Kaari koettu

Onko tämä mahdollista, ne jotka tuntevat minut nauravat nyt, mutta minä heräsin vasta viisitoista yli yksitoista! Nukuin kuitenkin vielä eilen parin tunnin päiväunetkin vanhemmillani, joten univelkaa ei pitäisi olla. Talvi siis taitaa tulla kun minä vain nukkuisin nukkuisin ja nukkuisin vielä lisää. Mitenköhän sen saisi selitettyä tai sovittua työnantajan kanssa, lupaan ja vannon nukkua vain kokotalven yli kuten muumit. Tai olisikohan siellä jossain jokin työnantaja joka maksaisi minulle palkkaa nukkumisesta? Olihan Uuno Turhapurokin patjantestaajana, miksen myös minä. Ainahan sitä saa unelmoida.

Päädyttiin lopulta äidin kanssa kauppakeskus Kaareen perjantaina. Ja kuten aina kaikkeen uuteen, siihenkin oli tottuminen. Kauppoja oli ehkä liikaakin, ainakin siihen nähden että olin valmistautunut vain pikaiseen käyntiin nähtyäni että parkkihallissa parkkiaikaa olisi vain kolme tuntia. No lopulta meillä meni kuitenkin enemmän aikaa, mikä oli oletettavissakin, mutta ei auton yläpuolella oleva valo edes vilkkunut kuten Ison Omenan parkkihallissa.

Sokoksen kokoon petyimme, mutta kai se oli odotettavissakin kun vieressä on suomen isoimpiin kuuluva Prisma. Taas kävi kuitenkin niin että kun minä löydän jotain, äiti ei löydä sitä mitä tahtoisi. Minä siis löysin nilkkurit ja äidiltä jäivät ruskeat housut saamatta. Kenkienkin kanssa minä tosin punnitsin, kuten äitini aina, jätin ne ensin sokoksen sovituskoppiin myyjälle aikomatta ostaa niitä. Palasin kuitenkin parin tunnin päästä takaisin ja sanoin äidilleni ostavani ne vain jos ne ovat viety takaisin paikoilleen. EI oltu, mutta harmittamaan ne jäi silti ja kalvamaan mieltä joten takaisin alakertaan ja pukukopissahan ne vielä olivat. Kengät siis lopulta päätyivät minun haltuuni.

Kauppakeskus on aika paljon S-ketjun vallassa, mutta näin henkilökunnan silmin se oli vain hyvä. Saipahan bonuksia enemmän, jopa apteekistakin. Käytiin syömässäkin Kylä ravintolan wokup –ravintolassa, jota en ole aikaisemmin kokeillut vaikka se Isosta Omenastakin löytyy. Nyt kuitenkin päätimme kokeilla, äitini otti kanaa ja minä katkarapuja.

Pidimme molemmat annoksistamme, ja eniten kuitenkin taisimme ihastua lisukkeisiin kuten paahdettuun sipuliin, tuore yrtti sekoitukseen (persilja ja korianteri?) ja mangochutneyhin. Lisäilin ruokaani myös inkivääriä flunssan taltuttamiseksi, mitä äiti ei voinut allergiansa takia ottaa. Ihana kun äidistäkin on tullut nykyään sellainen, että uskaltaa kokeilla jotain erilaista eikä aina tyydy samaan mitä aina ennen. Liekö se lukuisten kokkiohjelmien katsomisen tulos.. (MasterchefAustralia on vaan niin hyvä!)

Ruokapuolella eniten ihastuin kuitenkin vessaan! Mielestäni se oli niin kaunis. Hyvän paikan määrittelee aina hyvä vessa muistakaa se. 

Kauppareissu oli siis onnistunut, käytiin vielä moikkamassa Tikrun isää Prismassa pakollisten ruokaostosten lomassa.

Eli Kaari on koettu ja pidetty. Seuraava kohde onkin tapiolan Ainoa. Mutta ei tänään, tänään näin myöhään heränneenä, yritän ehtiä tekemään kaiken mitä olinkin vapaapäivän kunniaksi suunnitellut, kuten kaupassakäyntiä ja pyykinpesua. Taitaa tosin mennä taas siihen että teen kotihommat ja suuntaan siitä vanhemmilleni katsomaan äidin kanssa (yllätys yllätys) Masterchef Australiaa. Ehtiihän sitä kaupassa huomennakin käydä, töihin on kuitenkin mentävä. Joten olisiko siinä kaksi kärpästä yhdellä iskulla?

