Sinkun outo tapa olikin seurustelun siunaus

Kun vietät suurimman osan ajastasi tyypin luona, on tietysti luonnollista, että juuri se vaate tai tavara mitä etsit, sijaitseekin tyypin luona. Mutta miksei tätä muista ikinä, kun lähtee kotiin pitkästä aikaa. 

Ehkä vedin, ehkä en, (ok vedin) pienet itkupotkuraivarit kun suunnitellusta asusta toinen puoli majaili toisella puolella metrolinjastoa.

Mutta tähänkin olen huomaamattani jo sinkkuaikoinani kehittänyt ratkaisua jota moni muu kummaksui. Vaatekopiot! Jos joku vaate miellyttää, hankitaan toinen samanlainen. Nyt tyypin luona majailee moni vaate mistä on tuplaversio kesäasunnolla (eli minun luonani, kutsumme sitä kesäasunnoksi koska piha). 

Nerokasta ennakointia ellen sanoisi?

Jättisuuri rakkaus

Onko teillä joku muotivillitys tai tyyli mitä ette ikinä kuvitelleet käyttävänne, ja parin viikon päästä pukeudutkin juuri siihen ja olet täysin, no sanotaanko, rakastunut?

Minulle nämä ovat olleet pitkät topit ja legginsit yhdistelmä, kunnes turkissa hikoilin niin että se oli ainoa asuyhdistelmä mitä pystyin käyttämään. Ja sitten se vain tarttui mukaan ja kaappiin tuli vain enemmän legginsejä ja pitkiä toppeja. Nyt kun laatikolla käy huomaa niitä olevan ehkä liikaakin..

Tässä kohtaa irvistän sillä minun on paljastettava että lisää yllättäviä vaaterakkauksia on tullut. Ennen en kuvitellutkaan pitäväni vöitä jotka korostavat vyötäröä tai korkeita hameita. Tattadaa niitähän minulla on viime aikoina näkynyt. Ja ilman legginssejä, mitä ennen ajattelin etten voisi tehdä hameissa. 

Ja nyt en voisi kuvitellakkaan pitäväni legginsejä hameiden alla! Kerran olen onnistunut jo kirkaisemaan kuin sinkkuelämän Carrie ulkoiluttaessani muutakin kuin jalkojani tuulen tuivertaessa. Marilyn Monroe ehkä onnistui tekemään sen hienosti, näin todellisuudessa kävelet naamapunaisena hameesta kiinni pitäen melkein juoksujalkaa jonnekkin piiloon.

No sitten on kanssa toinen asu mitä en koskaan kuvitellut tallustelevani, on jättisuuret t-paidat ja legginsit. Ja tämä voittaa hameet turvallisuudellaan että mukavuudeltaan.

Ehkä ensi kesänä pukeudun mikroshortseihin ja vatsan paljastaviin toppeihin.

Tai sitten en. 

Yksinäisen sukan tarina

Luulin aina sukan katoamista pesukoneeseen urbaaniksi legendaksi ja hassuksi sanonnaksi, mutta kappas vain ja koputetaan puuta, laitoin sukan pesukoneeseeni mutta ulos sitä ei sieltä tullut. Mihin ihmeeseen se meni? On ollut pää rungon sisällä katsomassa ja hyvä etten taskulampulla ruvennut sohimaan. Pieni harmaa Hello Kitty sukka, mihin katosit?

Parin viikon kuluttua tajusin uutta sukkaa koneeseen heittäessä, kurkistaa koneen taakse, ja siellähän se kadonnut sukka oli. Väsyneenä siis kannattaisi siis katsoa mihin suuntaan sitä sukkaansa heittelee.

Kolttupulma

Välillä minullekin iskee sellainen, nimittäin asukriisi –ja oikein isolla koolla. Yleensä olen onnistunut välttämään ne, sillä töihin lähden suunninpiirtein sängystä nousseena, ja palaan illalla sinne takaisin. Siis sänkyyn. Ja viime viikolla salossa vietin naamattomana ja vaatettomana, eli en siis meikannut ja miettinyt mitä sitä pukisi. Mutta nyt on palattu takaisin espooseen ja olisi tiedossa ystävän tapaaminen. (Vihdoinkin Mirppu vihdoinkin! )

Olen aina ollut kameolontti, tosin huonolla tavalla. En niinkään ole sulahtanut sovittuun seuraan kuin voinokare puuroon, pikemminkin voinokare on yrittänyt sulautua maitolasiin. Enemmän olen miettinyt miten toinen pukeutuu, ja mistä toinen tykkää. Miten toinen haluaisi minun pukeutuvan. Ja yrityksissäni lopulta mennyt täysin metsään, varsinkin oman oloni suhteen, valkoisella taustalla erottuu enemmänkin sateenkaari loistaen huonolla olollaan.

Ja nyt on tiedossa magean rokkimimmin tapaaminen, laittaisinko skottihameen ja sukkahousut? Mutta onko tyhmää laittaa sukkahousut hameen alle, ja mikä paita sen kanssa. Laittaisinko väriä vai näytänkö täysin pelleltä. Ja kuuluuko jalkaani kiilakorkotennarit vai luottoconverset? Miksi juuri tällaisina päivinä se uusi lempi jättineuleeni lojuu pesukoneen pohjalla likaisena.

Joku sanoisi, että pukeudu oman tyylisi mukaan, mutta mikä on tyylini?

Asukriisi a.k.a APUA.  

Tällaisina hetkinä sitä toivoisi toisen soittavan ja peruvan.

”Sori ei nähäkään kun ei sulla mitään vaatteita ole.”

Onneksi ystävyys on tärkeämpää kuin vaatteet. 

Uunin luotettava lämpö

Kun luvataan sadetta, tuleekin helle. Kun luvataan taas auringonpaistetta ja hellettä, tulee sellainen sää josta muistaa syksyn olevan vain kulman takana. Ajatelkaa, ensi viikolla on jo elokuu? Mihin se kesä oikein hävisi? Tuntuu kuin tänä vuonna en olisi saanut siitä kunnolla kiinni, eli en ole tarpeeksi pukeutunut hameisiin ja muihin kesän tuomiin ihanuuksiin. Kertaakaan edes viime vuonna ostamani gladiaattorikengät eivät ole olleet jalassani.

