hoitoihin joita hän ei omasta mielestään tarvitse. Hoidossa hän kuitenkin tapaa toisiakin riippuvaisia sekä muita ongelmiensa kanssa kamppailevia.  

”Mikä saa tuon naisen kuvittelemaan olevansa joku asiantuntija näissä jutuissa? ihmettelin ärtyisästi. Hän on pelkkä hiton sairaanhoitaja. Paras kun tyytyisi vain tunkemaan kuumemittareita ihmisten takapuoleen!”

Enkelit kertoi vuorostaan Maggiesta joka oli kyllästynyt elämäänsä ja avioliittoonsa. Kaikkeen tyytymättömänä ja töistään irtisanottuna hän lähtee ystävänsä luokse Los Angelesiin missä kaikki ovat kauniita ja laihoja. 

”Saavumme hetken kuluttua Los Angelesiin. Olkaa hyvä ja varmistakaa, että istuimenne on pystyasennossa, että painatte alle viisikymmentä kiloa ja että teillä on erinomaiset hampaat.”

Kuuleeko kukaan kertoi taas Annasta, ja hänen koettelemuksistaan palattuaan pahoin itsensä loukanneena vanhempiensa luokse. Hänen miehensäkin tuntuu kadonneen ja miehen elämästäkin paljastuu kirjan myötä lisää yllätyksiä. 

”Toistaiseksi kukaan ei ollut vielä kehdannut olla töykeä minua kohtaan, mutta tuskinpa tämä kiltteys ikuisuuksiin jatkuisi, joten parasta käyttää sitä hyväkseen nyt.”

Ja nyt tämä ihana uutuus Mercy Closen mysteeri kertoi tosiaan nuorimmaisesta Helenistä. Helenin etsivätoimisto, joka käynnistyi Kuuleeko kukaan –kirjassa jatkaa kulkuaan ja nyt on etsittävä kadonnut artisti. Oma elämäkin tuntuu olevan yhtä etsimistä siitä kuka on, ja millä mielellä herätään seuraavaan päivään. 

”Pidin ajamisesta. Se tuntui samalta kuin olisi ollut jonkinlaisessa kuplassa. En ollut  enää siellä, mistä olin lähtenyt, enkä vielä siellä, minne olin menossa. Aivan kuin olisin lähtiessäni lakannut olemasta olemassa, ehkä palaisi ennen kuin saapuisin perille, ja tällainen olemattomuuden tila tuntui hyvin miellyttävältä.”

Perhe on yhtä ihana hullu itsensä, vanhemmat eivät tunne sanaa kokkaus vaan turvautuvat leivonnaisiin ja mikroruokiin. Ihanaa kun tarina vain jatkaa kulkuaan monien kirjojen ja vuosien jälkeenkin.

Ah. Aina vain tämä kirjailija osaa yllättää minut osaamisellaan. On hienoa kun joku jolla on kirjoittamisen lahja, käyttää sitä juuri oikein. Kunpa minäkin osaisin kirjoittaa noin hyvin ja taidokkaasti, humoristisia lausahduksia viljellen ja tunteisiin vetoamista. Kirjailija itse kertookin käyttävänsä kirjoissaan omaan elämäänsä liittyviä tapauksia, joten ehkä siksi hän osaakin vedota niin kovasti tunteisiin. Tyyli on aina uskollista chicklittiä ja juuri sellaista jonka ääressä aika kuluu kuin siivillä ja hyvä olo valtaa mielen.

Voi kunpa ilmestyisi jo kirjailijalta uusi kirja!

Huonot uudistukset

Nyt ne on sitten mennyt uudistamaan Länsiväylä –lehdenkin ulkoasun. Ensin Helsingin Sanomat teki sen, ja nyt Länsiväylä. Hei ajatelkaa koiraihmisiä, mistä minä enää saan kunnollisen kokoisia ja valmiiksi irrotettuja kakka/pissapapereita? Tai ylipäätänsä, mistä ihmiset enää saavat kukkien pakkauspaperia? Jotkut jäävät kaipaamaan myös sopivia papereita kalan käärimiseen. Nyt on kyllä tämä muutos perseestä. Ennen ne lehdet on pystytty tosiaan uusiokäyttämään, nyt olemme tulleet kertakäyttö kulutuksen pariin myös lehtien osalta. Siinä meni sekin kierrätys mahdollisuus yms.

