Yksinäisen sukan tarina

Luulin aina sukan katoamista pesukoneeseen urbaaniksi legendaksi ja hassuksi sanonnaksi, mutta kappas vain ja koputetaan puuta, laitoin sukan pesukoneeseeni mutta ulos sitä ei sieltä tullut. Mihin ihmeeseen se meni? On ollut pää rungon sisällä katsomassa ja hyvä etten taskulampulla ruvennut sohimaan. Pieni harmaa Hello Kitty sukka, mihin katosit?

Parin viikon kuluttua tajusin uutta sukkaa koneeseen heittäessä, kurkistaa koneen taakse, ja siellähän se kadonnut sukka oli. Väsyneenä siis kannattaisi siis katsoa mihin suuntaan sitä sukkaansa heittelee.

Jokainen sekunti on tärkeä

Jokainen varmaan tietää, miltä tuntuu herätä itsekseen. Siis että silmät aukeavat ilman mitään häiriötekijöitä, olo on levollinen ja raukea. Voi siinä venytellessä hieman hymyilläkin. Ja kuinka nopeasti levollisuus muuttuu pakokauhuksi huomatessaan herätyskellon unohtaneen kokonaan työnsä. Jos on vielä jotakin pelastettavissa, ja onkin herännyt vain vähän myöhemmin kun piti, jäljellä olevat minuutit vilahtavat silmien ohi, mitä kaikkea ehtii vielä tehdä?

Tällä tavallahan minulle kävi eilen. Onni onnettomuudessa en sentään myöhästynyt töistä, mutta heräsin vain tuntia ennen kuin siellä piti olla. Ja tosiaan se tunti vilahti silmieni ohi mahdollisuuksineen ja mahdottomuuksineen. Siinä ajassa pitäisi ehtiä viedä koirat ulos, pukea, syödä aamupala (haha joo hyvä  vitsi), ja naamioida itsensä niin että näyttäisi meikanneensa, eikä nukkuneensa meikit naamallaan. (Yritin käyttää tässä yhteydessä kuvastavaa sanaa yllä/päällä mutta se tuntui hassulta, voiko meikit myös olla alla?)

Töissä olin kuitenkin ajoissa, taskussa karkkia aamupalaksi ja vieressä mehupullo pitämään minut aktiivisena ainakin ennen ensimmäistä taukoa.

Tänään on herätty onneksi ajoissa, ja nyt aion nauttiakin hitaasta aamusta. Pesin jo naamani ja voisihan sitä repäistä ja pestä hiuksetkin! Oi että tätä ajankäytön ihanuutta.

Energian kulutusta

Enhän minä viikko sitten lauantaina ollutkaan palvelutiskillä, työkaveri sanoi tekevänsä sen joten minun iltani pelastui. Olin jo piirrellyt kauhukuvia itsestäni juoksemassa tiskiltä uunin ja pakastimen välillä ja kuunnellen kuinka asiakkaat valittavat kalojen päiväyksistä. Kauhukuvissani minä olin myös unohtanut pestä käteni ja pukea kumihanskat, ja kynsien alta näkyi kasvavan ruohoa.

Lisäksi minua väsytti aivan kamalasti.

Seuraavan viikon aloitin taas vauhdikkaasti, työkaveri naureskelikin että ”Mira on taas vauhdissa”, kun tyhjiä pakkauslaatikoita alkoi ilmestyä hyllyjen väliin. Ja vielä sillekin, kun olin niin tuskastunut siitä, etten osannut päättää mihin välikköön menen siivoamaan.

Kukaan ei saa minua tänään kiinni, minä viuhun kuin myrskytuuli! ©Pikku Myy

Kunpa nämä energiapurkaukset toteutuisivat myös kotona. Siellä minä olen taas viime aikoina linnoittautunut sohvalle katsomaan Greyn Anatomiaa.

Viime viikko meni siis yhtenä hujauksena joko juosten tai vain maaten. Mitään oleellista ei tullut tehtyä mutta johonkin kummaan sekin aika meni. Rafi tosin oli yökylähoidossa siskoni luona, ja taisi molemmat pojat nauttia. Tikru teki Rafille ruokaa aina siskoni silmän välttäessä, ja saihan tuo adhd koira myös murustella pitsan reunaa. Misakin nautti hiljaisuudesta kotona, kunhan kukaan ei vain kerro sille mistä herkuista jäi paitsi.. Hoito onnistui siis hyvin mitä nyt Rafi näykkäsi Tikrua nenästä, mutta oppiipahan lapsi olemaan tunkematta naamaansa toisen naamaan. Voikohan tuota vaikeammin sanoa?

”Ehkä se puri minua kun minä olen tämän värinen.”

Tämä viikko jos mentäisiin rauhallisimmissa merkeissä, tai no ainakin niissä että onnistuisin tekemään jotain hyödyllistä. Kuten vaikka kirjoittamaan, ja käyttämään enemmän kesävaatteita. Sehän on hyödyllistä?

Kaikkialla toitotetaan kuinka syksy tekee tuloaan mutta meillä siihen ei vielä ryhdytä. Niin kuin sitä lauletaankin vielä on kesää jäljellä..

Jarrua toimittaja Mäkinen

Tahtoisin NIIIIIN sen ajatuksen siirtimen, mistä olen puhunut jo monesti. Tänäänkin koirien kanssa aamulenkillä tuli vaikka mitä mieleen, varsinkin kun kuuntelin harakan naurua, se oikein kiherteli. Sellainen kihertely minkä voisi olettaa kuulevansa vain piirretyissä, mutta siellä rappusten yläpäässä se naureskeli, ei mikään ihmekään olinhan minä juuri sängystä nousseen näköinenkin.

