29. elokuuta 2012

Jääkaappiratsiat


Joka kerta kun vanhempani tulevat kylään, tai ainakin isäni, pelkään että he ottavat jääkaappini sisällön tarkkaan syyniin. Mielestäni kaapissani on aina liikaakin tavaraa, mutta tiedä sitten miten ulkopuolinen sen näkee. No, jos nyt tässä vuoden olen jännitellyt kaappini paljastelua, niin kertaakaan pelkoni ei ole toteutunut. Voikohan tässä edes pelosta puhua, pikemminkin jännityksestä? Aina kysellään, onko kaapissa ruokaa ja sitten ehkä jo ärsyttääkin kun olisihan ne voineet tuonne kaappiin katsoa? Kuinka hölmöä on luottaa vain minun sanaani kun näen kaapissani ruokana jo maitopurkin? Tosin isäni näkee ruoan jäätelötötteröinä ja gotler makkarana, joten eipä kai muuta voi odottaakaan? Ja äitini on tyytyväinen kunhan nyt viinirypäleitä ja juustonaksuja löytyy. Minulla se kaikkein tärkein on viili.



Haisuli lopulta teki sen. Ei tosin omaa kaappiani vaan vanhempieni kaapin. Olimme siis Haisulin kanssa viettämässä aikaa vanhemmillamme, jolloin kaapista voita ottaessaankin haisuli tokaisi meillä olevan kovin tyhjä kaappi. Huomautin että olemme äidin kanssa nyt vain kahdestaan isän ollessa reissussa, mutta kun itsekin katsoin tarkemmin, ei se täydempi juuri ole vaikka isäni kotona olisikin. Nyt sieltä kaapista puuttui vain ne makkarat. Ja silti Haisuli väitti että hänellä yksinäänkin on täydempi kaappi kuin meillä. Ja tähän se sitten päätyi. Kuvavertailuihin.




Ensiksi Haisulin perheen jääkaappi, josta löytyi mm. kolmea erilaista juustoa, soijanakkikeittoa ja puolikas sitruuna kahvikupissa.



Toisena vanhempieni jääkkaapi, nyt kun isänikin on kotona. Sieltä löytyi mm. minun ostamat kotiin vietävät viilit, varmaankin vanhentunut sinappipullo ovessa, ylähyllyllä tikrun pillimehuja ja muut takana olevat hillot sun muut luultavammin jo vanhentuneet. Ylähylly on yleensä sellainen mistä ei mitään oteta. Minä yleensä järjestelenkin heidän kaappiaan kun leikkeleet ja juustot aivan väärillä hyllyillä.









Ja viimeisenä oma kaappini ja sen ovi, joka on täydempi kuin sisältö tuskin koskaan tulee olemaan. Tuokin on listalla, sen oven siivoaminen ja järjestäminen. Mutta kun siihen oveen on niin kiva vain laittaa kaikkea esille! Ehkä pitäisi hankkia jonkin näköinen muistitaulu niitä varten.

Ratsiat on tehty ja minä jatkankin banaanikärpästen jahtaamista ja eliminointia.