Kirje 0.2

Olen alkanut enemmän näkemään öisin harhoja, ja sitä myöten pelkäämään yksin jäämistä. Öisin herään ääniin ja olen varma että ikkunan takana seisoo joku, joskus palaan takaisin uniin jossa ikkunan takana näkyy selkeä hahmo joka paljastuu välillä ties miksikin. Viime yönä se oli turvapalvelun mies joka oli tulossa tarkastamaan hälyttimiä. Olen selkeästi unen, kunnon sellaisen, tarpeessa. 

Juuri heränneenä ihminen on niin sekaisin että todellisuuden ja kuvitelman raja on niin pieni, että jollei pääse nopeasti rajan yli takaisin todellisuuteen, ahdistus on aivan kiinni sinussa.  Avuttomuuden tunne vetää jalat alta ja hengen haukkomaan, miettimään vaihtoehtoja, avaanko verhot, menenkö takaisin peiton alle, kenelle soitan. Monesti olen jo kännykkä kädessä valmiina valitsemaan numerosi, mutta parin järjen henkäyksen jälkeen lasken sen alas.  Enemmän kuin hahmoa verhon takana pelkään sitä, etten saisi sanaa suustani jos vastaisitkin, mitä edes sanoisin?  ”Apua minua pelottaa olla yksin, en tiedä kelle muulle soittaisin?" Saisinko sittenkään sanottua sitä mitä tunnen, löisinkö luurin korvaan kun ylpeys tulee tielle. Ihan kuin siinä vaiheessa edes ylpeyttä olisi. 

Tosin olen aina ollut sellainen, mieluummin annan sarjamurhaajan hyökätä kotiini kuin häiritä jotakin keskellä yötä vain sanoakseni anteeksi.

10 unohtunutta kysymystä

Tietokonettani tutkiessani, huomasin saaneeni älyttömän paljon haasteita kysymyksineen. Olen aina tallentanut ne tietokoneelle, jotta muistaisin omalla ajallaan vastata niihin. No sinne tietokoneen syövereihin tekstitiedostot ovatkin jääneet. Joten ajattelin yrittää ottaa itseäni niskasta kiinni vastata niihin kysymyksiin ainakin! Kysymykset ovat aina ihania, mutta jotkut ovat niiiin vaikeita kun niihin tarvitsee enemmänkin miettimisaikaa kuin hetkitovi ja tee-kuppi. Nyt on keskiviikko 6.3.13 ja katsotaan milloin saan viimeiseen kysymykseenkin vastauksen. Voisikohan ottaa töistä lomaa ihan vain näihin kysymyksiin vastatakseni?

Taas tietokonettani tutkiessani tuo kirjoitus pläjähti naamalleni. Vuosiakin tuosta on vierähtänyt joten olisikohan aika jo julkistaa ne vastaukset joihin olen saanut vastauksen kirjoitettua. Tässä on yhdistettynä Liebster Awardista saatuja kysymyksiä, että muitakin minulta kysyttyjä asioita.

1. Mistä asioista olet kiitollinen, joita elämässäsi on?
*Perheestäni, koiristani, työpaikastani. Ylipäätänsä siitä mitä teen päivisin, olen kiitollinen arjen jokaisesta hetkestä.

2. Tulisitko mieluummin arvostetuksi jonkin taiteenlajin vaiko teknisemmän alan kautta? Miksi?
*Taiteenlajin, olisi ihana olla loistava jossakin sellaisessa. Teknistä mielestäni voi opiskella helposti, taiteellisuus ja sen lahjakkuus tulee ihmisestä itsestään. Ihailen niitä ihmisiä joilla on jonkinlainen lahja, jossa he loistavat.

3. Suostuisitko pitämään puheen ystäväsi häissä, jos sitä pyydettäisiin? Millä mielellä?
*Apua, tämä on vaikea. Riippuen ehkä ystävästä ja siitä kuinka pitkä puheen tulisi olla. Ja kuinka aikaisin minua varoitettaisiin asiasta! Jännittynyt olisin kuitenkin.

