Askeleet

Kaikki uuteen ja tuntemattomaan siirtyminen tuntuu runollisesti vaikealta ja haikealta. Oli sitten kyseessä työpaikan vaihdos, uusi seurustelukumppani, muutto tai perheenlisäys, asioiden taakse jättämisestä ja luopumisestahan siinä on kyse.

Mutta entä jos ottaa askeleen taaksepäin, jonkin sellaisen minkä ottaminen on harmittanut, meinaako se että on pettänyt itsensä palaamalla taaksepäin, vai toimimalla oikein, ja palaamalla siihen mikä jo tuntui hyvältä?

Vanha askel on siltikin kuin uusi.

Oli se miten tahansa, askeleita otetaan ensiviikolla kuitenkin. Yksi kohti menneisyyttä ja yksi kohti tulevaa, ja aika taas kertoo, mistä jalanjäljistä voikaan olla tyytyväinen.

Imureiden aamupala

Koska ranteeni rupesi taas vaivaamaan tuossa viikko sitten, olen yrittänyt vältellä oikean käden käyttöä. Mutta onhan se vaikeaa, kun vasen on lapsen tai jopa apinan tasolla. Yrittäkääpä itse olla puristamatta oikeaa kättä nyrkkiin kun vasen taas hermostuttaa. Niin juuri se nyrkki ja pihti liike ovat ne pahimmat jotka rannettani vaivaavat. Ja koska olen tunnetusti yhtä kärsivällinen kuin läski lapsi kakun edessä, olen mennyt usein helpoimman kautta ja käyttänyt silti oikeaa kättäni.

Yleensä se tulee kostautuen mutta eräänä päivänä koirat taisivat olla mielissään tästä sillä tiputin koiranruokapurkin lattialle. Onneksi taloudestani löytyy tosiaan kaksi imuria, joita ei tarvinnut kahta kertaa komentaa siivoamaan nurkat. Ei tarvinnut kuin lausua taikasana ”syökää possut syökää”, ja nurkat oli hetkessä puhtaat. No saivatpahan vähän tukevamman aamupalan.

Mutta niin kuin eläimet oppivat ärsykkeistä ja yhden kerran virheistä, ehkä tämäkin olio siihen voisi oppia. Huomenna tosin taas 8tunnin työpäivä kassan edessä, joten eiköhän yritykset juuri jääkin niihin yrittämisiin.  

Ja mikä siinä on, että silloin kun jotain ei saisi tehdä, niin sitä tekee niin kamalasti mieli? Yritän nimittäin tälläkin hetkellä pitää itseni kurissa etten rupeaisi siivoamaan, oi miksi oi miksi tällaisia innostuksia ei tule silloin juuri kun saisi siivota!

Mikseivät automaatti-imureiltani voisi onnistua myös muut kodin huollon taiat? Ehkä pitää virittää jokin luuttu niille häntään ja kulkea makkarapalan kanssa ympäri asuntoa. Voisi ehkä kaikessa hulluudessaan jopa onnistua.

Suuret muutokset

Elämässäni on tapahtunut hurja käännös, olen siirtynyt kirjoittamaan isolla kannettavalla ja pieni on keittiönpöydällä mistä katson sarjoja. Oma päätökseni tämä ei ole, isompi kone ei vain löydä langatonta verkkoa joten sen on oltava tässä, olohuoneessa tietokonepöydällä. Voi kyllä, minullakin on nyt sellainen.

Toisaalta tämä oma paikka rauhoittaa minut kaikesta, olen kuin Sinkkuelämän Carrie ikkunan ääressä. Tosin minulla ei sitä ikkunaa tässä ole, katselen juuri seinää mutta ainahan voin katsella parvekkeelta viereisiä puita samalla kun kirjoitan. Tai makuuhuoneen ikkunasta, josta näkyy viereinen kerrostalo. Ja kun kävin katsomassa tarkemmin mitä ikkunasta paljastuu, huomasin eräällä parvekkeella tietokonepöydän ja tietokoneen. Hahaa, jos laittaisinkin ikiomasta kesäsaunastani itselleni sopivan kirjoitusympäristön? Se kaatuisi vain aika nopeasti talven tullessa, oli lasitettu parveke tai ei.

Noniin nythän tässä kävi taas niin, minun piti lähteä kauppaan nyt vapaapäivän kunniaksi, mutta jumahdin tähän vaikka piti kirjoittaa vain pari sanaa.

Mutta minulla on nyt siis oma soppeni, paikkani, luolani, hoodini –miksikä sitä ikinä haluaakaan kutsua. Ehkä kirjoittaminenkin alkaa taas rullata, kun tietokoneen ruudulta ei löydy muita häiriötekijöitä. 

Koirien keidas

Asia josta suuresti nautin uudessa asunnossani, on lasitettu parveke. Nyt tulee vietettyä enemmän aikaakin parvekkeella, sillä tuohan on kuin yksi ylimääräinen huone. Tosin minuakin enemmän sitä käyttävät koirat, sillä aamupäivisin sinne paistaa suoraan aurinko joka muuttaa sen ihanan lämpimäksi. (Joku voisi tässä välissä korjata sen muuttuvan paahtavan kuumaksi, mutta meille se on lämmin.) Ja koska he viettivät niin paljon aikaa maaten vierekkäin yhdellä aurinkopaikalla, päätin sijoitella tavaroita paremmin joten nyt heillä on oma kesäkeidas parvekkeellani.

