Väärän jalan kapina

Vaikka aamulla olisikin tullut nousseeksi väärällä jalalla, peilistä katsoisi Ursula eikä todellakaan prinsessa Ariel ja ainoa vaate mitä päällensä voisi kuvitella on jätesäkki, ei tarvitse olettaa koko päivän jatkuvan samalla tavalla. Minä sain siitä todisteen kokiessani tämän päivän torstaina.

Puin siis lähinnä jätesäkkiä muistuttavan vaatteen päälleni ja lähdin kohti sovittua tapaamista Haisulin kanssa. Ensimmäiset päivän ilostuttajat (siis Haisulin jälkeen) sain lounaalla, kun Haisuli oli tuonut minulle Lontoosta tuliaisia (oi kunpa itsekin pääsisin joskus englantiin!) ja myöhäisen nimipäivä lahjan.

Lounaan jälkeen suuntasimme kauppoihin ja kuten aamuinen vääräjalka myös toteamus ”minä en sitten oo ostamassa mitään” päätti iskeä minua nilkkaan ja todistaa ettei olettamukset aina ole hyväksi.

Sillä käytyäni vain kurkkaamassa SpiritStoressa katsomiani kenkiä, mukaani lähtivät siitä mielestäni kivemmat nahkaiset versiot ja vielä 20% alennuksella. Jos en olisi käyny kurkkaamassa, olisin luultavammin myöhemmin ostanut katsomani kengät Anttilasta plussapisteiden toivossa, ja kokenut katumusta huomatessani nahkaisen version. Ja löytyi vielä oikea kokokin, 35! Kuinka harvinaista on löytää tuon koon kenkä muuta kuin lastenosastolta.

Alennusketju jatkui piipahtaessamme GinaTricot myymälässä, sieltä löysin kaksi tavallista pitkähihaista pitkää paitaa puolet halvemmalla kuin normaalisti, valkoinen minun oli pitänyt ostaa jo jonkun aikaa vanha kun oli saanut itseensä jo lähtemättömät tahrat. Punajuurta, mansikkaa, yms. Jos minulla on valkoista päälläni, onnistun sen äitini tavoin aina tahrimaan jollain mikä ei hyvin pesussa lähde. Mustia ja tummia vaatteita koristaakin sitten yogurtin tapaiset tahrat. Ikää pian 30v enkä vieläkään nähtävästi osaa syödä ilman kaulalappua?

No vanhankin pitäisi aina oppia uutta, ehkä minun pitäisi myös sottaisuuden lisäksi opetella olemaan olettamatta asioita ennalta.

Kevät toi kevät toi.. Converset!

Nyt on kevättä rinnassa ja myös saatu vaatekaappi samoille linjoille. Tai sinne kaappiin oikeastaan heitettiin ne paksummat kaulahuivit ja lapaset, ja pois otettiin ohuemmat versiot. Sunnuntaina ulkoilutin nahkatakkiakin ensimmäistä kertaa. Kesä tulee.

Tarkoitus oli tehdä muutakin kevät hommia, tai vielä oikeastaan noita muutto hommia molempien koirien ollessa viikonloppukyläilyillään, mutta suunnitelmat muuttuivat kun isä soitti ja muistutti auton renkaiden vaihdosta. Noh, ehtiihän sitä myöhemminkin viemään tavaraa kellariin, yksinasujan onni, rojut voi lojuta paikallaan vaikka kuinka pitkään eikä kukaan valita.

Sunnuntaina käytiin Haisulinkin kanssa elokuvissa katsomassa elokuva Vieras (parempi mitä odotin mutta aika ennalta arvattava) ja olihan siinä samalla käytävä kaupoissakin pyörimässä.

Olen nyt ihastunut täysin persinkan värisiin vaatteisiin (vai millä nimellä sitä väriä voi kutsua) että ne oikein kutsuvat minua luokseen. Noh, saapahan vaatekaappi muutakin sisäänsä kuin ainaista mustaa väriä. Ehkä.

::Houkutti tuollainenkin..::

 Kenkäteline ja Converse –kokoelma kuitenkin pääsi kasvamaan persikka värillä ja ah nyt niitä on kolmet! Tarkoitus oli hankkia matalavartiset, mutta koska niitä ei löytynyt, lähtivät nuo mukaan. Himoitsin samalla mustia ballerina versioita.. Aijaijai..

