23. tammikuuta 2017

Muumiopas



Pitkään lukeneet tietävätkin jo että olen aivan rakastunut muumeihin, joten voitte vaan kuvitella kuinka innoissani olin kun löysin kirjastosta Muumiopas kirjan. Vaikka olenkin tutustunut muumifilosofiaan ja henkilöihin, silti osa noista hahmoista ja heidän luonteestaan on tuntematon minulle. Ja ehkä muillekin, tai osaako joku kertoa tarkemmin, ilman googlea kuka on Clotilde-täti, Eukko tai Fanni? Entäpä Kampsu, Miska tai Juksu. Nämä minä jo tunnistan lukemistani tarinoista, mutta osalle ne ovat tuntemattomia sillä niitä ei ole televisiossa tai muumimukeissa näkynyt.
Ihanaa kirjassa on myös se, että jokaisesta henkilöstä tosiaan on kuvaus ja samalla se kertoo myös meidän maailmassamme asuvista henkilöistä.

Esimerkiksi..
Mymmelit ovat niitä jotka osaavat ottaa vanhempina aikaa itselleen. He istuvat kaikessa rauhassa, vaikka jälkikasvu tekisi mitä.
Möröt ovat maailmamme sisäpuolella. Tai kintereillä; synkät ajatukset ja muistot painavat kuin kivinen laahus jota tulee raahanneeksi mukanaan.
Tahmatassut pikkumyiden tapaan kajauttajat ilmoille kiusalliset totuudet, etenkin ne pienet paheet, joita useammilla on.




Ja lopulta neuvotaan kuinka voi muuntautua yhdeksi heistä, jota minun ei tarvitse näköjään edes tehdä sillä löysin itseni, olen tullut Homsuksi. Mutta jos tahdot tietää miten sellaiseksi voi muuttua niin..

Perusohje kuuluu, vetäydy, Silloin kun olet seurassa, keskity katselemaan ja tarkkailemaan. Puhu välttämättömin. Kun olet turvallisesti yksin, asetu johonkin mukavaan paikkaan ja anna mennä: kuvittele, maalaa  ja kirjoita, piirrä mieleen, paperille tai ruudulle. Piirrä se mitä toivot ja kaipaat, piirrä suuttumus, kauhu ja pettymys, piirrä kaikista kaunein ja haavoittuvin, piirrä kimaltava niitty ja jyhkeä ukkosrintama, piirrä kaikista pienin tai suurin.
..
Älä hämmenny, kun huomaat olevasi epävarma, ehkä yksinäinenkin. Se kuuluu homssun elämään. Kummastelusta kumpuaa luovuutesi, kykysi nähdä toisin. Samoin tylsyydestä. Kun mitään ei tapahdu, alkaa tapahtua. Mutta sinun kuvasi ja tarinasi ovat sinun. Jos joku kaipaa elämänkatsomuksellisia ohjeita ja opetustarinoita, menköön nuuskamuikkusten luo.


Kuka muu myöntää rakastuneensa muumeihin? Silloin suosittelen tutustumaan kirjaan ja etsimään myös oma muumihahmonsa. Sillä eihän näihin voi kuin ihastua.

:: Rafikin lukee::