Siellä ne viettävät aikaansa mielellään aina kun aurinko paistaa. Jos saisin ujutettua sinne telkkarin varmaan minäkin makoilisin siellä auringossa päivät pitkät. Niin ja jos joku hoitaisi ne kotiasiat minun puolestani ym pakolliset elämän asiat. Toivottavasti parveke on kylmällä talvellakin lämmin ja oma pieni saunani.

Tiistain todisteet

En ole viitsinyt hirveästi kättäni ja rannetta, rasittaa kirjoittamisella (mikä on minulle hirveän vaikeaa, kirjoittaminen kuitenkin on aina ollut minulle se tapa jolla käsittelen asioita! Isi tosin tokaisi tähän että ehkä olisi aika opetella sitten puhumaan..) joten päätin tehdä taas päivä kuvina postauksen. Videopäiväkirjaa en vielä ole onnistunut tallentamaan, tuntuu oudolta puhua tyhjälle näytölle. Näin kirjoittaessa on helppoa perua sanojansa ja poistaa se lause mikä ei sanallisesti osukaan oikein. Ja muutenkin olen niin paikallaan pysyvä (siis en) että olisiko videolla sitten loppujen lopuksi mitään. Tai asennan päähäni kameran ja yritän toteuttaa Iholla –sarjan tyyliin kertomista. Harmi vain ettei sitä videokameraa ole..

Nyt tämä meni taas tähän raapusteluksi vaikka piti tulla todistusaineistoja eilisestä päivästä. Sormet pysykää jo pois näppäimiltä..

Kuten yleensäkin tiistai alkoi heräämisellä. Herättiin vielä ihmeen aikaisin ja päätettiin lähteä pidemmälle aamulenkille. Koirat tietenkin tuntien, tai tuon neiti ”laahustan kuin porsas” koiran tuntien, se kierros joka normaalisti kävellessä olisi taittunut vartissa, venyi siihen yli puoleen tuntiin. No saipahan tämäkin porsas välillä liikuntaa.

Päivä jatkoi rutiinimaista kulkuaan aamulenkin jälkeen. Pupuni Cami soitti, ja vietimme taas hyvinkin tuttuun tapaan aamupäivän puhelimessa. On ihme ettei kuitenkaan meiltä puheenaiheet lopu kesken. Samalla siinä puhelimessa puhuessani sisustelin kotia, ja vaihdoin olohuoneeseen pöytäliinan, ripustin keittiöön verhot ja virittelin keittiöntyötasolle vahakankaan jonka kävin edellisenä päivänä ostamassa Kodin1:stä.

Puhelun loputtua käytiin koirien kanssa taas nauttimassa raittiista ilmasta jonka jälkeen ruokin koirat. Samalla valmistin pariksi seuraavaksi päiväksikin koirille ruoan. Jauhelihaa ja kasviksia.

Koirien syödessä otin vihdoinkin hiusväriaine purkin käteeni ja värjäsin hiusteni alaosan taas mustalla. Onhan tämäkin ollut tekemisen listoilla jo viime vuodesta. Seuraavaksi onkin ylähiusten värjääminen vuorostaan, ehkä sen toteutan sitten ensi vuonna. No ei, jos kuitenkin nyt lähipäivinä.

Hiusten kuivattua päätimme lähteä katsomaan edellisen päivän Emmerdale –jaksoja vanhemmilleni. Olen taas saanut koukutettua äitini tähän sarjaan, joka sitten taas muuttaa omia aamurutiinejani etten enää aamupalaa syödessäni tuijotakaan Katsomo palvelua vaan luen kirjaa. Ehkä vielä joskus koittaa se päivä kun vain syön tekemättä mitään. Onkohan se mahdollista? Voisinko minä joskus olla niin valmis tekemättömien asioideni kanssa, että minulla ei vain yksinkertaisesti ole mitään muuta tekemistä kuin syöminen. Kuinka tylsää sekin sitten on.

Illalla kotiin päästyäni päätin pelata vielä jo pirulliseksi muodostunutta CandyCrushia, jossa olen jumittunut tasoon jossa suklaa taas pilaa kaiken. Kuten pupu aka Cami joskus totesikin, suklaa on aina kaiken pahan alku. Onneksi itse en ole suklaahimoinen. Tällä hetkellä irtokarkkihyllyltä löytyvät purkkapallot ovat sitten minun kompastuskiveni. 

Huomenna kutsuu Linnanmäki, ja toivottaan ettei säätiedotuksen sateen osalta pitäisi paikkaansa. Siinä tapauksessa minut ja Haisulin löytää SeaLifesta tutkaillen erikaloja hyvin tarkasti. 

Käsipuoli tahtoo

Ajattelin jo ihan että minä näpsäkkänä tyttönä, näin sairaslomalla pystyisin kirjustelemaan vaikka minkälaisia postauksia. Mutta ei tullut mieleen, eikä muistikaan pelannut, ettei ranteen kanssa oikein voi tehdä mitään. Aamulla se on ihan hyvä, tietenkin kun yön saanut levätä, mutta jo pienten kotiaskareiden ja koirien ulkoilutuksien jälkeen (toi Misa neiti kun ei suostu portaita kävelemään niin sitä on kannettava) ranne vaatii jo tuen sekä levon. Iltaisin kipu on ärtynyt jo välillä sellaiseksi, että kännykällä ja tietokoneella näpytteleminen on täysin mahdotonta. Joten ystävät toivottavasti en ole ollut liian tyly tekstiviestien suhteen, niihin vastatessani tai vastaamatta jättämättäni.

Pupu tosin tokaisi että voisinhan minä yhdellä kädellä kirjoittaa, mutta minun hermoillani ja kärsivällisyydellä ja vielä vasemman käden taidot tuntien pupukin ymmärsi tämän olevan täysin mahdotonta. Ajatuksen tasolla kyllä, mutta Miran toteutuksella ei.