Lupailuni tiiviimmästä kirjoittelu tahdista ei siis toteutunut, vaan viime viikollakin heti työvuoron jälkeen suljin kaiken maailman ulkopuolelle väsymyksestäni johtuen. Camikin on hermostunut monesti kun en ole vastannut puhelimeen tai viesteihinkään, ilkeästi olen välillä vain laittanut puhelimeni äänettömälle ja antanut sen surrata rauhassa. Anteeksi siis kaikille keitä olen laiminlyönyt viime päivinä virtuaalisesti, aamu kuudesta iltapäivä kahteen saakka olen jaksanut hymyillä ja olla pirteä, sen jälkeen olen antanut vain naamani rutistua kuin rusina ja sulkea tosiaan koko maailman.

Nyt eilinen oli vapaapäivä, kuten on tämäkin, ja olen suorittanut tehtäviä ehkä liiankin touhukkaasti, sillä nukahdin eilen aurinkoon. Onneksi sentään en palanut, mikä onkin jo aikamoinen suoritus tältä kesältä, en ole palanut kertaakaan, en edes pienesti! Mutta sekin on sitten korvautunut pienillä työhaavereilla, poltin peukaloni bakery uunilla leikkiessäni sunnuntaina, ja sormet on täynnä pieniä viiltohaavoja.

Mutta nyt yritän saada viimeisenä vapaapäivänäni kirjoitettua jo valmiiksi postauksia jotka laitan ajastuksen kanssa tulemaan. Ja nyt työkaverin, ketä olen tuurannut, palattua lomalta minun työvuorotkin ovat pääosin taas iltapainotteista, joten aamupäivät voin kuluttaa taas kirjoittaen.

Älkää siis huolehtiko, täällä minä olen hieman kiireisenä vain ja yritän saada itseni jarruttamaankin hieman.

Even if somebody tried to stop my heart I'm still alive I will never give up

Tiedän, tiedän että lupasin kirjoitella useammin mutta viimeaikoinen kiire on ajanut minut niin väsyksiin että olen uuvahtanut kotiin päästyäni ja harvoin jaksan edes kaivaa kannettavaa syliini. Ja puhelimella postaileminenkaan ei ole minua sillä inhoan sen hitautta ja sitä että teksteistä tulisi väkisinkin lyhyitä. Näin koneen kanssa tuntuu että kontrolli olisi paremmin hyppysissäni.

Mutta ei huolta, nyt alkaa vapaat aina keskiviikkoon saakka, joten jospa nyt vaikka ehtisin kirjoittamaan ja kertomaan mitä minulle kuuluu ja mitä minä olen kuluvina päivinä tehnyt. Ja miten olen pukeutunut, joka kostautuikin luultavammin kuumeiluna. Palailemisiin siis! Tässä kuvia kuitenkin viime ajoilta.

::Rafin aamupalana toimii myös mun sormi::

::Sain tollasen kylkiäisenä Royal Caninin koiranruoka ostoksesta::

::Konfirmaatio juhla-asua::

::Paikallaan pysyy vaikka tulisi kuinka kuuma..::

::..Kunnes Misa päätti että se on SEN paikka::

::Synttäripäivänä päätin pukeutua mekkoon::

::Säväytin hiuksiani::

::Löysin vihdoinkin omalla nimellä varustetun kokis pullon Nöykkiön valintatalosta! (sori Cami, siis vt:stä)::

::ElisaVahti vakoilua::

Ne pikaiset

Meidän elämä Misan kanssa koostuu nykyään vain pikaisista asioista. Meillä on pikaulkoilut, pikaruokailut, pikasuihkut, pikaiset teet, pikaiset välipalat, pikaiset puhelut, pikaiset pikaiset pikaiset, ”Odota nyt äiti kirjoittaa tän vain ihan pikaisesti!”

Ja sitten jos joku hidastelee ja katkaisee sen pikaisen on tuho lähellä, kuten nyt kun wordini sekoilee jotain rivivälien kanssa, oisko joku pika-apu jossain?

Ratkaistu, sen kun käytti aivojaan aivan pikaisesti.

Pian varmaankin alan käyttämään päivittäisessä sanastossani lyhenteitä, jotta puhuminenkin sujuisi pikaisesti. Seuraava postaus onkin varmaan tms. jne. painotteinen.

Tekstiviesteissä käytän jo paljon lyhenteitä, menetän pian hermot kun kirjoittaminen ei ole nopeaa sillä. Ehkä lyhenteet luotiinkin kiireisiä ja helpottavasti hermostuvia ja luovuttavia ihmisiä (kuten minä) varten, tai sitten toisaalta voisi yrittää nukkua vähemmän, niin päivässä olisi enemmän tunteja suorittaa asioita. Syytän talvea, tulkoon kesä ja kirkkaus pian takaisin. Silloin lupaan taas olla kiireetön. Ehkä.

Sukaton kiire

Huomaa että en ole ehtinyt paljoa kotona viettämään aikaa (hereillä) tai että olen kiirehtinyt jokaiseen paikkaan, sillä kotona pyykkikorit pursuavat (mikä on täysin luonnotonta, vielä se pursuaminen rumasti, ei edes siististi ja lajitellusti!), unohtelen asioita kotiin tai töihin ja hävitän tavaroita. Nyt hävisi sitten yksi sukka. Tai en minä kai sitä ole voinut hävittää jos tiedän missä ja miten se on luotani poistunut. Tai siis ehkä tiedän, on epäilykseni että se olisi tippunut työpaikan pukuhuoneeseen sieltä pois kiiruhtaessani. Siis sukka oli muovipussissa, ei sentään jalastani onnistunut karkaamaan. Unohdin eilen katsoa olisiko sukkani puikkelehtinut jonnekin kaapin alle, mutta taas kiireessä unohdin.