Tosin nyt pari viimeistä päivää olenkin kävellyt varvassandaaleilla sillä tiistaina onnistuin saamaan pikkuvarpaaseeni (kyllä pikkuvarpaaseen) rakkulan, siitäs sain kun käytin ensimmäistä kertaa uusia kiilakorkotennareitani kaupungilla. Olisi pitänyt aloittaa varovasti, kuten vaikka kävellä vaikka vain omenaan saakka. Nyt kävelin sitten omenasta paljain jaloin. No onhan sekin tehtävä kesällä. Yleensä teen sen nurmikolla enkä kauppakeskuksissa, mutta kerta se (kai?) ensimmäinenkin.

Mutta siihen säähän, kun olen työvuorossa ja on luvattu sadetta, ikkunasta kuitenkin paahtaa se lämmin aurinko ja asiakkaat tulevat kauppaan ja huokailevat kuinka viileää meillä on. Minä siinä luon kaihoisia katseita lämpöön asiakkaan edelleen paasatessa IHANASTA viileydestä, ja puristan takkini tiukemmin ympärilleni ja menen lähemmäksi patteria. Joo onhan se ihanaa ja ajatukseni siivittävät jo pari tuntia eteenpäin kun pääsen kotiin. Ja sitten lopulta kun lyön työoven kiinni alkaa sataa, kaatamalla ja jyrinäkin päälle. Silloin se ehkä hiukan harmittaa.

Ja ehkä tänäänkin kun katselen ulos ja aurinko paistaa, ja minun on vietettävä loppuilta töissä palvelutiskillä. Seuranani vain ne ihanat kalat ja ainoa lämmin mitä pääsen koskettamaan on grilli, jos aion paistaa lisää kanoja, tai uuni jos croisantit yms pääsevät loppumaan. Lämpöä siis piisaa, mutta väärässä muodossa. Voi kunpa pääsisin nauttimaan siitä siellä missä viihdyn parhaiten kesällä, ulkona!

No tiistaina on seuraavan kerran vapaata, toivotaan että silloin hellelukemat ylitetään ja reilusti.

Kaivatut siivet

Joku varmaan muistaa minun maininneen noin vuosi sitten kysymyksiä&vastauksia –kirjoituksessani, että yksi lempivaatteistani on Turkista ostamani huppari jonka selässä on siivet. Myöhemmin minua rupesi kovasti kaduttamaan koska en ostanut myös toppia jossa komeilivat samat siivet selässä. Ja joka kerta pukiessani hupparin päälleni muistan sen katumuksen tunteen. Jos rahasta ei olisi pulaa, olisin lähtenyt heti takaisin ja hakenut sen paidan. Harmi vain että en ole syntynyt miljonääriksi tai edes pieneksi sellaiseksi.

No siskoni lähti tänä kesänä vierailemaan Turkissa ja lupasi katsoa minulle kyseistä paitaa. Puolessa välissä reissua, sain viestin jossa siskoni ilmoitti ettei paitaa löydy mistään. Myyjät sanoivat sen olevan vanhaa mallia ja olinkin aivan varma että paita jäisi saamatta.

Mutta mikä ilo syntyikään kun Tiina olikin löytänyt paidan (melkein viimeisimmistä kaupoista) ja kuinka otettu olin kun hän kertoi hakeneensa sitä melkein hermoromahdukseen saakka. Oli jopa melkein kyllästynyt kiertelemään kaupoissa, mikä on aivan mahdotonta, mutta tosiaan sieltä sattumalta viimeisimmistä kaupoista se löytyi. Mikä onni!

Sain myös t-paidan jossa komeilivat vaaleanpunaiset siivet. Ja sain kuulla että nyt siellä oli huppareitakin vaaleanpunaisilla siivillä, tahdon turkkiin ostoksille!

Jääräpäät ja menninkäinen

Eilinen oli ihana päivä, jo yksinään sen takia ettei minulla ollut kertaakaan kylmä. Uskaltauduin jopa pukeutumaan keväällä ostamaani shortsihaalariin, jota olen vierastanut vähän. Ehkä siitä syystä, että se jättää sääret niin paljaaksi, olen tottunut hameidenkin kanssa pitämään legginsejä, korvaan särähtänyt niin kovin siskon ja yläaste ystävän tokaisut uv-valoissa hohtavista jaloistani. Punapään harmi, ikuinen kalpeus, siskolle meni se rusketuksen taito, kaiken muun kauneuden ohella. Taisi sitä kismittää kun vatsassa vedin kaiken ruoan itseeni niin päätti hän tarrata kaikkeen muuhun. Pisamat ja kalpeuden jätti sitten minulle, pirulainen.

Mutta tosiaan eilen oli aivan upea päivä, tämän kesän yksi parhaista. Vietimme tunnin koirien kanssa koirapuistossa chihutapaamisessa jossa Rafi kuluttikin energiaa halutulla tavalla. Illalla ei jaksanut edes Tikrun kanssa leikkiä, Tikru sai rauhassa hieroa sitä Rafin nauttiessa silmät kiinni. Harvinaista että tuo pikku riiviö pysyy niinkin kauan paikoillaan. Misakin kävi tutustumassa muihin koiriin ja omistajiin, mutta vietti suurimman osan ajasta penkkini alla varjossa. Rafi juoksi kieli pitkällä ympäri puistoa ja tuli välille luokseni häntäänsä heilutellen kun sanoen ”kiitos että tultiin tänne, täällä on kivaa!” Mutta pikkulapsienkin tapaan häntä oli aina muistutettava juomaan.

Välillä tuntuukin että omistaisin kaksi lasta kahden koiran sijaan, sen verran jääräpäitä tuntuu molemmat olevan. Tai sitten niillä on vain korvat niin täynnä muita ajatuksia, että komentoni tosiaan menevät kuuroille korville. Toinen tahtoo toiseen suuntaan, ja toista kun kerran komentaa jo sekunnin päästä on unohtanut mitä komennettiinkaan. Ja silloin kun itse haluaisi mennä verkkaisesti, toisen noista on ainakin juostava fleksipitkänä lintujen ja kaiken liikkuvan perässä. Yksi aamu tavattiin rusakkokin, ei tunnu nämä kaksi jääräpäätä ymmärtävän että enemmän niiden pitäisi pelätä sitä pupua kun pupun niitä. Koko ero on kuitenkin melko huima, ainakin tämän yksilön kanssa. Itsekin pelästyisin jos tuollainen tulisi pimeällä kadulla vastaan. Lisätään siihen vielä maaniset loistavat silmät ja hillittömät torahampaat niin sydäri olisi lähellä. Tai sitten koko matinkylä heräisi kiljaisuuni.

