"Paskat, ja mä maistoin!"

Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, eikä siihen oikein ole muuta syytä kuin laiskuus. Tai sitten se etten pahemmin ole tietokoneen äärellä ollut, netissä selailu onnistuu niin kätevästi kännykällä että saan pyyhkiä melkein pölyjä näytöltä. No ei nyt sentään.

Ei kyllä kummempia ole tapahtunutkaan, loma alkoi ja työpaikkamme rutiinia noudattaen, sairastuin minäkin juuri pari päivää ennen loman alkamista. Ja seuraavaksi vatsavaivat siirtyivätkin Tikruun, ja pakko on myöntää, että pari päivää aikaisemmin aloitettu loma auttoi ranteen suhteen. Kipeähän se oli ollut töissä jo ensimmäisellä viikolla, mutta kuten läheisenikin tietävät minua on vaikea nöyrtyä lääkäriin vain kivun takia, mielestäni en ole sairas jos siitä ei ole pöydälle laitettavia todistuksia. Ja rannesäryssä vakuutena on vain minun sanani.

Alkuviikosta vanhempanikin olivat luonani yökylässä, sillä heidän lattiaansa uusittiin. Kuten arvata saatoinkin, isäni ei oikein ollut luonani kotonaan ja tuli vain luokseni nukkumaan. Muuten hän vietti aikaansa ”katsellen maailman menoja kahvilassa” tai kävi siskoni luona Tikrua katsomassa. Äitin kanssa sitten katseltiinkin sarjoja ja käytiin kävellen kaupassa Isossa omenassa. Ja aamulla keitti itselleen vahingossa litran puuroa, arvioidessaan väärin Teema –kulhojeni syvyyden. Turhan isoja kyllä ne isommat versiot, toimittavat itselläni vain hedelmäkulhon virkaa. Pienemmät versiot (samankokoiset kuin muumikulhot) ovat kovemmassa käytössä. Ja yökyläily jäikin vain yhteen yöhön (onneksi?) vaikka kahteen oli varauduttu.

Keskiviikkona hammaslääkäritarkistuksen jälkeen lähdinkin kohti Saloa, päivää aikaisemmin kuin olin suunnitellut. Mamma ei harmikseni yllättynytkään tulostani kuten aikaisemmin (”Ai helvetti ihanaa!”) vaan oli jotenkin ounastellut kuulemma minun tulevan. Sitä varten oli niin kamalasti kukkiakin istuttanut. Minä kun olen vihreä enemmänkin varpaastani kuin sormestani.. Vieläkin parvekkeella odottavat siemenet jotka minun on pitänyt jo kuukausi sitten istuttaa. No ehkä ensi vuonna?

Täällä sitten ollaan oltukin, koirat, tai oikeastaan Rafi, on hyvin sopeutunut uuteen ympäristöön, Misallehan kaikki on jo tuttua. Ensimmäisenä aamuna tosin Rafi kävi herättämässä Mamman jo suukoin viiden aikoihin kun tulimme ulkoa, ja tänään neljän. Huomenna Mamma uhkasi itse hypätä meidän sänkyymme jo kolmelta, ihan vain kostoksi. No täällä herätään muutenkin aikaisin eikä haittaa, sillä päivällä voi aina nukkua jos nukuttaa, ainakin niin Mamma minua lohdutteli kun tunsin syyllisyyttä.

Ostoksia olen ehtinyt myös tehdä, eilen löysin Plazan Seppälästäkin haalarihameen mitä pääkaupunkiseudulta en ole yhden kerran jälkeen löytynyt. Löytyi vielä kaksikin, perinteinen farkun värinen sekä roosan/persikan värinen. Jouduin hädissäni soittamaan äidille kaupasta, kun en osannut päättää kumpi kaappiini päätyisi.

”Toi punainen on kyllä pirteämpi, että se olisi varmaan kesällä parempi.”

- Nii,mut toisaalta farkun värinen olisi arkisempi.

”Kyllä minä punaisen kannalla olen”

- Tää punainen on kyllä vähän paksumpaa kangastakin, niin se varmaan olisi lämpimämpikin.

