Muumiopas

Pitkään lukeneet tietävätkin jo että olen aivan rakastunut muumeihin, joten voitte vaan kuvitella kuinka innoissani olin kun löysin kirjastosta Muumiopas kirjan. Vaikka olenkin tutustunut muumifilosofiaan ja henkilöihin, silti osa noista hahmoista ja heidän luonteestaan on tuntematon minulle. Ja ehkä muillekin, tai osaako joku kertoa tarkemmin, ilman googlea kuka on Clotilde-täti, Eukko tai Fanni? Entäpä Kampsu, Miska tai Juksu. Nämä minä jo tunnistan lukemistani tarinoista, mutta osalle ne ovat tuntemattomia sillä niitä ei ole televisiossa tai muumimukeissa näkynyt.

Ihanaa kirjassa on myös se, että jokaisesta henkilöstä tosiaan on kuvaus ja samalla se kertoo myös meidän maailmassamme asuvista henkilöistä.

Esimerkiksi..

Mymmelit ovat niitä jotka osaavat ottaa vanhempina aikaa itselleen. He istuvat kaikessa rauhassa, vaikka jälkikasvu tekisi mitä.

Möröt ovat maailmamme sisäpuolella. Tai kintereillä; synkät ajatukset ja muistot painavat kuin kivinen laahus jota tulee raahanneeksi mukanaan.

Tahmatassut pikkumyiden tapaan kajauttajat ilmoille kiusalliset totuudet, etenkin ne pienet paheet, joita useammilla on.

Ja lopulta neuvotaan kuinka voi muuntautua yhdeksi heistä, jota minun ei tarvitse näköjään edes tehdä sillä löysin itseni, olen tullut Homsuksi. Mutta jos tahdot tietää miten sellaiseksi voi muuttua niin..

Perusohje kuuluu, vetäydy, Silloin kun olet seurassa, keskity katselemaan ja tarkkailemaan. Puhu välttämättömin. Kun olet turvallisesti yksin, asetu johonkin mukavaan paikkaan ja anna mennä: kuvittele, maalaa  ja kirjoita, piirrä mieleen, paperille tai ruudulle. Piirrä se mitä toivot ja kaipaat, piirrä suuttumus, kauhu ja pettymys, piirrä kaikista kaunein ja haavoittuvin, piirrä kimaltava niitty ja jyhkeä ukkosrintama, piirrä kaikista pienin tai suurin.

..

Älä hämmenny, kun huomaat olevasi epävarma, ehkä yksinäinenkin. Se kuuluu homssun elämään. Kummastelusta kumpuaa luovuutesi, kykysi nähdä toisin. Samoin tylsyydestä. Kun mitään ei tapahdu, alkaa tapahtua. Mutta sinun kuvasi ja tarinasi ovat sinun. Jos joku kaipaa elämänkatsomuksellisia ohjeita ja opetustarinoita, menköön nuuskamuikkusten luo.

Kuka muu myöntää rakastuneensa muumeihin? Silloin suosittelen tutustumaan kirjaan ja etsimään myös oma muumihahmonsa. Sillä eihän näihin voi kuin ihastua.

:: Rafikin lukee::

Ally Condie - Tarkoitettu

Miltä tuntuisi elää maailmassa, jossa kaikki tulevaisuuteesi liittyvät asiat olisi ennalta tiedossa. Vanhempiesi geenien, asuinympäristön sekä lähipiirin vaikutteet osattaisi laskea koneella niin täydellisesti, että tietäisit mistä pitäisit ja mistä et. Tulevaisuuden ammattisi ja opintosi olisi laskettu tarkkaan, joita varten sinua valmisteltaisiin pienestä iästä asti. Myös tuleva parisi paljastuisi sinulle 17 vuoden iässä, ja 21 vuoden iässä avioliittosopimus solmittaisiin. Kaikki olisi tilastollisesti laskettu, eikä sinun tarvitsi kuin vain olla onnekas kun saat asua Yhteiskunnassa jossa virheitä ja yllätyksiä ei ole, eikä niitä edes sallita. 

Emäntä oikaisee minua lempeästi:” Ette ole onnekkaita Cassia. Yhteiskunnassa ei tarvitse turvautua onneen.” Nyökkään. Tietysti. Olisi pitänyt tajuta olla käyttämättä sellaista vanhentunutta, epätarkkaa sanaa. Nykyään on vain todennäköisyyksiä. Laskelmia siitä, miten oletettavasti jokin tapahtuu.

Kirjan päähenkilö Cassia asuu tulevaisuuden Yhteiskunnassa, ja on juuri täyttänyt 17vuotta ja saamassa tietää tulevan parinsa. Tähän asti Cassia on kuuliaisesti elänyt yhteiskunnan antamien sääntöjen mukaan, Yhteiskunta päättää mitä ihmiset syövät, kuinka pukeutuvat, missä työskentelevät ja missä kuolevat.  Lukija saa kuitenkin jo alussa pienen tunteen, ettei tyttö ole pystynyt täysin tukahduttamaan luomisen, haaveilun ja oman ajattelemisen puoltaan. Ja kun hän näkeekin katsoessaan myöhemmin Yhteiskunnalta saamaltansa mikrokortilta parinsa Xanderin, joka on hänen paras kaverinsa, tietoja, ruudulle ilmestyy eri pojan kuva ja tiedot, hän alkaa kyseenalaistaa enemmän Yhteiskunnan tietoja ja laskelmia. 

Voiko jokin, mikä on väärin, olla totta?

Ruudulle ilmestyneet kasvot eivät nekään ole tytölle tuntemattomat, ruudulle ilmestynyt poika on samassa piirissä elävä Ky, joka on kuitenkin poikkeava, tyyppi kenestä ei koskaan voi tulla toisen ihmisen paria. Poikkeavat ihmiset ovat niitä jotka tai joiden sukulaiset ovat tehneet aikaisemmin jonkinlaisen rikkomuksen, eikä Yhteiskunta voi olla ottamatta huomion sellaista seikkaa, vaikka salliikin heidän asuvan samassa piirissä muiden kanssa. Cassia kiinnostuu mysteerisestä Kysta entistä enemmän, miksi hän on poikkeus ja miksi juuri hänen kasvot ilmestyivät hänen ruudulleen. Oliko kyseessä virhe joita Yhteiskunnassa ei juuri ikinä tapahdu, vai onko kyseessä sittenkin hänen optimaalinen kumppaninsa?