Olisi pitänyt kaivaa jostain aivojen muistilokerikon syövereistä tämä tunne, kun sillä kädellä ei oikeasti saa tehdä mitään. Ja kuinka särky vain aiheuttaa enemmän kiukkua ja muita oireita. Kuten nyt, päätti korkeampi voima lisätä minulle vielä rannekivun lisäksi kuumeen sekä vatsa vaivan. Tiistai yönä ryntäilin vessaan oksentamaan, ja päivän ruokakin oli pientä verrattuna siihen kasvisten määrään mitä yleensä syön. On siinä melkein itkua väännetty kun edes aamuisin ei se viili maistu. Teekin pyörii kupissaan kunnes se on niin kylmää että on heitettävä pois.

Mitä minä olen sitten pystynyt tekemään? No keskiviikkona kävimme ostamassa isin kanssa uuden pyykinpesukoneen minulle, (aikainen synttärilahja) kun vanha oli juo vuosia yrittänyt sanoa itseään irti. Lopulta me luovutimme tappelun suosiolla ja suuntasimme Experttiin. Sitten olen vain maannut kotona tai vanhemmilla, mikä ei todellakaan ole mieluista puuhaa. Tahtoisin nyt auringon tullessa esiin tutkia uusia ulkoilureittejä koirien kanssa, tahtoisin laittaa kotia, tahtoisin ajaa autolla Ikeaan ja tahtoisin ja tahtoisin ja tahtoisin niin paljon, mutta argh! Liian moneen tahtomiseen vaaditaan oikeaa kättä.

Voi kevään keijut ja pääsiäisen trullit, tulkaa korjaamaan käteni. Minä niin tahtoisin!

Muuton loppuunsuoritus

Nyt on muuttoa takana, ja tavarat saatu asetettua kutakuinkin paikalleen. Vielä on hienosäätöjä ja laatikoita purettavana, ja tuntuu kuin olisin ollut muun maailman puolelta lomalla, kun olen miettinyt vain muuttoa, sitä mihin mikäkin tulee, koirien hoitopaikkoja ja vielä työt siihen päälle. Tosin eilen nyrjäytin ranteeni täyttäessäni tupakoita, ja jo valmiiksi ärtynyt ranne sanoi itsensä irti. Vielä eilen olin menossa työvuoroon tänäänkin, mutta kivun yltyessä iltaa kohti ja kun maitolasin pitäminenkin kädessä oli haasteellisen vaikeaa, oli minun luovutettava ja alistuttava soittaa töihin ja varata aika lääkäriin. Tänään sitten olen vain ollut, no vanhemmat toivat Misan takaisin kotiin (outoa kutsua uutta asuntoa kodiksi, mutta sitä tämä nyt on) ja illalla olisi vielä haettava Rafikin hoidosta.

Ja tosin koska olen ollut viime ajat niin muissa maailmoissa on päivitykset jääneet vain muistiinpanotekstien julkaisemiseen. Jotain kuitenkin olen halunnut postata. Vaikka päivitykseni eivät kaikkia miellyttäneetkään. Tosin onhan tämä minun blogini joten saan kirjoittaa vaikka Misan ja Rafin kakkakikkareiden eroista.

Mutta nyt on yritettävä levätä käden kanssa tämä viikko että ensiviikolla olen taas työkunnossa. Harmi etten ole tajunnut opetella vasenkätiseksi.

Viikon kohokohdat

Monessa blogissa on vieraillut pikapostaukset kuvineen siitä miten viikko on mennyt. Oikeastaan se on aika käteväkin tapa saada sentään joku postaus, varsinkin minulle ja varsinkin nyt kun muutto on edessä. Ellen ole töissä, olen pakkaamassa tavaroita ja järjestelemässä asioita. Mutta siis viikon kohokohtiin.

MAANANTAI

Muistaakseni mitään erikoista ei viikonaluksi tapahtunut, kävin tekemässä aamuvuoron töissä ja töiden jälkeen suuntasin tuttuun maanantaiseen tapaani vanhemmilleni, jossa katsoimme äidin kanssa sunnuntain Olipa kerran –jakson. Olemme aivan koukuttuneet tähän sarjaan.

TIISTAI

Sen piti olla helppo päivä. Siis ensimmäinen päivä takaisin palvelutiskillä. Aika ajoittui juuri niin että tiski olisi valmis ja ehkä joutuisin jonkin näköisiä juustoja hyllyttämään. Kaikkea muuta. Menin siis töihin outoon välivuoroon, sillä osa porukastamme oli työpalaverin ensimmäisessä puoliskossa. Kello 10 olin asettanut jo tutun lippalakin päähäni ja olin valmiina joka iskemään käteni raakoihin kaloihin. (Niistä kanoista puhumattakaan..)

Ei siitä ihan helppoa päivää tullutkaan, juoksin vuoroin bakery uunin ja bakery pakkasten välillä, ja seuraavaksi taas grillin ja palvelukaapin välillä. Siirryimme nimittäin töissä uuteen systeemiin irtobakery tuotteiden osalta, ja jokaista lajia piti olla kokoajan esillä. Töiden jälkeen olinkin siis aivan loppu, ja jollei olisi pitänyt viedä koiria ulkoilemaan, olisin kaatunut suoraan sänkyyn.

