13. toukokuuta 2015

Aamun kuiskaus

Mistä tietää kesän vain kurkkivan nurkan takana? Aamukasteen tuoksusta, punkeista turkissa (!), talven univaikeuksien muuttuessa taas aamuenergiaksi, marja tarjouksista kaupassa, siitä ihanasta tunteesta kun aurinko lämmittää ja kun se vähänkin näyttäytyy on ihmisillä grillipuuhat selkeästi mielessä. Sekä pienestä ärsytyksen tunteesta kun tajuaa ettei omista pyörää (kiitos vain niille jotka sen päätivät anastaa kellarista!). 

Miten tämä kevät ja kesä tulee eroamaan edellisestä? 

Huomattavin muutos ehkä siinä että tänä vuonna minulla ei ole kesälomaa, ellei lasketa niitä neljää päivää jotka ovat jo kertyneet. Eli kesä menee töissä, mikä jostain kumman syystä ei haittaa, odotan innolla niitä hiljaisia kesäaamuja jolloin minulla on aikaa tehdä "ylimääräisiä" töitä. Ehkä hiukan välillä harmittaakin ihmisten ostostelu kaupassa, nimittäin silloin pikku hienosäädöille ja osaston siistinä pitämiseen ei jää aikaa kun on seisottava kassalla. 
Onneksi vuosien saatossa olen oppinut olemaan hermostumatta, enkä kehitä itselleni turhaa kiirettä ja huolta, siitä ei kärsi kukaan muu kuin minä itse. Tosin ylitöihin jääminenkään ei tunnu ongelmalta, enkä edes sanoisi niitä ylitöiksi, jään sinne vain vapaaehtoisesti työpäivän jälkeen hoitamaan asioita jotta seuraava päivä olisi helpompi. Eli toisin sanoen lähden hitaasti töistä kotiin. 

Mikä on outoa, ei tosin uutta luonteeni tuntien, mutta viimeisessä työpaikassani olin niin ahdistunut että laskin vain minuutteja seuraavaan taukoon tai kotiin pääsemiseen. Nykyisin pikemminkin lasken minuutteja siihen kunnes iltavuoro saapuu jotta saan antaa kassapaikan päivystyksen jonkun toisen harteille. 

Tietysti tuntuu joskus että minun pitäisi selitellä kaupassa työskentelyä ihmisille, sillä olenhan jo pian 30 ja edelleen kaupan kassalla, mutta minä pidän siitä. Pidän asiakaspalvelusta, niistä hetkistä kun asiakkaan huonon päivän saa muuttaa hyväksi vain pienillä asioilla, niistä hetkistä kun saa hyvää palautetta esimieheltään ja toisilta, niistä hetkistä kun pääsee asettamaan itselleen haasteita ja niistä hetkistä kun huomaa vieläkin oppivansa jotakin uutta. 

Kaikki eivät tahdo tehtä juristin, lääkärin tai toimistotyöntekijän työtä. Kyllä minuakin isompi palkkapussi tosin houkkuttelisi, mutta tärkeintä on että pitää siitä mitä tekee ja kuitenkin tulen toimeen hyvin nykyisillä tuloillani. Palkkapussin koko ei kuitenkaan määrittele ihmistä eikä ihmisen viisautta ja kykyjä. Kyllähän toimittajan työ vielä houkuttelee mutta vain kirjoittamisen osalta, nykymaailman bloggaajien noustessa enemmän ja enemmän pintaan tuntisin itseni vain ulkopuoliseksi ja varmaankin enemmän epäilisin osaamistani. 

Ei, jos jotain haluaisin tehdä olisi yhdistää kaupanala ja kirjoittaminen. Mainosmaailma? Ei, jos joutuisin keksimään nasevia sloganeita pikkuhousun suojille aivoni tekisivät varmaankin lakon. Mutta, mitä ikinä se onkaan, se tulee vastaan. Olen oppinut kuitenkin myös sen, että asiat tapahtuu kun on niiden aika. Sillä jokainen hetki kasvattaa luonnetta ja opettaa maailmasta että itsestämmekin aina jotakin uutta.