Viikon kohokohdat

Monessa blogissa on vieraillut pikapostaukset kuvineen siitä miten viikko on mennyt. Oikeastaan se on aika käteväkin tapa saada sentään joku postaus, varsinkin minulle ja varsinkin nyt kun muutto on edessä. Ellen ole töissä, olen pakkaamassa tavaroita ja järjestelemässä asioita. Mutta siis viikon kohokohtiin.

MAANANTAI

Muistaakseni mitään erikoista ei viikonaluksi tapahtunut, kävin tekemässä aamuvuoron töissä ja töiden jälkeen suuntasin tuttuun maanantaiseen tapaani vanhemmilleni, jossa katsoimme äidin kanssa sunnuntain Olipa kerran –jakson. Olemme aivan koukuttuneet tähän sarjaan.

TIISTAI

Sen piti olla helppo päivä. Siis ensimmäinen päivä takaisin palvelutiskillä. Aika ajoittui juuri niin että tiski olisi valmis ja ehkä joutuisin jonkin näköisiä juustoja hyllyttämään. Kaikkea muuta. Menin siis töihin outoon välivuoroon, sillä osa porukastamme oli työpalaverin ensimmäisessä puoliskossa. Kello 10 olin asettanut jo tutun lippalakin päähäni ja olin valmiina joka iskemään käteni raakoihin kaloihin. (Niistä kanoista puhumattakaan..)

Ei siitä ihan helppoa päivää tullutkaan, juoksin vuoroin bakery uunin ja bakery pakkasten välillä, ja seuraavaksi taas grillin ja palvelukaapin välillä. Siirryimme nimittäin töissä uuteen systeemiin irtobakery tuotteiden osalta, ja jokaista lajia piti olla kokoajan esillä. Töiden jälkeen olinkin siis aivan loppu, ja jollei olisi pitänyt viedä koiria ulkoilemaan, olisin kaatunut suoraan sänkyyn.

KESKIVIIKKO

Ahdistusoireiden voimistuttua päätin ottaa niskastani kiinni ja varata ajan lääkäriin, jotta saisin uusittua seronil reseptini. Olen nyt kuukauden ellei ylikin ollut syömättä niitä, ja en tiedä johtuuko se lääkkeistä vai ei mutta kun sain ne takaisin olen ollut paremmalla mielellä. Ehkä ei pitäisi lopettaa niitä omin päin. Jos nyt tästä kerrasta oppisi.

Lääkärinreissun jälkeen suuntasinkin bussilla kohti Tapiolaa, oli pieni miettiminen siinä että missä sitä sitten jäädään ja miten onnistun tulemaan vielä takaisinkin. Ei siinä etten osaisi busseilla mennä, vaan se perhanan Tapiolan remontointi on sekoittanut bussipaikat yms. Onneksi Camipupu auttoi.

Palaverin alkuun söimme lounaan, ja luonnollisesti Sevilla harjoitti taas allergiarasismia, mikä ei edes johtunut syömisvammailustani, ja ainoa vaihtoehto oli minulle salaatti. Sainhan minä proteiiniakin kun noukin riisisalaatista katkarapuja ja perunasalaatista papuja. Sen noukkimisen voi sitten laittaa syömisvammailun piikkiin.

TORSTAI

Viikko sitten K-Supermarket avasi ovensa, ja ylipuhuin äidin silloin ostamaan tarjouksessa olleen tuorepinaatin. Nyt äiti onkin innostunut siitä. On tehnyt siitä munakasta ja lopuksi vielä neuvoin laittamaan paistetun kanan päälle. Ja vaikka kuinka kerroin pinaatin haihtuvan määrältään pannulla ihmeen pieneksi, oli se silti hänelle yllätys. Nytkun olen äidin saanut innostumaan tuorepinaatin käyttämisestä, voipi olla että kokeilemme sitä vielä jonain päivänä yhdessäkin. Isi kun tuskin mitään sellaista syö. Sopisikohan se sienien kanssa? Neuvoinpahan samana päivänä vielä yhdelle asiakkaallekkin miten pinaattia voisi käyttää.

Niin ja tilttasihan töissä sirukortin lukijanikin. Kyselin sitten henkilöllisyystodistusta varmuuden vuoksi kaikilta jotka ostivat kassaltani kortilla. Oi tätä nykyajan toimivaa tekniikkaa.

PERJANTAI

Onnistuin polttamaan kasvisliemen kattilan pohjaan. Siinä meni sekin pikkukasari roskikseen. Taas yksi hyvä syy lähteä Ikeaan.