Pitääkö nyt ihmisten ostaa niitä Biojätekassejakin kaupasta, kun mistään ei pysty muotoilemaan sitä omaa pussiansa sanomalehdestä. Itse en sitä osaa, ja nyt en sitten opikaan. On nämä muutokset aivan perseestä.

Asiakaspalaute

Hyvät asiakkaat, tiedän teillä olevan sana jos toinenkin lähikauppaanne tai muuhun kauppaan ja sen toimintatapoihin. Tullessanne kauppaan luotte nopean vilkaisun juuri nähtävillä olevaan hedelmä ja vihannes osastoon ja päätätte mielessänne, ettemme huolehdi juurikaan sen esillepanosta. Kierrellessänne muualla ja löytämättä tuotetta kiroatte mielessänne kun myyjää ei näy ja päätätte tulla kassalle kesken ruuhkan ihan vain nopeasti kysymään missä kyseinen tuote on. Kassalta kestää hieman vastata kysymykseenne kun on palveltava vielä edellinenkin asia. Kiroatte kuinka aikaa kuluu ja lopulta saatte teidän mielestänne monimutkaiset ohjeet. Hylly nro x siinä sen ja sen vieressä. Teitä ottaa jo päähän ja kovasti sillä teillä on kiire ja olitte toivonut vain pikaista kauppareissua mutta syytätte kauppaa sillä asiat eivät ole siellä missä kuuluisivat tai ovat loppuneet. Tuskastuitte jo kerran kun suosikkijuustonne oli päädytty poistamaan valikoimasta. Miksi aina se minun lempituotteeni poistetaan, luulisi että ihmiset ostavat sitä, minä ainakin ostaisin!

Lopulta saavutte kassalle jossa jonot yltävät hyllyrivien lomaan. Teidän tekisi mieli tokaista eikö niitä kassoja ole lisää, mutta ystävällisesti edessänne oleva mies päättää huutaa kassalle samasta asiasta. Kassa tokaisee jotain tauoista ja miehityksen puutteesta. No pakkoko niille tauoille on mennä juuri ruuhkan aikaan, ja luulisi nyt kaupan konsernin (Kesko, Hok-Elanto yms) olevan varaa palkata yksi ylimääräinen aivan vaikka vain pariksi ruuhkatunniksi kauppaan.

Te vaaditte välillä meiltä hyvin paljon, ellei jopa mahdottoman paljon. Meidän pitäisi tietää jokaisen tuotteen hinta suoralta kädeltä, tietää jokaisen helmiohran ym tuotteen sijainti, olla nopea kassalla mutta samalla ystävällinen. Samalla meidän pitäisi toimia lapsenvahtina teidän lapsellenne, mutta olla komentamatta heitä kun he käyttävät kaupan kalusteita kiipeilytelineinä, leikkivät sirukortin lukijalla, repivät lehtiä auki tai ahtaavat suuhunsa sitä mitä ehtivät käsiinsä saada. Onhan sitä lapsen annettava syödä jos hänellä nälkä kerran on. Tuskin kassa sitä harmittelee jos saa käsiinsä tahmaisen jäätelöpaperin.

Minä en teiltä paljon vaadi, mutta joskus toivoisin hyvinkin paljon teidän käyttävän järkeä.

Näin alustavasti haluan vain sanoa että;

- muovipussit voi ottaa heti, ei tarvitse tunkea kassaneidin nenään ilmoittaakseen että ottaa ja haluaa sen heti.

- tavarat voi laittaa lähelle, vaikka siinä olisikin toinen vuorossa ennen. Sitä varten ovat välikapulat. Ja tiiviillä asettelulla myös takana tulevan on mahdollista laittaa omat ostoksensa hihnalle jolloin asiointi nopeutuu.

- kuitin ottaminen, sitä ei tarvitse katsoa halveksivasti puoliminuuttia ja sanoa ettei halua sitä, jolloin kassan on noukittava se sieltä kolikoiden yms alta. Ja jos sen ottaakin käteen, niin kassan päädyssä on roskis johon sen voi halutessaan laittaa, sitä ei tarvitse jättää kassahihnalle ylimääräiseksi roskaksi.