4. Seuraavista minkä eläimen ottaisit kotiisi asustelemaan: hevonen, rotta, minipossu, kana?
*Kolme minipossuahan jo asunnossani asustaakin. Ainakin toi yksi on sellainen possu että uppoisi vaikka mikä, ja pyöreä kuin minipossu. Omistajasta puhumattakaan.

5. Minkätyyppistä kirjallisuutta luet?
*Kai sen voisi kuvailla helpoiten chicklit(?) –kirjallisuudeksi, sellaista kevyttä hömppää. Lempikirjailijoitani sen saralta ovat Marian Keyes, Cecelia Ahern, Sophie Kinsella ja Cathy Kelly. Sitten tykkään lukea myös fantasiamaailmaan ja todellisuuteen sekoittuvia kirjoja, kuten Harry Potteriteita ja Twilight –saagaa. Lukulistalla on myös niiden kirjojen kirjailijoiden muutkin tuotannot.

6. Jos saisit muuttaa yhden asian ulkonäössäsi, mikä se olisi ja miksi?
*Naamani. Haluaisin sen kapeammaksi enkä tällaista pyöreätä naamaa. Sitten hiukset piiiiiiitkiksi ja silmät kokonaan vihreiksi. Tahtoisin siis yksinkertaisesti olla kaunis!

7. Mikä yksittäinen asia ulkonäössäsi miellyttää sinua eniten ja miksi? + onko se sama asia josta saat kehuja muilta?*En muista olisinko koskaan saanut mitään kehuja ulkonäössäni, ainoastaan silloin ehkä kun olen värjännyt hiukseni punaisiksi. Tai sitten on ne yksinkertaiset pisamat mistä moni on sanonut jotain.

8. Mistä asiasta haaveilet eniten maailmassa, ei materia.

*Vapaudesta, siitä ettei ole riippuvainen mistään eikä kenestäkään. Siitä että pärjää omillaan ja että muut luottavat siihen.

9. Montako kenkäparia omistat ja montako kenkäparia mielestäsi on "soveliasta" omistaa?
*Joinain päivinä tuntuu että omistan liiaksi kenkiä, ja toisinaan taas tuntuu että liian vähän. Ehkä jonkinlainen mielikuvakin on päässäni, että naisen on omistettava tuhannet kengät. Itselläni niitä on (jos kesäkengät ym. juhlakengät lasketaan mukaan) n.15 näin nopealta kädeltä, sen enempää tutkimatta, laskettu. Soveliasta on ehkä omistaa, hmm, niin monet kuin käyttää? Tai edes harkitsee käyttävänsä. ;)

10. Kuka on paras ystäväsi, miksi juuri hän? Kerro tarinanne lyhyesti.
*Parhaista parhain on yksinkertaisesti Tuutikki. Tarina alkoi yhteisen ystävän synttäreiltä ja siitä se on jatkunut aina tähän päivään asti ja yli seuraavienkin huomisten. Parasta ystävyydessämme on se, että vaikka kuinka aikaa kuluu, ja vaikka yhteydenpito välillä jääkin, tiedämme toisen olevan aina siinä, ja että toisen sydämessä on aina ikuinen paikka. Joku muu voisi tilanteessamme ajatella ettei ystävä välitä koska ei soita, tai tapaamiset ei onnistu, joku varmaan jo luovuttaisi koko ystävyyden suhteen. Mutta se on meidän ystävyytemme salaisuus, tiedämme merkitsevämme toisillemme paljon, sanomatta sanaakaan.