Sukilla on varmaankin kamala elämä. Kuvitelkaa, niitä varten on vain yksi pari, ne ei voi koskaan repäistä ilman että niitä kritisoitaisiin. Aina on se yksi ja ainoa minkä kanssa on tultava toimeen. Entä jos toinen onkin repalainen ja rikki, tai haiseva ja homeinen? Sehän luonnollisesti määrittelee myös vastaparinsa arvon –turha, kaatopaikka tavaraa. Onneksi en ole sukka.

Anteeksi hyvä sukka mutta suuresti en sinua jää kaipaamaan, olit vain työsukka ja laatikossa piisaa muitakin.

Tänään taas kiirehditään töissä, mutta illalla aion täysin rauhoittua, sillä luokseni tulee hoitoon pieni 5kk chihuahua! Ystävä lähtee viettämään tyttärensä kanssa uuttavuotta turkuun, ja innostui kun tarjouduin ottamaan tämän pienen vauvan hoitoon siksi ajaksi. Kaksi muuta koiraa ystäväni ottaa kuitenkin mukaan matkalle.

Illalla siis taitaa olla tiedossa vain kirjan lukemista, ja ehkä pienien mustasukkaisuuskohtauksien taltuttamista. Voi olla nääs meidän Misa neidillä sana jos toinenkin pikkukaverin tuloon. Noh, sopu sijaa antaa ja lahjonta myös.

Joulurauhaa

Hyvää joulua kaikille!

Viimeinen työvuoro edessä, sitten vois yrittää hengähtää ja käydä nukkumaan. Ja syödä sen aamupalan.

Töitä paiskittu siis kaikki nämä joulua edeltävät päivät, milloin on ollut niin kiire ettei ole ehtinyt hengittämään ja toisinaan kauppa on ollut niin hiljainen että on voinut Hiparin kanssa vetää joulupolkkaa käytävillä.. Ehdittiin me tutkia palvelutiskikin läpi ja käydä ankaraa laaduntarkkailua muiden kanssa.

Mutta välipäivät olisi tarkoitus yrittää pysyä paikallaan, joten yritän kirjoitella enemmän kuulumisia!

Nyt siis viimeinen rutistus kuten sitä sanotaan ja töihin.

Toistan itseäni mutta: Hyvää joulua!

Pakoni loppuun juostu on

Minä oikeasti yritän, yritin ja tulen yrittämäänkin (onko vielä joku muoto mitä en muistanut) kirjoitella enemmän. Verrattuna viime vuotuisiin kirjoituksiini ne ovat jääneet vähäisiksi ja merkityksettömiksi. Onpas vaikea sana. Tahtoisin niin paljon kirjoitella hauskasti ja lennokkaasti, ajatuksia herättävänä ja mielenkiintoisena ihmisenä. Mutta en ole, minä vain toistan sitä samaa litanjaa, töitä töitä töitä töitä. Nyt olin vapaalla melkein viikon enkä siltikään saanut mitään tehtyä tai kirjoitettua. Juoksin vapaapäivänikin ties missä ja ties miten kiireessä. Miksi sitä kiirehtii silloinkin kun vain istuu paikoillaan? Ajatukset juoksevat jo jossain muualla, jossain mitä pitäisi tehdä tai on tultava tekemään. Koskaan ei osaa olla täysin paikoillaan, joko on jalan heiluttava tai kynsiä revittävä.

Ainakin minä olen aloittanut olohuoneen uudelleen järjestämistä. Ja sainhan minä keittiönkin imuroitua. Onhan se roikkunut listalla jo pari viikkoa. Suihkuunkin kävin tutustumassa pitkästä aikaa, sinne lämpimään vain aina tekisi mieli jäädä koko päiväksi. Ja (halleluujaa) sain nypittyä kulmakarvanikin. Taas ne ovat millinohuiset mutta eivätpä ainakaan rehoita kuin kyntämätön pelto.

Näin viime yönä unta että lahjoitin HARIBO-joulukalenterini pois ja unessa ainoa huoleni oli, että miten saisin enää kuvattua (turhaakin turhempia) kuvia päivittäisistä luukuista ja niiden antimista Instagramiin. Johon jo eilen kyllä meni hermo. Tuli lelu jonka kai jotenkin saa kasattua neliöksi –ei onnistunut. Aivan liikaa aivotoimintaa suoraan aamusta ei toiminut minulla. Yritin tänään uudestaan ja melkein sain siitä neliön. Tuossa se seisoo edelleenkin odottaen varmaan huomista. Jos se onnistuisikin paremmin siinä neljän aikaan aamusta, vien sen vielä mukanani töihin. Hyvät asiakkaat jos huomenna patonkinne ovat hieman kärähtäneitä ja croisantit mustuneita, unohdin ne luultavammin vain uuniin leikkiessäni lelulla. Lapsihan oli terve kun se leikkii?

Terveydestä sairauteen tai mihin suuntaan tahansa, minun on pakko jakaa tämä kappale kanssanne. Kuuntelin tämän eilen vahingossa ja lopulta se soi vain repeatilla. Jos en oli ollut lähdössä vanhemmilleni olisin sytyttänyt kynttilät ja istunut olohuoneen nurkkaan ja jatkanut repeatin kuuntelemista.

Tänään on kuitenkin mentävä töihin, joten on jätettävä kynttilät ja nurkka odottamaan myöhempää hetkeä.

Mutta, kuunnelkaa sanat ajatuksella.

Yökukkuilua

Ei ehkä pitäisi valvoa tässä iässä enää kovin myöhään. Taisin unohtua viestittelemään liian pitkään ja nukkumaan pääsin vasta tän päivän puolella.

Nyt aamu on jo täydessä käynnissä ja hirveässä hulinassa lähdin taas liikenteeseen. Naama on varmaan kuin pandakarhulla silmäpussien kera, ja toivottavasti paita on edes oikein päin.