LAUANTAI

En muista edes onko tätä koskaan tapahtunut, kai varmaan joskus, mutta lähdinpä aamulla kahdeksan aikoihin koirien kanssa ulos, ja oven suljettuani tajusin jättäneeni avaimet sisälle. Ihan en viitsinyt häiritä naapureita niin aikaisin aamusta kolkuttelemalla ovia ja apujoukkoja, ja päätimmekin odottaa josko joku kävelisi ulkona tai tulisi rapussa vastaan. No puolen tunnin ja monen happihyppelyn jälkeen naapurin poika yläkerrasta tuli tupakalle, ja avuliaasti antoi minun lainata kännykkäänsä. Soitto 020202:seen ja yhdistäminen yleiseen hätänumerooni. ”Huomenta isi..”

Huomisesta, eli sunnuntaista ei vielä ole tietoa, mutta tämä päivä on vielä pullollaan tekemistä. Tänään saan avaimet uuteen asuntoon ja vanhemmat haluavat esittelykierroksen jo suoraan. Ilta meneekin sitten taas pakkaillessa, ja varmaan kyläilen vanhemmillanikin vielä esittelykierroksen jälkeen.

Ensiviikkolla voisin yrittää välttyä suuremmilta kommelluksilta, ja onnistua vain loistavasti asioissa. Ainakin keskiviikkona on tiedossa halailua, hymyä, naurua, ystävyyttä ja kaupoissa kiertelyä sillä näen pitkästä aikaa Haisulin! Onneksi nyt muuttokiireiden ja muun keskelläkin pääsee pitkästä aikaa vain olemaan. Ja muuton jälkeen aion antaa auringon piristää minua niin, että aion tehdä aikaa sille, että näkisin enemmän ystäviäni. Muuttolaatikot purkautuvat rauhassa omalla ajallaan, ikävä on nyt tärkeämpi homma mikä on hoidettava alta pois.

Isoveljen armoilla

Ei tämän näin pitänyt mennä. Olin ensin että minähän en BBtä ala katselemaan, ja kuitenkin. Missä tilanteessa olemme nyt? Tiedän ihmisten nimet jo sieltä, tiedän kuka ärsyttää ja kuka on ihan ok. On siellä yksi tutuntuttukin.

Se alkoi täysin viattomasti. Viikko sitten maanantaina minulla ei ollut mitään ohjelmaa katsottavana aamupalan aikoihin, ja päätin laittaa vain ääneksi taustalle (!) sunnuntaina tulleen livelähetyksen. Sen jälkeen vakoilin tietyn väliajoin netistä mitä ihmiset siellä tekevät, ja maanantaina taas tuli katsottua sunnuntain live lähetys. Ja vaikka eilen siellä koneella niitä muitakin ohjelmia oli, tulipahan taas klikattua sitä BB:n edellisen päivän tapahtumia –videota.

No, pitääpähän sitä tietää mistä ihmiset puhuvat.

Mutta sitä pipoa (ym.sälää) en ole hankkimassa. Enkä 24/7 palvelua.

Hermoheikko

Lapsuudenkotiin on aina kiva palata, mutta ei tätä kauan kestä. Olin eilen jo kiroamassa koko maailmalle, kun päivä ei mennytkään niin kuin olin kuvitellut. Teki mieli huutaa äidille, Misalle, tikrulle, siskolle, haisulille, naapureille, linnuille –aivan kaikille ja kaikelle, vain sen vuoksi että olin vihainen itselleni. Olin vihainen koska olin hermostunut ja levoton. Käänsin kaiken negatiivisuuteni itseeni ja eilen taas iski kamala läskirumapersejapylly –ahdistus. Teki mieli ajaa auto päin toista, juosta olympiamaraton, leikata palasia jaloistani. Kumma kyllä missään vaiheessa ei tehnyt mieli vain huutaa ja itkeä. Ja se olisi kuitenkin helpottanut varmasti kaikista eniten. Yritä nyt ruma lapsi itkeä kerrankin paha olo pois.

Onneksi loppuillasta kävimme äidin kanssa kävelyllä, mikä avasi hermojani, ja saunassa rentoutumassa. Saunan jälkeen lukittiin itsemme television ääreen Neiti Marplen ja Koston ajaksi. (Turha) hermoilukin oli kuluttanut energiaa sen verran, ettei minun tarvinnut kuin raahata itseni sänkyyn ja olin jo unessa. Unessa tosin näin vain kuvia siitä miten Kosto sarja tulisi jatkumaan. Tyhmään kohtaan lopettavat aina tuotantokautensa, juuri sellaiseen että haluaisi tietää enemmän. Perhana.