Vaikka samasta aiheesta on tullut monia kirjoja, kuten Nälkäpeli, Outolintu tai muut sellaiset, suosittelen myös tutustumaan tähän kolmiosaiseen kirjasarjaan. Kirja ottaa heti alusta mukaansa ja kuten toiset kirjat, tämä ei kuulosta kovin kaukaa haetulta tai mahdottomalta tulevaisuudelta mielestäni. Nykyajan digitalisaatio, virtualisoituminen, keinoäly sekä muut teknologiseen liittyvät nousevat kehitykset ovat vain hyvää alustusta siitä mistä kirjan Yhteiskunnassa on kyse.

Toisaalta kuitenkin toivon että toisin kuin kirjassa, oma päätösvalta, kyseenalaistaminen sekä niinkin pienet ja yksinkertaiset asiat kuten kirjoitustaito, säilyisivät tulevaisuudessa. Vai mitä itse olet mieltä, onko parempi elää tilastollisesti suunnitellussa tulevaisuudessa vailla mielikuvitusta, vai elää pitäen vielä kiinni omasta päänpäällä olevasta haavekuplastaan ja sen eteen tehtävistä valinnoista.

[Kursivoidut lainaukset kirjasta]

Marian Keyes – Mercy Closen mysteeri

   

On ihanaa taas seurata niin tutuksi tulleen Walshin perheen elämää, tällä kerralla nuorimmaisen Helenin silmin. Perheen elämää on voinut seurava kirjailijen aikaisemmissakin kirjoissa.

Naura Clare Naura kertoi  nimensä mukaisesti Claren elämästä. Siitä kuinka sairaalavuoteella vastasyntynyt sylissään hän kuulee mieheltään tämän rakastuneen toiseen naiseen. Siinä sitten pakataan kimpsut ja kampsut ja palataan takaisin vanhempien luokse. Jossa odottaa yksi jos toinenkin oivallus ja ihminen. 

”Heti kun elämääni ilmaantuu vähäisinkin huolenaihe, Vastuuntunto sulkeutuu aivojeni kylpyhuoneeseen eikä suostu tulemaan ulos, ei vaikka Velvollisuus ja Kunniallisuus häntä miten houkuttelisivat. Siellä hän kyyristelee lukkojen takana, kunnes kaikki traumat ja draamat ovat ohi”

Rachelin Loma liippasi kirjailijan mukaan läheltä hänen omaa elämäänsä. Rachel joutuu huumevieroitukseen, paikkaan jonka hän luulee olevan täyskylpylä kuuluisuuksineen, mutta joutuukin pettymään. Ja hoitosopimuksen allekirjoituksella hän on sidottuna hoitoihin joita hän ei omasta mielestään tarvitse. Hoidossa hän kuitenkin tapaa toisiakin riippuvaisia sekä muita ongelmiensa kanssa kamppailevia.  

”Mikä saa tuon naisen kuvittelemaan olevansa joku asiantuntija näissä jutuissa? ihmettelin ärtyisästi. Hän on pelkkä hiton sairaanhoitaja. Paras kun tyytyisi vain tunkemaan kuumemittareita ihmisten takapuoleen!”

Enkelit kertoi vuorostaan Maggiesta joka oli kyllästynyt elämäänsä ja avioliittoonsa. Kaikkeen tyytymättömänä ja töistään irtisanottuna hän lähtee ystävänsä luokse Los Angelesiin missä kaikki ovat kauniita ja laihoja. 

”Saavumme hetken kuluttua Los Angelesiin. Olkaa hyvä ja varmistakaa, että istuimenne on pystyasennossa, että painatte alle viisikymmentä kiloa ja että teillä on erinomaiset hampaat.”

Kuuleeko kukaan kertoi taas Annasta, ja hänen koettelemuksistaan palattuaan pahoin itsensä loukanneena vanhempiensa luokse. Hänen miehensäkin tuntuu kadonneen ja miehen elämästäkin paljastuu kirjan myötä lisää yllätyksiä. 

”Toistaiseksi kukaan ei ollut vielä kehdannut olla töykeä minua kohtaan, mutta tuskinpa tämä kiltteys ikuisuuksiin jatkuisi, joten parasta käyttää sitä hyväkseen nyt.”

Ja nyt tämä ihana uutuus Mercy Closen mysteeri kertoi tosiaan nuorimmaisesta Helenistä. Helenin etsivätoimisto, joka käynnistyi Kuuleeko kukaan –kirjassa jatkaa kulkuaan ja nyt on etsittävä kadonnut artisti. Oma elämäkin tuntuu olevan yhtä etsimistä siitä kuka on, ja millä mielellä herätään seuraavaan päivään. 

”Pidin ajamisesta. Se tuntui samalta kuin olisi ollut jonkinlaisessa kuplassa. En ollut  enää siellä, mistä olin lähtenyt, enkä vielä siellä, minne olin menossa. Aivan kuin olisin lähtiessäni lakannut olemasta olemassa, ehkä palaisi ennen kuin saapuisin perille, ja tällainen olemattomuuden tila tuntui hyvin miellyttävältä.”

Perhe on yhtä ihana hullu itsensä, vanhemmat eivät tunne sanaa kokkaus vaan turvautuvat leivonnaisiin ja mikroruokiin. Ihanaa kun tarina vain jatkaa kulkuaan monien kirjojen ja vuosien jälkeenkin.