Olisin voinut kyllä napata jonkun toisen laukun matkaan, jonkun sellaisen mikä ei kävellessä hakkais tuota takapuolen mustelmaa.

ILOVEME -messut täältä tullaan.

Aurinkoenergia puutostila

Kulunut viikko on ollut itselleni henkisesti raskas. Viime viikon tiistaista aina tähän päivään asti on tehnyt mieli itkeä, itkemättä silti. Kai minullakin jonkinlaiset kyynelkanavat on jotka uhkaavat täyttyä yli äyräiden. Milloinkohan nekin räjähtävät ja itken patoutuneet itkuni?

Mutta onhan sitä ollut lehdissäkin juttua taas syysmasennuksesta, ja onhan se todettu fakta että minäkin käyn aikalailla aurinkoenergialla. Viime viikko olikin kyllä aika juoksemista paikasta toiseen, milloin piti olla töissä milloin taas työpaikkalääkärillä tai terveysasemalla. Ihan rutiinikäyntejä, mutta väsyyhän sitä vähemmästäkin kun pitäisi selitellä miten viime aikoina mennyt. No hyvin?

Ja nyt tiistai-iltana iski lopulta stoppi kun pieni kuumeenpoikanen iski minuunkin. Tosin eihän se mikään ihme ole kun vasta kuukausi sitten palasin töihin ja nyt kaikkien niiden yleisten pöpöjen keskellä. Kuulemma bakteerikantani voi olla aika sekaisin. seuraavana aamuna kuitenkin heräsin vain pienessä lämmössä ja (vanhempien vastusteluista huolimatta) päätin lähteä matkaamaan kohti saloa. Salossa asuu siis äidinäitini aka mamma. Parempi täällä lepäillessä ja ruokailujen huolehtimisessa kuin kotona olisin kuitenkin häslännyt taas kaikkea muuta kuin hoitanut itseäni. Ja tämä onkin päiväunien ja säännöllisten ruokailujen mekka. Onko mekka oikea sana? Mamma tosin on laihdutuskuurilla omien oppiensa mukaan, ja onkin yritettävä sulkea korvat välillä kun samat asiat toistetaan toistamiseen ja kun omat terveysopit pukkaavat taistelemaan mamman sääntöjen kanssa.

Mamma kun väitti eilen iltapäivälläkin, ettei enää voi syödä mitään kun juuri söi kulhollisen maissilastuja. Ja minun pääni puhisee vastaan ruoka-aikojen rytmittämisestä ja haisulin opettamassa viisaudessa ettei paasto auta mitään kun aineenvaihdunta on pidettävä käynnissä. Miksei se haisuli voinut tänne mukaan tulla? Tyhmä (ja liian vaativa) koulu kun omii haisulini aivan kokonaan.

Kuvia viime ajoilta. Suurin osa löytyy myös Instagrammista, tunnukselta miramyy.

::Kävin tekee hetken töitä palvelutiskilläkin pitkästä aikaa!::

::Haisuli toi muumiteetä.::

Elmeri -jahdissa

Minulla on (omituinenkin) tapa kerätä kaikkea mahdollista mitä irti lähtee. Oli se sitten ravintolassa maustepussit tai ilmaiset kynät markkinoilla, minä olen napannut ne laukkuuni. En edes tiedä mitä niillä teen mutta jostain syystä kaikki ilmainen on napattava mukaan.

Kaupassa, jos tarjolla on maistiaisia, minä olen ensimmäisenä tiskillä ennen kuin kun kukaan muu edes on huomannut sen olemassa oloakaan. ”Harmi” vain että niistä yleensä löytyy kaikkea mitä allerginen (ja nirso) ihminen ei voi koskeakaan. Allergiarasismia. Tosin mitäpä siitä valittamaan, itse olen nirsoiluni valinnut.

Ja sitten ovat vielä nämä keräilyt ja kylkiäiset. (Niin kuin moni osasi jo arvata Paperiparatiisi –postauksen perusteella.) Olen tilannut suurimmat osat lehdistänikin vain kylkiäisten perusteella, ja keskittänyt ostokseni sinne mistä saan leimoja kortteihin.

Minulla on picnic-passi, subwayn kortti, kesän valiojäätelö kortti, suomalaisen kirjakaupan pokkaripassi jne. Siskoni tunki käteeni vielä Ison Omenanleimakortin jolla saa leiman jokaisesta yli 15e ostoksesta mistä tahansa liikkeestä. On muistettava kiikuttaa vain kuitit ja kortti infotiskille. Kiitokseksi saa ilmaisen frozen yogutin uudesta YO! –yogurttibaarista. (Tai joku muu saa sen minun kustannuksellani, allergiarasismia näet tämäkin.)

Harvoin sitä tulee tuhlattua tosin noin ”paljon” Omenan liikkeissä, apteekkia lukuun ottamatta. Mutta apteekkejakin vaihtelen usein, sillä onhan se noloa mennä jokaisena kertana suoraan vatsalääke osastolle. Siinä sitten kassalla kun on ostokset leväytetty, on vain toivottava (joka on turha) ettei kassaneiti katsoisi kovin tarkkaan ostoksia. Ja ettei sieltä tulisi sitä kiinnostunutta katsetta ”jaa että ummetusta! jaa-a ja vielä kaasuongelmiakin!”. On vain muistettava hymyillä ja kiitettävä. Aivan kuin olisit ollut ostamassa vitamiineja.

Nyt katosi kyllä aihe kuin multa kukkaruukusta. Meni suoranaiseksi p*jauhannaksi. Niistä leimakorteistahan tässä oli kyse.