Tapojensa orja

Jokaiselle meistä on varmaan tarttunut elämän matkansa aikana opetuksia ja uskomuksia, että niitä on vaikea ulkopuolisen muuttaa. On vaikea olla sylkemättä oikean olkansa ylitse kun musta kissa juoksee kadun yli, vaikka kaveri nauraisi kippurassa vieressä. Vaikka heiluttaisi rahatuppoa nenän edessä, jossain vaiheessa on kuitenkin syljettävä. Tai suojatietä ylittäessä on osuttava vain valkoisiin, tai käytävällä ei saa osua rakoihin. Aina on oltava parillinen määrä, pariton on kuin punaisen liinan heiluttamista härän edessä. Liian uskaliasta. Tuntee elävänsä vaarallisesti, jos jonakin aamuna nouseekin vasemmalta puolelta.

Minunkin on myönnettävä, omistan näitä muutaman..

suojatiellä on tosiaan astuttava vain valkoisiin viivoihin

oikea sukka on laitettava ensin jalkaan, en tiedä miksi mutta niin se vain menee

pyykin huuhtelu aine on aina sekoitettava veteen ennen koneeseen laittamista

ruokapöydässä on aina istuttava ikkunaan päin

mutta eniten mieleen minulle on jäänyt yllättäen ne jotka liittyvät ruokaan..

sisko joskus sanoi että banaania syömällä saa selluliittitukoksen jalkoihin,

peruna taas pakkautuu kaikki myös jalkoihin

pupu aikoinaan kun karppasi sanoi hedelmien sisältävän liikaa sokeria joten niidenkin liika syöminen aiheuttaa omatunnontuskia,

sekä suolan syönti sillä niin moni läheisistäni on kertonut sen turvottavan ja tekevän nakkisormet.

tonnikala ei käytännössä ole kalaa

katkarapuja liika syöminen aiheuttaa korkeaa kolesterolia

jäätelö on melkein sama asia kuin jugurtti, joten jugurttikin on pahasta

sokeritonkin sisältää sokeria

ja sitten se tärkein kaikkien tuttu juttu, voileivän päälle ensin kuuluu juusto, sitten vasta se leike ja sitten kasvikset, ensin kurkut sitten tomaatit. Järjestys on oltava oikea vaikka sitä leipää nyt en hirveästi syökkään..

Lista varmaan jatkuisi pidemmällekin jos tarkemmin omia puuhiaan seurailisi pitkin päivää, mutta tässä nyt ne mitkä ensin tulevat mieleen.

Olenko minä vain ainoa outojen tapojen ja ohjeiden orja joka ei pääse niistä irti vai onko muitakin? Mitä outoja tapoja tai oppeja sinulle on matkasi aikana jäänyt mieleen?

Kirje

Joskus yhteydet ihmisiin katoavat vain selittämättä, äsken vielä jutteli tuntitolkulla toisen kanssa ja sitten vastausta ei kuulu. Siinä alkaa miettimään omia tekoja ja sanojaan, onko jokin niistä ollut väärä, samoin omaa olemustaan olenko minä väärä? Minä annoin vuoden päivät kulua, toivoen että vielä jonain päivänä saan vastauksen, kunnes päätin että en ole mustalla listalla ja viestini luetaan, niin miksen kirjoittaisi ainakin jotain. Vain ajatuksia syyllistämättä tai kyselemättä kummempia, se ei vaadi mitään muuta kuin sormien siirtelyä, mutta jos sillä saa edes pienen yhteyden ja toiselle tunteen että hei täällä vielä olen, en ole unohtanut ja ehkä jopa hymyn huulille, se ei ole paljon vaadittu.

Tiedätkö sen tunteen kun näet unessasi jotain niin todellista, että herätessäsi sinun on aivan pakko jatkaa sitä. Palattava siihen tunteeseen ja takaisin unimaailman antamaan toivoon.  Joko olen lukenut liikaa positiivislässynlässynhömppää kirjoista tai sitten olen vain tullut hulluksi, mutta minussa elää pieni toivo vielä siitä että jonakin päivänä sinä ehkä vastaisit. Tai sitten olen seuraavana mustalla listallasi.

