Muistojen polulla osa 1

Löysin muistitikulta vanhoja kirjoituksiani, vanhimmat yltävät jopa vuoteen 2006 asti. En edes muistanut että kirjoituksia oli niin paljon. Mihin on tämä kirjoituksen into hävinnyt? Tai ei hävinnyt vaan jotenkin on runosuoni ja keskittyminen kuihtunut niin paljon ettei ajatuksia saa enää millään paperille. Mutta vanhoja muistellen.. tai toisille uusia sanoja kuultavaksi. Sanoja menneisyydestä. Tänään on tällainen päivä, että tämä sai minut huokailemaan. Muistamaan tuon hetken, sen kun chihuahuani oli vain puolivuotias ja minä sen lumoissa. Me molemmat olimme niin täynnä elämää ja sitä hetkeä, molemmat niin kiinni toisissamme ettei irti päästäminen ollut ajatuksenkaan tasolla mahdollista. 
--

26.6.2006 Maanantai - ihmisen paras ystävä

Joillekkin mä voin olla ylimielinen,
toinen pitää mua tyhmänä,
kolmas läskinä,
neljäs vihaa mua koko sydämestään.
Viides voi haluta olla niinkuin minä,
kuudes voi kertoa musta tarinoita mun selän takana.
Seitsemäs ei halua mua tunteakkaan,
kahdeksas voi pitää mua hulluna,
yhdeksällä ei väliä,
eikä sillä viimeiselläkään.

Koska jollekkin minä ja mun olemassa oloni merkitsee niin paljon, että olen hänelle koko maailma. Joten miksi välittäisin.

Tämä yksi rakastaa minua sellaisenaan. Kun herään herätyskelloon, hän on aivan kiinni minussa ja katsoo minua kuin sanoakseen, että ei vielä tarvitse nousta, ei meillä minnekkään kiire ole.

Joka juoksee perässäni vetäen yöpaitaani suussaan että nyt takaisin sänkyyn jos nousenkin liian aikaisin.

Ulkona ollessamme, hän menee edelläni mutta kurkkailee taakseen, kuin tarkistaakseen että tulen perässä. Hän on se joka katsoo minua surullisena kun menen suihkuun, eihän sinun tarvitsi ees peseytyä.

Kesken aamu teenjuontini, hän menee ovelle ja tuijottaa minua siellä pylly pystyssä.

Kun lähden pois, hän katsoo minua niin että sydämeni särkyy, ja hän aina toivoo ettei minun tarvitsi mennä, mutta aina on mentävä. Ja kun tulen takaisin, hän on niin onneissaan ettei saa mitään muuta päähänsä kuin että äiti on taas kotona. Äiti tuli takaisin.

Kun minulla on paha olla, hän tulee syliini ja antaa pari pusua ja kertoo syliin käpertymällä rakastavansa minua. Kun itken, hän läppää tassulla nenääni, kuin sanoakseen että hölmö nyt ei itketä.

Kun minulle käy jotain, hän on heti tarkkana nujertamaan jokaisen joka on minulle ilkeä.

Hän ei ole niin vahva että pystyisi minut maasta nostamaan yksin. Hän tekee sen olemuksellaan. Makaan öisin valveilla välillä vain tarkistaen että tämä pieni olento hengittää ja tulee aina olemaan kanssani. Välillä hän huomaa tuijotukseni ja tulee vielä lähemmäksi, kuin sanoakseen olevansa aina tässä.

Joten miksi minä välittäisin, kun tässä maailmassa on yksi, ellei kaksi muutakin, keille olen koko maailma. Ja kun minä katoan, he etsivät minut kunnes löytävät, ja itkevät jos en tulisi takaisin.

Sitä varten ovat ystävät. Vaikka yksi heistä ei olekkaan ihminen, vaikka jokaiselle ei voikkaan sanoa kaikkea mitä sydämeen on kätketty, mutta kuhan tietää että on niitä, jotka tukevat, ja jotka pitävät kiinni tarvittaessa.

Tärkeintä ei ole, että he osaavat puhua, tarvittaessa he osaavat myös kuunnella.
--

On yksi joka halauksella saa kaiken poistumaan
on yksi joka ymmärtää paremmin kuin kukaan muu
on yksi joka mut maahan saa yhdellä sanalla
on yksi joka ei enää mua edes tunnekkaan
on se yksi josta ei tiedä mitä selän takana puhuu
on yksi jonka kanssa puhuu laidasta laitaan
on yksi josta kukaan ei ymmärrä miksi on mun ystävä, mutta on yksi rakkaimmista
on yksi joka on pitkäaikaisin
on yksi joka ajatukset saa harhaan