Niin tosiaan nyt ihanan Kayn vinkkaamana minäkin kävin hakemassa Ingmanjäätelöpassin. (Elmeri on saatava kotiin!) Tulee vain hiukka kiire kuten haisulini huomauttikin, aikaa on vain 31.7 asti ja minulta puuttuu vielä 9 leimaa. Sotasuunnitelmani oli että sunnuntaina Salossa vieraillessamme, raahaisin sukuni torille jäätelölle. Joku saisi vielä ottaa yhden ylimääräisenkin. No se vesittyi nyt siihen ettemme lopulta lähdekään Saloon.

Joten tilanne on tämä, 5päivää aikaa saada 9leimaa. Onnistuuko? Mistä löytää ingmanin kioskeja, onko niitä espoossa? Kisasivutkaan eivät auta asiaa kun paikat eivät näy. Saako leiman spice icesta?

Jäätelöähky sekä päänsärky siis tiedossa.

Sanojen korvikkeeksi kuvia

Viime viikko oli täyttä hulinaa. Luulin sen aluksi olevan vain tavallinen rauhallinen viikko, ehkä kerran käyn kaupoissa ja äidin kanssa syömässä. No sen lisäksi kävin Haisulin kanssa syömässä parisen kertaa, katsomassa Hairspray-musikaalin, kuljetin isosiskon kissan hoitopaikkaan kun Tiina ja Niko karkaavat etelän lämpöön. Ei kateus yhtään iskenyt..

Viikkokin aloitettu hulinalla, eilen vierailin Niiskuneidin luona ja olikin ikävä osoittautunut kamalan isoksi. Miten ihmisestä voi tulla niin tärkeä vaikka on tuntenut ja jutellut vain hetken? Tärkeä se on. Ja epäreilua että toinen voi pysyä niin pienenä vaikka minä tuossa tilanteessa olisin aivan pläsähtänyt ja muistuttaisin plussapalloa.

Kysymyksiäkään en ole juuri ehtinyt jatkamaan, tulee liian paljon ajatuksia niistä ja en sentään tahdo kilomertin pituisia vastauksia. Kuka sellaisia jaksaa lukea? Ehkä joistain pitääkin tehdä oma postaus.

Tällä viikolla tehtävä listalla onkin siivota koti, värjättävä hiukset (vaalea värihän piti alun perin olla vain pari viikkoa..), vietävä vanhoja vaatteita keräykseen ja pestävä pyykkiä. Onhan sitä tehtävää mutta onneksi on sitä aikaakin.

Kuvia kuitenkin on otettu viikon varrelta. Ikuistettu hetkiä joissa ei ole mitään järkeä. Siis nauttikaa!

::Iltapalaa::

::Etanoiden kokous::

::Salaattia, ruohosipulia, persiljaa.. ::

::RIP viime kesän suosikkikengät, olette nyt roskalaatikon uumenissa::

::Kun oma kolmen päivän ruoka olisikin näin halpaa..Kyseessä Misan ruoka::

Puuroutuneita unia

Unet on välillä outoja. Okei aina. Ainakin omani. Jotenkin ne kuitenkin tuntuvat liittyvän juuri sen hetkiseen elämääni, ja viime yönä olinkin unessani kokeilemassa töihin paluuta. Olin ensimmäisenä paikalla, aamuvuoro kun oli ja laskeskelin kassakaappia. (Mitenköhän sinnekin olin päässyt?)

Lopulta kun toiset tulivat (ihmeen paljon ihmisiä aamuvuorossa ajattelin) katsoivat jokainen heistä minua päästä varpaisiin ja takaisin. Kävin pomolta kysymässä menenkö auttamaan leipäkuormien purkamisessa vai jotain muuta. Hän katsoi minua pitkään ja tokaisi, ”sun on ensin syötävä puuro ennenkuin aloitat työt”. Mietin ettei minulla mitään puuroaineita mukana ole että mitä minä sitten muka tekisin. En voi teetäkään keittää kun ei ole maitoa. Ja siinä samassa huomasinkin taukohuoneen pöydällä olevan ties millaisia aamupalatarvikkeita, muroista leipiin, maidoista viileihin, hedelmistä kasviksiin ja tunsin kuinka silmäni levisivät lautasen kokoisiksi. Ei, ei puuroa.

Olisin tahtonut ottaa unessani muroja mutta pomo oli käskenyt puuroa ottamaan joten en uskaltanut edes koskea muroihin. Otin eteeni n. puolen desin kokoisen kulhon ja laitoin siihen puurohiutaleita. Ja istuin siinä. Halusin töihin ja siinä minä istuin kuppi edessäni. Apulaispäällikkökin tuli tarkastamaan että kai pomo sanoi minulle puurosta, minä olin vain joo ja näytin kuppiani.

En tiedä sainko syötyä puuroni ja miten minun töihin paluuni jatkui sillä heräsin. Hetki oli mietittävä oliko se todella tapahtunut. Ja uskaltaako sitä edes astua jalallaan töihin edes puhumaan töihin paluusta. Yritin eilen jo päästä töissä käymään katsomassa pomoani mutta ahdistuskohtaus autossa ei päästänyt minua kääntymään töihin meneville teille.

Onneksi meillä töissä on aina niin kiire ja hoppu ettei siinä kukaan ehtisi edes vahtia kenenkään syömisiä. Kunhan ollaan ajoissa paikalla ja tehdään työt mahdollisimman nopeasti valittamatta. Vain tehot ovat työtä tärkeämmät.

Työ helpottamaan arkea?

Näin viimeyönä unta töihin paluusta. Jo heti siinä sain huudot korvilleni koska olin aivan liian hidas. En ollut tarpeeksi tehokas, en ollut kuten pitää

.

Työhön paluu on siis ollut ajatuksissani nyt kun sairasloman yksi ajanjakso on päättymässä. En tosin tiedä minkä tuntein, epätietoisuuden ja pelon ehkä? Uskallanko ottaa riskin itseni, että työpaikkani puolesta jos en pystykkään siihen mihin haluaisin, suoriutumaan työstä.