Tiesitkö muuten että ihmiset lukevat yleensä mielellään niitä kirjoja, jotka mieltävät saduiksi. Sellaisia joiden tarinoita ei koskaan voi käydä toteen. Mitä se kertoo minusta että luen tosiaan vain romanttista hömppää? Aivan.  Voi siis olla että toivo on turhaa, mutta sen jälkeen kun mammani sai aivoinfraktin ja makasi sairaalassa, en halunnut tuhlata hetkeäkään haihattelemalla mitä voisi olla, tai jospa vain. Tai olla tekemättä jotain mitä murehtisin jos olisin jättänyt tekemättä, tai kertomatta että olet mielessä, vaikkei kukaan kuuntelisikaan.

En osaa tanssia vaikka kukaan ei katsoisikaan, en osaa laulaa vaikkei kukaan kuuntelisi mutta kirjoittaa, sitä voin tehdä.  Toiset kirjoittavat viestejä toiselle puolelle, ihmisille joita ei ole tavannut, toiset joulupukille, kolmannet päiväkirjaansa, jotkut blogiinsa (kuten minäkin) ja jotkut vain itselleen pieniä viestejä, ihan vain kertoakseen ajatuksiaan ulos. Päivittäin tai viikoittain, usein tai harvoin.

Sinusta tuli nyt toivon myötä minun pukkini, koskaan ei voi tietää oletko siellä vai et, oletko satua vai totta, mutta kirjoittaminen ei poista mitään, se vain pitää toivoa yllä. 

Joten kirjoitan vaikka kukaan ei lukisikaan.

Internet, mahdollisuus sylkeä toisen päälle?

Aihe oli nettikiusaaminen ja se annettiin äidinkielen kokeessa, kuinka se aina on että heti kun on sanaisen arkkunsa avannut ja sulkenut, päähän tulee ajatuksia jotka tahtoisi kertoa ja arkkuun sulkea, tai kovalevylle muistiin tallettaa. Sillä kun olin nämä sanat kirjoittanut ja opettajalle lähettänyt, seuraavana päivänä postista kolahtaa uusi MeNaiset lehti jossa toimittaja Emmi Laukkanen oli kirjoittanut artikkelin Taas tuli paha mieli.  Vaikka aihe ei ollut nettikiusaaminen kuten annetussa tehtävässäni oli, yhdistän nämä kaksi asiaa niin paljon toisiinsa, vihapuheet keskustelupalstoilla sekä vihakommentit jonkun omalla julkisella somekanavalla.

Vuosien aikana olen nähnyt tätä paljon, aloitettuani IRCaamisen, jossa kanavilla keskustellessani tuntemattomien ja puolituttujen kanssa, todistin kuinka väärin luettu lause voi aloittaa sodan kahden ellei kolmenkin ryhmän kanssa joiden näkemykset erosivat toisistaan. Sitten tuli IRC-galleria jossa vihapuheiden pitäjille ja kohteille sai naamat, ja joka antoi vapauden solvata sinua julkisesti. Kuitenkin moni tuntemistani oli vain 15vuotias joiden näkemys omasta itsestään ja maailmastaan oli kapea, ja he olivat niitä solvaajia ja solvattuja, kuin yläaste uudelleen internetin maailmassa.

Tätä samaa kaavaa toteuttavat lukuisat keskustelupalstat, sosiaalisen median myötä tietoisuus toisten tekemisestä on kasvanut, ja se on myös alentanut kynnystä sanoa mielipiteensä niistä. Joskus pahan päivän aikana voimme jopa haluta lietsoa riitaa ja ymmärtää väärin lukemamme, mikä on helppoa sillä somessa keskustelu on kasvotonta. Mitä tahansa voi sanoa anonyymiuden suojassa.