”No en usko että sen noissa edes huomaa.”

Päädyin sitten siihen punaiseen. Ehkä hieman harmittaa sen farkunvärisen jäädessä kauppaan, mutta toisaalta olisin tuntenut samanlaisen tunteen jos olisin valinnut toisin. Mitäpä sitä tietää jos vaikka löytäisin vielä myöhemmin kyseisen mekon alennuksesta.. Silloinhan se olisi aivan oikeutettua kotiuttaa sekin?

Tänään onkin käyty nopeasti autolla kaupassa, sillä Tunteita ja tuoksujen jaksoa ei voinut jättää väliin, muuten olisimme kävelleet  keskustaan kuten aina ennenkin. Saatiin apteekinmyyjäkin nolostuneeksi kun selitimme eri ummetusvaivoista ja millaisen lääkkeiden on oltava.

”Luulisi että rehuja syömällä se vaan lentäisi ulos, mutta vatta on niin kovana ettei järki kulje ja läski ei lähde..”

”Jos huomenna vatsa toimiikin niin nopeasti että on juostava vessaan, tyttärentytär saakin sitten pidätellä tai liekö jos itse pitää lähteä saunan vessaan.”

Huomen aamullahan se sitten nähdään, herääkö Mamma mainoksen mukaan hellään helpotukseen. Voi kuitenkin olla että Rafi ehtii ensin, ja antaa oman hellän herätyksensä.

ps. Otsikko on lause jota Mamma sanoo tehdessään virheen Skippo-pelissä.

Kolmekymmentäpäivää kuvina - Day19

 A photo of you on a school/work trip – Kuva koulu/työ reissulta

Kävimme työporukan kanssa virkistysmatkalla Tallinnassa viime vuoden puolella, olisin ottanut enemmän kuviakin (mikä nyt harmittaa suuresti) mutta molemmat käteni olivat varattuja roudatessani alkoholijuomia Cami pupun kanssa. 

Koko haasteen lista ja aloitus

Leikkeleit(t)ä

Alkuviikosta autoni huoltokäynnin takia isi heitti ja haki minut töistä. Hakumatkallaan hän samalla asioi kaupassa ja osti minulle kotiin paketin Gotler makkaraa koirille! Sanoin etten suostu siihen edes koskemaan ja isi ehdotti hanskoja. No tänä aamuna, jotta saisin kuvan todistusaineistoksi isille annoin koirille aamupalan seassa palasen. Minä koskin siihen makkaraan. Mutta hyi yök en syö.

En tiedä miksi minulle on tullut inho makkaran koskemistakin vastaan, liekö se limaisuus se mikä kaloissakin minua etoo.

Kyllä kuitenkin joudun viemään tuon makkarapaketin isilleni eli parempiin suihin, ei se meillä tule menemään, nopeammin se on homeessa kun sen avasen.

”No kyllähän se menee jos makkaran päivässä antaa”

- No ei nyt yhtä makkaraa, iskä herranjestas.

”No mitä, kaksiko?"

- Korkeintaan puolikas jos sitäkään.

”Noh noh, älä nyt hulluja puhu.”

No mutta pieni koira, pieni masu, ja pieni sydän. Ja kaiken lisäksi se papan lellimä pikkuporsas on kiinteytyskuurilla. Joten tosiaan korkeintaan puolikas kahdelle koiralle.

Henkäys hiuksissani

Nyt on virallisesti kesä ja se on tehty minua varten. Olen viime päivinä ollut ärsyttävän pirteä, kun muut ovat tunteneet painostavan ilman kiukkuna tai väsymyksenä. Nauroin ilosta perjantain iskiessä minua sadepisaralla, nautin jokaisesta tuoksusta, jokaisesta tuulen vireestä, jokaisesta lämpimästä tunteesta. Eilen en olisi millään mennyt nukkumaan, vaikka kello oli jo kymmenen minä olin virtaa täynnä ja tahdoin kävelylle, ja sinnehän oli mentävä. Minua ei haitannut ne ukkosen jyrähdyksen vaan iloitsin kuinka onnellinen olinkaan. Kesä on täällä, ja minä voin kävellä ulkona illalla vain neule päälläni.