Ah. Aina vain tämä kirjailija osaa yllättää minut osaamisellaan. On hienoa kun joku jolla on kirjoittamisen lahja, käyttää sitä juuri oikein. Kunpa minäkin osaisin kirjoittaa noin hyvin ja taidokkaasti, humoristisia lausahduksia viljellen ja tunteisiin vetoamista. Kirjailija itse kertookin käyttävänsä kirjoissaan omaan elämäänsä liittyviä tapauksia, joten ehkä siksi hän osaakin vedota niin kovasti tunteisiin. Tyyli on aina uskollista chicklittiä ja juuri sellaista jonka ääressä aika kuluu kuin siivillä ja hyvä olo valtaa mielen.

Voi kunpa ilmestyisi jo kirjailijalta uusi kirja!

Käsitelty elämä

::@Sokos Hotel Tapiola Garden, ravintola Sevilla::

ILOVEME –messut oli ja meni, tulipahan kannettua selkä vääränä taas kotiin ties mitä ilmaiskylkiäishärpäkettä, mitä nyt kassiin ikinä mahtuikaan. Oli kyllä hyvä varustautua isolla kassilla, vaikka se hakkasikin sitä takapuolen mustelmaa.

Suurimman osan kuitenkin tiputin äidilleni, ja siskokin sai cocacola design pullon tuliaisina. Ja maistoin ensimmäistä kertaa proteiinipatukkaakin, mikä ei ollutkaan niin huono kun etukäteen ajattelin. Joskus, (vuosina nakki ja sika) olen syönyt myslipatukoita ja naturdietin ateriakorvike patukoita pitämättä niistä, ja olen ollut hieman varautunut näiden proteiinipatukoihinkin. Kovin paljon niitä tosin tunnutaan ostavan, joten ei kai jotkut oikeasti tykkäävätkin niistä?

No siis maistoin uutta piparkakun makuista patukkaa, ja kyllä se piparkakulle maistuikin hämäävästi. Jälkeen suuhuni ei myöskään jäänyt ällömakeaa tunnetta, mitä muistelin noista aikaisemmista jääneen. Tuskin itse noita kuitenkaan ostaisin, turhan isoja sellaiset, pitäydyn mieluiten välipalan osaltani vaikkapa yogurtissa. Tosin voihan se olla että noiden makuun en juurikaan pääse senkään vuoksi, etten ole koskaan oikein välittänyt suklaasta. Sirkusaakkosten tai lakritsan muotoisina ne tosin voisivat tosin olla vaaralliset lähelläni..

Nyt on Tapaaminen elämän kanssa suoritettu loppuun. Ei minulla siis yleensä näin pitkään mene yhden kirjan kanssa, mutta olin ehtinyt lukemaan aina vain noin yhden luvun kerrallaan, olin Saloonkin pakkautunut ties millä tekemisillä. Piti kirjoittaa puhtaaksi ylös nappaamani kirjasitaatit, ja vanha päiväkirjakin piti siirtää toiseen. Ja samalla tehdä ne pakolliset, kuten kurkkailla netin maailmaan ja se netti nyt takkuilikin siellä aivan urakalla.

Mutta siis kirjaan.

Pidän kirjoista jotka herättävät ajatuksia, ja yleensä otankin ylös kirjoista löytyviä mieleenpainuvia sitaatteja. Näitähän minulla on siis jo vihkotolkulla kerättynä, ja pitäisi vielä jaksaa ehtiä kirjoittaa koneelle puhtaaksi.

”Oletko sinä lukenut taas kirjoja? Minähän olen kieltänyt sinua tekemästä niin. Ne herättävät ajatuksia.”

Tämä oli Ahernin yksi taas loistavimmista kirjoista ja suosittelen suuresti, jos vähän kevyemmästä lukemisesta pitää.

Nyt seuraavana olisikin vuorossa Cathy Kellyn – Yksin ja yhdessä, ja siitä seuraavana onkin kirjastoon meno. Olen kirjoittanut ylös jo monia kirjoja joita voisi koettaa lukea, kuten esimerkiksi Kira Poutasen kirjoja. Kiinnostuin niistä nähtyäni tuon Hansin matkalla ohjelman jakson, jossa Kira oli mukana.

Tänään en ole kirjoihin ehtinyt kajotakkaan. Aamusta aikaisin ylös, mitä nyt torkutin taas liian kauan herätystäni (outojen unien syytä) ja oli lähdettävä kohti Tapiolaa, ja työpaikkapalaveria.

::Kala-äyriäiskeitto, ei äyriäiset oikein iskeneet::

Eipä siellä mitään ihmeellistä tai uutta ilmennyt, mutta oli mukava olla taas mukana työkuvioissa. Seuraava yhteinen tapaaminen onkin parin viikon päästä tapahtuva tallinnan risteily.

Sitä odotellessa.

Kun olemme läsnä, myös elämämme on läsnä. Joten siitä missä hukutamme aviomiehemme, vaimomme, vanhempamme, lapsemme ja meitä ympäröivät ikuiset ystävämme rakkauteen, hellyyteen ja huomioon, meidän on tehtävä samoin omalle elämällemme, koska se on osa meitä, me olemme elämämme, ja elämä on aina meidän puolellamme kannustamassa meitä, silloinkin kun meiltä itseltämme loppuu usko. Minä hylkäsin elämäni joksikin aikaa, mutta olen oppinut, että vaikka niin kävisi ja eritoten silloin kun käy niin, elämä ei koskaan käännä selkäänsä. Elämäni ei hylännyt minua. Ja me olemme toistemme tukena viimeisiin hetkiin asti, jolloin katsomme toisiamme ja sanomme: ”Kiitos, että pysyit luonani loppuun asti.” Ja se on totuus. 

[Sitaatit: Cecelia Ahern – Tapaaminen elämän kanssa]

Tapaaminen elämän kanssa

Olen perinyt kirjaintoni äitini puolelta. Äitini tosin on hypännyt tämän innon ylitse, mutta siskonsa lukee kirjoja yhtä paljon kuin minäkin. Hänen seinänsä ovat täynnä kirjoja ja minä olen hyvää vauhtia tulossa perässä. Suosikkikirjailijani kirjat minä ostan ilman takakanteen katsomista ja juonen lukemista. Yksi näistä kirjailijoista on Cecelia Ahern, jonka kirjoja aloin lukemaan ensimmäisestä lähtien. Senkin kirjan, siis Ps.Rakastan sinua, ostin koska kiinnostuin kirjailijan esittelystä. Hän on siis Irlannin pääministerin tytär, tuolloin hänellä taisi olla ikää vain 23vuotta.