Sydney J. Harris käveli eräänä iltana kadulla ystävänsä kanssa, joka pysähtyi ostamaan sanomalehden. Lehdenmyyjäpoika oli juro ja epäkohtelias antaessaan rahasta takaisin. Harrisin ystävä katsoi poikaa suoraan silmiin ja hyvästeli tätä lämpimän ystävällisesti lähtiessään jatkamaan matkaa.

"Olipa hapan kaveri", Harris huomautti. "Hän nyt on samanlainen joka päivä", ystävä sanoi hartioitaan kohauttaen. "Miten sinä viitsit olla aina niin ystävällinen hänelle?" Harris ihmetteli. "Miksi en olisi?" ystävä kysyi. "Miksi antaisin hänen päättää käytöksestäni?"

-Alan Loy McGinnis [Positiivarit 21.11.2012]

Käsitelty elämä

::@Sokos Hotel Tapiola Garden, ravintola Sevilla::

ILOVEME –messut oli ja meni, tulipahan kannettua selkä vääränä taas kotiin ties mitä ilmaiskylkiäishärpäkettä, mitä nyt kassiin ikinä mahtuikaan. Oli kyllä hyvä varustautua isolla kassilla, vaikka se hakkasikin sitä takapuolen mustelmaa.

Suurimman osan kuitenkin tiputin äidilleni, ja siskokin sai cocacola design pullon tuliaisina. Ja maistoin ensimmäistä kertaa proteiinipatukkaakin, mikä ei ollutkaan niin huono kun etukäteen ajattelin. Joskus, (vuosina nakki ja sika) olen syönyt myslipatukoita ja naturdietin ateriakorvike patukoita pitämättä niistä, ja olen ollut hieman varautunut näiden proteiinipatukoihinkin. Kovin paljon niitä tosin tunnutaan ostavan, joten ei kai jotkut oikeasti tykkäävätkin niistä?

No siis maistoin uutta piparkakun makuista patukkaa, ja kyllä se piparkakulle maistuikin hämäävästi. Jälkeen suuhuni ei myöskään jäänyt ällömakeaa tunnetta, mitä muistelin noista aikaisemmista jääneen. Tuskin itse noita kuitenkaan ostaisin, turhan isoja sellaiset, pitäydyn mieluiten välipalan osaltani vaikkapa yogurtissa. Tosin voihan se olla että noiden makuun en juurikaan pääse senkään vuoksi, etten ole koskaan oikein välittänyt suklaasta. Sirkusaakkosten tai lakritsan muotoisina ne tosin voisivat tosin olla vaaralliset lähelläni..

Nyt on Tapaaminen elämän kanssa suoritettu loppuun. Ei minulla siis yleensä näin pitkään mene yhden kirjan kanssa, mutta olin ehtinyt lukemaan aina vain noin yhden luvun kerrallaan, olin Saloonkin pakkautunut ties millä tekemisillä. Piti kirjoittaa puhtaaksi ylös nappaamani kirjasitaatit, ja vanha päiväkirjakin piti siirtää toiseen. Ja samalla tehdä ne pakolliset, kuten kurkkailla netin maailmaan ja se netti nyt takkuilikin siellä aivan urakalla.

Mutta siis kirjaan.

Pidän kirjoista jotka herättävät ajatuksia, ja yleensä otankin ylös kirjoista löytyviä mieleenpainuvia sitaatteja. Näitähän minulla on siis jo vihkotolkulla kerättynä, ja pitäisi vielä jaksaa ehtiä kirjoittaa koneelle puhtaaksi.

”Oletko sinä lukenut taas kirjoja? Minähän olen kieltänyt sinua tekemästä niin. Ne herättävät ajatuksia.”

Tämä oli Ahernin yksi taas loistavimmista kirjoista ja suosittelen suuresti, jos vähän kevyemmästä lukemisesta pitää.

Nyt seuraavana olisikin vuorossa Cathy Kellyn – Yksin ja yhdessä, ja siitä seuraavana onkin kirjastoon meno. Olen kirjoittanut ylös jo monia kirjoja joita voisi koettaa lukea, kuten esimerkiksi Kira Poutasen kirjoja. Kiinnostuin niistä nähtyäni tuon Hansin matkalla ohjelman jakson, jossa Kira oli mukana.