Ja kun itse haluaisi mennä nopeasti molemmat, tai juuri se toinen (hienohelma Misa..) laahustaa perässä kuin se käveleminen olisi maailman rasittavinta puuhaa, tai sitten toinen (eli siis Rafi) pysähtelee sekunnin välein juuri jalkojeni eteen että olen kompastua. Ja jokainen haju on haistettava millimetrienkin etäisyydeltä. Mutta ovat kyllä niin ihania etten luopuisi niistä millään.

Ja mistä se otsikon menninkäinen tulee, siitä että juurikin sen näköisenä tuolla viiletän aamuisin noiden kanssa ulkona. Kirkkaanpunainen tukka sikin sokin, ja päälle vielä meikkaamaton naama. Voi olla siis että matinkylässä ensin kuuluu naapureiden kirkaisuja nähdessään minut, kun minun kirkaisu jättipupun takia. 

"Paskat, ja mä maistoin!"

Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, eikä siihen oikein ole muuta syytä kuin laiskuus. Tai sitten se etten pahemmin ole tietokoneen äärellä ollut, netissä selailu onnistuu niin kätevästi kännykällä että saan pyyhkiä melkein pölyjä näytöltä. No ei nyt sentään.

Ei kyllä kummempia ole tapahtunutkaan, loma alkoi ja työpaikkamme rutiinia noudattaen, sairastuin minäkin juuri pari päivää ennen loman alkamista. Ja seuraavaksi vatsavaivat siirtyivätkin Tikruun, ja pakko on myöntää, että pari päivää aikaisemmin aloitettu loma auttoi ranteen suhteen. Kipeähän se oli ollut töissä jo ensimmäisellä viikolla, mutta kuten läheisenikin tietävät minua on vaikea nöyrtyä lääkäriin vain kivun takia, mielestäni en ole sairas jos siitä ei ole pöydälle laitettavia todistuksia. Ja rannesäryssä vakuutena on vain minun sanani.

Alkuviikosta vanhempanikin olivat luonani yökylässä, sillä heidän lattiaansa uusittiin. Kuten arvata saatoinkin, isäni ei oikein ollut luonani kotonaan ja tuli vain luokseni nukkumaan. Muuten hän vietti aikaansa ”katsellen maailman menoja kahvilassa” tai kävi siskoni luona Tikrua katsomassa. Äitin kanssa sitten katseltiinkin sarjoja ja käytiin kävellen kaupassa Isossa omenassa. Ja aamulla keitti itselleen vahingossa litran puuroa, arvioidessaan väärin Teema –kulhojeni syvyyden. Turhan isoja kyllä ne isommat versiot, toimittavat itselläni vain hedelmäkulhon virkaa. Pienemmät versiot (samankokoiset kuin muumikulhot) ovat kovemmassa käytössä. Ja yökyläily jäikin vain yhteen yöhön (onneksi?) vaikka kahteen oli varauduttu.

Keskiviikkona hammaslääkäritarkistuksen jälkeen lähdinkin kohti Saloa, päivää aikaisemmin kuin olin suunnitellut. Mamma ei harmikseni yllättynytkään tulostani kuten aikaisemmin (”Ai helvetti ihanaa!”) vaan oli jotenkin ounastellut kuulemma minun tulevan. Sitä varten oli niin kamalasti kukkiakin istuttanut. Minä kun olen vihreä enemmänkin varpaastani kuin sormestani.. Vieläkin parvekkeella odottavat siemenet jotka minun on pitänyt jo kuukausi sitten istuttaa. No ehkä ensi vuonna?

Täällä sitten ollaan oltukin, koirat, tai oikeastaan Rafi, on hyvin sopeutunut uuteen ympäristöön, Misallehan kaikki on jo tuttua. Ensimmäisenä aamuna tosin Rafi kävi herättämässä Mamman jo suukoin viiden aikoihin kun tulimme ulkoa, ja tänään neljän. Huomenna Mamma uhkasi itse hypätä meidän sänkyymme jo kolmelta, ihan vain kostoksi. No täällä herätään muutenkin aikaisin eikä haittaa, sillä päivällä voi aina nukkua jos nukuttaa, ainakin niin Mamma minua lohdutteli kun tunsin syyllisyyttä.

Ostoksia olen ehtinyt myös tehdä, eilen löysin Plazan Seppälästäkin haalarihameen mitä pääkaupunkiseudulta en ole yhden kerran jälkeen löytynyt. Löytyi vielä kaksikin, perinteinen farkun värinen sekä roosan/persikan värinen. Jouduin hädissäni soittamaan äidille kaupasta, kun en osannut päättää kumpi kaappiini päätyisi.

”Toi punainen on kyllä pirteämpi, että se olisi varmaan kesällä parempi.”

- Nii,mut toisaalta farkun värinen olisi arkisempi.

”Kyllä minä punaisen kannalla olen”

- Tää punainen on kyllä vähän paksumpaa kangastakin, niin se varmaan olisi lämpimämpikin.

”No en usko että sen noissa edes huomaa.”

Päädyin sitten siihen punaiseen. Ehkä hieman harmittaa sen farkunvärisen jäädessä kauppaan, mutta toisaalta olisin tuntenut samanlaisen tunteen jos olisin valinnut toisin. Mitäpä sitä tietää jos vaikka löytäisin vielä myöhemmin kyseisen mekon alennuksesta.. Silloinhan se olisi aivan oikeutettua kotiuttaa sekin?

Tänään onkin käyty nopeasti autolla kaupassa, sillä Tunteita ja tuoksujen jaksoa ei voinut jättää väliin, muuten olisimme kävelleet  keskustaan kuten aina ennenkin. Saatiin apteekinmyyjäkin nolostuneeksi kun selitimme eri ummetusvaivoista ja millaisen lääkkeiden on oltava.