Nyt kävin hakemassa hänen uusimman kirjansa, Tapaaminen elämän kanssa ja vielä en ole päässyt sitä aloittamaan, mutta tänä iltana toivon jo käpertyväni sänkyyn tuon kirjan kanssa. Huomenna on vasta iltavuoro joten ei haittaa vaikka tulisikin valvottua koko yö kirjan kanssa. Yleensä tämän kirjailijan kirjoja en osaa päästää käsistäni aloitettuani.

Lucy Silchesterillä ei mene hyvin. Hänen elämänsä rakkaus jätti hänet, ja hän sai potkut unelmatyöstään. Lucy välttelee ystäviään, vihaa uutta työtänsä ja asuu pienessä vuokrakämpässä vain kissa seuranaan. Hänen elämänsä perustuu valheisiin: hän valehtelee työstään ja työssään, ystävilleen, vanhemmilleen, kaikille – eikä halua kenenkään näkevän, kuinka onneton hän oikeasti on.

Kaikki muuttuu, kun Lucy saa kutsun tapaamiseen oman elämänsä kanssa. Yllätys on suuri, kun Lucysta kaiken tietävä Elämä osoittautuu nuoreksi mieheksi, joka ei vaikuta kovin onnelliselta. Lucyn ja Elämän yhteinen taival ei ala lupaavasti: jokaisesta valheesta, jonka Lucy elämästään kertoo, Elämä kertoo muille jonkin totuuden. Lucy ei voi enää vältellä elämäänsä ja kipeidenkään totuuksien kohtaamista. 

Ikuinen tehtävälista

Kotityöt ei koskaan lopu kesken. Tänään on saatu pestyä pyykkiä jo pari koneellista ja yksi olisi vielä odottamassa. Petivaatteet on puoliksi vaihdettu, puoliksi siksi että likaiset on saatu pois mutta ne uudet.. äh niitä en enää jaksaisi laittaa. Ei kukaan viitsisi tulla vaihtamaan niitä puolestani?

Sain koottua sen IKEAsta hankkimani ritilähyllynkin. Siinä tuli myös huomattua että olin ostanut yhden ritiläkorin liian vähän. No pitääpä siis tehdä uusi reissu ensiviikolla. Jos vaikka samalla löytäisi itselleen jonkun kivan syntymäpäivälahjankin ;)

On tiskattu, imuroitu, järjestetty vaatehuonetta ja tuntuu että kun selvitän yhden etapin keksin jo tuhat lisää. Ehkä sitä tekemistä ei oikeasti ole niin paljon mutta lisäilen liikaa itsekseni listaan suoritettavia tehtäviä.

Jossain välissä ehdin käymään kaupassakin. Olin läpi yö punninnut minkä kirjan seuraavaksi hankkisin kun illalla tuli luettua loppuun edellinen. Harkitsin Nälkäpelin, Langenneen enkelin sekä Tarkoitetun väliltä. Päädyin lopulta Tarkoitettuun sillä sitä olin pähkäillyt jo pidemmän aikaa. Saa nähdä millaiseksi lukuelämykseksi osoittautuu.

Ostin samalla pihvitomaatin mammalleni (hän on niistä pitkään jo puhunut ja haikaillut niiden perään) ja itselleni ruokaa. Löysin aivan mahtavan kokoisia herkkusieniä, näin kesällä en saa sienistä kyllikseni, varsinkin kun ne grillataan. Nyt harmittaa kun en tajunnut ottaa kuvia sienistä sillä ne olivat todella jättimäisiä! Isompia kuin nyrkkini! Seuraavalla kerralla sitten.

Nyt jatkamaan kotipuuhastelua, eli laittamaan lopulta sen sängyn valmiiksi jotta siinä voi nukkuakin. 

Kysymyksiä ja vastauksia osa 1.

Apua näitä on liikaa! Vihdoinkin valmista ainakin ensimmäiseksi osaksi. Pitäisi osata istua vain koneen ääreen ja tehdä se mitä piti tehdä eikä selailla nettiä kunnes huomaa unen tulevan. Voi mitä kaikkea saisinkaan aikaiseksi jos en tekisi turhanpäiväistä! (Kuten tilaisi ja peruisi vaatteita hennesiltä)

Yhdistin tähän myös Paper:in antaman haasteen.

MINÄ JA TAPANI

Mikä on suurin paheesi?

Kynsien pureskelu ja nyppiminen. Sen vuoksi minulla ei ole koskaan ollutkaan pitkiä kynsiä. Eli kynsi ei ole koskaan yltänyt edes sormenpäähän. Kaikki keinot on testattu (etikat sormessa yms) mutta silti vieläkin kynteni joutuvat välillä (lue: päivittäin) kaltoin kohdelluiksi.

Outo tapasi? tai ainakin ehkä muiden mielestä outo?

Olen tämän jo kerran paljastanut ja Haisuli sitä oudouksuikin, eli likaisten pyykkien viikkaaminen pyykkikoriin. Plus lajittelu.

Lempi ruoka?

Jaa-a, tätä itsekin miettinyt moneen otteeseen ja päätynyt kysymään itseltäni ”mitä et suostuisi poistamaan ruokavaliostasi?” Vastaus on viili, hedelmät ja marjat.

Lempiviilisi?

Ihan perus maustamaton. Ja sinne vielä kolme kuivattua luumua sekaan. Sianruokaahan siitä tulee niin kuin mammani sanoisi.

Mitä pelkäät?

Käärmeet kauhistuttavat minua. Kastemadotkin kierrän kaukaa varmuuden vuoksi.