Kesä, kuinka sinua kaipasinkaan!                                                         

Minun tekisi melkein mieli nostaa kädet ylös ja yrittää tarttua sekunteihin ja minuutteihin aivan kuin voisin estää niitä kulkemasta eteenpäin, kuin pikkutyttö, joka yrittää pyydystää saippuakuplia.

©Cecelia Ahern – Suoraan sydämestä

Tarinan toinen puoli

Mietitkö koskaan mitä pinnan alta löytyy, siis sen emalipinnan joka näyttää kiiltävältä mutta voikin kätkeä muuta allensa. Jos olen jättänyt vastaamatta kysymykseen johon olisit toivonut vastauksen, tai olen jättänyt huomioimatta kommentin jossa olet avannut sanaisen arkkusi. Halutatko tietää enemmän, saada vastaukset niihin jättäen pois kaiken kiillotteen. Jos haluat raaputtaa kokeile arpaonneasi ja laita minulle sähköpostiosoitteesi (en julkaise niitä) ja katsotaan, pääsetkö kurkistamaan mikä on tarinani toinen puoli. 

Kolmekymmentäpäivää kuvina - Day 18

A photo of one of your classes/workday – Kuva yhdestä koulu/työ tunnistasi 

Koko haasteen lista ja aloitus

Tiistain todisteet

En ole viitsinyt hirveästi kättäni ja rannetta, rasittaa kirjoittamisella (mikä on minulle hirveän vaikeaa, kirjoittaminen kuitenkin on aina ollut minulle se tapa jolla käsittelen asioita! Isi tosin tokaisi tähän että ehkä olisi aika opetella sitten puhumaan..) joten päätin tehdä taas päivä kuvina postauksen. Videopäiväkirjaa en vielä ole onnistunut tallentamaan, tuntuu oudolta puhua tyhjälle näytölle. Näin kirjoittaessa on helppoa perua sanojansa ja poistaa se lause mikä ei sanallisesti osukaan oikein. Ja muutenkin olen niin paikallaan pysyvä (siis en) että olisiko videolla sitten loppujen lopuksi mitään. Tai asennan päähäni kameran ja yritän toteuttaa Iholla –sarjan tyyliin kertomista. Harmi vain ettei sitä videokameraa ole..

Nyt tämä meni taas tähän raapusteluksi vaikka piti tulla todistusaineistoja eilisestä päivästä. Sormet pysykää jo pois näppäimiltä..

Kuten yleensäkin tiistai alkoi heräämisellä. Herättiin vielä ihmeen aikaisin ja päätettiin lähteä pidemmälle aamulenkille. Koirat tietenkin tuntien, tai tuon neiti ”laahustan kuin porsas” koiran tuntien, se kierros joka normaalisti kävellessä olisi taittunut vartissa, venyi siihen yli puoleen tuntiin. No saipahan tämäkin porsas välillä liikuntaa.

Päivä jatkoi rutiinimaista kulkuaan aamulenkin jälkeen. Pupuni Cami soitti, ja vietimme taas hyvinkin tuttuun tapaan aamupäivän puhelimessa. On ihme ettei kuitenkaan meiltä puheenaiheet lopu kesken. Samalla siinä puhelimessa puhuessani sisustelin kotia, ja vaihdoin olohuoneeseen pöytäliinan, ripustin keittiöön verhot ja virittelin keittiöntyötasolle vahakankaan jonka kävin edellisenä päivänä ostamassa Kodin1:stä.

Puhelun loputtua käytiin koirien kanssa taas nauttimassa raittiista ilmasta jonka jälkeen ruokin koirat. Samalla valmistin pariksi seuraavaksi päiväksikin koirille ruoan. Jauhelihaa ja kasviksia.

Koirien syödessä otin vihdoinkin hiusväriaine purkin käteeni ja värjäsin hiusteni alaosan taas mustalla. Onhan tämäkin ollut tekemisen listoilla jo viime vuodesta. Seuraavaksi onkin ylähiusten värjääminen vuorostaan, ehkä sen toteutan sitten ensi vuonna. No ei, jos kuitenkin nyt lähipäivinä.