”Luulisi että rehuja syömällä se vaan lentäisi ulos, mutta vatta on niin kovana ettei järki kulje ja läski ei lähde..”

”Jos huomenna vatsa toimiikin niin nopeasti että on juostava vessaan, tyttärentytär saakin sitten pidätellä tai liekö jos itse pitää lähteä saunan vessaan.”

Huomen aamullahan se sitten nähdään, herääkö Mamma mainoksen mukaan hellään helpotukseen. Voi kuitenkin olla että Rafi ehtii ensin, ja antaa oman hellän herätyksensä.

ps. Otsikko on lause jota Mamma sanoo tehdessään virheen Skippo-pelissä.

Kevät toi kevät toi.. Converset!

Nyt on kevättä rinnassa ja myös saatu vaatekaappi samoille linjoille. Tai sinne kaappiin oikeastaan heitettiin ne paksummat kaulahuivit ja lapaset, ja pois otettiin ohuemmat versiot. Sunnuntaina ulkoilutin nahkatakkiakin ensimmäistä kertaa. Kesä tulee.

Tarkoitus oli tehdä muutakin kevät hommia, tai vielä oikeastaan noita muutto hommia molempien koirien ollessa viikonloppukyläilyillään, mutta suunnitelmat muuttuivat kun isä soitti ja muistutti auton renkaiden vaihdosta. Noh, ehtiihän sitä myöhemminkin viemään tavaraa kellariin, yksinasujan onni, rojut voi lojuta paikallaan vaikka kuinka pitkään eikä kukaan valita.

Sunnuntaina käytiin Haisulinkin kanssa elokuvissa katsomassa elokuva Vieras (parempi mitä odotin mutta aika ennalta arvattava) ja olihan siinä samalla käytävä kaupoissakin pyörimässä.

Olen nyt ihastunut täysin persinkan värisiin vaatteisiin (vai millä nimellä sitä väriä voi kutsua) että ne oikein kutsuvat minua luokseen. Noh, saapahan vaatekaappi muutakin sisäänsä kuin ainaista mustaa väriä. Ehkä.

::Houkutti tuollainenkin..::

 Kenkäteline ja Converse –kokoelma kuitenkin pääsi kasvamaan persikka värillä ja ah nyt niitä on kolmet! Tarkoitus oli hankkia matalavartiset, mutta koska niitä ei löytynyt, lähtivät nuo mukaan. Himoitsin samalla mustia ballerina versioita.. Aijaijai..

Lempikengät pysyvät samoina aina vaan, väri vain vaihtuu mutta merkkiuskollisena pysyn. Ja näitähän en ole koskaan suostunut feikkeinä ostamaan vaikka puolet halvemmalla saisi. Lottovoitto tänne sillä on vielä muitakin värejä ja malleja, joilla tosiaan tahtoisin kokoelmaani kasvattaa. 

Vaatteiden vaihto?

Aloin pyörittelemään Marikan postauksen jälkeen, itsekin ajatusta blogikirppiksestä. Kaapissani on niin paljon vaatteita, ainakin mekkoja yms mitä voisin myydä pois, sillä ei niitä itse tule käytettyä. Löytyy muutakin, kuten huppareita yms. jotka päätyisivät jo kirpputorille. Turha niitä kaapissakaan on pitää. Joten olisiko ihmisillä kiinnostusta vanhoihin vaatteisiini? 

Sukaton kiire

Huomaa että en ole ehtinyt paljoa kotona viettämään aikaa (hereillä) tai että olen kiirehtinyt jokaiseen paikkaan, sillä kotona pyykkikorit pursuavat (mikä on täysin luonnotonta, vielä se pursuaminen rumasti, ei edes siististi ja lajitellusti!), unohtelen asioita kotiin tai töihin ja hävitän tavaroita. Nyt hävisi sitten yksi sukka. Tai en minä kai sitä ole voinut hävittää jos tiedän missä ja miten se on luotani poistunut. Tai siis ehkä tiedän, on epäilykseni että se olisi tippunut työpaikan pukuhuoneeseen sieltä pois kiiruhtaessani. Siis sukka oli muovipussissa, ei sentään jalastani onnistunut karkaamaan. Unohdin eilen katsoa olisiko sukkani puikkelehtinut jonnekin kaapin alle, mutta taas kiireessä unohdin.

Sukilla on varmaankin kamala elämä. Kuvitelkaa, niitä varten on vain yksi pari, ne ei voi koskaan repäistä ilman että niitä kritisoitaisiin. Aina on se yksi ja ainoa minkä kanssa on tultava toimeen. Entä jos toinen onkin repalainen ja rikki, tai haiseva ja homeinen? Sehän luonnollisesti määrittelee myös vastaparinsa arvon –turha, kaatopaikka tavaraa. Onneksi en ole sukka.

Anteeksi hyvä sukka mutta suuresti en sinua jää kaipaamaan, olit vain työsukka ja laatikossa piisaa muitakin.

Tänään taas kiirehditään töissä, mutta illalla aion täysin rauhoittua, sillä luokseni tulee hoitoon pieni 5kk chihuahua! Ystävä lähtee viettämään tyttärensä kanssa uuttavuotta turkuun, ja innostui kun tarjouduin ottamaan tämän pienen vauvan hoitoon siksi ajaksi. Kaksi muuta koiraa ystäväni ottaa kuitenkin mukaan matkalle.

Illalla siis taitaa olla tiedossa vain kirjan lukemista, ja ehkä pienien mustasukkaisuuskohtauksien taltuttamista. Voi olla nääs meidän Misa neidillä sana jos toinenkin pikkukaverin tuloon. Noh, sopu sijaa antaa ja lahjonta myös.

Vilukissan karvat

Tämä talvi on tullut minulle kylmempänä kuin normaalisti, tai sitten imin itseeni liiaksi kesän lämpöä. Olen kokoajan jäässä. Töissä lauantain melkein itkin kun ensin pärjäsin vain t-paidalla ja parin tunnin päästä minun oli haettava villasukat, fleecetakki ja työtakki. Silti tärisin ja välttelin kylmiä välikköjä. Joten kaikki ylimääräinen lämmittävä on vain tuntunut entistä mukavammalta ja olenkin ollut kiitollinen jokaisesta lämmön tunteesta.