KESKIVIIKKO

Ahdistusoireiden voimistuttua päätin ottaa niskastani kiinni ja varata ajan lääkäriin, jotta saisin uusittua seronil reseptini. Olen nyt kuukauden ellei ylikin ollut syömättä niitä, ja en tiedä johtuuko se lääkkeistä vai ei mutta kun sain ne takaisin olen ollut paremmalla mielellä. Ehkä ei pitäisi lopettaa niitä omin päin. Jos nyt tästä kerrasta oppisi.

Lääkärinreissun jälkeen suuntasinkin bussilla kohti Tapiolaa, oli pieni miettiminen siinä että missä sitä sitten jäädään ja miten onnistun tulemaan vielä takaisinkin. Ei siinä etten osaisi busseilla mennä, vaan se perhanan Tapiolan remontointi on sekoittanut bussipaikat yms. Onneksi Camipupu auttoi.

Palaverin alkuun söimme lounaan, ja luonnollisesti Sevilla harjoitti taas allergiarasismia, mikä ei edes johtunut syömisvammailustani, ja ainoa vaihtoehto oli minulle salaatti. Sainhan minä proteiiniakin kun noukin riisisalaatista katkarapuja ja perunasalaatista papuja. Sen noukkimisen voi sitten laittaa syömisvammailun piikkiin.

TORSTAI

Viikko sitten K-Supermarket avasi ovensa, ja ylipuhuin äidin silloin ostamaan tarjouksessa olleen tuorepinaatin. Nyt äiti onkin innostunut siitä. On tehnyt siitä munakasta ja lopuksi vielä neuvoin laittamaan paistetun kanan päälle. Ja vaikka kuinka kerroin pinaatin haihtuvan määrältään pannulla ihmeen pieneksi, oli se silti hänelle yllätys. Nytkun olen äidin saanut innostumaan tuorepinaatin käyttämisestä, voipi olla että kokeilemme sitä vielä jonain päivänä yhdessäkin. Isi kun tuskin mitään sellaista syö. Sopisikohan se sienien kanssa? Neuvoinpahan samana päivänä vielä yhdelle asiakkaallekkin miten pinaattia voisi käyttää.

Niin ja tilttasihan töissä sirukortin lukijanikin. Kyselin sitten henkilöllisyystodistusta varmuuden vuoksi kaikilta jotka ostivat kassaltani kortilla. Oi tätä nykyajan toimivaa tekniikkaa.

PERJANTAI

Onnistuin polttamaan kasvisliemen kattilan pohjaan. Siinä meni sekin pikkukasari roskikseen. Taas yksi hyvä syy lähteä Ikeaan.

LAUANTAI

En muista edes onko tätä koskaan tapahtunut, kai varmaan joskus, mutta lähdinpä aamulla kahdeksan aikoihin koirien kanssa ulos, ja oven suljettuani tajusin jättäneeni avaimet sisälle. Ihan en viitsinyt häiritä naapureita niin aikaisin aamusta kolkuttelemalla ovia ja apujoukkoja, ja päätimmekin odottaa josko joku kävelisi ulkona tai tulisi rapussa vastaan. No puolen tunnin ja monen happihyppelyn jälkeen naapurin poika yläkerrasta tuli tupakalle, ja avuliaasti antoi minun lainata kännykkäänsä. Soitto 020202:seen ja yhdistäminen yleiseen hätänumerooni. ”Huomenta isi..”

Huomisesta, eli sunnuntaista ei vielä ole tietoa, mutta tämä päivä on vielä pullollaan tekemistä. Tänään saan avaimet uuteen asuntoon ja vanhemmat haluavat esittelykierroksen jo suoraan. Ilta meneekin sitten taas pakkaillessa, ja varmaan kyläilen vanhemmillanikin vielä esittelykierroksen jälkeen.

Ensiviikkolla voisin yrittää välttyä suuremmilta kommelluksilta, ja onnistua vain loistavasti asioissa. Ainakin keskiviikkona on tiedossa halailua, hymyä, naurua, ystävyyttä ja kaupoissa kiertelyä sillä näen pitkästä aikaa Haisulin! Onneksi nyt muuttokiireiden ja muun keskelläkin pääsee pitkästä aikaa vain olemaan. Ja muuton jälkeen aion antaa auringon piristää minua niin, että aion tehdä aikaa sille, että näkisin enemmän ystäviäni. Muuttolaatikot purkautuvat rauhassa omalla ajallaan, ikävä on nyt tärkeämpi homma mikä on hoidettava alta pois.

Muuttuva ahdistus

Minä lupasin ja minä oikeasti yritinkin. Mutta tietenkään en pystynyt siihen, siis olemaan organisoimatta. Ja puhun tietenkin muutosta ja varsinkin pakkailusta. Nyt ne jätesäkkiin vain tungetut lakanat on revitty jätesäkin uumenista, ja organisoitu laatikkoon josta huomaa selvästi sen sisältävän petivaatteita. Keittiötavarat ovat lihalaatikoissa, ja kellariin menevät tavarat on pakattu banaanilaatikoihin. Ettei vain mikään menisi sekaisin, nyt tietenkin kun olen kaikki melkein keittiöstä pakannut, ruokailen vain kertakäyttöastioilla (tätä vartenhan niitä onkin hamstrattu) ja ruoalla mikä ei juuri laittoa tarvitse. Ainoa mitä en ole pakannut on vedenkeitin. Onhan minun aamuteeni saatava!

Tämän pitäisi olla sitä aikaa kun suunnittelen innolla kaikkea uutta ja tulevaa, murehtimatta niistä entä jos. Ei ne kuuluisi edes ajatuksiini. Ajatukseni täyttäisivät vain ihanat sisustusideat jotka jäävät ikuisiksi haaveiksi niiden mahdottomuuden vuoksi, ja minun kuuluisi ajaa vain edestakaisin uuden asunnon edustalla vakoillen tulevia naapureita, ja nähdä auringonpaistetta räntäsateessakin.