Tänään en ole kirjoihin ehtinyt kajotakkaan. Aamusta aikaisin ylös, mitä nyt torkutin taas liian kauan herätystäni (outojen unien syytä) ja oli lähdettävä kohti Tapiolaa, ja työpaikkapalaveria.

::Kala-äyriäiskeitto, ei äyriäiset oikein iskeneet::

Eipä siellä mitään ihmeellistä tai uutta ilmennyt, mutta oli mukava olla taas mukana työkuvioissa. Seuraava yhteinen tapaaminen onkin parin viikon päästä tapahtuva tallinnan risteily.

Sitä odotellessa.

Kun olemme läsnä, myös elämämme on läsnä. Joten siitä missä hukutamme aviomiehemme, vaimomme, vanhempamme, lapsemme ja meitä ympäröivät ikuiset ystävämme rakkauteen, hellyyteen ja huomioon, meidän on tehtävä samoin omalle elämällemme, koska se on osa meitä, me olemme elämämme, ja elämä on aina meidän puolellamme kannustamassa meitä, silloinkin kun meiltä itseltämme loppuu usko. Minä hylkäsin elämäni joksikin aikaa, mutta olen oppinut, että vaikka niin kävisi ja eritoten silloin kun käy niin, elämä ei koskaan käännä selkäänsä. Elämäni ei hylännyt minua. Ja me olemme toistemme tukena viimeisiin hetkiin asti, jolloin katsomme toisiamme ja sanomme: ”Kiitos, että pysyit luonani loppuun asti.” Ja se on totuus. 

[Sitaatit: Cecelia Ahern – Tapaaminen elämän kanssa]

"Olen kuin piparminttukarkki mustavalkoelokuvassa"

Ensimmäiseksi on hypetettävä (jos se oikea sana onkaan ja tarkoittaa iloitsemista jostain asiasta) kahta asiaa. Ensinnäkin CafePicnic on vihdoinkin tajunnut tehdä sen mitä olen toivonut jo vuosien ajan kun olen siellä käynyt. (Ei, se ei tuonut tonnikalapatonkia takaisin) Olivat nimittäin uudistaneet taas salaattipohjansa. Yleensä sieltä seasta on löytynyt aina jotain mikä on nypittävä pois (pähkinät, kuivatut karpalot yms) mutta nyt sieltä ei tarvinnut ottaa mitään pois. Ja sinne oltiin tajuttu lisätä se ehkä tärkein ydin osa salaateista. Kurkku! Mielestäni pitäisi olla laki joka vaatii pakollisena kurkun olemassa olon salaattipohjissa. Hesburgerin jokirapuceasar salaattikin voisi ottaa tästä mallia..

Ja toinen hypetys oli elokuva jota kävimme katsomassa eilen. Nimittäin se Madagasgar 3. Hypetettävää vielä sekin että näytös oli luultavammin toisiksi isoimmassa teatterissa ja haisulin ja minun lisäkseni paikalla oli vain 4muuta henkilöä. Melkeinpä siis yksityisnäytös.

Tiedän että varsinkin Mirppu odottaa kunnon raporttia kyseisestä elokuvasta, (pakko muuten mainita, että olen ihastunut tämän kaimani blogiin ja tyyliin! Suosittelen kurkkaamaan blogia), mutta on se vain itse katsottava. Painoin mieleeni kyllä loistavia sitaatteja, jotka sitten unohtuivat saman tien, joita olisi voinut kertoa eteenpäin. Ei ne vitsit kerrottuna enää ole hauskoja, vain jos on kyseisen elokuvan nähnyt. 

Eihän kukaan ymmärrä siskoani ja minua kun ajaessani autoa pompimme penkeissämme tasaisella tiellä. Ei ellei ole nähnyt Ace Venturaa. (Tämä siis tapahtuu yleensä vain kun olemme todella todella väsyneitä.)

Siskostani puheen ollen illalla kävimme äitini kanssa vielä viemässä hänelle kuumemittarin ja kurkkupastilleja. Raukka tainnut jonkinlaisen flunssan saada, ja samalla kun vierailimme kylässä äitini ja minä päätimme vähän auttaa ja siivoilla asuntoa hieman. Tikrua emme vain nähneet kun olivat isänsä kanssa kiertelemässä espoota, mikä olikin ehkä ihan hyvä, muuten siivoamisesta ei olisi tullut mitään.

