26. maaliskuuta 2013

Muuton loppuunsuoritus


Nyt on muuttoa takana, ja tavarat saatu asetettua kutakuinkin paikalleen. Vielä on hienosäätöjä ja laatikoita purettavana, ja tuntuu kuin olisin ollut muun maailman puolelta lomalla, kun olen miettinyt vain muuttoa, sitä mihin mikäkin tulee, koirien hoitopaikkoja ja vielä työt siihen päälle. Tosin eilen nyrjäytin ranteeni täyttäessäni tupakoita, ja jo valmiiksi ärtynyt ranne sanoi itsensä irti. Vielä eilen olin menossa työvuoroon tänäänkin, mutta kivun yltyessä iltaa kohti ja kun maitolasin pitäminenkin kädessä oli haasteellisen vaikeaa, oli minun luovutettava ja alistuttava soittaa töihin ja varata aika lääkäriin. Tänään sitten olen vain ollut, no vanhemmat toivat Misan takaisin kotiin (outoa kutsua uutta asuntoa kodiksi, mutta sitä tämä nyt on) ja illalla olisi vielä haettava Rafikin hoidosta.

Ja tosin koska olen ollut viime ajat niin muissa maailmoissa on päivitykset jääneet vain muistiinpanotekstien julkaisemiseen. Jotain kuitenkin olen halunnut postata. Vaikka päivitykseni eivät kaikkia miellyttäneetkään. Tosin onhan tämä minun blogini joten saan kirjoittaa vaikka Misan ja Rafin kakkakikkareiden eroista.

Mutta nyt on yritettävä levätä käden kanssa tämä viikko että ensiviikolla olen taas työkunnossa. Harmi etten ole tajunnut opetella vasenkätiseksi.