En vain osaa nauttia tästä kaikesta, sillä Misansilmätutkailut eivät ole vieläkään lopussa. Kontrolli oli alkuviikosta (hyvästi 100e) ja silmäpaineiden vieläkin ollessa alhaiset eläinlääkäri ohjasi meidät eläinsairaalaan ihan kunnon silmäekspertille (hyvästelen jo valmiiksi 200e). Se tapahtuma sitten tapahtuisi ensiviikolla, jonka jälkeen olisi ihana vihdoinkin hengähtää. Suunnitella aikani muutenkin kuin silmätippojen laitto vuoroina.

Tämä kaikki on vetänyt itseni niin stressaantuneeksi, että masennus yms. oireet ovat vain kasvaneet. Joka aamu herään hirveisiin vatsakipuihin. Toiset kärsivät pääkivuista, minä oireilen vatsallani. Töihin on ollut vaikea joka aamu lähteä, ja siellä on ollut vaikea olla. Normaalisti kestäisin asiakkaat kuin asiakkaat, mutta nyt on ollut lähellä, etten ole huutanut vakioasiakkaille, tai hajonnut vain kesken työpäivän itkemään kun olen kolauttanut lantioni johonkin.

Kirjoittaminenkin on vain jäänyt, tarkoitukseni on ollut kertoa ostosreissusta äitini kanssa. Siitä kun kävimme pitkästä aikaa kiinalaisessa. Siitä kuinka söin sangollisen kevätkääryleitä.

Ja kirjoittaa siitä kun sain suoritettua kaksitahtoo –tapausta yhden päivän sisällä Camipupun kanssa. Kävimme katsomassa Hannu ja Kerttu –noitajahti elokuvan sekä syömässä uudet salaatit Hesburgerissa.

Ei moitittavaa, ja ruokailumme toteuttikin sitä normaalia kaavaa, toinen tunkee toiselle jotain ja toinen jotain. Minä sain Camin kananmunan, ja tungin omat krutongit ja juustot toiselle puolelle. Lisäksi täytin Camin salaattia lisäkatkaravuilla. Minun mielestäni salaatinkin kuuluu olla tasapuolinen, niin kasvisten kuin proteiininkin puolesta, pupun mielestä taas katkarapuja ei voisi koskaan olla liikaa. Minä söin siis salaattia katkaravuilla, Cami katkarapuja salaatilla.

Mutta nyt on yritettävä viettää pari vapaapäivää asioita hoidellen, ja rentoutuen. Toivotaan siis että tulevaisuus, ainakin ensiviikon jälkeen näyttäisi valoisammalta. Onneksi sentään ovat nuo kaksi toheloa käpertymässä syliini ja antamassa lämpöä kun sitä eniten tarvitsisin.

Kuume-ko?

Ehkä en viime aikoina olekaan ollut vain väsynyt. Ehkä se yöhikoilu ei johtunutkaan vain ennenaikaisista vaihdevuosista. Torstaina töissä huomasin tämän vain siitä, että ajatus katkeili ja en ymmärtänyt välillä asiakkaiden puheesta mitään, näin suiden aukeavan mutta puhe oli outoa möngerrystä. No ei se johtunut kun vain kuumeesta.

No ei se sitten auttanut kuin varata aika sairaanhoitajalle seuraavaksi päiväksi, ja vaikka kuinka päässä pyörikin työpakosta, oli pakko alistua tuomioon ja jäädä viikonlopun ajaksi sairaslomalle. Itku kurkussa otin paperin vastaan ja kiroilin mielessäni sillä tänään, eli lauantaina olisi tarkoitus viettää Tikrun 4-vuotis synttäreitä siskon luona. Olisi ollut koirillekin monien uusien ihmisten ensitapaamista. Nyt harmittaa. Ok ei vain harmita, ottaa syvästi aivoon, etten tajunnut kuunnella kehoani aikaisemmin ja sairastaa rauhassa vaikka viime viikolla, tai pari päivääkin vain aikaisemmin jotta olisin synttäreille päässyt.

Nyt tosin tällainen flunssakausi onkin ottanut otteensa monesta läheisestä sekä tutusta. Töissä ihmiset ovat vuorotellen olleet kipeänä ja taisin minä kihistä onnestanikin kun minähän en sentään tautia vielä ole saanut. Olisi pitänyt ymmärtää koputtaa silloin puuta, oma pää olisi nyt tarkemmin ajateltuna ollut mitä mainioin kohde koputteluun.

Nyt siis pitäisi lepäillä, ja tunnetusti minähän osaan pysyäkin paikallani korkeintaan 5min kerrallaan. Joten tunnustan, en ole lepäillyt vaikka olisikin pitänyt. Mutta olen tehnyt vain hyviä hommia, olen pakkaillut muuttoa varten. Sillä minä sain asunnon! Ihanan sellaisen, läheltä nykyistä ja halvalla, tykkään.

Mutta olen onnistunut sentään löysäämään normaalia käytöstäni pakkailun suhteen, olen sullonut vaatteita ja muita tekstiilejä vain jätesäkkeihin, ilman sen kummempaa järjestystä. Yritän takoa päähäni ajatuksen, että ehtiihän sitä uudessakin asunnossa järjestellä ja organisoida kellariin menevät tavarat ja kaappeihin jäävät. Ensimmäistä kertaa taidan ottaa jopa kellarin käyttöönkin, sillä uudessa ei sitä vaatehuonetta (jota myös varastoksi kutsutaan).