Toivotaan että tämä päivä sujuisi paremmin. Omaan kotiin kuitenkin ajattelin palata vasta kun isä tulee takaisin reissultaan. Luultavammin jo keskiviikkona.

Sekoittava urheilu

Minä ja äitini emme ole koskaan olleet mitään urheilun katselijoita. Se ei juuri ole liikuttanut meitä, ja ihmettelemmekin aina yhdessä kuinka Mamma jaksaa joka kesä katsella kalevalan ym kisat. Mutta nyt ovat Olympialaiset sekoittaneet meidänkin rytmin ja arjen. Nimittäin tv-ohjelmiston puolelta, ei ne kisat edelleenkään meitä kiinnosta. (Ellei hienoja Lontoon maisemia näytetä.)

Meillä on nimittäin ollut tapana yhdessä katsoa (silloin kun Tikru ei ole hoidossa) äidin nauhoittamia sarjoja ja samalla napostella. Ensin jo kesä oli vaikea ottaa vastaan, sillä Emmerdale jäi tauolle sekä Komisario Lewis. Sokkokokkiakin saamme odottaa syksyyn asti.

Onneksi kesä sunnuntaihin saatiin taas takaisin Neiti Marple ja ainakin osa yhteisrutiinista oli pelastettu. Mutta Neiti Marplekaan ei riitä katsottavaksi kuin yhdelle päivälle, ja nyt Olympialaisten vuoksi toinen ohjelmamme IsäMatteon tutkimuksia, on jäänyt pois ohjelmistosta. Nyt olemmekin pulassa ja on keksittävä jotain korvattavaa vielä viikoksi.

Äitillä on sentään vielä Lemmen viemää sarjansa, josta minä en enää ole saanut kiinni. Tosin tällä viikolla alkaa Top Chef Mestarit, saisikohan äitin koukutettua siihen? Sainhan minä sen lopulta koukutettua Masterchef suomeenkin.

Nykypäivän satuihin luottaminen

En osaa katsoa ketään silmiin, varsinkaan vastakkaista sukupuolta. Jos naapurin poika tulee käytävällä vastaan osaan vain tervehtiä, mutta en katsoa silmiin. Pelkään aina että minua pidetään tyhmänä jos katson silmiin tai jopa niinkin että annan itsestäni väärää kuvaa, kuten esimerkiksi kiinnostusta. Sen vuoksi en ole koskaan osannutkaan olla vastakkaisen sukupuolen kanssa normaalisti. Joko pelkään itse vaikuttavani liian kiinnostuneelta (vaikka kyse olisikin ystävyydestä) tai sitten luulen toisella olevan taka-ajatuksia. Miksi muka kukaan tahtoisi ilman mitään syytä viettää aikaa kanssani tai olla ystäväni?

Joku sanoi joskus että kaupassa työskentelyhän antaa parhaimmat flirttailumahdollisuudet tuntemattomille. Sen voi aina peittää asiakaspalvelun ystävällisyyden alle. Mutta miten siitä eteenpäin? Sitä olen ihmetellyt, miten toinen koskaan tietää toisen olevan tosissaan. Miten oikeasti flirttaillaan ja sovitaan treffeistä ilman että tuntee itsensä idiootiksi? Sinkkuelämän tapaisissa sarjoissa se näyttää niin helpolta, että olen aina ajatellut sen onnistuvan vain jossain toisessa maailmassa.

Mutta sitten, tai onhan tästä jo aikaa, tuttuni tapasi töissään kaupassa miehen jonka kanssa hän meni juuri naimisiin. Toinen oli tavallinen kassaneiti ja toinen tavarantoimittaja. Ihailenkin tätä tyttöä, hän on aina osannut ottaa riskejä (vai onko se hänelle riskin ottamista?) ja antaa mennä ajatuksista sanoihin ja sanoista tekoihin.

Tällaisina aikoina, kun kaikki tapahtuu vain internetin välityksellä enemmänkin ihailen, todella ihailen näitä tosi elämän satuja. Onnittelut siis vielä kerran tälle tutulleni joka sai prinssinsä. Mitäköhän hänelle nyt kuuluisi jos olisi kuin minä, liian peloissaan ja itsekriittinen ottamaan askelia kohti tuntematonta?

Kysymyksiä ja vastauksia osa 1.