Vietettiin Misan kanssa yö vanhemmillani, sillä isä lähti viikoksi kaverinsa kanssa Lappia kiertelemään, ja kilttinä ihanana ja kunnon tyttönä päätin viedä äitin aamulla töihin. Olisihan se kamala julkisilla joutua kulkemaan.

Misa nauttikin yökyläilystä. Iltapäivällä oli tiedossa pitkä lenkki luonnon keskellä ja sai vielä nuolla jäätelökipon tähteetkin. Aamulla taas ennen kuin äiti sai takapuolensa penkkiin juustoleipä kädessään, neiti oli jo vieressä valmiina. Hieman erilaiset rutiinit kuin meillä kotona..

Nyt pitäisi toteuttaa normaalit aamutoimet muualla kuin kotona. Hieman toimeton olo kun yleensä olen aamupuuhieni keskellä pessyt pyykkiä ja tiskannut, täällä nyt vain, no ollut koneella. Onhan se parempi kuin hypätä vanhan kuntopyöräni selkään.

Ja parin tunnin päästä vietän taas aikaa Haisulin kanssa kun toimin hänelle Espoo oppaana. Ja sitten hakemaan äiti töistä, tai jos sisko onkin päätynyt kipeänä menemään töihin, niin sitten hakemaan äiti ja Tikru siskoltani.

Tapahtumia täynnä oleva päivä tiedossa, mikä onkin aivan ihanaa vaihtelua siihen normaali arkeen.

Hiilarit hitiksi

Olisi hienoa kirjoittaa tähän kuvan kera että ”Elmeri on kotona!” Mutta ei, ei tullut Elmeriä. Ja niin hienosti kun olin miettinyt ja organisoinutkin mielessäni kuinka saisin pienen jääkarhun kotiini, olin jopa valmis perumaan lounaan äitini kanssa, mutta maanantain harmaus sai minut pohtimaan onko nalle todella sen arvoinen? Siis sen että maksaisin matkoista Helsinkiin tuplasti enemmän kuin jäätelöstä. Ja se maanantain harmaus, tekikö mieli silloin lähteä istumaan ulos? Ei.

Mutta Haisulin silti näin. Siinä tapauksessa rahaa ei lasketa. Siis ystävyydessä. Tosin liikuin autolla ja Picnikin ruoankin sain maksettua sillä lahjakortilla. Kävimme siis maanantaina Sellossa.

Ja eilen vierailimme toisessa Espoolaisessa kauppakeskuksessa, nimittäin naapurissani Isossa Omenassa. Ruokapaikkaa etsiessämme huomasin vain kuinka suppea valikoima todellakin on. Varsinkin jos nirsoili eilen kuten minä ja tahtoi vain salaattia. Tosin niin halusi Haisulikin.. (ok sille ois käyny bagelikin.) Olenpa päättänyt kehittää itselleni taas jonkin sortin hiilarikammon. Perhanan karppaus kun iskee silmille joka puolelta. Mutta Haisuli päätti ottaa missionikseen tämän kammon poistamisen, ja ensimmäinen Mc’donaldsin reissu pitkään aikaankin on vain edessä, onhan sellainen olympialasi saatava. Niin ja se Ice Age lelu.

::Noi jyrsijät kiitos!::

::Minulle musta, Haisulille keltainen, tai vihreä.. tai.. ::

Toisinaanhan se kismittääkin kun on valinnut ystäväkseen Haisulin kaltaisen ihmisen (”Ei Mira EI. Nyt ei syödä vaan salaattia!”) mutta ihminen tekee hulluja asioita rakkaudesta. Kuten antaa turpiin kaiken maailman hittiruokavalioille. 

Päädyimme Omenassa lopulta Ciao! Cafe! paikkaan ja pettymys. P-e-t-t-y-m-y-s. Kummankin osalta. Pääsin ehkä helpommalla eilen kun valikoimassa ei ollut minulle proteiininlähdettä, mutta otin senkin edestä öljyisiä aurinkokuivattuja tomaatteja ja marinoituja paprikoita. Ja näillä silmilläkin katsottuna salaatti oli pieni. Siis pieni. Sen vuoksi jouduimmekin ottamaan vielä jälkiruokaa. Haisuli päätti testata uuden frozenyogurt paikan (spice icen tapaan pohjanoteeraus kuulemma) ja minä arnoldsin fruitien (hmm, hyvin tomaattimehumaisen makuinen?)