Ja samalla mietin toisiko työ rytmin minun arkeeni, saisi muut ajatukset poistumaan ja kuin hupsis vain yhtäkkiä kaikki olisikin kadonnut? Työ ottaisi kädestäni kiinni ja vetäisi normaaliin elämään.

En usko että monikaan minun asemassani miettisi, olisi vain tyytyväinen jottei ”joudu” töihin. Monihan ei pidä töistä. Miettivät tuhansia keinoja luistaa siitä. 

Minä itse en ole niitä. Kun olin voimissani rakastin työtäni jos niinkin vahvasti voi sanoa. Pidin vastuusta, siitä että sain kontrolloida omaa aluettani. Innoissani odotin tuoteuutuuksien tuloa, sekä asiakkaiden kanssa kommunikoinnista.

Tiesin tasan mikä tuote kuuluu minnekin, ja mistä yogurtista päiväys onkaan lähestymässä. Osasin tilaukset ja vastata asiakkaiden tarpeisiin. Hymy oli aina huulillani enkä koskaan väsynyt vitsailemaan asiakkaiden kanssa.

Oli päiviä kun kaikki sujui loistavasti kun taas vastapainona päivät jolloin ei ehtinyt edes syömään. Kun kaikki se paino tuntui nousseen minun ylleni.

Kun siitä tuli sellaista että jouduin miettimään kuka olen kun aamulla en jaksakaan. Kun luhistun ulko-ovelle itkemään, henkeäni haukkoen. Kun en jaksa mennä suihkuun. Kun hampaidenpesukin on liian aikaa vievää.

Vaadin molemmin puolin itseltäni liikaa, minun pitää olla työssä se mitä olin ennen kun töihin palaan. Tai jos sairauspäivät jatkuvat eikö minun sitten pitäisi näyttää sairaalta, siltä että ansaitsen sairasloman.

En tiedä, ajatukseni tuntuvat tukkeutuneen tai kulkevan liian vilkkaasti. Päätös on kuin arpakuutioiden heittämistä pelissä, lukeman tietämälläkään, ennen askelia ei ole varma oliko se hyödyksi vai haitaksi. Oliko tuplakutoset sittenkään hyvä, vai olisiko pitänyt toivoa pienintä mahdollista summaa.

Masennus on vain laiskojen ihmisten tekosyy pitää ylimääräisiä vapaita

[©Isabella Holm-Salatut elämät]

Kirjoituksessa tuskin oli mitään järkeä, mutta minua kehoitettiin jatkamaan kirjoittamista. Muiden silmille kuin omille, sillä se on minun tapani käsitellä asioita, en jää yksin niiden kanssa. Kun puhuminen on vaikeaa on parempi kun näppäimistö sanoo sanat minun puolestani.

Hillomunkkeja stressiin

Tutkijat ovat nyt saaneet selville mikä on viikon stressaavin päivä. Lauantai. Tämän päivän jälkeen ymmärrän oikein hyvin. Olen todistanut kyseistä töissä että vapaa-ajallani kaupassa käydessä. Yht'äkkiä ne käytävät ovat täynnä toinen toistaan kiireisempiä aikuisia ja heidän lapsiaan. Ja tänään oli vielä Ison Omenan synttärit, joten kauppakeskus oli täynnä lapsia perheineen. Tarkoituksenanihan oli vain käydä pikaisesti parilla asialla, mutta ihmismäärä tukki minun tieni ja mahdollisuuteni pikakävelyn ennätykseen. Oli siis aivan pakko hidastella. Ja inhoan kävellä hitaasti. Tällainsina hetkinä sitä kaipaisi omaa maanalaista tunneliaan kauppakeskuksen halki.

Onneksi minulla oli aikaa, joten stressi ruuhkasta ja kiireestä eivät päässeet minua kovinkaan paljon vaivaamaan. Keskityin enemmänkin LongChampin laukkuuni jonka pelkäsin hajoavan millä hetkellä hyvänsä. Olinpahan taas ahtanut sen täyteen tavaraa mahdollisesta mahdottomaan. Naisen laukku on aikamoinen tilaihme toisinaan.

Ainoa stressin aiheeni oli, että mitä ostan isille. Ihana isini siis täytti vuosia tiistaina, ja koska ajatukseni (sekä minä) on ollut ties missä ja unohtuneet ties minne, päätin suosiolla juhlia isiä viikonlopun rauhallisissa merkeissä.
Isissä ja minussa on paljon samaa, mitä tulee juhlapäivien viettämiseen. Kumpikaan meistä ei halua tehdä siitä isoa numeroa ja ehkä jopa hämmennymmekin jos saamme lahjoja. Joten isini (ja itseni) tuntien päätin lahjan osalta kuunnella isin ääntä päässäni. Ei mitään kallista tai turhaa. Ratkaisu löytyi ja ostin isille hillomunkkeja. Niistä ei voi olla pitämättä, ja varmasti tulevat käyttöön. Ja olihan minun ostettava kakkukin, mutta vanhemmilleni tullessani huomasin että äiti leipoi jo kakkua täyttähäkää. No kakkua saadaan siis tuplaten.

Ehkä tänä vuonna isänpäivänä teen siis tuplamäärän poronkäristystäkin! Mikä ei tarkemmin ajatellen olekkaan huono idea. Siskonpojan tultua teini-ikään on ruokaa mennytkin tuplasti enemmän.

Tutkijat voisivatkin seuraavaksi selvittää että mihin se ruoka miespuolisissa oikein välillä menee. Tunnen monia pajunvitsa poikia jotka syövät kuin virtahepot ja jotka antaisin mielelläni tutkijoiden käsiin. Voisin itsekkin ottaa sitä geeniä kiitos.

Päivä elämästäni.. eli mihin se kaikki aika katoaa.