MeNaisissa julkaistussa artikkelissa psykoterapeutti Mirja Sinkkosen sanoin elämme aikaa, jossa on trendikästä olla jotakin mieltä ja pitää ottaa kaikkeen kantaa, mikä itselle ei edes kuulu. Toisin oli ennen internettiä jolloin sosiaalinen kontrolli oli niin vahva, ettei voinut möläyttää mitä tahansa. Ainakin itselläni se on vahvana, mielestäni sivistyneeseen käytökseen kuuluu myös hienotunteisuus.

Tähän väliin voisinkin yhdistää nettikiusaamisesta kirjoitetun tehtäväni.

Muistatteko sen ajan ennen internettiä, jolloin koulun tuoma sosiaalinen paine hallitsi. Muistatteko sen tunteen ja pelon, kun näyttäydyttiin ensimmäistä kertaa uusissa kengissä, kun julkisesti toi esiin sen millaisen maun omistaa. Entä jos kukaan ei pidä, entä jos joku saakin siitä ikuisen pilkan aiheen?

Minä muistan, asettamalla itsesi muiden silmien alle olet vapaa maalitaulu ja ihmiset saavat heitellä sinua päin sanallisia tikkoja luvallisesti. Oma vikahan se on, mitäs tulit punaisissa kengissä kouluun. Kotiin pääsi aina piiloon, ei kukaan muu kuin oman koulun nuoret nähneet, vaihdetaan koulua ja palautetaan kengät. Noin helppoa oli karata kiusaamista 90 –luvulla, vahinko oli sattunut vain pienessä ympyrässä vain muutaman ihmisen todistamana.

Toisin on nykypäivänä sosiaalisen median palveluiden kasvaessa ja oman yksityisyyden rajojen pienentyessä. Internet on uusi kouluympäristömme kiusaajineen ja arvostelijoineen. Punaiset kenkäsi voivat päätyä maapallon toiselle puolelle, tai jopa pilkkakuvaan toisen ihmisen taustakuvaksi. Internetin maailmassa kuvitellaan, että koska olet jotakin niin julkisesti paljastanut, on se kommenteille vapaa, sitähän sosiaalisen median palvelut ovat, mahdollisuus saada muiden mielipiteitä itsestään.

Väärin.

Sosiaalisen median palvelut ovat luotu omaksi ilokseen joista kuuluisi saada hyvä mieli, blogit, instagram snapchat ynnä muut antavat vapauden olla oma itsensä, ja löytää kansainvälisestikin toisia samankaltaisia jotka jakavat samat mielenkiinnon kohteen. Blogien kirjoittajat kyllä kirjoittavat saadakseen vuorovaikutusta aikaiseksi, mutta ei heidän päämääränsä kuitenkaan ole se että heitä voidaan käyttää lukijoiden sylkykuppeina ja ilkeiden sanojen kirjoitusalustoina.

”Yök toi asua on niin last season” ”Miks vitussa pidät hattua kesällä?” ”Idiootit vaan pitää muumimukeista” ”Kannattais laihduttaa, oot lihonu viime kuvan” ”Vitun typerä mielipide, hanki oikeaa tietoa”

Mikä saa ihmiset käyttäytymään sekä kommentoimaan näin, miksi ihmisten omien mielipiteiden pitää välillä tulla niin vahvasti esiin ettei erilaisuutta voi nähdä silmänräpäyksenkään verran. Ja ennen kaikkea miksi ei voi vain olla hiljaa.

Onko syynä oma kateus toista kohtaan, kenties oma huono päivä joka on purettava johonkin, kosto omasta kiusaamisestaan, en tiedä. Ratkaisua en ole vieläkään löytänyt. Olen tyytyväinen etten somen kukoistaessa joudu enää olemaan nuori ja haavoittuvainen, sillä sanat olivat ne sitten kirjoitettuja tai päin kasvoja sanottuja, ne satuttavat herkkää.  Vessan seiniin kirjoitetut haukkumasanat sekä kommenttikentässä heitetyt herjaukset pystytään poistamaan, mutta vastaanottaja ei koskaan saa niitä pois mielestään, vaan pahimmassa tapauksessa satuttavat henkisesti niin paljon ettei uskalla enää olla oma itsensä, tai voi kääntää asian päälaelleen, kiusatusta tulee seuraava kiusaaja. Mikä katkaisisi oravanpyörän ja lopettaisi kiusaamisen?