Apua näitä on liikaa! Vihdoinkin valmista ainakin ensimmäiseksi osaksi. Pitäisi osata istua vain koneen ääreen ja tehdä se mitä piti tehdä eikä selailla nettiä kunnes huomaa unen tulevan. Voi mitä kaikkea saisinkaan aikaiseksi jos en tekisi turhanpäiväistä! (Kuten tilaisi ja peruisi vaatteita hennesiltä)

Yhdistin tähän myös Paper:in antaman haasteen.

MINÄ JA TAPANI

Mikä on suurin paheesi?

Kynsien pureskelu ja nyppiminen. Sen vuoksi minulla ei ole koskaan ollutkaan pitkiä kynsiä. Eli kynsi ei ole koskaan yltänyt edes sormenpäähän. Kaikki keinot on testattu (etikat sormessa yms) mutta silti vieläkin kynteni joutuvat välillä (lue: päivittäin) kaltoin kohdelluiksi.

Outo tapasi? tai ainakin ehkä muiden mielestä outo?

Olen tämän jo kerran paljastanut ja Haisuli sitä oudouksuikin, eli likaisten pyykkien viikkaaminen pyykkikoriin. Plus lajittelu.

Lempi ruoka?

Jaa-a, tätä itsekin miettinyt moneen otteeseen ja päätynyt kysymään itseltäni ”mitä et suostuisi poistamaan ruokavaliostasi?” Vastaus on viili, hedelmät ja marjat.

Lempiviilisi?

Ihan perus maustamaton. Ja sinne vielä kolme kuivattua luumua sekaan. Sianruokaahan siitä tulee niin kuin mammani sanoisi.

Mitä pelkäät?

Käärmeet kauhistuttavat minua. Kastemadotkin kierrän kaukaa varmuuden vuoksi.

TYÖ / KOULU

Oletko valmistunut johonkin ammattiin?

Menin peruskoulun jälkeen ammattikouluun ja valmistuin merkonomiksi Espoon liiketalousinstituutista (ELIT nyk. Omnia). Muutama vuosi sen jälkeen rohkaistuin kokeilemaan taitojani journalistina ja vuoden kestäneen koulutuksen jälkeen suoritin lehtijournalismikoulutuksen Helsingin evankelisessa opistossa (HEO). 

VAATTEET / MEIKIT

Lempivaatteesi/asusi? laita kuvaa

Ei oikeastaan ole mitään yhtä asua mikä on suosikki kaikkien joukosta, mutta on kausia jolloin tykkään pitää vain tiettyä hupparia tai neuletta. Eli suosikkejani vaatteista yleensä ovat GT:n pitkät topit. Tosin yhdeksi suosikeistani voisi mainita viime vuonna turkista ostamani hupparin. (Huppu siinä on mutta turkkilaisilla mitoilla tai millä lie mitattu sitä ei edes saa päähän.) 

Meikkaatko, millä tuotteilla? ota kuva meikkipussin sisällöstä!

MENNEISYYS

Tähänastisen elämäsi onnellisin hetki?

Misan saaminen kotiin. (Tätäkin oli mietittävä kauan, punnitsin tuhat ja yksi kysymystä voinko laittaa tämän vai olenko joskus ollut onnellisempi ja nyt en vain muista sitä. Harmillista kuin kyseenalaistaa onnenkin)

TOIVEET JA TULEVA

Jos saisit esimerkiksi unelmiesi työpaikan maapallon toiselta puolelta ja sen vastaanottaminen edellyttäisi, että jätät pikaisesti taaksesi nykyisen elämän, ottaisitko tarjouksen vastaan?

Jos työpaikka olisi 100% varmasti minulle ja taloudelliset kulut ym matkakulut onnistuisivat niin kyllä. Yksi mietintämyssyni alla olleista ajatuksista onkin ollut englantiin opiskelemaan journalismia mutta raha-, asumiskysymykset ovat olleet liian hankalia edes pohdittaviksi. (Lue: olen laiska)

Mitkä kolme paikkaa maailmassa haluat ehdottomasti päästä näkemään?

Englannin maaseutu (Emmerdalen kuvauspaikka mm.) ja lontoo. Irlanti ja ja ja ja en tiedä? Kun edes noihin pääsisi!

Mitä odotat ensi kesältä?

PoriJazz reissua siskon kanssa. On hauska lähteä kahdestaan tekemään roadtrippiä! Lisäksi en ole koskaan ollut kesäisin missään musiikkitapahtumissa yms. joten sekin on suuri odotus. Voi olla että jopa bongaan Tarja Halosen!

VIIHDE JA YHTEISKUNTA

Lempi tv-sarja?

