22. heinäkuuta 2013

Kaivatut siivet

Joku varmaan muistaa minun maininneen noin vuosi sitten kysymyksiä&vastauksia –kirjoituksessani, että yksi lempivaatteistani on Turkista ostamani huppari jonka selässä on siivet. Myöhemmin minua rupesi kovasti kaduttamaan koska en ostanut myös toppia jossa komeilivat samat siivet selässä. Ja joka kerta pukiessani hupparin päälleni muistan sen katumuksen tunteen. Jos rahasta ei olisi pulaa, olisin lähtenyt heti takaisin ja hakenut sen paidan. Harmi vain että en ole syntynyt miljonääriksi tai edes pieneksi sellaiseksi.

No siskoni lähti tänä kesänä vierailemaan Turkissa ja lupasi katsoa minulle kyseistä paitaa. Puolessa välissä reissua, sain viestin jossa siskoni ilmoitti ettei paitaa löydy mistään. Myyjät sanoivat sen olevan vanhaa mallia ja olinkin aivan varma että paita jäisi saamatta.

Mutta mikä ilo syntyikään kun Tiina olikin löytänyt paidan (melkein viimeisimmistä kaupoista) ja kuinka otettu olin kun hän kertoi hakeneensa sitä melkein hermoromahdukseen saakka. Oli jopa melkein kyllästynyt kiertelemään kaupoissa, mikä on aivan mahdotonta, mutta tosiaan sieltä sattumalta viimeisimmistä kaupoista se löytyi. Mikä onni!

Sain myös t-paidan jossa komeilivat vaaleanpunaiset siivet. Ja sain kuulla että nyt siellä oli huppareitakin vaaleanpunaisilla siivillä, tahdon turkkiin ostoksille!