Lempikengät pysyvät samoina aina vaan, väri vain vaihtuu mutta merkkiuskollisena pysyn. Ja näitähän en ole koskaan suostunut feikkeinä ostamaan vaikka puolet halvemmalla saisi. Lottovoitto tänne sillä on vielä muitakin värejä ja malleja, joilla tosiaan tahtoisin kokoelmaani kasvattaa. 

Vilukissan karvat

Tämä talvi on tullut minulle kylmempänä kuin normaalisti, tai sitten imin itseeni liiaksi kesän lämpöä. Olen kokoajan jäässä. Töissä lauantain melkein itkin kun ensin pärjäsin vain t-paidalla ja parin tunnin päästä minun oli haettava villasukat, fleecetakki ja työtakki. Silti tärisin ja välttelin kylmiä välikköjä. Joten kaikki ylimääräinen lämmittävä on vain tuntunut entistä mukavammalta ja olenkin ollut kiitollinen jokaisesta lämmön tunteesta.

Aamuisin se on kamalinta. Nousta peiton alta ja kohdata lattia, joka tuntuu niin kylmältä että on hypittävä. Kunnes tajusin että sain siskoltani viime jouluna karvaiset, sisällä käytettävät tossut. Ajattelin aluksi etten osaisi käyttää niitä, mutta nyt pari päivää sitten astuin niiden sisään varpaideni vaatiessa lämmikettä ja rakastuin. Kuljen ne jalassani kokoajan sisällä, ja jos ne mahtuisivat, pitäisin varmaan niitä ulkonakin kenkien sisällä, tai vielä parempi, kulkisin vain niissä.

Ja olenkohan koskaan vielä kertonut talvitakistani, ja kuinka ihana se onkaan. Se on ensimmäinen talvitakki jossa minulla ei tule kylmä. Ja se on melko ihmeellistä. Kaukana tosin on vielä sekään että minulle tulisi kuuma jossain takissa, kuten Camipupullani mutta tämän takin ansiosta olen jo lähempänä sitä.

Miksei tällaisia takkeja ollut kun värjöttelin 5vuotiaana tarhan pihalla aivan jäässä ja itkukurkussa. ”Liiku vähän niin tulee lämmin” sanottiin, mutta ei se minua auttanut vaikka kuinka yritin. Edelleen olivat varpaani tunnottomat mutta samalla niihin koski niin paljon että olisin tahtonut kuolla. Tosin eihän takki siihen itsessään olisi auttanut, minkäs vilukissa karvoilleen ja huonolle lämmölleen mahtaa?

Mutta siis tämä takki eksyi ostoskoriini viime vuonna Nelly.comin sivuilta, vieläpä alekorista. Myöhemmin tajusin takin olevan sama mitä hehkutettiin samana vuonna jok’ikisen muotibloggaajan sivuilla. Tämä oli Tove Parkas, mistäs lie nimensäkään saanut sillä takissa sitä ei missään lue. Jeane Blush on siis tämä takin merkki. Lämmin, ihana ja täynnä taskuja (jotka on jo organisoitu).

Aika söpöksi sen vielä tekee se, että Misalla on myös musta karvahupullinen toppatakki. Koira kuin emäntänsä vai miten se menikään?

Vielä jos töissä saisi sitä pitää niin ah. Työskentely tosin voisi olla hieman hankalaa, mutta olisipahan lämmin. Kun kerta uuniinkaan ei saa mennä.

Katse jalkoihin

Ennen kengät olivat minulle vain pakollinen ostos, jotkut kivat oli saatava ja ne jalassani kuljinkin yleensä talvet syksyt. Teini-iässä suosituimpia olivat nämä ah ihanat ja kalliit BUFFALOT (itselläni oli vain feikit) ja skeittikengät. 

”Muodissa” pysyi mukana vain jos ne olivat ostettu MicMacista. Siis ne skeittikengät. Ainakin omasta mielestäni pysyin silloin muodissa ja muutenkin MicMac oli niin in ja cool paikka ostaa. Olihan osa vaatteistanikin sieltä.

Se oli siis ennen. Nyt syytän Camillaa, sillä aivan varmasti hän on syypää siihen että katson jalkoihin nykyään enemmän. En ehkä niin paljon kuin toiset, mutta ainakin enemmän. Ja samalla katson kaupan kenkiä, niiden värejä ja korkeita korkoja hullunkatse silmissä ”mun on pakko saada nää!”

Kuitenkaan kenkävarastoni ei ole kuten Sinkkuelämän Carriella, (vaikka ei se haittaisikaan)  vaan olen tyytynyt vain katselemaan kenkiä. Mutta se jo on ihmeellistä että kengät näyttävät minusta kauniilta, eikö ne kuitenkin ole vain jotkut jotka laitetaan jalkaan jottei astu kuralätäkköihin? (Minua ei tosin haittaa koskaan kävellä avojaloin.)