Ainakin täydelliset naiset, rillit huurussa, valehtelevat viettelijät, tyhjätaskut.. Ohjelmistosta poistuneet Siskoni on noita, oc, Buffy vampyyrintappaja.

Jos saisit elää yhden päivän jonain julkkiksena, kenet valitsisit?

Luultavammin Mary Kate Olsenin. Olen ihaillu häntä siitä lähtien kun näin ala-asteikäisenä ensimmäistä kertaa siskosten tekemän Double, Double, Toil and Trouble  –elokuvan. 

Viimeisin lukemasi kirja?

Jennifer Weiner – Pieniä maanjäristyksiä

Lempielokuvat TOP 3?

Disneyn Pieni Merenneito on ainakin ykkönen! Muita en osaakkaan sitten järjestellä paremmiksi ja huonommiksi. Mutta listalla ainakin olisivat saagat Underwold ja Twilight. Sitten X-Menit ja ja ja kaikki tollanen epänormaali!

Uskotko Jumalaan tai muihin jumalhahmoihin?

Olen wicca uskovainen (ylä-asteelta lähtien) joten kristilliseen jumalaan en usko.

Uskotko yliluonnolliseen?

Uskon

Seuraatko politiikkaa?

Yritin kovasti seurata jounalisti opiskelujeni aikana mutta en koskaan saanut itse siitä kiinnostunutta otetta joten seuraaminen on jäänyt vähemmälle.

SYÖMISVAMMAILU

Käytkö vaa'alla päivittäin?

On jäänyt tavaksi. Pitäisi (ja on yritettykin) vähentää vaikka jokatoiseen päivään.

Oletko koskaan viillellyt itseäsi?

Kyllä. Arpia näkyy vieläkin jaloissa ja käsissä. 

Etkö haluaisi näyttää terveeltä?

Mielestäni näytän terveeltä.

Luin aiempia kirjoituksia ja sanoit ihailevasi kaksois sisartasi, onko hän myös samassa tilassa vaiko pahemmassa?

Siskoni ei ole samassa tilassa elämässään. Hermoromahdus olisi varmasti vain silloin lähellä jos suomesta mc’donaldsit katoaisivat.

Kenen luo Misa menisi, jos nyt kuolisit?

Vanhempieni luokse. Siskonpojalleni Tikrulle Misasta on tullut hyvin tärkeä joten ties vaikka he nappaisivat pallokasan omaan kotiinsa.  

Etanan aamusuihku

Misan ja minun aamulenkkipolulle on ilmestynyt viimeaikoina muitakin kulkijoita. Nimittäin etanoita. Tie on etanoista niin täynnä että itse meinaan kompastua joka toisella askeleella, kun Misan askeleet taas menevät sirosti niiden ohi ja ylitse. Tosin tänään aamulla Misa reagoi ensimmäistä kertaa maassa lojuvaan etanaan, pissasi sen päälle. Anteeksi etana. 

Etanoista tulee mieleeni aina Gordon Ramsayn – Pannu kuumana (The F word) ohjelman jakso, jossa Gordon keräsi lapsiensa kanssa kotipihasta etanoita ja valmisti niistä aterian. Mietin aina kuinka halpaa olisikin (jos etanoista pitäisin) ruokkia itsensä ”luonnon antimilla”. Nokkoset, voikukat, ketun leivät jne.

Etanoista eimiin. Tai siis Rillit huurussa (The big bang theory) roolihahmo Amyyn. Ensin olin skeptinen miten tämä uusi henkilö sopisi sarjaan, joka näin neljännen tuotantokauden alussa tulikin kuvioihin mukaan enemmän. Kolmannen tuotantokauden lopussahan Raij sekä Howard tekivät kokeilumielessä Sheldonille profiilin deittisivustolle joka lupasi löytää vastaparin. Ja se tulos oli Amy Farrah Fowle.

Kannattaa kurkata sarjaa jos ei ole sitä aikaisemmin katsonut, suosittelen. (SubTVltä tiistaisin klo: 20:00)

Amy:                    Ennen kuin tapasin teidät kaksi, käsin vessassa vain tarpeillani. Nyt on lisäksi sosiaalinen puoli.

Bernadette:        Kai olet ennenkin käynyt porukalla naistenhuoneessa?

Amy:                    Tuntemattomien kanssa. Kavahtuivat kun yritin jutelle pöntöltä pöntölle.

Bernadette:        Jotkut lyylit eivät välitä kaveerata kun on pikkarit kintuissa.