TYÖ / KOULU

Oletko valmistunut johonkin ammattiin?

Menin peruskoulun jälkeen ammattikouluun ja valmistuin merkonomiksi Espoon liiketalousinstituutista (ELIT nyk. Omnia). Muutama vuosi sen jälkeen rohkaistuin kokeilemaan taitojani journalistina ja vuoden kestäneen koulutuksen jälkeen suoritin lehtijournalismikoulutuksen Helsingin evankelisessa opistossa (HEO). 

VAATTEET / MEIKIT

Lempivaatteesi/asusi? laita kuvaa

Ei oikeastaan ole mitään yhtä asua mikä on suosikki kaikkien joukosta, mutta on kausia jolloin tykkään pitää vain tiettyä hupparia tai neuletta. Eli suosikkejani vaatteista yleensä ovat GT:n pitkät topit. Tosin yhdeksi suosikeistani voisi mainita viime vuonna turkista ostamani hupparin. (Huppu siinä on mutta turkkilaisilla mitoilla tai millä lie mitattu sitä ei edes saa päähän.) 

Meikkaatko, millä tuotteilla? ota kuva meikkipussin sisällöstä!

MENNEISYYS

Tähänastisen elämäsi onnellisin hetki?

Misan saaminen kotiin. (Tätäkin oli mietittävä kauan, punnitsin tuhat ja yksi kysymystä voinko laittaa tämän vai olenko joskus ollut onnellisempi ja nyt en vain muista sitä. Harmillista kuin kyseenalaistaa onnenkin)

TOIVEET JA TULEVA

Jos saisit esimerkiksi unelmiesi työpaikan maapallon toiselta puolelta ja sen vastaanottaminen edellyttäisi, että jätät pikaisesti taaksesi nykyisen elämän, ottaisitko tarjouksen vastaan?

Jos työpaikka olisi 100% varmasti minulle ja taloudelliset kulut ym matkakulut onnistuisivat niin kyllä. Yksi mietintämyssyni alla olleista ajatuksista onkin ollut englantiin opiskelemaan journalismia mutta raha-, asumiskysymykset ovat olleet liian hankalia edes pohdittaviksi. (Lue: olen laiska)

Mitkä kolme paikkaa maailmassa haluat ehdottomasti päästä näkemään?

Englannin maaseutu (Emmerdalen kuvauspaikka mm.) ja lontoo. Irlanti ja ja ja ja en tiedä? Kun edes noihin pääsisi!

Mitä odotat ensi kesältä?

PoriJazz reissua siskon kanssa. On hauska lähteä kahdestaan tekemään roadtrippiä! Lisäksi en ole koskaan ollut kesäisin missään musiikkitapahtumissa yms. joten sekin on suuri odotus. Voi olla että jopa bongaan Tarja Halosen!

VIIHDE JA YHTEISKUNTA

Lempi tv-sarja?

Ainakin täydelliset naiset, rillit huurussa, valehtelevat viettelijät, tyhjätaskut.. Ohjelmistosta poistuneet Siskoni on noita, oc, Buffy vampyyrintappaja.

Jos saisit elää yhden päivän jonain julkkiksena, kenet valitsisit?

Luultavammin Mary Kate Olsenin. Olen ihaillu häntä siitä lähtien kun näin ala-asteikäisenä ensimmäistä kertaa siskosten tekemän Double, Double, Toil and Trouble  –elokuvan. 

Viimeisin lukemasi kirja?

Jennifer Weiner – Pieniä maanjäristyksiä

Lempielokuvat TOP 3?

Disneyn Pieni Merenneito on ainakin ykkönen! Muita en osaakkaan sitten järjestellä paremmiksi ja huonommiksi. Mutta listalla ainakin olisivat saagat Underwold ja Twilight. Sitten X-Menit ja ja ja kaikki tollanen epänormaali!

Uskotko Jumalaan tai muihin jumalhahmoihin?

Olen wicca uskovainen (ylä-asteelta lähtien) joten kristilliseen jumalaan en usko.

Uskotko yliluonnolliseen?

Uskon

Seuraatko politiikkaa?

Yritin kovasti seurata jounalisti opiskelujeni aikana mutta en koskaan saanut itse siitä kiinnostunutta otetta joten seuraaminen on jäänyt vähemmälle.

SYÖMISVAMMAILU

Käytkö vaa'alla päivittäin?

On jäänyt tavaksi. Pitäisi (ja on yritettykin) vähentää vaikka jokatoiseen päivään.

Oletko koskaan viillellyt itseäsi?

Kyllä. Arpia näkyy vieläkin jaloissa ja käsissä. 

Etkö haluaisi näyttää terveeltä?

Mielestäni näytän terveeltä.

Luin aiempia kirjoituksia ja sanoit ihailevasi kaksois sisartasi, onko hän myös samassa tilassa vaiko pahemmassa?

Siskoni ei ole samassa tilassa elämässään. Hermoromahdus olisi varmasti vain silloin lähellä jos suomesta mc’donaldsit katoaisivat.

Kenen luo Misa menisi, jos nyt kuolisit?

Vanhempieni luokse. Siskonpojalleni Tikrulle Misasta on tullut hyvin tärkeä joten ties vaikka he nappaisivat pallokasan omaan kotiinsa.  

Muistamisen merkki

Kun päivissä ei ole rytmiä, todellisuus ja unimaailma sekoittuvat helpommin toisiinsa. Miettiköhän ihmemaan Liisa oliko se unta vai totta kun putosi kaninpesään. Tulipahan mieleen että se kirja pitikin lainata kirjastosta.

Muutama yö sitten näin unta että rappukäytävän ilmoitustaulu oli siivottu, se oli aivan tyhjä. Aamulla ulkoilemaan lähtiessä olikin pohdittava tovi, olenko todellisuudessa vai unessa, kun ilmoitustaululla olikin papereita. Ja viime yönä olin syöttänyt isille muumisuklaapatukan, nyt aamulla se oli vieläkin eteisessä. Lisäksi ihmettelin miksi minulla on punaista sormissani, kunnes muistin eilen lakanneen kynteni. (Hyvä lakata kynsiä joita ei edes ole.)