Aamuisin se on kamalinta. Nousta peiton alta ja kohdata lattia, joka tuntuu niin kylmältä että on hypittävä. Kunnes tajusin että sain siskoltani viime jouluna karvaiset, sisällä käytettävät tossut. Ajattelin aluksi etten osaisi käyttää niitä, mutta nyt pari päivää sitten astuin niiden sisään varpaideni vaatiessa lämmikettä ja rakastuin. Kuljen ne jalassani kokoajan sisällä, ja jos ne mahtuisivat, pitäisin varmaan niitä ulkonakin kenkien sisällä, tai vielä parempi, kulkisin vain niissä.

Ja olenkohan koskaan vielä kertonut talvitakistani, ja kuinka ihana se onkaan. Se on ensimmäinen talvitakki jossa minulla ei tule kylmä. Ja se on melko ihmeellistä. Kaukana tosin on vielä sekään että minulle tulisi kuuma jossain takissa, kuten Camipupullani mutta tämän takin ansiosta olen jo lähempänä sitä.

Miksei tällaisia takkeja ollut kun värjöttelin 5vuotiaana tarhan pihalla aivan jäässä ja itkukurkussa. ”Liiku vähän niin tulee lämmin” sanottiin, mutta ei se minua auttanut vaikka kuinka yritin. Edelleen olivat varpaani tunnottomat mutta samalla niihin koski niin paljon että olisin tahtonut kuolla. Tosin eihän takki siihen itsessään olisi auttanut, minkäs vilukissa karvoilleen ja huonolle lämmölleen mahtaa?

Mutta siis tämä takki eksyi ostoskoriini viime vuonna Nelly.comin sivuilta, vieläpä alekorista. Myöhemmin tajusin takin olevan sama mitä hehkutettiin samana vuonna jok’ikisen muotibloggaajan sivuilla. Tämä oli Tove Parkas, mistäs lie nimensäkään saanut sillä takissa sitä ei missään lue. Jeane Blush on siis tämä takin merkki. Lämmin, ihana ja täynnä taskuja (jotka on jo organisoitu).

Aika söpöksi sen vielä tekee se, että Misalla on myös musta karvahupullinen toppatakki. Koira kuin emäntänsä vai miten se menikään?

Vielä jos töissä saisi sitä pitää niin ah. Työskentely tosin voisi olla hieman hankalaa, mutta olisipahan lämmin. Kun kerta uuniinkaan ei saa mennä.

Puolikas luovutus

Perhanen talvi. Se tuli sittenkin vaikka niin toivoin että se olisi jättänyt tämän vuoden tulematta. Olisi ollut vain ikuinen kesä. Ihana aurinkoinen syksykin olisi kelvannut, mutta ei, olihan sen lumen joskus tiputtava maahankin. Ehtisiköhän sitä vielä karata muumilaaksoon talviunille?

Eilen ennen töihin lähtöä, jouduin jopa kaivamaan kultainen keskitie-takkini vaatehuoneesta, kun pelkällä liivillä ei pärjännytkään. Ja nahkatakkikin tuntui liian kylmältä. Mutta en luovuttanut kokonaan, en sentään kaivanut samalla esille paksuja talvitakkeja, ei ne saavat vielä odottaa sillä minä taistelen. Lupaan luovuttaa sitten ensiviikon jälkeen, sittenhän on jo marraskuukin. Kai se on ihan kohtuullinen aika alkaa suhtautumaan siihen että pakkanen tulee harmeineen.

Misakaan ei oikein innostunut kun sen neuleita ja takkeja kaivelin. Innolla odotan ensimmäistä taisteluamme talvitöppösten kanssa. Neiti on aivan samanlainen vilukissa kun minäkin, heti kun nenä on ulkona pakkasessa mieli on haluamassa jo sisälle.  Mikäpä voittaisi sitä peittoa ja höyryävää teekuppia?

Sitten seuraavaksi saakin harmitella sitä joulun tuloa, senkin kun toivoin hyppäävän tämän vuoden yli.

Ruokaa lattialle, kello seinälle ja saapas pöydälle

Onpas se yksi viikko taas vierähtänyt nopeasti ohitse. Ja varsin kylmä viikko on ollutkin. Alkuviikosta luulin jo tulevani kipeäksi kun palelin töissä, kunnes eräs asiakas joka kulkee kesät talvet t-paidassa, valitti kylmyyttään, tiesin että nyt ei ole vika minun ruumiinlämmössäni vaan ilmaston lämmössä. Ilman sitä äkkiä iskevää kylmyyttä syksy on ihana, luonnon väriloisto ja syksyn tuoksu. Siinä tuoksuu kostea maa ja sateen raikkaus. Ja syksyä piristää vielä sekin, että näkee taas enemmän ihmisiä, ja voi pakkautua sisälle villapaitojen syvyyksiin tee-kuppi ja hyvä kirja kainalossa. Ja keitot, niitä tekee taas mieli kun ilmat kylmenevät.

Ja kaivoinpahan syksy/talvivaatteita vaatekaapistakin esille. Nyt voi taas käyttää toppaliiviä ja sitä ihanaa nahkatakkia. Misa vaan ei oikein ole innostunut kun iltaisin olen pukenut hänelle heijastin liivin ulkoilua varten. Jos se puhuisi ei se olisi varmaan kovin paljon siitäkään, kun asensin kotiini ElisaVahtiLive-palvelun. Kuluneen viikon olenkin töissä tuijotellut vain kännykälläni Misan tekemisiä. Meidän taloudessa on siis oma BB. Ja kun annoin vielä tunnukset isällenikin niin myös isi valvoo. Voiko järkevämpää tekemistä ylipäätään olla? Olkaa ystävällisiä ja älkää vastatko.

Viikolla olen siis ainakin tehty töitä, ja eilen pääsin viettämään Camipupun kanssa aikaa kauppakeskus Jumboon. Tai no, tunti puolitoista vietettiin kierrellen Zarassa ja sitten kävimme syömässä. Siinä oli meidän kiertelyt. Mitä sitä turhaa jaloitella jos tietää jo mitä tahtoo? Itse en mitään löytänyt (paitsi sen ihanan karvaneuleen, palkkapäivää odotellessa..) mutta ainakin pupu lähti kassi kainalossa kaupasta.