Villasukkamania

Olen rakastunut villasukkiini. Ennen en juurikaan osannut niitä käyttää, sillä saihan H&M aivan ihania HelloKitty-frotee sukkiakin, mutta viime aikoina olen alkanut nauttimaan itse tehdyn tunteesta enemmän. Joku on vaivaa nähnyt ja nämä valmistanut! Siis olen kiitollinen siitä että ympärilläni on läheisiä jotka osaavat käyttää käsiään näinkin taidokkaasti, sillä itseltäni löytyy vain peukalo keskelta kämmentä. Ylä-asteella taisin tehdä ensimmäiset villasukkani siskonpojalleni, joka silloin oli vielä vaippaiässä, ja onnistuin tekemään toiseen sukkaan kantapäähän valmiiksi jo reiän.

Jotenkin tuli ajatus että olisi pitänyt siitepölyallergiasta huolimatta jatkaa vain teknistä opiskelua poikien kanssa, ehkä olisin tuntenut kuuluvani enemmän sinne porukkaan. Siis sen takia että olisin ehkä osannutkin jotain.

Aamu alkoi siis villasukkien valinnalla ja päädyin lopulta mammalta joululahjaksi saatuihin mustavalkoisiin sukkiin.

Nämä jos jotkut ovat oiva taidonnäyte mammani lahjoista! Sain nämä siis viime jouluna ja ensimmäistä kertaa olivat jalassa. Toiset lempisukkani ovat myös läheisen ihmisen kutomat, entisen naapurini joka on ollut minulle kuin toinen äiti. Jotenkin tunnen heidän välittämisensä ja läheisyytensä näissä sukissa, viime aikoina kun olen heitä kaivannutkin erittäin paljon, osaamatta tehdä asialle mitään.

::Lempparit::

Sukista eteenpäin.

Käytiin pienen koirapalleroni kanssa liukastelemassa ulkona, seuraavaksi pitää kehittää luistimet niin itselleni kuin koirallekin. Ainakin itse tarvitsen luistimet kun Misa lähtee vetämään minua päin pusikkoja nähdessään oravan. Oli naapureilla taas nauramista.

Nyt onkin ärsytys päällä kun pöytäkoneeni [siis iso kannettava] ei suostu lähtemään käyntiin ja joudun katsomaan eiliset Emmerdale-jaksot miniläppärin ruudulta. Tämäkin on yksi rutiini, aamuisin pitää aamupalan ääressä olla taustalla Emmerdale tai muu sarja. Pitääkö tässä kohta alkaa katsomaan uutta kannettavaa vielä pokkarikameran lisäksi.

Missäköhän se kauan odotettu lottovoitto viipyy kun sitä eniten tarvitsi?

Myrsky repii puita..

Tiistaisessa lehdessä ollut säätiedotus sai minut varautumaan pahimpaan, eli lukittautumaan täysin kotiin. Ainakaan minun mittapuullani tuolla mitään kovaa myrskya ollut. Mutta kuitenkin. Olin siis varautunut tuuleen joka hakkaisi ikkunoita ja lennättäisi minut ja Misan korkealle ilmaan ulkona. (Olin myös varautunut paikallistamalla jalkapainoni ja siirtämällä ne eteiseen)

Kaupassakin kävin vain juosten hakemassa lamppuja sekä pölynimurin pusseja. Nyt pääsen taas siivoamaankin. Ihan vain isille tiedoksi, kyllä täällä siivotaankin.

Sateelta tosin emme voineet välttyä, ja sadetakki meille molemmille olisikin ollut tarpeellinen. Miten sitä aina voi huomata tarvitsevansa jotakin, juuri silloin kun sitä tarvitsee. Tarpeellinen puute?
Muut ajat vietimmekin neidin kanssa vain kotona linnottautuen olohuoneeseen mainoksien ja hedelmien kera. Cami oli siirtänyt tikulleni sarjaa 'Pretty little liars' (vai lies, en jaksa tarkistaa) ja hänen mielikseen voin sanoa jääneeni koukkuun. Pakko mainita että opin käyttämään myös elisaviihteen digiboxia niin että työnsin tikun vain sinne ja pum, sarja tuli tvstä ulos. Ties mitä muita sarjoja Cami laittaakaan tikulleni tulevaisuudessa..