Voisikohan olla että sunnuntai, joka oli piristävin päivä minulle pitkään aikaan, johti siihen että olen saanut innostuksen kipinän kirjoittamiseen taas. Tosin ei mihinkään maata mullistavaan, vain tämän blogini ylläpitämiseen.
Joten sain päähäni jostain kumman syystä kirjoittaa päiväni kulusta. Jotkut ovat ihmetelleet miksi heräilen kolmekin tuntia aiemmin kuin muut, kun olen menossa töihin ja miksi minä sanon että minun pitää herätä niin aikaisin. Siis esimerkkinä, jos menen aamu kuuteen töihin haluan olla hereillä jo kolmen aikaan aamusta jotta ehdin tehdä kaikki aamuasiat. No tässäpä ihmiset saa selvyyden ehkä siihenkin. Tai sitten minut raahataan hoitoon vielä nopeammin.
No eli siis eiliseen päivään.


Maanantai 29.08.2011
Heräsin tänään 07:00 ja ihmettelen vieläkin miten silloin voi herätä suht pirteänä kun pitää mennä vasta illalla töihin ja saisi maata sängyssä vielä pidempäänkin. Mutta kerta kun olin hereillä olin niin olihan sitä noustava, turha hyvää aikaa on heittää hukkaan vain makailemalla.

::Toiset voisivat makoilla vaikka koko päivän::

Nousin siis ylös ottamaan aamutabuni ja rautalääkkeen (hyi yök, en usko paholaiseen mut FloraVital tms on takuulla paholaisen keksimä) seuraksi kupillisen teetä ja valmistauduin joka aamuiseen rutiiniini, katsomaan digipoksiltani jonkun nauhoittamani ohjelman pois. ElisaViihde palvelu on siitä mahtava, että voin netissä nauhoittaa jo viikon etukäteen ohjelmia jotka kiinnostavat minua sekä tallettaa tietyn nimiset ohjelmat automaattisesti. Tämän vuoksi poksiltani löytyykin ties mitä sarjoja hetken mielijohteesta tallentuneina, ja nyt olen täysin jäänyt koukkuunkin osaan niistä.Yhtenä esimerkkinä Aavekuiskaaja.
No tällä kerralla en päässyt edes valitsemaan ohjelmaani tarkemmin sillä puhelimeni soi ja pupuystäväni Cami soitti ensimmäisen koulupäivänsä johdosta. Voi kuin olisin päässyt saattamaan hänet koululle ja tarjoamaan eväät ensimmäiseen koulupäivään! Ekaluokkalainen -laulun hän on kyllä jo kuullut moneen kertaan laulamanani mutta on muutakin mitä olisin halunnut tehdä.
Ensiksikin hankkia hänelle koulutarvikkeet kuten kynän, jonka tietenkin hän oli unohtanut ja sitten pienen pinkin hellokitty repun (vanha puhallettava mallikin olisi muuten aivan loistava!). Olisin letittänyt hänen hiuksensa saparoille pienillä karvaisilla pinkin värisillä hiusdonitseilla ja laittanut hänen päähänsä vieteripannan. Ja tähän tietenkin kuuluisi luonnollisesti kynä jonka päässä olisi pieni vaalenpunainen vieteri myöskin. Olisikohan saanut Camin vielä laittamaan hammasraudat päähänsä, siis sellaiset vanhanaikaiset joista menee rauta pään yli.. Hmm, tätä pitääkin kokeilla.
Puhelun päätyttyä ja minä äidillisen itkuni itkeneenä, koiranikin päätti herätä. Omistan siis pienen 5-vuotiaan chihuahua koiran nimeltään Chicarillos Mimosa-Gozette aka Misa. Joten Misa siis heräsi ja halusi myöskin tulla katsomaan jotain ohjelmaa minun kanssani, tai sitten hänkin halusi lähteä saattamaan Camillaa koulupenkille.
Katsoimme lopulta pitkän päätökseni jälkeen lauantaisen Hell's Kitchenin, jonka tosin olen jo vuosi sitten katsonut netistä, mutta oli oivallinen sillä saatoin puuhastella samalla kaikkea muutakin. Kuten kirjoittaa blogia ja järjestellä niitä muistiinpanoja joista eilen puhuin.
Ohjelman loputtua, vaikka oikeastaan vain kuuntelinkin sitä, päätimme lähteä Misan kanssa ensimmäiselle ulkoilureissullemme. Parit varikset ja oravat sai taas kyytiä kun mun pieni ohjukseni pääsi ovesta ulos, ja mun käteni nytkähti aina ihanasti pienen fleksin vedosta johtuen. Ihmeen voimakas tuo pieni kaksi ja puolikiloinen koira osaa olla kun orava on näköpiirissä.

::Koirallani on maailman mahtavin tyyli pissata::

::Minä freshinä, sen takia ne harakat karkaa::

Lopulta pääsimme nauttimaan aamupalasta, huomautuksena kellon jo näyttäneen lähemmäs kymmentä, ja siirryimme keittiöön. Misa ehti jo hermostua pariin otteeseen kun tekstailin samalla Camillan kanssa (me naiset osaamme olla kummia yhteydenpidon kanssa tiedän) kun hänen nappulansa viivästyivät ropisemasta kulhoon. Pitihän sitä tietenkin neidin mieltänsä osoittaa hetki ja tuijottaa kuppiansa kokonaisen minuutin, kuin sanoen "Ai tätäkö mun pitäis syödä?", ennenkuin nälkä voitti. Ja minäkin sain aamupalani.
Nam, viiliä.. mmmm. Homerilla oluensa, mulla viilini.

