Kaupassa
käydessäni silmiini iski pakastealtaan kohdalla karppauspizza. Joka paikassa
toitotetaan karppauksesta tai muusta uudesta suuntauksesta ruoan suhteen. Ruoka
ei enää ole sitä mitä syödään jotta saisimme energiaa suorittaa päivän työmme,
vaan se on jotain mikä häiritsee työtämme ja elämäämme. Monet allergiat ja
syömissuuntaukset ovat johtaneet siihen että meidän pitää suunnitella
syömisemme, ystäviä ei voi kutsua kylään ilman että on tarkastanut jokaisen
ruokamieltymyksen. Ei, enää eivät kelpaa vain sipsit ja dipit, pitää ottaa
huomioon myös allergikot, karppaajat, vegaanit ja muut ajatusmaailmat.
Iltasanomien
viikonlopun lehdestä lukemani Roman Schatzin kolumni, saikin minut miettimään
näitä asioita. Voiko enää vain syödä tekemättä siitä numeroa, vai pitääkö
lautastaan nykyään kuin perustella miksi
syö eläintuotteita, viljoja tms. Et voi syödä juuri mitään jollet löydä siitä
jotain (terveellistä) sanottavaa. Tämä
poistaa nesteitä, tässä on hyviä vitamiineja, tämä on luomua..
Ruoallekin
on annettu palkintopallinsa parhaimmiston suhteen.
Miltä
lapsesta tuntuu kun se herkkuhampurilaisravintola ei ole enää odotettu
taukopaikka, kun tiskillä ensimmäisenä silmiin osuu sana ”terveellinen”, ”vähemmän rasvaa”, ”parempi valinta”. Poissa ovat
kyltit jotka huutavat eurolla enemmän, ja jos lapsi ei silloin sitä mieti, niin
varmasti miettii myöhemmin elämässään, tuhosinko minä itseäni kun en valinnut
sitä terveellistä? Voiko roskaruokapaikkojakaan kohta enää pilkata sanalla
roska, jos niidenkin takaa löytyy tuhansia ”terveellisiä”
syitä syödä.
Ja
koskaan kuitenkaan mikään ei ole tarpeeksi terveellistä, aina löytyy joku joka
valittaa lisäaineista, kalakannasta, sikojen olotiloista, kasvisten
alkuperästä. Ruokaa voi loputtomasti myös vääristää ja selittää miksi ei syö
kun miksi syö. Niin kuin äitini joskus minulle sanoi pistävästi tuskaillessani
kalan ja kanan elämää, ”Onhan se
porkkanakin jollain tavalla elävä”.
Kai
se joskus ois kiva olla normaalikin, mennä kylään jonkun luo ilman sitä kassia
joka sisältää omat eväät.
