Emaloitu ärsytys

Yhdellä jos toisellakin on viimeaikoina näkynyt blogissaan sana ärsyttää. On ollut ärsytys listoja ja nyt minäkin kannan korteni kekoon kertomalla kuinka minua ärsyttää se, etten ole saanut kirjoitettua. Yleensä aamut ovat olleet sitä niin otollista aikaa kun aivojeni syövereistä purkautuu sanoja, lauseita sekä ajatuksia siihen tahtiin että hyvä kun on mukana pysynyt. Nyt kuitenkin minua ärsyttää koska aamuni ovat viime aikoina menneet vain asioiden tekemiseen, ja siihen jumittamiseen.

Torstaina minulla oli aikomus kirjoittaa pari muutakin tekstiä jo valmiiksi ajastettavaksi, silloinhan minulla piti olla sitä aikaa tehdä vaikka mitä kun kotona piti odotella autontuulilasin vaihdon valmistumista.  

No, aamulla kaaduin Misan kanssa takaisin nukkumaan auton vietyämme ja heräsinkin seuraavan kerran vasta lähempänä 11. Olin ehtinyt pissattaa Misan ja aikeissa aloittaa aamupalani Camipupu päättikin soittaa. No puhuttiinhan siinä (siis aivan asiaa) kokonaiset kaksi tuntia aamupalani seisoessa edessäni. Aamupala ja se aamuhetki on niin pyhä asia minulle, että mitään muuta (paitsi katsoa sarjoja koneelta) voi tehdä sen kanssa samanaikaisesti. No aamupalahan siirtyi taas pienellä hetkellä. Sitten kun olin saanut viilini tuhottua, olikin jo aika lähdettävä hakemaan autoa. Ja siitä siirryin vanhemmilleni jossa kävimme äidin kanssa taas kaupassa ja katsoimme nauhoituksia pois. Ja sitten kotiin nukkumaan.

Siinä oli yksi päivä elämästäni. Siis se kuuluisa ja eniten odottamani vapaapäivä. Hieman minua ärsytti. Ei puhelu Camipupun kanssa, eikä vanhemmillani vierailu vaan se että menin takaisin nukkumaan aamulla.

Perjantaina sitten muistin sen miten joulu ja viikonloppu saa ihmiset liikkeelle, sillä töissä oli aivan kamala ruuhka. Kaikki kauheus ja kiire tapahtui samaan aikaan. Ensiksi visaelectronit jumittuivat ja jonot seisoivat, samalla hetkellä eräs mies kysyy minulta voi paketin hintaa ja vaikuttaa aivan mukavalta, hieman vajaaälyiseltä liekö läheisen asumiskeskuksen asukkaita. Voin hinnan saatuaan ja sen ostettuaan hän kuitenkin jäi seisomaan ja keskustelemaan kanssani sorsakiven roskiksista ja muusta sellaisesta, tyypilliseen tapaani vain hymyilin ja yritin samalla purkaa jonoa hänen takanaan. Siinä se sitten vain seisoi, jono että mies. Hetki hetkeltä tunsin kuinka asiakkaiden ärsytys minua ja tätä miestä kohtaan vain kasvoivat, ja varmaan tunsi mieskin sillä miehen ääni alkoi korottua aste asteelta ja kirosanoja ilmestymään sanojensa sekaan.

Näki kuinka tytön silmistä kuvastui kauhu, hänen tajutessaan ettei pystynytkään enää hallitsemaan tilannetta. Kun nyökyttely ja teennäinen hymy eivät enää auttaneet. Kun äsken niin leppoinen mies hänen edessään oli muuttunut aseesta ja ammuskelusta puhuvaksi mielipuoleksi.

Tuo siis minun muistiinpanoni siltä päivältä. Mies onneksi lähti sen jälkeen, mutta loppupäivän ja seuraavankin vain vilkuilin töissä suunnasta toiseen peläten miehen tulevan takaisin. En pelännyt tai kammonnut asiaa aseesta ja kirosanojen nosteen takia, vaan sen että minä en pystynyt hallitsemaan tilannetta.

Muutenkaan en ole viimepäivinä ollut se terävin kynä penaalissa, enkä tosiaankaan kypsin muna kattilassa. Olin laittamassa unisena keitettyjä kananmunia astiakaappiin tuossa yhtenä päivänä, ja eilen tunkemassa roskia punajuuri purkkiin. On sitä varmaan muutakin tullut tehtyä.

Jokaisena päivänä olen suunnitellut tekeväni vaikka mitä, oikein aikataulun kanssa. Lopulta päivä loppuu vain siihen etten ole tehnyt mitään niistä, ja se jos joku niin ärsyttää.

Tyypillinen aloitus

Kuinka tylsää on aloittaa joka ikinen postaus sanoilla voi vitsit kun ollut kiirettä. No, minä aloitan siten taas. Tosiaan joka päivä ollut jotakin, ja en tiedä edes missä menen nyt. Ainakin kaikkea on ehtinyt tapahtua, perjantaina tuulilasiini lensi kivi/nasta jonka vuoksi koko lasi on vaihdettava uuteen ( hyvästi 180e), innostuin sunnuntaina leipomisesta ja leivoinkin isille banaanimaustekakun. Illalla innostuin myös leikkaamaan ja värjäämään tukkani, nyt se näyttää kynityltä harakanpesältä. Mutta kasvaahan ne hiukset aina takaisin. 