Pitäisikö meidän vain tuoda omat mielipiteemme vahvemmin julki vai olisiko aika olla vain välillä myös hiljaa? Sanottu tai kirjoitettu sana jättää kuitenkin aina jonkunlaisen jäljen.

Mitä mieltä sinä olet? Onko sinua kiusattu tai oletko ollut kiusaajana internetissä? 

Luokitus: elämä

”Jotenkin musta on vaan todella raakaa ajatella että joko oot paljon shoppaileva ja matkusteleva tyyppi, tai salilla 24/7 asuva ja paljon luomuruokaa syövä tyyppi taikka äiti niin menestyt täällä blogi maailmassa, mutta muuten oot ihan OUT etkä kiinnosta ketään.”

Näin kirjoitti Janette blogissaan janettenikki.blogspot.fi ja allekirjoitan tämän täysin. Itsekin monesti postaukset on jäänyt kirjoittelematta siitä syystä koska en tunne sopivani mihinkään genreen. Mikä minä olen? Miten luokittelisin blogini?

#lifestyle

Lifestyle antaa väärää kuvaa mielestäni, sillä sana style edustaa minulle tyylikkyyttä, sellaista kadehdittavaa onnellista tyyliä. Sellaista jossa asunnot on sisustettu valkoisiksi ja kuvista välittyy onnellisuus, mitä se sitten kertoo minusta kun sisustukseni on täysin musta. Mustaa mustan päällä.

#meikkaus

Kyllä minä meikkaankin, mutta en minä niistä kovin kiinnostunut ole, saati näytellä naamaani kuin ihaillen katsokaa kuinka kaunis olen tai meikkini on onnistunut. Hyvänä päivänä jaksan laittaa ripsiväriä niin että ne erkanevat kauniisti, kulmistakin saa ehkä jonkun näköiset. Mutta alustus, pehmustus, korjaus, häivytys… Liian hienosäätöjä vaativia toimia minulle, hermoni kestävät toisinaan eyelinerin käytön ja joskus sekin menee niin päin luomia että luovutan heti.

#kynnet

Kynsiblogia minusta ei olisi pitämään, sillä lapsena aloittamani harrastus nimeltään kynsien näpräys ja pureskelu ovat tehneet sen että kynsiä ei ole juuri ollenkaan, ainakaan niin paljon että niitä voisi esitellä.

Olisihan sitten tietenkin kaikki nämä kalliit hoidot ja palvelut mitä minullekin on yritetty mainostaa, geelikynnet, rakennekynnet.. Ripsipidennyksistä minä pidin, varsinkin kun olen niin laiska pesemään ripsiväriä pois. Mutta raha ratkaisee aina niin paljon.

#sinkku

Sinkkublogikin olisi aikalailla turha, olen sinkku mutta en ehkä sellainen, mitä odotettaisiin 30 ja risat ikäiseltä sinkulta. En metsästä, en saalista, en kahlitse, en itke enkä etsi. Miksi omistaa jotain mitä ilmankin selviää? Vai kuulostanko jo todelliselta vanhalta piialta, koska tähän ei ole ketään prinssiä ilmestynyt niin en minä niitä sammakoitakaan rupea suutelemaan. Ja lopulta se prinssiksikin luultu paljastuu mudassa eläväksi karjuksi.

#sinkkublogi,#asiakaspalvelublogi, #syömishäiriöblogi, #masennusblogi, #ruokablogi, #koirablogi,.. miten olisi hastag minä?

Janeten kirjoituksen voit lukea täältä.