Tänään onkin sitten tiedossa (liian pitkästä aikaa) vierailu rakkaalle Tuutikille. Suunnitelmissa olisi tehdä (Tuutikin sanoin) herkkusalaattia sekä rupatella viimeiset kuulumiset. Voi olla että vietän siellä seuraavat kolmekymmentä vuotta, tuntuu päässä olevan niin paljon asiaa jaettavaksi hänelle, että halauksia joten poistuminen voi olla hankalaa. Sori Teemu, muutan teille, sä voit nukkuu sohvalla kuhan et kuorsaa.

Tuttu vai tuntematon?

Ulkomaisia tosisarjoja on hauska katsoa, pystyy muodostamaan oman mielipiteensä ihmisistä. Ei ole mitään mielikuvia ihmisistä sillä he ovat tuntemattomia. Näissä suomalaisissa on se huono puoli että aina on mahdollisuus tutun naapurintytön hyppäävänkin silmien eteen. Ja nyt on käynyt niin aivan kirjaimellisesti.
Katson juuri Suomen Huippumalli haussa -ohjelmaa ja tosiaankin, siinä kisailee entinen naapurintyttö. Muistan kuinka olimme hänen siskonsa kanssa parhaat ystävät ja kolmisin olimme ainoat punapäät pihapiirissä. Hänen mumminsa pesi kerran minun suuni (oikeasti) saippualla kun haukuin omaa siskoani. Leijonakuninkaan katsoimme varmaankin tuhansia kertoja.
Nyt tämä joka seisoo edessäni ja katsoo minua television kautta, on nuori ja kaunis aikuinen nainen. Haluan pitää sen muistikuvan pienestä tytöstä leijonanasussa kuin myöntää ajan todellakin kuluneen ja itseni vanhentuneen.
Ja aion pitää, vaikka televisio yrittäisikin muuttaa sitä, oman mielipiteeni kyseisestä naisesta. Onnea Eeville kamppailusta, pidän sinulle peukkuja täältä kotisohvalta ja syön kynteni jännityksestä!

--
Muuten kiukkuuntuneesta mielialastani johtuen tämä olkoon päivän ainoa avautuminen. Muuten voisi olla seuraavaksi luettavissa kirosanatulva ja sensurointiin ja piip -hälytyksiin olisi tarvetta.

Äänettömien kirousten huuto laulaa aamulla

Voi pirhana, perhana ja paska.

Olen omituinen mulla on omat rutiinini ja aamu on vielä sellainen mistä en haluaisi luisua. Turkissa jouduin kokemaan tämän ihanuuden rikkoutuvan ja luulin sen olevan viimeinen kerta pitkään aikaan. Mutta ei.

Kerrataanpas rutiinia. Aamut on mun omaa hiljaista aikaa, yks kuppi teetä, sarjojen katsomista digipoxilta ja Misan vieminen ulos. Sitten siirrytään keittiöön syömään aamupala, siihen kuuluu viili ja 3 kuivattua luumua sekaisin. Mahdollisesti myös pöytäkoneen kanssa katsotaan eilinen Suurin pudottaja/Emmerdale/Salatut Elämät. Ja tämä voi tapahtua vain keittiön pöydän ääressä. Jos en katso sarjaa sitten luen kirjaa. Hiljaisuudessa. (Tai no tietokoneen taustahälinä). Mutta pöydän ääressä on syötävä ja luettava. Mahdollisesti vielä ristikkolehteäkin täyttäen. (Kyllä teen montaa asiaa samanaikaisesti, tästä voi ymmärtää miksi aamupalani kestää yleensä tunnista toiseen.)

Mutta nyt, mutta nyt! Argh. Olen mammalla Salossa ja joka aamu, joka aamu olen joutunut luistamaan jo hiljaisuuden rutiinista, mutta pöydässä omalla paikallani olen saanut syödä aamupalan. Eilen serkkuni Vilma tuli myös yökylään ja nyt rutiinini on rikottu! Nuo kaksi hävytöntä pelaavat korttia pöydän ääressä ja minä joudun syömään aamupalani olohuoneessa sängyssä! Ei tämä toimi. 

Ei ihmekkään että ulkona sataa, luontokin tietää että tänään voi tulla vain huono päivä. Yritetään nyt syödä perhanan aamupala ilman hiljaisuutta ja pöytää. Argh. 

Tai sitten odotetaan 10min kunnes Tunteet ja tuoksut alkaa, niin tuo mamma siirtyisi telkkarin ääreen. Kyllä, odotetaan. Muu ei ole mahdollista. Minähän en aamupalaani sängyssä syö. Ei tässä voi edes lukea. 

Alkakoon maailman pisimmät kymmenen minuuttia. Sillä aikaa vois vaikka keittää uuden kupin teetä.