19. syyskuuta 2011

Lennossa vaihtunut saalis



Te varmaankin tiedätte sen tunteen kun jotain pitkään saalistamaansa iskeytyykin eteen. Saalista kierretään ja katsellaan, vain täydellinen pääsee kotiin mukaan.
Minulla tapahtui näin viime keväänä kun löysin vihdoinkin nahkatakin, joka oli mielestäni itselleni täydellinen ja juuri sellainen mitä ei tarvitse edes harkita. Tämä kappale istui päälläni hyvin, oli ihanan tuntuinen ja siis, aivan täydellinen. Voiko sitä muuten selittää?
Joku kuitenkin saalisti eilen minun takkini Big Brother talk shown jälkeen. Naulakossa roikkui vielä yksi nahkatakki, joka mielestäni ei ollut lähelläkään omaani. Taskut olivat aivan erinlaiset, samoin kaulus ja pinta. Valmistaja, väri sekä koko olivat kuitenkin samat.
Heti herättyäni lähetin ohjelman tuontantoassistentille sähköpostia takkini kohtalosta, ja toivon että joku muukin kaipailisi tuota toista yhtä kipeästi kuin minä omaani. Mulla on omaan takkiini kuuluva huppukin täällä!
Onneksi tajusin siirtää autonavaimeni hameeni taskuun. Takin taskussa oli vain nyt vain kärrypoletti, ja korvaukseksi sain sytkärin.

::Se VÄÄRÄ takki::
Tuntuu kuin metsästämäni paisti olisi varastettu sunnuntaipöydästä.

::Se OIKEA takki::