Joskus on vedettävä rasti seinään kun olen ottanut lääkkeeni, vain jotta minulla olisi todistusaineistoa. Jos vaikka epäilen myöhemmin tekemisiäni. Kun vaan muistaisi välillä mikä rasti olikaan se tämänpäiväinen. Vai oliko sitä edes.

Onneksi sentään kirjan lukeminen ja ristikoiden täyttäminen onnistuvat. Ne eivät vaadi muistamista, kirjassa oikeaa kohtaa on näyttämässä kirjanmerkki ja ristikoissa kynä on merkannut jo aivojeni ratkaisut.

Pakollinen elämänkaari?

Minusta on epäreilua että se uni olikin totta kun heräsin.

Unia on aina vaikea muistaa, saati käsittää, herättyään. Viime yönä näinkin sekavia unia, olin vuoroillani vanhempieni laatikossa, töissä, pakoilemassa ilmapalloja. Yhtenä hetkenä myös tiesin ettei seuraavaa hetkeä tule ja mitä päätin tehdä, tanssia ympyrää sadettimen ympärillä, ilman pelkoa. Tein sitä joskus pienenä lapsena, juoksenneltiin kavereiden kanssa kilpaa sadettimen läpi ja ympäri. Paras sadetin oli se joka sateen lailla heilui puolelta toiselle, välillä saatoimme nähdä jopa pienen sateenkaaren. Aarretta emme vain koskaan ehtineet etsimään iloltamme.

Katsoin joulun tienoilla (kai) 5-osaisen dokumenttisarja Anne Frankista ja viimeinen osa, jossa Annen perhe lopulta löydettiin, sai minut miettimään loppua. Kai Anne tiesi sen lopulta tulevan, ja kuinka pitkään hän jaksoi olla toiveikas. Tiesikö hän että kiinni jääminen merkitsisi samalla loppua, ja väistämätöntä kuolemaa. Vai oliko hän silloinkin toiveikas?

Kuule Mamma, olen ajatellut sitä kaikkea aika lailla.

Itse siinä iässä en ajatellut juuri kuolemaa, nykyään jokainen päivä. Tuleeko se suuri viikatemies ensiyönä, ja jos tuleekin olisinko minä sittenkin halunnut nähdä huomisen auringonnousun? Se ei pelota minua, luonnollistahan on että jokainen meistä poistuu aikanaan ja olisi typerää kuvitella kaikkien menevän täysin sen elämänkaaren mukaan kuin odotetaan. Syntymä-koulutus-työ-naimisiinmeno-lapset-eläke-nukahtaminen. 

Enemmänkin huolestuttaa että teinkö kaiken mitä piti ja olenko unohtanut jotain. Aivan kuin ovesta lähtiessäni tarkastan laukkuni moneen kertaan ja oven ulkopuolella vielä mielessäni. Vihdoinkin kun olen päässyt lähtemään, mitä tekisinkään jos huomaisin joutuvani palaamaan takaisin. Voisinko lähteä enää?

Minä en aio enää viettää tavallista paikallaan pysyvää elämää. Luon itse oman onneni.

[Sitaatit Muumit –tv sarjasta. 60/101 Muumipapan muistelmat 1]

Ongelmana pakkomielle

14-vuotiaana kehitin ensimmäisen pakkomielteeni. Pakkomielteeni rakkauteen. Minun oli saatava kokea se keinolla millä hyvänsä, joten metsästin pakkomielteisestikin itselleni rakkauden kohdetta. Samalla uppouduin nuorisokirjoihin jotka kertoivat täydellisistä tytöistä ja heidän elämästään, ja kuinka niissä aina sammakko sai prinssin. Kuinka upeat nuoret miehet huomaavat hiljaiset hissukat lasien takaa, kuinka kädet liittyvät yhteen täydellisesti. Kuinka ne kauniit ja ilkeät kiusaajat  jäivät vain polkemaan jalkaansa. Kuinka oikea rakkaus voittaa.

Muistan eniten lukeneeni Sweet Valley High–kirjasarjaa, joka kertoi täydellisistä kaksostytöistä. Jokaisessa osassa jaksettiin muistuttaa että tytöt olivat ”täydellisin vaaleita, 170cm pituisia hoikkia 16-vuotiaita tyttöjä”. Tytöt olivat täydellisiä ja he elivät täydellistä elämää muiden täydellisten hoikkien ja kauniiden ystäviensä kanssa. Täydellistä täydellistä, –täydellistä!

Näissä kirjoissa aiheena aina oli kuinka hissukoista tulee mykistäviä kaunottaria ja saavat rakkauden. Lahjakkuuksista jotka uskaltavat tavoittaa unelmiansa ja saavat rakkauden. Kuinka toukasta tuleekin perhonen ja saa rakkauden! Tiesin olevani ruma ja epäsuosittu koulussa joten halusin väkisinkin tulla tuollaiseksi, muuttua toukasta perhoseksi. Jos vain muuttuisin, elämästäni tulisi täydellistä. Ja se on suoritettu kun olen löytänyt rakkauden.

Ironista kyllä eniten lukemani kirja oli nro. 4 Valtapeliä. Koska en ollut lahjakas missään asiassa, enkä ollut kaunis kuten siskoni, tiesin tämän kirjan tytön olevan se keneksi minä halusin tulla. Siksi tytöksi tuleminen ei vaatinut ulkoisia tekijöitä, vain minun oman kontrollini. Minun piti pysyä pienenä ollakseni täydellinen. Saadakseni rakkauden.

Takaisin kirjaan. Kirjan kulku oli seuraava. Pullukka tyttö, Robin, halusi kuulua joukkoon. Hän halusi koulun kerhoon johon kuuluivat vain suosituimmat tytöt. Silloin hänestäkin tulisi suosittu.

”Se – se ihramahako Pi Beta Alphaan?”

