Herään yöllä hiostavaan oloon, on heitettävä peitto
pois päältä. Seuraavaksi onkin jo kylmä, kädet etsivät peiton ja ryömin sen
alle vapisevana toivoen saavani vielä unta. Sitten iskeekin pahanolon aalto.
Kylmä käsi joka puristaa vatsaasi ja saa sinut hokemaan hiljaa ”Älä tule ylös, älä tule ylös..” jonka
jälkeen on jo juostava.
Päässäni kiroan kaiken syömäni samalla kun etsin
syyllistä vatsassani tapahtumiin myllerryksiin. Kumma kuinka sitä tuleekin heti
syyttäneeksi ruokaa, leimaten sen viholliseksi itseään kohtaan.
Kurkku,
tomaatti, tartex-tahna, näkkileipä, soijakastike, peruna, salaatti, yogurtti.. Syyllinen
on löydettävä.
Se on tuhottava, poistettava kokonaan silmistäni.
Järki päässäni yrittää sanoa ”Ehkä olet
saanut vain jonkun pöpön, ehkä olet kipeä”. Mutta ei, vaikka kuumemittari
näyttääkin 38,5 ja liikkeellä on vatsapöpöä joka on voinut tarttua jostain. Ei,
vaikka elimistön korjaantuessa vastustuskyky on heikompi, ongelmana on ruoka,
syyllinen on aina mielessäni ruoka.
Kyllä,
ruoka on ongelma, on siis lopetettava syöminen?
Maailmaamme pyörittää ruoka, minun liiaksikin.
Milloin kuulen kuinka se lohduttaa jotain, suklaata
suruun, ja seuraavaksi se on vihollinen, ei olisi pitäny syödä sitä viimeistä palaa suklaata.
Sitä on turha yrittää paeta minnekään, se seuraa
sinua tai löydät sen uudestaan. Sanoja, lauseita, toteamuksia, uskoja –jokainen
liittyen ruokaan. Kuulen niitä sovituskopissa, perhepiirissä, kauppareissulla,
bussimatkalla. Siihen liittyy tunteita, olen oppinut kuinka sen avulla voi
hallita toisia ja samalla kuinka se määrittelee meidän tunteemme.
Kuinka
sinä osaat tehdä näin hyvää ruokaa – Kamalan sitkeää tämä liha
Kyllä
minäkin hoikkana pysyisin jos söisin vain rehuja – Ei minun pitäisi tätäkään
syödä kun se lihottaa
Olen oppinut pelkäämään, pelkäämään mitä ruoka tuo
nyt eteeni. Tuoko se keskustelua päivästä, turvallista. Tuoko se riitelyn
rikotuin astioin, tai suuttumuksesta johtuvan ruokahaluttomuuden. Jolloin jään
pöytään vain katsomaan eteeni, kyyneleiltä piilossa, yritän syödä, yritän näyttää
että minä pystyn, minä olen tässä, minä pysyn rinnallasi.
Minä en järjestä kohtausta vaikka ei maistuisikaan,
en paisko astioita, en pelleile. Minä välitän sinusta. Minä lupaan olla kiltti
tyttö.
Ruokaa on helppo kontrolloida, sen kanssa voi
pelleillä, sille voi näyttää tunteensa. Sille on huudettu, itketty, kiroiltu,
syljetty, paiskottu, muussattu.. Sille on uskallettu näyttää paha olo. Ystävä
ja vihollinen, jolle on uskallettu näyttää oma itsensä.
Oltiinko
me muka niin kireitä kokoajan?
No
kyl me molemmat tunnuttiin vihaavan ruokaa alku päivästä lähtien, koska se oli
se parannus. Me oltais mielummin tehty vaikka sata muuta asiaa ku syöty sitä
kakkaa.