Yksi merkki on kuitenkin ollut minulle aina mieleinen, ja se on converse. Ensimmäiset jouduin tilaamaan aivan Atlantin toiselta puolelta, sillä niitä ei suomesta vielä saanut. Taitaapa olla ainoa ulkomailta tilaamani ostos. Huomaa kuinka pakko ne oli saada. Parin vuoden kuluttua niitä alkoikin sitten ilmestyä myös suomen kauppoihin.

Nyt niitä on joka paikassa ja kaiken näköisiä. Olen bongannut itselleni Nellystä jo kahdet talviset converset ja vielä tahtoisin nahkaiset. Nuo ensimmäiset mustat tavalliset ovat jo niin kuluneet, että ehkä ensi keväänä pitäisi hankkia jo uudet mustat? (Selityksiä selityksiä..) Ja tänä vuonna ostin vaaleanpunaiset ja seuraavaksi näen persikan väriset. Ne on saatava ensi keväänä. Ei se raha kuitenkaan ihan puissa kasvaisi (kun kasvaisikin) niin pitää vähän säästellä ja miettiä tarkkaan. (Eli tahtominen nousee huippuunsa ja olen ensimmäisenä kesäkaupoilla ostamassa uudet converset.)

Ja se on merkki, joista minulle kelpaa vain ja ainoastaan aidot. Vaikka samanlaisia saisikin kolme kertaa halvemmalla, on ne aidot aina paremmat.

Vaaleilla jäljillä

Kuinkakohan monta mustaa tai tumman väristä neuletta omistan, tai ylipäätänsä sen värisiä vaatteita. Tuntuu nimittäin siltä että jatkuvasti olen pesemässä tummaa pyykkiä ja nuo harvat vaaleat odottavat puhtaampia päiviä varmaan vielä ensi vuodenkin.

Tänään tungin vaaleiden mukaan kaiken maailman harmaat sekä vaaleita muistuttavatkin vaatteet. Silti sain täytettyä vain puoli koneellista. Ja seuraavaksi kone täyttyikin taas tummasta. Ehkä se on jo huomattukin että tunnen itseni varmemmaksi mustat vaatteet ylläni.

Kunhan kelit vielä vähän aurinkoistuvat ja kuivuvat tiet niin uskallan varmemmin ottaa käyttöön vaaleanpunaiset conversenikin. Jokin väripilkku on kuitenkin oltava. Ehkä.

Tai sitten piilotan ne säärystimien alle. 

::Aamu ja aurinko - mikä sen parempaa?::

Mieltymysten etsiminen

Myönnän, olen aina ollut helposti ihmisten johdateltavissa. Johtuuko se siitä, että olen kaksonen. En ole yksin voinut mielipiteitäni pohtia vaan olen aina katsonut kun mieleltään vahvempi meistä sanoo että asia on noin tai miten asiat tehdään ja siten käsittänyt ne ainoina oikeina.

Teinivuosina tuntui jo oudolta kuunnella erilaista musiikkia kuin siskoni, monesti sainkin huudot huoneeseeni ”lopeta sen paskan kuunteleminen!” ja kun kaveripiiri alkoi eroamaan. Tai kaverit erkaantumaan minusta ja liittymään enemmän siskoni seuraan. Silloin ajattelin että siskoni on oikeanlainen. Minunkin kuuluisi pitää siis samoista asioista.

Joitain kavereitanikin häpeilin ulkoisten paineiden vuoksi. Nyt kaipaan juuri niitä ystäviä enemmän kuin näitä joiden vuoksi heitä häpesin. Lopetin harrastukseni mistä pidin erittäin paljon koska muut sanoivat sitä apinakouluksi.

Jos ajassa voisikin mennä takaisinpäin.

Aina olen tehnyt ja pitänyt asioista koska niistä kuuluu pitää. Olen maistanut tupakkaa teini-iässä koska niin kuului tehdä. Sain heti outoja katseita jos en halunnut. Olen juonut alkoholia koska ikäisteni kuului maistaa sitä. Olen myös juonut itseni sellaiseen kuntoon että vanhempani ovat joutuneet minut hakemaan ja etten seuraavana aamuna muistanut mitään. Silloin nauroin ja vitsailin siitä koska niin kuului tehdä, nyt minua vain hävettää ja hyvin paljon.

