1. toukokuuta 2012

Kuplat lähtivät oikeaan suuntaan

Mitäpä muuta eilisestä voi sanoa kuin että oli onnistunut päivä, ja kiitos siitä taas kuuluu Haisulille. Voihan sitä aurinkoakin kiittää myös, ei ollut yhtään huonompi päivä näyttää kasvonsa.

::"Eiii en jaksa vielä nousta:":
Helsinki oli täynnä mitä värikkäimpiä ihmisiä ja itse tunnuin haalistuvani heidän sekaansa persikanvärisine housuineni. Harmitti etten ollut ostanut pinkkejä housuja, tosin tämä keskitiellä kulkeminen sopii varmaan paremmin minulle. Mieluiten hieman haaleana takana kuin räiskyvänä edessä.


Ja nyt on uutuusjäätelömaut maistettu, laktoosittomia vaihtoehtoja olikin tullut niin huimasti että sormia olisi riittänyt vielä laskettavaksi valikoiman jälkeenkin. Nyt vuorossa oli irtojäätelönä kuningatar maku ja ihan ok. Onhan se kiva ettei aina tarvitse vain sitä yhtä ja samaa makua tunkea suuhunsa.

::Haisuli sai Misankin vapputunnelmaan::
Kaupan kautta ja patonki kainalossa lähdimme kohti kotiani ja vastassa odottikin hyperventiloiva koira. Haisulin oli pidettävä Misaa pyllystä kiinni jotta pysyisi paikallaan kun yritin laittaa pantaa jotta pääsemme kävelylle. Ja loppuillan Misa olikin kiinni Haisulissa että parit matkamuistokarvatkin taitavat vielä löytyä vaatteista.

::Skoolattiin muumilimulla::

::Salaatista tuli ruma :( ::

Ilta meni taas yllättävän nopeasti vaikka emme juuri tehneet mitään erityistä. Puhaltelimme tuoksuvia saippuakuplia parvekkeella naapureiden iloksi, söimme, katsoimme Monsterit Oy:n sekä pari jaksoa muumeja. Ja kappas kummaa yhtäkkiä olikin aika lähteä, Misan harmiksi, viemään Haisulia kotia kohti selvittämään pöytäliinakaavoja.

::Nimipäivä lahja Haisulilta <3::


::Tuoksuvat saippuakuplat::

Oli siis aivan ihana vappu. Kotiinpäin kun ajelin, aurinkokin päätti lopulta laskea kasvonsa kauniisti, ei siinä voinut kuin kiitoksen lausua. Taisi olla sekin tyytyväinen päiväänsä.