Olipas eilinen taas päivä. Sadetta tuli kun lähdin töihin ja jatkui kun tulin kotiin. Mihin se kesä katosi? Olin aamulla taas Misan silmissä kamala kun raahasin
hänet väkipakolla kaatosateeseen. Ulkoilun jälkeen Misa oli päätynyt selkeästi
siihen lopputulokseen, että tästä kamaluudesta johtuen mun pitäisi hemmotella
sitä jokaikinen hetki. Harmillista vain siinä että jouduin lähtemään töihin.
Lähdin siis töihin mielenkiinnolla odottaen mitä katastrofeja kotiinpaluuni
toisi tullessaan.
Töissä olikin hulinaa tavalliseen keskiviikkoiseen tapaan sekä kun vielä
hinnanmuutoksia piti tehdä. Huomioitiin myös kuinka rampaista porukkaa meillä
on töissä, ketkä (kuten itse) ovat
rannevammaisia ja toiset selkävammaisia. Toiset ovat muuten vain vammaisia. Päädyttiin
Hannelen kanssa siihen tulokseen että minä otan kaikki alahyllyt ja
kyykistelyt, ja hän taas vuorostaan ylähyllyt sekä kurkottelut. Ja vielä
pakkauksien repimisen.
Vaikka kuinka delegoituamme lähdin silti töistä taas ranne punoittaen ja
pelastusta huutaen.
Peloistani huolimatta kotona minua ei odottanutkaan täysi kaaos, vain
postia (Aku Ankka päivä!) sekä koira
joka tervehti minua hyperventiloiden. Misa sylissäni tyhjensin kauppakassin,
aina kun koirapusuilta ehdin, ja päätettiin lähteä käymään nöykkiössä mun
vanhempien luona. Tavallisesta reitistäni poiketen (länsiväylä oli aivan tukossa) päätin ajaa olarin kautta ja
finnoontielle vastaan tulivatkin vanhempani. Olivat juuri kääntymässä kaupasta
tielle joten pitihän heille kiltisti tilaa antaa.
 |
| ::Tyypillinen huomionhaku:: |
Misa oli kuin ei olisi nähnyt vanhempieni ikuisuuteen ja odotti
tietenkin saavansa kaiken huomion. Ja koska täälläkin piti kauppakassit
tyhjentää, ja minun kaivaa mammani kutoma poncho esiin koska jäädyin, ehti
neiti jo siinä viiden minuutin aikana loukkaantua siitä että häntä ei
huomioitu. Ja loukkaantuminen tai huomion lisähaku näkyikin hyvin. Kun yritimme
jutella äidin kanssa olohuoneessa, päätti Misa ilmoittaa ettei pääse
yläkerrassa sängyltä muka alas, ja kun toisen kerran yritimme jutella keittiössä
päätti Misa ilmoittaa että hän ei ylety sohvalta leluihin. On se niin
suloinen.
Kun kello alkoi jo näyttämään iltaa päätimme lähteä kohti kotia. Tai
minä päätin, Misa päätti silloin hypätä mamman syliin kuin sanoakseen "En halua mennä äitin kanssa kotiin,
siellä ei oo juustoa eikä makkaraa ja mut pakotetaan ulos sateella!"
Sillä aikaa kun Misa nautti viimeisistä rapsutuksista ja yritti maanitella
mammaa suloisella katseelle, päätin minä ottaa ensimmäisen 'päivän asu' -kuvan
ihan vain Camillan iloksi.
Voi olla hyvinkin viimeinen kerta kun leikin muotibloggaria.
--
Tänään sitten Camipupu herätti minut ja soitti taas matkalla kouluun.
Oli ihana kuulla että pienellä pupullani on koulu alkanut aivan hienosti ja
että ruokalasta löytyy hänellekkin ruokaa. Äidillisen tyytyväinen tunne.
 |
| ::Kapinointia:: |
Aloitettiin päivä puhelun päätyttyä Misan kanssa, eli se meinasi
tavallisia aamulenkkejä että -paloja. Voi luoja siellä oli kylmä, aurinko paistoi niin ihanasti että olin pettynyt kun en voinutkaan enää kävellä ballerinoissani (vaikka kävelinkin) ilman sukkia. Mistä tulikin mieleen että tarvitsenkin uudet kengät. Kuitenkin, päätin kapinoida talven tuloa vastaan ja join aamuteeni Muumien kesäsesonki mukista. Aika pelottavaa kapinointia, tiedän. Yllätän itsenikin.
Tänään onkin tiedossa taas iltavuoro ja
menen jo tunnin aikaisemmin töihin kun päätin tukea Tia-akan koulutusta ja
tehdä hänen vuoronsa ja hänen siskonsa tekee minun vuoroni. (Sori tosta akasta, se on jääny Camilta)
Eli valtakunnakseni vaihtui palvelutiski kassan sijaan, eipä ainakaan (ehkä) tule kättä kidutettua liikaa.
Ja huomenna onkin tiedossa vapaapäivä! Suunnitteilla on asioilla
juokseminen, eli Ikeassa käyntiä, Camille koulutarvikkeiden hankkimista sekä
Ison Omenan lohkotuilta hintapäiviltä lompakon metsästystä.
Nyt siirrymme Misan kanssa syömään (neiti
saa taas mun bravuuria) ja valmistelemaan lähtöä töihin. Toivon kovasti
ettei tänään sataisi kun tulisin kotiin sillä olen pitkän iltalenkin toiveessa
sillä huomenna saa nukkua pitkään (minut
tuntien yhdeksään..) ja ei ole kiire minnekkään. Peukut pystyyn ja
koputtamaan puuta siis ettei sada!
