Alkuviikosta autoni huoltokäynnin takia
isi heitti ja haki minut töistä. Hakumatkallaan hän samalla asioi kaupassa ja
osti minulle kotiin paketin Gotler makkaraa koirille! Sanoin etten suostu
siihen edes koskemaan ja isi ehdotti hanskoja. No tänä aamuna, jotta saisin
kuvan todistusaineistoksi isille annoin koirille aamupalan seassa palasen. Minä
koskin siihen makkaraan. Mutta hyi yök en syö.
En tiedä miksi minulle on tullut inho
makkaran koskemistakin vastaan, liekö se limaisuus se mikä kaloissakin minua
etoo.
Kyllä kuitenkin joudun viemään tuon
makkarapaketin isilleni eli parempiin suihin, ei se meillä tule menemään,
nopeammin se on homeessa kun sen avasen.
”No
kyllähän se menee jos makkaran päivässä antaa”
-
No ei nyt yhtä makkaraa, iskä herranjestas.
”No
mitä, kaksiko?"
-
Korkeintaan puolikas jos sitäkään.
”Noh
noh, älä nyt hulluja puhu.”
No mutta pieni koira, pieni masu, ja
pieni sydän. Ja kaiken lisäksi se papan lellimä pikkuporsas on
kiinteytyskuurilla. Joten tosiaan korkeintaan puolikas kahdelle koiralle.