Ei tietenkään.

Hylkäämisen jälkeen Robin katosi useiksi viikoiksi, ja kouluun palatessaan hän pukeutui telttamaisiin vaatteisiin ja oli täysin sulkeutunut. Hän ei puhunut kenellekään ja vapaa-aikanansa hän juoksi kasvottomana urheilukentän juoksuradalla. Kunnes hän tuli kouluun täysin uutena tyttönä – laihtuneena ja kauniina.

Nyt kun tytön paino oli pudonnut, hänestä oli tullut enemmänkin kuin vain sievä.

Hänestä tuli uusi poikien suosikki. Hänet hyväksyttiin suosittuun kerhoon, kieltäytyen kuitenkin kunniasta. Hän pääsee huutosakkiin ylivoimaisesti. Hänestä tehdään uusi Miss Sweet Valley High. Ja kaikki vain siksi koska hän oli laihtunut = tullut kauniiksi, suosituksi, urheilulliseksi, lahjakkaaksi yms. Hän sai rakkauden!

Rakkauden siis sai laihana ja kauniina. Laiha merkitsi pientä. Se minä olin jo mutta en laiha, enkä todellakaan kaunis.

Vieläkin ihmettelen miten, mutta kuitenkin, löysin rakkauden vaikka olin edelleen mielestäni sama epämuodostunut ruma tyttö kuin ennenkin, ehkä vain vähän laihtunut. Ainakin sitä ystäväni jaksoivat jankuttaa minulle kuinka vatsastani ei saanut otettua kiinni.  Silti, mielestäni olin iso. Olisin halunnut olla keskonen, pieni ja lyhyt, hoikkarakenteinen. Halusin käyttää vain pienintä kokoa vaatteista. Muistan siskoni tuhahtaneen joskus kaverillemme kuinka olin tyhmä kun pakkomielteisesti halusin aina pienimmän koon.

Sanotaan että rakastunut lihoo. Niin tapahtui minullekin, ei dramaattisesti, mutta pystyin ottamaan kiinni kahvoistani. Sekin oli jo liikaa. Niin paljon, että housuni kiristivät. Niin paljon, että aloin syyttää itseäni ja varsinkin lihomistani, jos parisuhteessa ei kaikki mennytkään kuin ruusuilla tanssien. Minä olin aina syyllinen.  

Pelkäsin lihomista ja rumaksi tulemista, rakkauden menetystä että lopetin alkoholin ja pari vuotta myöhemmin aloin laskemaan painonvartijoiden pisteitä. Pakkomielteeni muuttui rakkaudesta oikein syömiseen ja kevyempään oloon. Pakkomielteeksi kehittyi tahto, halu, pakko olla kevyempi kuin kukaan muu. Silloin A katsoisi vain minua eikä minun laihoja ystäviäni. Tahtoisi olla minun kanssani kotona eikä ulkona baareissa kauniin siskoni kanssa. Jos vain olisin tarpeeksi pieni, olisin hänen kainalossaan aina.

No ei ihan nallekarkit mennyt tasan.

Rakkauden jälkeen pakkomielteeni oli jo niin vahvasti kevyemmässä elämässä, että aloin välttelemään rakkautta. Moni kysyy miksi en seurustele, vastaan aina etten ehdi, ei ole ketään, minua ei kiinnosta. Niin kuin ei kiinnostakaan. On tärkeämpiäkin asioita ajateltavana.

Jos nainen pystyi pitämään huolen itsestään, tarvitsisiko hän miestä mihinkään.
Tai halusiko hän edes miestä? Ja jollei halunnut, millainen nainen hän oli? 
Oliko hän nainen ollenkaan? Vaikutti nimittäin siltä että jos oli nainen, ainoa asia 
jota todella piti haluta oli mies.

Ja oikeastaan viihdyn yksin, en tarvitse ketään viereeni sekoittamaan tunteitani ja elämääni. Kokeilin sitä jo, mutta ahdistuin niin kovasti yrittäessäni rakastua väkisinkin, lopetin. Eihän kalakaan tarvitse polkupyörää joten miksi minä tarvitsisin rakkauden. Pakkomielteestä rakkauteen ne kaikki ongelmat alkaa, joten olen mieluiten ongelmaton.

Outo, mutta ongelmaton.

Kuule minua ilman sanoja

Ja mä voin luvata ettei se satuta kun kaiken pudottaa

Ja mä voin luvata että se sattuu aivan helvetisti. Pudotuksella tulisi alas omat mielipiteet, omat tahdot, ilot, surut, ahdistukset. Kiukku mikä purkautuisi väärissä hetkissä vääriin ihmisiin. Loukkaantuneita mieliä, rikki menneitä astioita, jotain aivan muuta kuin joulumieltä.

”Ei kuole niin, mutta se sattuu”

”Eläminen tekee kipeää, mutta ei siihenkään kipulääkettä käytetä”

Omistan hassun tavan kirjoittaa ylös lauseita mitä olen poiminut jostain. Yleensä poiminta tapahtuu sillä hetkellä lukemastani kirjasta, joskus sarjakuvista, televisio-ohjelmista, muistokirjoituksista, kappaleen sanoituksista ja joskus mitä kuulen kadulla.

Ehkä joskus myöhemmin, joku löytää kirjan joka sisältää poimimani lauseet ja kuulee ajatuksiani aivan toisella tavalla kuin koskaan minun eläessäni. Elämässäni koskettavat sanat saavat löytyä kirjoista tai muiden sanomana., Jos minä menisin kertomaan sisältöni ilman että siteeraisin ketään tai poistaisin sanojen pyyhkimien mahdollisuuden, sanat voisivat olla järkytys liian monelle. Ajatukset joita on kirjattu vain salaisiin kammioihin olisivat ulos päästyään liian paljon käsiteltäviksi.

Liian paljon pudotettavaksi.

Kirjoitat hyvin mutta ethän sinä oikeasti noin ajattele?