Nyt varastona, tai muuttohuoneena toimii olohuone ja koirilta pääsy kielletty. Paitsi nyt se on ollut taas kovassa käytössä kun ollaan makoiltu sohvalla ja yritetty keskittyä digipoksille tallennettuihin sarjoihin.

Ah, niin odotan jo muuttoa. Miksei se voisi tapahtua jo, ja mieluiten helposti ja nopeasti. Tämä tyttö kuitenkin kiittää ja on iloinen uusista aluista ja vanhojen pölyjen pyyhkimisestä. 

Rakkauspakkaus ja muut nimet

Rakkailla lapsilla on monta nimeä, meillä noita kahta kutsutaan rakkaudeksi ja pakkaukseksi, toheloksi ja torveloksi, höntiksi ja hömelöksi, toffeeksi ja suklaaksi, sekä suukoksi ja puraisuksi.

Kaksin kappalein noita pienokaisia ei ole muuttanut arkeani juuri miksikään, mitä nyt ensin tietysti otin 4päivää vapaata jotta saadaan harjoiteltua yksin oloa pienemmän kanssa, ja opetteleminen itselle ettei ne kädet enää tahdo riittävänkään mihinkään. Toinen hienohelma kun on kannettava hissiin, toinen onneksi kävelee hienosti sinne asti. Sitten noilla kahdella on aina kilpailu kumpi ehtii ovesta ensin, yleensä nuorimmainen voittaa, tyylillä nopeat syö hitaat ja tuuppimalla etunokaksi.

Onhan noita pieniä kärhämöitäkin tullut, kun kummankin on saatava juuri se toisen suussa oleva makupala, se oma ei kelpaa. Ja toisen ruokaakin on käytävä ainakin haistamassa, jos siellä olisikin jotain ekstraa mitä itsellä ei ole.

Hölmöläiset sanon minä.

Onneksi on ElisaVahti –palvelu jotta voi niiden menemisiä katsella myös kun ovat keskenään. Eilen katselin kuinka Misa oli siirtynyt Rafin tieltä yöpöydälle (?!).

Mutta hyvin on pienempi kaveri tottunut meidän rytmiin, tänäänkin nukkui tyytyväisenä tassut sojotettuna kattoon, kun muut aamut on herännyt jo kukonlaulun aikaan antamaan suukkoja. Suukkoihin on aivan ihana herätä, mutta ne pienet nenästä näykkäisyt voisi jättää väliin. Ja pissat/kakat onnistuvat joka päivä paremmin ja paremmin ulos! Ja naapureilla varmasti ollut hauskaa kun täältä kuuluu välillä ties millaisia huutoja, eilen kiljahdin ja huusin ”Pois mun pöksyistä!” täysin ajattelematta. Teki mieli huutaa perään että niin koirallehan minä..

Kerta se ensimmäinenkin että naapurit kuulevat asunnostani ties mitä huutoja..

Ja asuntojen tiimoilta onnellisia uutisia, kahta asuntoa olen pääsemässä jo katsomaan joten ihana kun jotain on ilmaantunut. Kumpikin on lähellä nykyistä kotiani, kuitenkin lähellä töitä. Ties vaikka Laurasta ja minusta tulisi naapureita..

Tänään on siis yksi asuntonäyttö ja ensi viikolla toinen. Voi kunpa jo kesään mennessä olisin saanut kamppeeni siirrettyä jonnekin ihanaan asuntoon, olisi yksi huoli vähemmän stressattavaa.

Ja voihan pippuri, menin sitten päivittämään iPhoneni ja kaikki tiedostot hävis!! ARGH.

Asunnon tarve

En muistanut että se olisi tällaista, näin hidasta, vain odottelua, yöunien menettämistä ja sitä pettymystä kun suolainen tilaisuus lipuu ohitsesi silmääkään räpäyttämättä.

Neljään vuoteen (jos oikein muistan) minun ei ole tarvinnut miettiä asumisajatuksia sen kummemmin, sillä olen pitänyt asunnostani, ja vaikka vuokra onkin noussut vuosittain, aina olen jotenkin pärjännyt.

Mutta nyt SATO päätti peruskorjata huoneistot, on minun etsittävä uusi asunto, sillä kiinteistössä ei voi asua korjauksen aikana. Ja sen jälkeen huoneiston vuokra mitä luultavammin nousee, joten on aika vain etsiä uutta.

Kovin nirso en asumiseni suhteen ole, kunhan se ei ole keskellä juoppomaailmaa. Ja pieni vihreyskin olisi hyväksi, näin koirien kannalta. (Tiedän, sanoin monikossa tarkoituksella. Mies tulee taloon ja siitä lisää ensiviikolla.)

Ja sellainen avokeittiö olisi kiva, jossa olisi pieni baarisarake tms. Ennen halusin keittiön erikseen, mutta nyt huomaan että sellainen olisi paljon kivempi. Elin ehkä vieläkin liikaa pariutuneessa mielikuvassa, kun tuntui että tarvitsin isomman asunnon. Nyt tämä 58neliöinen linna tuntuu liian suurelta. Olohuonetta tuskin käytän, sillä kone on keittiönpöydällä. Uuteen asuntoon aion hankkia sen tietokonepöydän!

Onneksi en ole kerinnyt tavaraa haalia kovinkaan paljon, etteikö ne pienempään mahtuisi. Enemmänkin ajatukseni pyörivät nyt IKEAn hyllyissä ja tilpehööreissä joita haluan uuteen asuntooni, kuin että olisin niitä tänne koskaan hankkinut. Uuden sohvan ainakin haluan!