Pupu oli luvannut tarjota minulle lounaan, ja paikaksi hän valitsi Fonda de solin koska kuulemma nyt halutti saada kunnon lihaa. Pupu siis otti South Texas Steakin (mehevä häränpihvi 160 g, bbq-kastiketta ja chilivoita) ja minä Scampi Fritin (friteerattuja jättiravunpyrstöjä, riisiä, salaattia, guacamolea ja chilikastiketta.) Tosin otin annokseni lämpimillä kasviksilla riisin sijaan, ja pupu ceacar salaatin perunoiden sijasta. Hyvää oli vaikka heitinkin ruokaa lattialle, ja näköjään maistui pupullekkin sillä nappaili aina välistä itselleen katkarapuja. Tosin kumpikaan meistä ei suostunut siihen kakkamoleen koskemaankaan. Ja ainakin voi sanoa että chilikastike tosiaan oli tulista, turhan iso kulho sellaiselle tavaralle. Ja olinhan minäkin aikamoinen annoksesta varastelija, nappasin pupun coleslawta ja vieläpä sen grillatun tomaatinkin.

::Oma ruoka::

::Pupun ruoka::

Lopulta lähdimme kohti lentoasemaa jonne heitin pupun matkaamaan kohti Oulua, ja itse suuntasin suoraan vanhemmilleni päiväunille. Illalla käytiin äidin kanssa vielä pyörähtämässä Kodin1 –tavaratalossa josta löysin itselleni alennuksesta kellon, mitä olin katsonut jo kuluneen vuoden. Nyt vielä pitäisi päättää mihin seinälle sen haluankaan.

Ja olenpahan tehnyt myös käden töitä. Korjasin nimittäin lempisaappaani. Sitäkin varten jouduin tulemaan vanhemmilleni sillä itse en omista neulaa enkä lankaa. Mielestäni teipillä ja nitojalla pääsee jo aika pitkälle. Mutta minä siis onnistuin, saappaissa ei enää lörpötä yksi nahkanauha irrallaan vaan se on oikein kauniisti omin pikkukätösini ommeltu kiinni ja toivottavasti kiinni pysyykin. Säästinpähän taas rahaa eikä tarvitse uusia kenkiä ostaa. Näillä saappailla kuitenkin on kuljettu jo kuutisen vuotta, ja kuten jo totesin, ne ovat yhdet lemppareistani.

ps. Ei kerrota äidille että pidin kenkää ruokapöydällä.

Syksy alkaa s-marketilla

Mistä tietää tulleensa vanhaksi? Kun kahvikeskustelussa vertaillaan wc-paperin hintaeroja. Kyllä, tästä me keskustelimme Tuutikin kanssa viime vierailullani. On puheenaiheet pikkasen muuttuneet sitten ensitapaamisten, silloin puheenaiheena oli tietenkin *tirks* pojat.

Nautiskelin tosin siinä kahvin lomassa myös Tuutikin pojan (ja miehen) tekemää rotatuillea. Vai kirjoitetaanko se ratatuille? Menee elokuva sekaisin ruoan kanssa.

::Iltasanomat 01.09.2012::

Tiistaina takaisin töihin vuoden tauon jälkeen, olo kuin ekaluokkalaisella eturivissä, jännittää. Sormien kynnetkin syöty jo niin verille että kehtaako niiden kanssa julkisilla paikoilla edes näyttäytyä. Työ ei onneksi ole sen haastavampaa aluksi kuin perus kassatyöskentelyä, mutta apua jos en muistakaan mitä nappia pitikään painaa?

Haisulin kanssa ollaan jo mietitty ja suunniteltu miten tauoilla, mitä ehtisin siinä syömään ja mitä on muistettava ottaa mukaan. Eilen käytiin äidin kanssa kaupassakin ostamassa minun kaappiini niitä eväitä, ja selkä vääränä kannoin niitä illalla kotiin. Mielestäni jääkaappi oikein pursusi tavaraa, mutta kuvan mukaan Haisuli totesi sen olevan vieläkin liian tyhjä. Vanhempieni jääkaappi tosin taisi jo mennä täysitestistä läpi, ehkä?

::Vanhempien jääkaappi::

::Kassikaupalla tavaraa::

::Oman kaapin ylikuormitus::

Tänään onkin vierailtu taas Tuutikin ja poikien luona, käyty vanhemmilla katsomassa viikonlopun ohjelmia pois. Kotimatkalla käytiin vielä hakemassa Misan kanssa postista paketti, jossa vierähtikin mukava aika kun moni muukin oli päättänyt tulla asioimaan sinne juuri silloin. Noh, odoteltiin siinä kuitenkin ja sitten vain kotiin, paketti auki josta paljastui kahdet farkut, (oli muuten ihanat ja juuri sopivat, vaikka olinkin valmistautunut palauttamaan ne suoraan) iltapala kulhoon ja sänkyyn.

Jos vaikka sitä jännitykseltä saisi untakin, onneksi myös pupu cami on huomenna töissä. Aijai ihana arki, rutiinit ja elämä, sinua onkin jo odotettu!

Salaisuus Salossa

Pääsimme vihdoinkin torstaina käymään Salossa äidinäitini eli Mamman luona. Aamulla oli ihana herätä auringonpaisteeseen ja päätinkin kokeilla ensimmäistä kertaa GinaTricot:sta ostamiani alushousuja. Siis ei pikkuhousuja vaan vähän niin kuin alushame mutta housuina. Lyhyemmät legginssit tai pyöräilyshortsit? Miksi näitä voisi kutsua?

Mutta niiden ei siis pitäisi näkyä hameen alta, ja saisin vähän väriä polviinikin.

Koen itseni aina vain kovin alastomaksi jos hameen alta ei pilkota jotain peittävää, mutta nämä jalassani olin varmempi. Kuin minulla olisi ollut oma salaisuus josta kukaan muu ei tiennyt mitään.

Hähää, minulla näkyykin sääret ja vaikka hame nousisikin niin siellä on housut, joten pikkuhousut eivät vilahda!

Minä tykästyin siis näihin shortseihin(?), ja harmi etten tajunnut ostaa niitä enemmän. Mutta on nyt mentävä vain bongailemaan GT:n jos niitä löytyisi enemmän.