Haikeuden parempi puoli

Ensimmäinen asia, mulla on kylmä. Kyllä. Ne jotka valittaa suomen kuumuutta, ei tiedä kuumuudesta mitään! Toinen asia, olen elävä ihmiskäärme. Luon nahkaani hienosti. Viimeisen päivän olin vesirakkuloilla jotka ovat nyt kuollutta ihoa. Tekisi mieli vain repiä nahka irti, kutiaa!
Kolmas ja merkittävin, sain aamupalaksi vihdoinkin viiliä! Ja nyt nautiskelen mansikoista ja siemenöttämistä rypäleistä Misa kainalossani. Kyllä kotimaahankin paluulla on omat hyvät puolensa. 
Kotiinpaluu siis sujui hyvin. Äiti, isi ja Misa oli vastassa joten ei tarvinnut huolehtia taksikuljetuksestakaan. Lennolla oli yllätys yllätys ihan syötävää ruokaa itselläni kasvispyörykät, mutta muu olikin sitten hyi yök en syö tavaraa. Tiina onneksi luovutti minulle taas hedelmäsalaattinsa ja nappasi Nikon tarjottimelta pastasalaatin. Kyllä sitä silloin kovasti kaipasi sitä Little Havaiin kasviskasaria.. 

Mun kasvisannos: Kuskussia ja kasvispyöryköitä

Tiinan laktoositon: Riisiä ja kanaa

Nikon normaali annos: Perunamuusia ja lihapyöryköitä

Ja lennolla meillä oli elokuvana Pieni painajainen perheessä, jonka katsoin vain sivusilmällä sillä luin samalla Cathy Kellyn uutta kirjaa Onnen aineksia. Kirja nielaisi minut mukaansa. 
Mutta päätetäänpä Turkin matkan tarinointi lopulta viimeisen päivän tunnelmiin. 


19.7
En saanut nukuttua yöllä juuri ollenkaan. Näin omituisia unia enkä saanut lopulta enää unta. Parempi siis vain nousta ylös ja järjestellä tavaroita valmiiksi huomista lähtöä varten. 
Tiina ja Niko suuntasivat herättyään altaalle ja itse suosiolla jäin sisätiloihin hipiäni kanssa. Sain pakattua tavarani valmiiksi juuri sopivasti Tiinan ja Nikon palattua, jonka jälkeen lähdimme kiertelemään viimeisen kerran kauppoja läpi. 

Ensin tietenkin oli täytettävä vatsalaukku (tosin Nikolla se ei tunnu täyttyvän koskaan) kebabilla näin viimeisen päivän kunniaksi. 

Niko Dönnerkebabinsa kimpussa

Yllätysyllätys, itselläni tietenkin oli katkarapusalaatti minkä tilasin PIENENÄ mutta tuli kyllä jonain ihan muuna. 

Tämä on se PIENI salaatti kuulemma..

Salaattini paljastui erittäin mielenkiintoiseksi sillä yllättäen suuni täytti epämiellyttävä voimakas maku ja luulin syöneeni sitruunansiemenen. Se olikin aivan jotain muuta. Noukin sieltä vihreän pavun näköisen tavaran ja totesin Tiinalle sen olevan syy outoon makuun, jota ei tietenkään uskonut. "Papuhan se on" ja tunki suuhunsa. Vikatikki. Kyllä, se oli chilipalkon palanen. Sisälsi vielä siemenetkin. AUTS.
Siihen ravintolaan ei kyllä enää eksytä jos Turkin suunnalla olemme. Mainoksessa luki kebab ja juoma samaan hintaan, vasta syödessä selvisi että se mitä tarjoilija toi "maistiaiseksi" oli se juoma. Juoma oli juustosta tehty juoma, joka oli kuulemma piimän tapaista. Tiina vielä sanoi ettei voi juoda maitoa johon tarjoilija vain "not milk". Tarjoilija ei muutenkaan ymmärtänyt mitä selitin sille asioista tai oli jossain muissa aaltopituuksissa sillä se oli ihan pihalla.
Järkyttävän ruokailun jälkeen tehtiin loput löydöt kaupoista. Ostin tuliaisen parhaalle ystävälleni jonka toivon pitävän siitä. On ikävä, sen voi sanoa, sen voi kirjoittaa mutta sitä ei voi koskettaa. Onneksi se aina lähtee pois ja tilalle tulee jälleennäkemisen riemu. Odotan sitä.
Tiina löysi itselleen vielä toiset kengätkin ja laukun. Ja Nikolle haettiin kaupasta viimeinen jörge. Jörge oli siis nimitys jolla Tiinan kanssa kutsuimme turkkilaista hunajapähkinäjotain pötköä. Erittäin hyvännäköinen tumma epämuodostunut pötkylä.Not. Nikon nautiskellessa pötkyläänsä me tytöt ehostimme itseämme hieman parempaan kuntoon turkkilaista iltaa varten.
Hotelli oli järjestänyt iltaan 15 eri alkupalaa ja grillasi lihavartaita, jauhelihapihvejä sekä kanaa. Minullekin he olivat tehneet kokonaan oman kasviskasarin. Hyvää oli mutta ei vetänyt vertoja sille minkä sain edellispäivänä siellä ihanassa ravintolassa. Ja siinä oli perunaa ja juustoa, ne olin unohtanut sanoa hotellille. Mutta ihanaa että olivat ajatelleet minua myös alkupaloissa. En kyllä vieläkään tiedä mitä siinä yhdessä hyvässä alkuruassa oli, hapankaalia tai jotain. Nam. Söin taas aivan liikaa. Ähky.

Ähkystä huolimattakaan minä en mennyt mukaan turkkilaisen tanssiryhmän tanssiessa vaikka tanssijat, tarjoilijat että valokuvaaja vuorotellen yrittivät saada minua tanssimaan. Ei onnistu. 
Oli kyllä aivan mahtava ilta viimeiseksi illaksi. Onneksi menimme.

Tulee Turkkia ikävä. Seuraavaksi ongelmana oli vain unen saaminen. Lähtö häämötti jo aivan tuntien päässä.