Eli hankintalistalle: sohva, tietokonepöytä, uudet sisustustarrat (vanhoja tuskin saa irroitettua järkevästi ja vietyä mennessään), uudet matot. Aijaijai tässähän alkaa ihan innostua. Nyt kun vielä löytyisi se asunto.

Kolmekymmentäpäivää kuvina - Day5

 A photo of you – Kuva sinusta

Kokohaasteen lista ja aloitus. 

Sukaton kiire

Huomaa että en ole ehtinyt paljoa kotona viettämään aikaa (hereillä) tai että olen kiirehtinyt jokaiseen paikkaan, sillä kotona pyykkikorit pursuavat (mikä on täysin luonnotonta, vielä se pursuaminen rumasti, ei edes siististi ja lajitellusti!), unohtelen asioita kotiin tai töihin ja hävitän tavaroita. Nyt hävisi sitten yksi sukka. Tai en minä kai sitä ole voinut hävittää jos tiedän missä ja miten se on luotani poistunut. Tai siis ehkä tiedän, on epäilykseni että se olisi tippunut työpaikan pukuhuoneeseen sieltä pois kiiruhtaessani. Siis sukka oli muovipussissa, ei sentään jalastani onnistunut karkaamaan. Unohdin eilen katsoa olisiko sukkani puikkelehtinut jonnekin kaapin alle, mutta taas kiireessä unohdin.

Sukilla on varmaankin kamala elämä. Kuvitelkaa, niitä varten on vain yksi pari, ne ei voi koskaan repäistä ilman että niitä kritisoitaisiin. Aina on se yksi ja ainoa minkä kanssa on tultava toimeen. Entä jos toinen onkin repalainen ja rikki, tai haiseva ja homeinen? Sehän luonnollisesti määrittelee myös vastaparinsa arvon –turha, kaatopaikka tavaraa. Onneksi en ole sukka.

Anteeksi hyvä sukka mutta suuresti en sinua jää kaipaamaan, olit vain työsukka ja laatikossa piisaa muitakin.

Tänään taas kiirehditään töissä, mutta illalla aion täysin rauhoittua, sillä luokseni tulee hoitoon pieni 5kk chihuahua! Ystävä lähtee viettämään tyttärensä kanssa uuttavuotta turkuun, ja innostui kun tarjouduin ottamaan tämän pienen vauvan hoitoon siksi ajaksi. Kaksi muuta koiraa ystäväni ottaa kuitenkin mukaan matkalle.

Illalla siis taitaa olla tiedossa vain kirjan lukemista, ja ehkä pienien mustasukkaisuuskohtauksien taltuttamista. Voi olla nääs meidän Misa neidillä sana jos toinenkin pikkukaverin tuloon. Noh, sopu sijaa antaa ja lahjonta myös.

Pakoni loppuun juostu on

Minä oikeasti yritän, yritin ja tulen yrittämäänkin (onko vielä joku muoto mitä en muistanut) kirjoitella enemmän. Verrattuna viime vuotuisiin kirjoituksiini ne ovat jääneet vähäisiksi ja merkityksettömiksi. Onpas vaikea sana. Tahtoisin niin paljon kirjoitella hauskasti ja lennokkaasti, ajatuksia herättävänä ja mielenkiintoisena ihmisenä. Mutta en ole, minä vain toistan sitä samaa litanjaa, töitä töitä töitä töitä. Nyt olin vapaalla melkein viikon enkä siltikään saanut mitään tehtyä tai kirjoitettua. Juoksin vapaapäivänikin ties missä ja ties miten kiireessä. Miksi sitä kiirehtii silloinkin kun vain istuu paikoillaan? Ajatukset juoksevat jo jossain muualla, jossain mitä pitäisi tehdä tai on tultava tekemään. Koskaan ei osaa olla täysin paikoillaan, joko on jalan heiluttava tai kynsiä revittävä.

Ainakin minä olen aloittanut olohuoneen uudelleen järjestämistä. Ja sainhan minä keittiönkin imuroitua. Onhan se roikkunut listalla jo pari viikkoa. Suihkuunkin kävin tutustumassa pitkästä aikaa, sinne lämpimään vain aina tekisi mieli jäädä koko päiväksi. Ja (halleluujaa) sain nypittyä kulmakarvanikin. Taas ne ovat millinohuiset mutta eivätpä ainakaan rehoita kuin kyntämätön pelto.

Näin viime yönä unta että lahjoitin HARIBO-joulukalenterini pois ja unessa ainoa huoleni oli, että miten saisin enää kuvattua (turhaakin turhempia) kuvia päivittäisistä luukuista ja niiden antimista Instagramiin. Johon jo eilen kyllä meni hermo. Tuli lelu jonka kai jotenkin saa kasattua neliöksi –ei onnistunut. Aivan liikaa aivotoimintaa suoraan aamusta ei toiminut minulla. Yritin tänään uudestaan ja melkein sain siitä neliön. Tuossa se seisoo edelleenkin odottaen varmaan huomista. Jos se onnistuisikin paremmin siinä neljän aikaan aamusta, vien sen vielä mukanani töihin. Hyvät asiakkaat jos huomenna patonkinne ovat hieman kärähtäneitä ja croisantit mustuneita, unohdin ne luultavammin vain uuniin leikkiessäni lelulla. Lapsihan oli terve kun se leikkii?