Mutta vaikka valinnat tällä viikolla eivät olekaan aina ollut mieleisiä, tosin enemmän Haisulin puolelta, (”sulla menee varmaan pian hermo kun aina syödessä totean mitä olisi sittenkin pitänyt ottaa”) alku on lähtenyt hyvin käyntiin. Sehän on vain ruokaa, ei sen pitäisi maailmaa kaataa. Vielä olisi viikonloppu edessä ja toivotaan että saisimme auringonpaistetta ja lämpöä jotta ainakin pari kesäsuunnitelmaa vielä toteutuisi.

Tosin, jotenkin on ihanaa että syksykin tulee. Arki palaa kuvioihin ja sitä myöten ihmisetkin kotiinsa. Onkin aikamoinen ikävä Niiskuneitiä ja Tuutikkia.

Hotel all inclusive, apua energian purkamiseen

Tervetuloa!

Tahtoisin kertoa täyden palvelun hotellista, johon tänään kirjottauduin sisään.

Hotelli sijaitsee keskellä Helsingin vilskettä, silti kuitenkin välttäen kaupungin häiritsevät äänet. Huoneet on valittavissa aurinkolasku näkymällä tai puiston näkymällä. Valitettavasti yhden hengen huoneita tarjottavissa ei ole, mutta kahden hengen huoneet ovat viihtyisiä. Huoneeseen kuuluu kalusteet (sänky, kaappi, yöpöytä) sekä oma wc-suihku huone. Tiloissa sijaitsee myös yhteinen oleskelutila, mistä löytyvät nykyajan viihdykkeet televisiosta aina lautapeleihin asti.

Hotelli on savuton, mutta samasta kerroksesta löytyy viihtyisä parveke jossa voi istuskella iltaa. Valitettavasti lemmikkieläinten tuominen tiloihin ei ole sallittua. Ulkoilu on aluksi rajoitettua 15min kävelyitä seuralaisen kera, mutta kuka tuonne pimeään kylmään ulkoilmaan haluaisikaan?

Hotelli sisältää seuraavat palvelut. Ruoka tuodaan eteesi valmiina, huomauttamista kyllä toisinaan löytää yksi jos toinenkin hotellin asukkaista ruan laadusta että mausta. Hotellissa ei myöskään suvaita lautaselle ruoan jättämistä, tai yli tarpeiden ruoan hamstraamista lautaselle. Toivottavaa siis olisi, ettei eksotiikasta innostuineita kokkeja näkyisi ainakaan parin viikon aikana. En mielelläni haluaisi nähdä lautasellani jonain päivänä etanoita, fetassakin on jo sietäminen.

Oman huoneen vessat ovat lukittuja 08-21 välisen ajan, mutta yleisiä toiletteja voi vapaasti käyttää, tietenkin ruoka-ajan jälkeen puolituntia olisi maltettava odottaa ennen askareiden hoitoa.

Nukkua saa milloin (ja melkeinpä missä) vain ja aina tylsyyden iskiessä (tai puheripulin) on lähistöllä ihmisiä jotka mielellään auttavat purkamaan ylimääräisen energian pois sinusta.

Mitään muuta pakollista hotellin palveluihin ei kuulu kuin syöminen, purkautuminen tarvittaessa sekä mielellään tietenkin omasta hygieniastaan huolehtiminen.

Niin ja pahintahan tässä kaikessa on se, että kaikki tapahtuu (josta jaksetaan muistuttaakin liiankin usein) täysin omasta tahdostasi.

Kaunis kuollut

Viikonloppu lähtenyt ainakin loistavasti käyntiin, eilen olimme Camillan kanssa elokuvissa ja tänään nukuinkin jopa puoli yhteentoista –joka on käsittämätöntä- ja sain tehtyä rästiin jääneet kotiaskareet. Mutta ensinnäkin, elokuva jota kävimme katsomassa oli (tietenkin) ensi-iltaan saapunut Twilight – Aamukoi osa 1.