Maanantaina töissä, tiistaina näin Haisulia pitkästä aikaa, keskiviikkona töitä ja torstaina kävin näyttämässä sitä tuulilasia korjaamolla. Torstaina myös palkka tuli palkka meni. Vaikka kuinka valitankin ja väsynkin näistä työpäivistä en silti kadu että palasin töihin. Raha kun kasvaisikin puussa. Onneksi pian tulevat veronpalautukset ja ensikuussa viikkotyötunti määräni nouseekin normaaliksi. Ai että sitä tunnetta kun tilillä näkyy kokonainen palkka. Minun tuurillani tietenkin vuokrakin varmasti nousee ensivuoden puolella, joten siinä menee sekin pieni ilo rahoista. Pitäisiköhän sitä jossain vaiheessa mennä kerjäämään rahaa pankista ja ostaa oma asunto?

Mutta nyt taas tänään illemmalla lisää töitä. Olin unohtanut kokonaan Twilightin ensi-illankin, joten joudumme Camipupun kanssa menemään jonain toisena päivänä elokuviin. Hitaasta ja tyhmästä päästä kärsii myös ystävä. Mutta sunnuntaina menemme valloittamaan taas BB-TalkShow studiota. Tai no miten niin taas, vuosi sitten viimeksi siellä oltu. Pitäisi ehkä tutkia netistäkin mitä siellä talossa on tapahtunut viimepäivinä. Jotenkin taas jäänyt senkin katsominen.

Mutta, yritän postailla useammin, mielessä on vaikka mitä lauseita ja kertomuksia mutta koskaan en saa pyllyäni jähmettymään tarpeeksi pitkäksi aikaa koneen ääreen. Taas yksi asia lisää harjoiteltavien taitojen listaan.

Repaleinen elämänkannatin ja viinarallia virossa

Rakas edesmennyt laukkuni, olet palvellut hyvin nämä 5 vuotta, mutta minä olen kohdellut sinua kaltoin. Olen käyttänyt sinua milloin kauppakassina milloin tunkenut sinut täyteen enemmän kuin nyörisi ovat sallineet. Olen tunkenut sinuun milloin vain ne pakolliset, koirankakkapussit, penaalit, lompakot ja nenäliinat. Ja joskus olen tunkenut sinuun kokonaisia meloneita ja maitopurkkeja. Anna anteeksi, aion muistaa sinut aina. Mutta nyt meidän molempien on myönnettävä ettet jaksa enää, olet jo matkannut matkasi.

Ja tiedän olen sydämetön, kun minä korvaan lopulta sinut jollain toisella. Mutta älä huoli, uusi laukku ei vie sinun paikkaasi minun muistoissani.

Kiitos, sinut aina muistaen.

-

Hulinaviikosta selviydytty kunnialla, perjantain työpäivä kävi melkein urheilusta ja urheilua sitten lopulta lauantai olikin. Oltiin työporukan kanssa virkistysmatkalla Tallinnan risteilyllä, ja Camipupulle, Hannalle ja minulle se oli kulkikin viinaralli nimellä. Näille toisille tytöille, tai heidän poikaystävilleen, oli vietävä ne pakolliset Tallinna tuliaiset. Ja yleensähän se on nestemäisessä muodossa. Ja olihan Hannalla synttäritkin tulossa, joten sekin selitti sitä nestemäärää. Lopultahan meidän piti hommata vielä omat kaljakärryt (sehän on kuin sijoitus kotiin!) Camille kun tavaraa oli niin paljon. Kaikkien meidän jalat, kädet ja kropat olivat maitohapoilla takaisin hyttiin raahautuessamme.

Mutta ensin oli tämä pakollinen buffetruokailu, mikä oli kyllä erittäin niukka ja huono, kun vertasin Silja Linen valikoimaan.

No mitä sä söit? –Salaattia, sorbettia ja viinirypäleitä.

Loppumatkaa varten sitten saimmekin kaksi 12e arvoista ateriakuponkia, ja kiitos minun -otetaan kaikki irti mitä ilmaiseksi saadaan- luonteenpiirteeni, Camipupu ja Hannakin tajusivat ettei sitä ole pakollista aivan syömiseen käyttää. Mä olisin masentunu jos mun ois pitänyt se oikeasti käyttää syömiseen. ©Cami

Minä siis hamstrasin kylmäkaapista kaikki laktoosittomat viilit, kokista, hedelmiä ja äidille juustoa. Camipupu ja Hanna käyttivät koko rahan juustoihin. Kai sieltä pari salami/makkaratikkuakin löytyi. Palautetta voisi vain antaa tästä takaisin, että karkkiakin olisin sinne valikoimaan kaipaillut! Nyt jäi ne haribonamit saamatta.

Mutta kyllä käteen reissulta jäi muutakin. Kahdet korvikset ostin, ripsivärin ja sen uuden laukun.