Terveydestä sairauteen tai mihin suuntaan tahansa, minun on pakko jakaa tämä kappale kanssanne. Kuuntelin tämän eilen vahingossa ja lopulta se soi vain repeatilla. Jos en oli ollut lähdössä vanhemmilleni olisin sytyttänyt kynttilät ja istunut olohuoneen nurkkaan ja jatkanut repeatin kuuntelemista.

Tänään on kuitenkin mentävä töihin, joten on jätettävä kynttilät ja nurkka odottamaan myöhempää hetkeä.

Mutta, kuunnelkaa sanat ajatuksella.

Jääkaappiratsiat

Joka kerta kun vanhempani tulevat kylään, tai ainakin isäni, pelkään että he ottavat jääkaappini sisällön tarkkaan syyniin. Mielestäni kaapissani on aina liikaakin tavaraa, mutta tiedä sitten miten ulkopuolinen sen näkee. No, jos nyt tässä vuoden olen jännitellyt kaappini paljastelua, niin kertaakaan pelkoni ei ole toteutunut. Voikohan tässä edes pelosta puhua, pikemminkin jännityksestä? Aina kysellään, onko kaapissa ruokaa ja sitten ehkä jo ärsyttääkin kun olisihan ne voineet tuonne kaappiin katsoa? Kuinka hölmöä on luottaa vain minun sanaani kun näen kaapissani ruokana jo maitopurkin? Tosin isäni näkee ruoan jäätelötötteröinä ja gotler makkarana, joten eipä kai muuta voi odottaakaan? Ja äitini on tyytyväinen kunhan nyt viinirypäleitä ja juustonaksuja löytyy. Minulla se kaikkein tärkein on viili.

Haisuli lopulta teki sen. Ei tosin omaa kaappiani vaan vanhempieni kaapin. Olimme siis Haisulin kanssa viettämässä aikaa vanhemmillamme, jolloin kaapista voita ottaessaankin haisuli tokaisi meillä olevan kovin tyhjä kaappi. Huomautin että olemme äidin kanssa nyt vain kahdestaan isän ollessa reissussa, mutta kun itsekin katsoin tarkemmin, ei se täydempi juuri ole vaikka isäni kotona olisikin. Nyt sieltä kaapista puuttui vain ne makkarat. Ja silti Haisuli väitti että hänellä yksinäänkin on täydempi kaappi kuin meillä. Ja tähän se sitten päätyi. Kuvavertailuihin.

Ensiksi Haisulin perheen jääkaappi, josta löytyi mm. kolmea erilaista juustoa, soijanakkikeittoa ja puolikas sitruuna kahvikupissa.

Toisena vanhempieni jääkkaapi, nyt kun isänikin on kotona. Sieltä löytyi mm. minun ostamat kotiin vietävät viilit, varmaankin vanhentunut sinappipullo ovessa, ylähyllyllä tikrun pillimehuja ja muut takana olevat hillot sun muut luultavammin jo vanhentuneet. Ylähylly on yleensä sellainen mistä ei mitään oteta. Minä yleensä järjestelenkin heidän kaappiaan kun leikkeleet ja juustot aivan väärillä hyllyillä.

Ja viimeisenä oma kaappini ja sen ovi, joka on täydempi kuin sisältö tuskin koskaan tulee olemaan. Tuokin on listalla, sen oven siivoaminen ja järjestäminen. Mutta kun siihen oveen on niin kiva vain laittaa kaikkea esille! Ehkä pitäisi hankkia jonkin näköinen muistitaulu niitä varten.

Ratsiat on tehty ja minä jatkankin banaanikärpästen jahtaamista ja eliminointia. 

(mainioiden) Mainosten maailma

 Mainokset, ne ovat ilostuttaneet ja vihastuttaneet minua tänään. Yleensä pystyn kelaamaan mainokset sillä katson paljon ohjelmia nauhalta, mutta aamuisin kun katson ohjelmia netin palveluiden kautta, mainokset ovat ohitsemattomia. Minun on vain siedettävä ne. Kun juuri hyvän koukuttavan kohdan kesken pälähtääkin tuplavolyymillä samat mainokset pieni ärsytys nostaa päätänsä. Pitääkö niitä tähänkin tunkea? Keskeyttävät piru vie muunkin toimintani, kuten sen lusikan siirtämisen suuhun.

Mutta tänään, tänään ne saivat minut nauramaan ja toteamaan että tämä minun on kerrottava eteenpäin. Gigantin mainoksen tajuaa vain haisulini, ”ekstra ekstra!” poika huutaa siinä. Onhan se nyt vain tyhmää maksaa liikaa kun Gigantista kerta saa. Mutta sitten nämä R-kioskin uudet mainokset, ei voi kuin hymyillä. ”hojohojo iso pomo, kurisiko masusi?” ”kalorit hupeni, näköni sumeni.” Lisäksi äänessä on Kari ”Hissu” Hietamies.

Sittten vielä kuvia viime päiviltä.

::Muumilusikat, edessä olevat mymmelin ja poliisimestarin sain haisulilta syntymäpäivälahjaksi::

::Käytiin Haisulilla kylässä, Misa valtasi kenkäkaapin::

::Tiina ja Niko toivat espanjasta tuliaisia. Naulakko ja kaksi magneettia::

::Ruokabravuurini, katkarapusalaatti::

Ja ostoksia:

::Andiamon alesta löytyivät vihdoinkin gladiaattorikengät::

::Vyö Seppälästä::

::Vihdoinkin ne ihonväriset sukkahousut päätyivät koriini!::

::Tiskirättejä MoominShopista::

::Valkoiset legginsit H&M:ltä::

::Korkea hame Seppälästä::