7. toukokuuta 2012

Ei kolmea ilman kahta


Viikonloppu on ohitse ja normaali arki on taas aloitettava. Eli siis tämä normaali lusiminen sohvalla/sängyssä. Arki eroaa viikonlopusta vain sillä että saan välillä nukkua (siis lojua) sängyssä pidempään. Välillä koen epäonnistuneeni jos aloitan päiväni aivan liian aikaisin. Ja ehkä päivät menevät kukin aivan niin kuin edellinenkin päivä. Ei mitään muutoksia, ei stressiä, ei mitään miksi pitäisi huolehtia. Muuta kuin Misan ulkoilutus. Tosin onhan se kiva kun vaatelapussa ja vaa-assa toisinaan vilahtaa samanlaisia numeroita. Harmi vain ettei kengännumeroaan voi pienentää.

Mutta viikonlopusta.
Nyt on nähty Nälkäpeli, joka osoittautui ihan kelvolliseksi. Ehkä olisin odottanut enemmän, jos kirjat olisi tullut luettua. Nyt se oli sellainen, katsottava. Imi mukaansa vaikka alku olikin pitkäveteinen ja hieman sekava.



Nyt on testattu picnikin uudet salaatit. Tai uudet ja uudet. Pari täytevaihtoehtoa poistunut ja salaattipohjaan tullut muutoksia, pähkinöiden osalta paremmat –sillä ne poistuivat, mutta siihen se jäikin. Mielestäni salaatissa kuuluisi olla kurkkua ja tomaattia luonnostaan, eikä vain salaatinlehteä. Tosin pakko myöntää, olen jo aika lailla kyllästynyt salaattiin.

Nyt on testattu Mc’donaldsin kalahampurilainen, voiton vei kyllä Hesburgerin versio. Sämpylä oli sileä kuin vauvan peppu. Harmi vain että vauvan pepussakin on enemmän täytettä kuin tuossa mäkin hampurilaisessa.



Huomasin myös viikonloppuna omistavani aivan liikaa takkeja. Nyt kun sain hankittua sen kadotetun nahkatakin tilalle korvaavan, en tiedä mitä tekisin tuolla toisella. (Mainostus: Onlyn musta xs nahkatakki myytävänä 20€) Sitten löysin vielä vanhan kevät/syystakin hyllyltäni ja lopulta siitä tuli koiranulkoilutus takki. Jännittyneenä odotan kuinka monta ylimääräistä takkia löydän sitten kun ilmat lämpenevät ja kaivan kesätakkini esille.

No onpahan ainakin jotain mitä jännittää kesän koittaessa. Ehkä tämä tasapaksuinen arkikin olisi loppunut siihen mennessä.

Saisi vain tulla nopeammin.