Yritin käyttää slangi- ja kirosanoja kuin muutkin ikäiseni, mutta suuni tuntui likaiselta jo samperi sanasta. Aina kirosanan sanottuani halusin maastoutua ja mennä piiloon koska pelkäsin siitä seuraavaa tukkapöllyä ja huutoa. Muille kirosanat sopivat, minä sain niistä sapiskaa. Ehkä sen huomasi että suuhuni ne eivät sopineet.

Olen miettinyt mistä oikeasti pidin silloin ilman muiden sanavaltaa ja salailematta. Saldokseni sain vain mustan värin ja converse kengät.

Mutta nyt olen tässä ja edelleen mietin mistä oikeasti pidän. Ja samalla kuitenkin päässäni pyörii että saanko pitää oikeasti siitä ja tuosta jos joku muu ei pidäkään. On edelleenkin vaikeaa pitää jostain ilman että kysyisin jonkun toisen mielipidettä.

Etsintä on siis hyvä edessä, niin maku- haju- tunto- kuuloaistienkin suhteen. Ja kokoajan joudun kuitenkin kysymään itseltäni, pidänkö oikeasti.

Helppous -hyvä vai huono asia?

Aijaijai, minulla oikeasti on viha/rakkaus suhde nettikauppoihin. Ne ovat niin inhottavan helppoja ja koukuttavia. Jos niissä käy vain ”kiertelemässä” ja katselemassa siinä voi helposti hurahtaa tunti jos toinenkin. Ja sehän on vain selvä merkki taivaasta ostaa jotain jos: alesta löytyy jotain/omistaa alennuskoodin/on ilmaiset toimituskulut. Ja kun on keksitty osamaksumahdollisuus niin voihan ihan vain sovittaa istuuko päälle ja ainahan on palautusmahdollisuus!

Tosin itselläni yleensä käy niin että kun tuote on edessäni tai päälläni, palautus yleensä unohtuu. Tai ei unohdu, mutta se olisi vain rikos palauttaa jotakin niin kivaa.

Siinä vaiheessa kun alan laukkuja tilaamaan tai suoritan ruokaostoksenikin kotoa käsin saa tietokoneeni tai jopa internetpakettini takavarikoida. Kännykkää ette saa ja en muutenkaan osaa sillä käyttää nettiä joten täysin hyödytön siihen hommaan.

Pupupäivä porsastellen

Tänään vietetään Camillan kanssa ystävyytemme vuosipäivää. Jo ensitapaamiselta olimme kylki kiinni kyljessä ja niin taipale on jatkunutkin. Onhan meillä ollut ylä - ja alamäkiä, että myös hermot olemme menettäneet kumpainenkin toisiemme kanssa, niinkuin läheisissä ihmissuhteissa yleensäkin. Parhaimmissa ystävyyssuhteissa aina koetellaan osapuolia, eihän siitä muuten pysty muodostumaan paras -luokkaan kuuluvaa suhdetta.
Oma päiväni alkoi järjestellen keittiötä ja sen järjestystä uusiksi(ja järjestäen sen takaisin alkuperäiseksi) sekä siivoillen. Varustauduin jo ennakkoon tulevaan yökyläilyyn. Kolmelta kävinkin hakemassa pupun kauppareissulle, ensin tietenkin onnistuimme kiertämään ovelasti ruuhkan ja hakemaan postista Nelly:ltä tulleet kenkäni. Yhdet olivat rakkautta ensisilmäyksellä, tai askelluksella.

Kuten kunnon pupupäivään kuuluukin, teimme salaattia sekä dippejä. Camillalle katkarapusalaattia tuplajuustolla ja itselleni myöskin katkarapusalaattia mutta korvaten juustot kamalalla määrällä ananasta. Nomnomnom.. Laitoin meille picnikin valmiiksi olohuoneen lattialle ja linnottauduimme läppärit mukanamme tv:n ääreen.

Nyt molempikin meistä on syönyt niin paljon että räjähtäminen ei ole kaukana. Onneksi Misa on ulkoilutettu joten voimme vain pyöriä kuin pallot lopun iltaa katsellen Good Wifea ja muita sarjoja. Ja tietenkin onhan se BB katsottava myös tunnin päästä.
Olen edelleenkin sitä mieltä, että tästä lähtien pupupäivä pitää virallistaa sekä tehdä siitä kalenteriin punaisella merkittävä lomapäivä.
Ps. Tulkaa joku pelastamaan minut dippien ja kurkkujen äärestä, pian räjähdän oikeasti!
Pps. Kiitos Camipupu että tulit elämääni <3 Luv ya