Näin taas osastounia, niitä on
viimeaikoina hypännyt unimaailmaani aina tasaisin väliajoin. Hauskaa tässä
unessa oli se että kännykällä pystyi katsomaan ruokalistoja, ja kuten
ravintolassa sain valita sieltä kännykän avulla mitä söisin. Harmi ettei itse
ruoat muistu mieleeni, vain tämä tapa jonka piti helpottaa ateriointia.
Unia tai ei siitä ajatusmaailmasta jota
se takoi päähäni vuosi sitten päivittäin, ei pääse pakoon. Siis kaloreista
puhuminen, liikunnallisuus, terveellisyys ym. laihdutushöpinät. Ei pääse ei. Ne
iskevät silmiin kun kiertelen kaupassa missä tahansa osastolla, ne tunkevat
korvaani kun olen töissä, joskus ne jopa syynätään suoraan eteeni asiakkaan
toimesta, siitä kuinka tuota ja tuota ei pitäisi syödä. Ja voivotellaan suureen
ääneen kun ostetaan taas suklaapatukka. Naureskelen asiakkaan mukana ja
rupattelen niitä näitä, mutta kun asiakkaan silmä välttää nappaan minäkin
karkin taskustani. Voi apua, kassakin on heikko.
Ennen ajattelin että kukaan normaali ihminen ei edes tietäisi mitä
ruoka sisältää kalori –yms määriltään. Mutta kun asiakkaatkin luettelevat
päivänsyömisiään grammojen ja kaloreiden tarkkuudella, on pikkasen alkanut
hämärtymään normaali maailma. Tai siis, sittenhän se on jo normaali maailma.
Että vaikka haluaisi sulkea korvansa niiltä, ei voi, sillä se taas ei olisi
normaalia. Nykymaailmaan kuuluu tietää kaikki mitä ruoka sisältää, mitä se saa
aikaan, ja ennen kaikkea miten sen saa pois.
Joten turha yrittää edes juosta karkuun,
sillä kuinka kovaa ikinä juokseekaan, tai minne päätykään, se odottaa aina
siellä. Todellisuus jolta ei voi paeta. Muu maailma.