Hiusten kuivattua päätimme lähteä katsomaan edellisen päivän Emmerdale –jaksoja vanhemmilleni. Olen taas saanut koukutettua äitini tähän sarjaan, joka sitten taas muuttaa omia aamurutiinejani etten enää aamupalaa syödessäni tuijotakaan Katsomo palvelua vaan luen kirjaa. Ehkä vielä joskus koittaa se päivä kun vain syön tekemättä mitään. Onkohan se mahdollista? Voisinko minä joskus olla niin valmis tekemättömien asioideni kanssa, että minulla ei vain yksinkertaisesti ole mitään muuta tekemistä kuin syöminen. Kuinka tylsää sekin sitten on.

Illalla kotiin päästyäni päätin pelata vielä jo pirulliseksi muodostunutta CandyCrushia, jossa olen jumittunut tasoon jossa suklaa taas pilaa kaiken. Kuten pupu aka Cami joskus totesikin, suklaa on aina kaiken pahan alku. Onneksi itse en ole suklaahimoinen. Tällä hetkellä irtokarkkihyllyltä löytyvät purkkapallot ovat sitten minun kompastuskiveni. 

Huomenna kutsuu Linnanmäki, ja toivottaan ettei säätiedotuksen sateen osalta pitäisi paikkaansa. Siinä tapauksessa minut ja Haisulin löytää SeaLifesta tutkaillen erikaloja hyvin tarkasti. 

Kolmekymmentäpäivää kuvina -Day 17

A drunk photo of you – Humalainen kuva sinusta

Koko haasteen lista ja aloitus.

Oikea toukokuu

Olisi ollut väärin jos toukokuu, eli mielestäni virallinen kesän tuoja, ei olisi alkanut aurinkoa paistaen niin kuin tänään. Tosin se olisi voinut alkaa niin, etten olisi nukkunut niin pitkään, sillä puoli 11 asti nukkuminen tarkoittaa minulle jo kokonaisen päivän menetystä.

Huhtikuun loppukin meni hyvin. Ehdin mahduttaa itseni Tuutikin viikonloppuun (krapulaiseen sellaiseen) vihdoinkin ja näin siis pitkästä aikaa pojat Tiuhtin ja Viuhtinkin. Kuinka ihmeessä ne lapset kasvavat niin nopeasti, kun itse tuntuu ettei ole kasvanut sitten 18 ikävuoden? Ja kuvitella, siitäkin on jo 10 –vuotta. Siis siitä kun tulin täysi-ikäiseksi. Vappukin meni silloin aivan eri tavalla, minulla ei siitä muistikuvaa ole mutta valitettavasti vanhemmillani se on muistunut mieleen hyvin selvästi. Kiltti ja kunnollinen Mira tyttö olikin niin  kännissä että piti hakea kotiin eikä edes itse tajunnut sitä. Siis että vietiin kotiin.

Tänä vuonna sitten ainoa käymisteitse valmistettu juoma jota maistettiin, oli sima. Äiti tekee joka vuosi siman, ja en ymmärrä kuinka hän aina onnistuu siinä täydellisesti. Se on aina aivan loistavaa. Tippaleivät, munkit, perunasalaatit yms. vappuherkut eivät ole koskaan voittaneet sitä omalta osaltani. Tikrukin päätti nyt maistaa, ja tätiinsä tullut, maistuu enemmän kuin munkit.

Koirien kanssa vietettiin vappua myös ystäväni luona chihuvapun merkeissä. Misa ei tosin ollut tyytyväinen jäädessään ukkovallan alle. 5 urosta ja yksi narttu, tiesi kyllä kuka mielummin leikkii neitoa hädässä. Kotona se oli tietenkin kostettava ja komennettava Rafia milloin mistäkin. Hyvä kun olisi saanut edes meidän kanssa sänkyyn tulla.

Kyllähän se niin on että tässä talossa naiset määrää kaapin paikan. Tai ainakin tämä iso emäntä.