Aina kun ollaan Salossa mammalla kylässä, pöytä on ollut täynnä ruokaa niin kuin joulu- ja buffetpöydässä. Mamma ei koskaan osaa tarjota vain yhtä ruokaa. On oltava sitä lihakastiketta, koska isi tykkää siitä ja lihapullia koska sisko tykkää niistä. Ja varmuuden vuoksi vielä jotain ekstraa. Niin ja kalaa jotta minä syön. (Ja sitten se tunkee ne kotiin mukaan koska ”en minä niistä niin välitä!”)

Nytkin siellä oli lihaa kolmessa eri muodossa, kalaa kahdessa, leipää kolmessa ja siskoni oli räjähtää. Siis siitä ruoan määrästä vatsassansa. Ja lopulta hän teki sen minkä jouluisinkin jouluherkkujen ääressä, syvä huokaus, ehkä toinenkin ja syöminen jatkukoon. Siskoni on kulinaristi. (Vielä mainittakoon että hän sanoi olevansa tyytyväinen jos saisi syödä vain lihahyytelöä ja cokista.) Senkun näkisi vielä mihin vatsaan ne lopulta menevät, siskoni painoindeksiltään korkeintaan 18 ja puoli.

Vierailu meni hyvin, harmi vain etten serkkuani ja tätiä ehtinyt näkemään, mutta jos sitä piakkoin suunnittelisi vierailua (jota Mamma on toivonut jo keväästä lähtien) pidemmäksikin aikaa. Voisi käydä kurkkailemassa metsästä sieniä, ja yrittää onnistua paremmin kuin edellisellä kerralla. (Poimin ensimmäisen keltaisen sienen minkä näin ja luulin onneissani sen olevan kanttarelli. Ei se ollut..)

Pitää varmaan kouluttaa Misa sienimetsästäjäksi. Olisikohan joku sieni mikä muistuttaisi oravaa, ne luulisi Misa ainakin huomaavan.

(mainioiden) Mainosten maailma

 Mainokset, ne ovat ilostuttaneet ja vihastuttaneet minua tänään. Yleensä pystyn kelaamaan mainokset sillä katson paljon ohjelmia nauhalta, mutta aamuisin kun katson ohjelmia netin palveluiden kautta, mainokset ovat ohitsemattomia. Minun on vain siedettävä ne. Kun juuri hyvän koukuttavan kohdan kesken pälähtääkin tuplavolyymillä samat mainokset pieni ärsytys nostaa päätänsä. Pitääkö niitä tähänkin tunkea? Keskeyttävät piru vie muunkin toimintani, kuten sen lusikan siirtämisen suuhun.

Mutta tänään, tänään ne saivat minut nauramaan ja toteamaan että tämä minun on kerrottava eteenpäin. Gigantin mainoksen tajuaa vain haisulini, ”ekstra ekstra!” poika huutaa siinä. Onhan se nyt vain tyhmää maksaa liikaa kun Gigantista kerta saa. Mutta sitten nämä R-kioskin uudet mainokset, ei voi kuin hymyillä. ”hojohojo iso pomo, kurisiko masusi?” ”kalorit hupeni, näköni sumeni.” Lisäksi äänessä on Kari ”Hissu” Hietamies.

Sittten vielä kuvia viime päiviltä.

::Muumilusikat, edessä olevat mymmelin ja poliisimestarin sain haisulilta syntymäpäivälahjaksi::

::Käytiin Haisulilla kylässä, Misa valtasi kenkäkaapin::

::Tiina ja Niko toivat espanjasta tuliaisia. Naulakko ja kaksi magneettia::

::Ruokabravuurini, katkarapusalaatti::

Ja ostoksia:

::Andiamon alesta löytyivät vihdoinkin gladiaattorikengät::

::Vyö Seppälästä::

::Vihdoinkin ne ihonväriset sukkahousut päätyivät koriini!::

::Tiskirättejä MoominShopista::

::Valkoiset legginsit H&M:ltä::

::Korkea hame Seppälästä::

Ajatuksille siivet

Ärsyttää kun hetken mielijohde voi pilata (ja yleensä pilaakin) kokonaisen päivän. Tuplasti ärsyttää se että joskus se koskettaa myös toisia ihmisiä, ja samalla pilaa heidänkin päivänsä. Milloin sitä oppisi ottamaan itseään niskasta kiinni ja raahaamaan sänkyyn silloin kun tuntuu että se paha olo saa valtaansa. Eikä pitäisi heittäytyä hetken mielijohteisiin. Mitään hyvää niistä ei ole kuitenkaan koskaan ole seurannut.

”Kun sä olet muuten niin fiksu, sait ensimmäisenä ajokortinkin ja ajat aina niin tasasesti.” ©Mamma

Jos jotain positiivista on tästäkin revittävä, niin ei tänään mikään ihanteellinen rantakeli olisi ollutkaan. Ja saanpahan haettua tilaamani kirjan Suomalaisesta ja käytyä postissa. Ja sain Haisulilta eilen Adidaksen verkkaritakin joka on ollut siitä hetkestä saakka päälläni. Jotenkin vaatteet joihin liittyy joku ihminen, joku läheinen, tuo minulle lohtua kun paha päivä iskee. Ja kun tahdon muistutuksen itselleni etten ole yksin.

Joskus on rohkeampaa pysähtyä kuin jatkaa. 

Kysymyksiä ja vastauksia osa 1.

Apua näitä on liikaa! Vihdoinkin valmista ainakin ensimmäiseksi osaksi. Pitäisi osata istua vain koneen ääreen ja tehdä se mitä piti tehdä eikä selailla nettiä kunnes huomaa unen tulevan. Voi mitä kaikkea saisinkaan aikaiseksi jos en tekisi turhanpäiväistä! (Kuten tilaisi ja peruisi vaatteita hennesiltä)

Yhdistin tähän myös Paper:in antaman haasteen.

MINÄ JA TAPANI

Mikä on suurin paheesi?

Kynsien pureskelu ja nyppiminen. Sen vuoksi minulla ei ole koskaan ollutkaan pitkiä kynsiä. Eli kynsi ei ole koskaan yltänyt edes sormenpäähän. Kaikki keinot on testattu (etikat sormessa yms) mutta silti vieläkin kynteni joutuvat välillä (lue: päivittäin) kaltoin kohdelluiksi.