Samalla syödessäni katsoin netistä (katsomo.fi on aivan loistopalvelu!) viimeisen jakson Suurinta Pudottajaa ja täytin viikonlopun ristikkoa. Olen saanut kuulla tämän jo useaan otteeseen äitini äitiltä (eli mammalta), sen lisäksi että aamupalani näyttää sianrualta, että minulla kestää ikuisuus sen syömiseen. Eli normaalisti menee sellainen tunti, parhaimpina jopa vähän allekkin.
Samalla kun söin aamupalaa, aina välillä keitin lisää teetä, laitoin pyykit pesuun että korjasin vanhat pois narulta. Teen siis monta asiaa samanaikaisesti. (Jos et vieläkään pidä minua omituisena, jatka vain lukemista..)
Lopulta monen ajan päästä kun olin valmis pyykinpesusta että aamupalan syömisestä päätimme Misan kanssa lähteä uudestaan ulkoilemaan. Nyt ei kyllä oravia enää tavattu mutta harakat tai varikset, kumpia nyt olikaan, saivat kyytiä sitten senkin edestä. Turha edes yrittää hyppiä maassa rauhallisesti kun pieni chihu on tulossa, tosin alkaa olla sellainen tunne että moni niistä jo tekee kiusaa Misalle.

Kotiuduttuamme aloin tekemään ruokaa ja tästä sen näkee kuinka paljon toista rakastaa, tai koiraa siis voi rakastaa, kun olin ostanut jopa porsaansuikaleita. (Hyi yök en syö) Neidin odotellessa kärsimättömästi mun selän takana (ei tainnut ymmärtää mitä meinasin hitaalla paistamisella) laitoin kasviksiakin tulemaan.

::Hitaasti paistettua porsaansuikaletta::

::Nam, kasviksia.::

::Lopputulos, Misan lounas::

Misa osaa olla ovela siinä suhteessa että jotenkin sen ruassa on yleensä kaikki muu kadonnut paitsi kasvikset, toisinaan löydän vain porkkanaa kupin pohjasta. Joten olen yrittänyt kaikki keinoni "piilottaa" paremman ruan kasvisten alle, sekä murskata kasvikset mutta ei. Ok, osaan mäkin ottaa vaan ne parhaimmat karkit ja jättää hyi yök karkit kuppiin. Se on taitolaji selkeesti joka on vaatinut harjoittelua.

::Hyökkäs aika nopeasti ruan kimppuun::

::Ja sinnehän se porkkana jäi.. ::

Syötyämme minä päätin suunnistaa kohti työpaikkaani. Olen töissä siis kaupan alalla ja teen siellä melkein mitäkin. Hedelmä ja vihannesosastoon (aka HEVI) en koske, en siks etten haluis, vaan siks et mun pupu Cami handlaa sen paljon paremmin enkä haluu leikkii sen vauvan kaa. Se vois vaikka väittää että leikin sen kanssa väärin. Plus en kyllä jaksa nostellakkaan suurinta osaa niistä kuormista, en kyllä maidossakaan jaksa mutta se nyt on aivan pieni sivuseikka.

::Se paita oli puhdas kun aloitin työt..::

Valtakuntaani oli tänään kauppamme palvelutiski jossa myydään grillituotteita, eineksiä, salaattia sekä kalaa. Monta 'hyi yök en syö' osastoa. 

::Salaatit, eli ehkä jotain voin syödä mm suvisalaattia::

::Hyi yök, ne kalat::

::Totaalinen hyi yök en syö -osasto aka savukalat::

::Grillitiski::

::Einekset eli hyi yök en syö osio::

Iltapäiväni meni siis aika normaalisti, pellitin seuraavan päivän pullat ja piirakat, paistoin lisää pullia sekä patonkeja, palvelin asiakkaita ("Voi kyllä, ne ovat juurikin niitä Sundomin silakoita" -tais olla eniten käytetty lause päivän aikana..) sekä laittelin valion kuormassa olleita juustoja hyllyyn.

::Tätä kohtaa inhoon, joudun työntämään tipuja uuniin::

Nyt on kyllä pakko tunnustaa että kävin myös HEVI osastolla. Kävin nopsimassa roskia pois ja tyhjiä pahveja, poistin samalla parit pilaantuneet tomaatit. (Se oli pupu varmaan sallittua?) ;)
Vihdoinkin kello alkoi jo näyttämään sopivaa aikaa, eli tiskin purkuaikaa, joten sain halailla kaloja laatikoihin. (yök)

Siinä on kyllä selvästi joku fysiikanlaki, että kun alan purkamaan tiskiä niin joka toinen tulee ostamaan siitä jotain. Hei mä puran sitä tiskiä? Et voinu tulla vähän aikasemmin?? Mutta hyvänä asiakaspalvelijana tietenkin palvelen heidät hammasta purren ja hymy naamalla. Ajatuksissani on kokoajan vain "juu lopeta jaarittelu mun pitää tehä töitä".

Kotiin kirmattuani vastassa minua odotti maailman onnellisin koira (se sai hepulin että juoksi pää kolmantena jalkana makuuhuoneesta olohuoneeseen) joka muuttui hyvin nopeasti pettyneeksi koiraksi sillä vein sen ulos -sateeseen! Eli lenkki oli aivan minimipituinen, ei tuota koiraa saa märällä kuin talon ympäri. Talvella joudun kantamaan sen.

Katsottiin vielä MasterChef Us -jakso nauhalta ja syötiin iltapalaa. Misa sai porsaan grillifilettä ja minä yogurttia ja mansikoita. Sitten olikin hyvä mennä nukkumaan. (Btw Gordon Ramsay on ihan loistava! Luulin et se on ilkee mut entä toi kaljupää sit?)
--
Ja palataan tähän päivään. Nyt on taas aamuhommat tehty (Misa joutui pissalle taas sateeseen..) ja nokka kohti työpaikkaa. Tänään valloitankin kassalinjaston ja aiheutan lisäkipua kädelleni. Ai että tekee gutaa. Ai miks en jää sairaslomalle? Koska se on tylsää!