Mitä ihmettä mä teen? Ajattelin vielä viime viikolla että ’joo päiväosastoa vois kokeilla vielä kerran’.
Eilen tuli soittoa ja mä panikoin jo kun pupu metsästyskaudella. Alkaisi siis
suoraan jo maanantaina. Mun mieli huutaa että en ole tarpeeksi laiha valmis
vielä menemään sinne, ruokamäärät ovat liian isot, ite ottaminen tarkoittaa
että otan liikaa ja vielä pitäisi osallistua torstaina ruoanvalmistukseen.
Voitaisiinko
tehdä jotain missä ei ole riisiä, pastaa, kamalasti perunaa tai lohta?
Voidaanko tehdä uunikasviksia ja vaikka hedelmäsalaatti tai kiisseli?
Haasteita on ollut jo itse kotona oleminen joten
pystynkö ottamaan niitä lisää?
Ruokamäärät tosiaan tuntuvat kotona jo isoilta, ja
eilen olin vetämässä itseni jojoon kun syötiin äidin kanssa lounasta. Tuntu
että kaikki sen jälkeen oli liikaa, ei auttanut vaikka ajatuksissani yritin
saada syötyä ruokaa paremmaksi.
Älä
huoli, et kuitenkaan syönyt riisiä tarvittavaa määrää, suurin osa lautasesta
oli vain kasviksia. Älä huoli vaikka söit Brandonia vahdittaessa pari
näkkileipää, näkkileipä vastaa kuitenkin vain puolikasta leipää. Älä huoli..
älä huoli..
Kotona
kun aloin laskeskelemaan päivän ruokasaldon huomasin syöneeni listan mukaan
vain lounaan ja välipalan verran. Joten miten minä tulen kestämään kokonaisen
listan?
Sitten
alkaa ajattelemaan josko sittenkin se alakerta? Ei tarvitsisi joka aamu herätä
lumituiskuun viemään koiraa kiireellä ulos. Ei tarvitsisi palella pysäkeillä.
Ei tarvitsisi itse ottaa ruokaa vaan ruoka odottaisi minua. Voisin mennä
jokaisen ruoan jälkeen nukkumaan omaan huoneeseen, pääsisin taas halaamaan
maailman parasta hoitajaa..
Ja
pum, ikävät asiat täyttävät mielen saman tien; ei ulkoiluja, ei omaa vapautta, pullat viikonloppuisin, iltapalat joka
ikinen ilta, ei emmerdalea aamupalan aikana, ei viilipurkin heittämistä
koiralle. Vain se paha olo ja ahdistus.
Miksi
ylipäätänsä sitten menisin? Jaa-a, sitä nyt itsekin olen miettinyt. Josko vielä
katsoisi yhden viikon eteenpäin, tai kaksi. Kokonainen kuukausikin olisi hyvä,
tai kaksi. Sitten kun olen valmis, milloin ikinä se onkaan, mutta ei –ei vielä.
Katsotaan
maanantai vielä rauhassa, tiedossa on kuitenkin vain kolme ruokailua sillä hoitajilla on koulutustilaisuus joten
pääsemme aikaisemmin kotiin. Maanantaina punnitsen pystynkö, osaanko, jaksanko, tarvitsenko? kysymyksiä paremmin.
Nyt
punnitsen vain sitä piiloutuako takaisin peiton alle vai keittää toinen kuppi
teetä. Elämä on vain täynnä kysymyksiä ja valintoja, mutta miten valita juuri
se oikea?