Jostain kumman syystä kuolema ja vampyyrit siihen kuuluen ovat kiehtoneet minua pienestä pitäen. Ahmien luin Pikku Vampyyri kirjoja ja samalla toivoin että minun ikkunani taakse ilmestyisi myös viittahahmo. Skeptisenä luulin jo, että tulisin pettymään Twilight saagaan siitä kuultuani, mutta yllätys yllätys jo ensimmäisellä katseellaan elokuvassa, ja olemuksellaan kirjan sivuilla saivat minut antautumaan tällekin villitykselle. Varsinkin vielä kun elokuvassa Bellaa näyttelee kaunis Kristen Stewart, huomioni oli taattu. Miksi minä en voinut olla siinä jonossa kuin Kristen kun kauneutta jaettiin?

Eilen elokuvateatterissa istuessani lumouduin siis täysin Kristenin kauneudesta tavalliseen tapaani, mutta huomioni kiinnitti kokonaan lopun elokuvaa vain ja ainoastaan Kristenin esittämän Bellan vartalo. Kuihtunut sekä riutunut vartalo (kirjan jo varmaan lukeneet tietävätkin miksi näin oli) sai minut kun huokailemaan. Ei siis ihmekään että kuolleena makaava Bella oli minun mielestäni kaunein kohtaus ikinä. Kateus, hyvinkin hallitseva sellainen, iski silloin urakalla ja aika nopeasti ne karkit katosivatkin kädestäni takaisin laukun uumeniin. Jos joskus joku taivaassa haluaisi muokata minun elämästäni elokuvaa, tehkää minulle sama kuvankäsittelyllä mikä Kristenillekin tehtiin tuossa elokuvassa.

Harmi vain että keskellä yötä Google petti minut, enkä saanut kuvaa itselleni siitä. Sen ilmestymistä internetin ihmeelliseen maailmaan odotellen.

Tänään olin vielä sen kuvan lumoissa, kunnes huomasin että kaupassa soi Anssi Kelan kappale Milla. Ironiaa? Viestiä suuremmalta tasolta? Antakaa nyt minun vielä hetki nauttia siitä olosta ja toiveesta, että jonain päivänä minäkin olisin ainakin hetken yhtä ihana kuin Bella maatessaan siinä pöydällä sinisessä mekossa.

Elokuvasta vielä sen verran, että menisin katsomaan sen uudestaankin. Bellan vartalostakin huolimatta. 

Milla hei sun täytyy muuttuu

Sun elämältäs suunta puuttuu

Sä aina tartut tikkuun lyhimpään

Se ei johda mihinkään

Sä et oo mikään tyttö enää

Sun täytyis tehdä jotain järkevää

ja lapselliset leikkis lopettaa

Sabotagen jäljissä

Viikon ajan olen jo tutustunut Chisun uuteen albumiin Kun valaistun, ja pidän siitä. Ennakkoon olin lukenut parit arvostelut jossa tuotiin esiin lyriikkojen synkkä teksti, mutta itse en huomannut niissä mitään kovin synkkää. Tavallista tämän ikäisen naisen pohdintoja, välillä mietinkin onkohan Chisu saanut käsiinsä aivojeni muistikortin, niin samanlaisia ajatuksia ja tekstejä meillä on syntynyt.

Mutta kuten kaikissa levyissä ja artistin tuotannossa eteeni osui kappaleita jotka suosiolla vieläkin sivuutan. Ei vain iske minuun. Tutuin näistä on hänen aiemmasta tuotannostaan oleva Baden-Baden.

Äitini suosikiksi noussut Sabotage uhkaa jo mennä minun kyllästymisen puolelle, jonka vuoksi onkin hyvä että albumi on täynnä muita uusia loppuun kulutettavia kappaleita. Nytkin listoilla soiva Kohtalon oma on ollut kovalla kulutuksella sekä mm. Minä ja mun pää, Ennustus, Kriisit ja Vanha jo nuorena.

Suosittelen albumia muillekin kuunneltavaksi, ja myös Chisun varhaisempaa tuotantoa. Edelleen yksi suosikeistani on Yksinäisen keijun tarina.

Chisu halusi piirtää maailmansa musiikin kautta jo nuoresta tytöstä saakka. Tytöstä kasvoi nainen, elämästä tuli monimutkaisempaa ja maailma kasvoi hänen ympärillään.

[www.chisu.fi]