Outo tapasi? tai ainakin ehkä muiden mielestä outo?

Olen tämän jo kerran paljastanut ja Haisuli sitä oudouksuikin, eli likaisten pyykkien viikkaaminen pyykkikoriin. Plus lajittelu.

Lempi ruoka?

Jaa-a, tätä itsekin miettinyt moneen otteeseen ja päätynyt kysymään itseltäni ”mitä et suostuisi poistamaan ruokavaliostasi?” Vastaus on viili, hedelmät ja marjat.

Lempiviilisi?

Ihan perus maustamaton. Ja sinne vielä kolme kuivattua luumua sekaan. Sianruokaahan siitä tulee niin kuin mammani sanoisi.

Mitä pelkäät?

Käärmeet kauhistuttavat minua. Kastemadotkin kierrän kaukaa varmuuden vuoksi.

TYÖ / KOULU

Oletko valmistunut johonkin ammattiin?

Menin peruskoulun jälkeen ammattikouluun ja valmistuin merkonomiksi Espoon liiketalousinstituutista (ELIT nyk. Omnia). Muutama vuosi sen jälkeen rohkaistuin kokeilemaan taitojani journalistina ja vuoden kestäneen koulutuksen jälkeen suoritin lehtijournalismikoulutuksen Helsingin evankelisessa opistossa (HEO). 

VAATTEET / MEIKIT

Lempivaatteesi/asusi? laita kuvaa

Ei oikeastaan ole mitään yhtä asua mikä on suosikki kaikkien joukosta, mutta on kausia jolloin tykkään pitää vain tiettyä hupparia tai neuletta. Eli suosikkejani vaatteista yleensä ovat GT:n pitkät topit. Tosin yhdeksi suosikeistani voisi mainita viime vuonna turkista ostamani hupparin. (Huppu siinä on mutta turkkilaisilla mitoilla tai millä lie mitattu sitä ei edes saa päähän.) 

Meikkaatko, millä tuotteilla? ota kuva meikkipussin sisällöstä!

MENNEISYYS

Tähänastisen elämäsi onnellisin hetki?

Misan saaminen kotiin. (Tätäkin oli mietittävä kauan, punnitsin tuhat ja yksi kysymystä voinko laittaa tämän vai olenko joskus ollut onnellisempi ja nyt en vain muista sitä. Harmillista kuin kyseenalaistaa onnenkin)

TOIVEET JA TULEVA

Jos saisit esimerkiksi unelmiesi työpaikan maapallon toiselta puolelta ja sen vastaanottaminen edellyttäisi, että jätät pikaisesti taaksesi nykyisen elämän, ottaisitko tarjouksen vastaan?

Jos työpaikka olisi 100% varmasti minulle ja taloudelliset kulut ym matkakulut onnistuisivat niin kyllä. Yksi mietintämyssyni alla olleista ajatuksista onkin ollut englantiin opiskelemaan journalismia mutta raha-, asumiskysymykset ovat olleet liian hankalia edes pohdittaviksi. (Lue: olen laiska)

Mitkä kolme paikkaa maailmassa haluat ehdottomasti päästä näkemään?

Englannin maaseutu (Emmerdalen kuvauspaikka mm.) ja lontoo. Irlanti ja ja ja ja en tiedä? Kun edes noihin pääsisi!

Mitä odotat ensi kesältä?

PoriJazz reissua siskon kanssa. On hauska lähteä kahdestaan tekemään roadtrippiä! Lisäksi en ole koskaan ollut kesäisin missään musiikkitapahtumissa yms. joten sekin on suuri odotus. Voi olla että jopa bongaan Tarja Halosen!

VIIHDE JA YHTEISKUNTA

Lempi tv-sarja?

Ainakin täydelliset naiset, rillit huurussa, valehtelevat viettelijät, tyhjätaskut.. Ohjelmistosta poistuneet Siskoni on noita, oc, Buffy vampyyrintappaja.

Jos saisit elää yhden päivän jonain julkkiksena, kenet valitsisit?

Luultavammin Mary Kate Olsenin. Olen ihaillu häntä siitä lähtien kun näin ala-asteikäisenä ensimmäistä kertaa siskosten tekemän Double, Double, Toil and Trouble  –elokuvan. 

Viimeisin lukemasi kirja?

Jennifer Weiner – Pieniä maanjäristyksiä

Lempielokuvat TOP 3?

Disneyn Pieni Merenneito on ainakin ykkönen! Muita en osaakkaan sitten järjestellä paremmiksi ja huonommiksi. Mutta listalla ainakin olisivat saagat Underwold ja Twilight. Sitten X-Menit ja ja ja kaikki tollanen epänormaali!

Uskotko Jumalaan tai muihin jumalhahmoihin?

Olen wicca uskovainen (ylä-asteelta lähtien) joten kristilliseen jumalaan en usko.

Uskotko yliluonnolliseen?

Uskon

Seuraatko politiikkaa?

Yritin kovasti seurata jounalisti opiskelujeni aikana mutta en koskaan saanut itse siitä kiinnostunutta otetta joten seuraaminen on jäänyt vähemmälle.

SYÖMISVAMMAILU

Käytkö vaa'alla päivittäin?

On jäänyt tavaksi. Pitäisi (ja on yritettykin) vähentää vaikka jokatoiseen päivään.

Oletko koskaan viillellyt itseäsi?

Kyllä. Arpia näkyy vieläkin jaloissa ja käsissä. 

Etkö haluaisi näyttää terveeltä?

Mielestäni näytän terveeltä.

Luin aiempia kirjoituksia ja sanoit ihailevasi kaksois sisartasi, onko hän myös samassa tilassa vaiko pahemmassa?

Siskoni ei ole samassa tilassa elämässään. Hermoromahdus olisi varmasti vain silloin lähellä jos suomesta mc’donaldsit katoaisivat.

Kenen luo Misa menisi, jos nyt kuolisit?

Vanhempieni luokse. Siskonpojalleni Tikrulle Misasta on tullut hyvin tärkeä joten ties vaikka he nappaisivat pallokasan omaan kotiinsa.