Vanhuus yllätti yksinäisen

Äidinäitini on aina ollut supermamma mielestäni. Olen aina ollut kiitollinen siitä, että hän on vielä lähes nuori muiden isovanhempiin nähden, omatoiminen ja suhteellisen terve ja hyväkuntoinen. Mitä nyt pientä painoa lisääntynyt iän myötä kuten hän itse ilkeämmänkin voisi sanoa..

Kun olin pieni, vietin mieluummin kesäloman hänen luonaan kuin mökillä vanhempieni kanssa, ensimmäinen kesätyöpaikkanikin oli hänen työpaikallaan. Me jaoimme monet yhteiset mielenkiinnon kohteet ja vaikka ikää tuli minullekin lisää, pidin aina huolen siitä että vietin hänen kanssaan paljon aikaa. Kun rupesin seurustelemaan, sekään ei estänyt vierailujani, sinkkuajan saapuessa tosin vierailin hänen luonaan enemmän. Töistä pyysin erikseen vapaata jotta voisin olla pidemmän aikaa hänen luonaan aina melkein kuukausittain, kun rupesin opiskelemaan otin junan alleni ja vietin viikonloppuja hänen luonaan. Työharjoittelun suoritin myös hänen lähellään Salon Seudun Sanomissa, ja silloin jo mietin miltä tuntuisi asua samalla paikkakunnalla hänen kanssaan ja olla entistä lähempänä tätä ihmistä jota niin rakastan ja kaipasin aina kun olin poissa.

Mutta kuten kaikille, vanhuus ei tule yksin ja viimeisen parin vuoden aikana se lause onkin muistuttanut meitä elämästä ja sen tuomista mutkista ja kuopista.  Meille tai Mammalle se tapahtui aivoinfraktin yllättäessä.  Onneksi mitään pahinta ei tapahtunut, ja hän pystyykin rollaattorin avulla kävelemään sekä pää toimii hyvin. Mutta sitten näköön on tullut vikaa ja oikean puolen hahmottaminen sekä oikean käden motoriikka huonontunut.  Korttia pelatessammekin hän laittoi kortit enemmän vasemmalle kuin oikealle puolelle, sekä kortteja katsoessaan hän ei suoraan katsoessaan nähnyt niitä kunnolla, vaan oli etsittävä niitä hieman sivummalta, jotta hahmottaisi ne paremmin.

Miksi se skippokin on niin tylsäksi muuttunut kun ei osaa enää edes kortteja laskea.

Nyt kaksi viikkoa tapauksesta Mamma kotiutettiin, omasta mielestäni liian aikaisin, ja minä lähdin heti seuraavana päivänä Mamman luokse. On niin outoa nähdä se ainainen positiivinen ja selviytyjä, apaattisena ja masentuneena. Mikään ei maistu, mikään ei innosta, mikään ei kiinnosta. Lempiruokaansakin grillattua kalaa hän näykki pari palaa kunnes sanoi olevansa kylläinen.

Ja kyllähän ruokaillessa se välillä muistuttaakin minua osastoajoistani ruokapöydässä, minun ollen nyt vain hoitajana ja mamman potilaana.

Onko pakko syödä?
On
Mutta kun ei maistu ja tämä on pahaa
Sitä sinä halusit kaupasta tuotavan ja jos ei syö niin sitten ei voi syödä lääkkeitäkään koska vatsa menee kipeäksi.
Mutta kun ei maistu
Ei sen tarvitse maistuakaan, se on nyt lääkettä joka ravitsee kehoa kuntoutumaan paremmin.
Tämä ruoan tuputtaminen on nyt selkeä kosto niistä vuosista kun sitä sinulle yritin tuputtaa.

Jo neljän aikoihin illalla odottaa että kotihoidon tuesta tultaisiin lääkkeet antamaan ja hän pääsisi nukkumaan.  Vain pari tuntia nukkumisen menon jälkeen hän herää yöllä siihen, ettei tiedä missä on, ja nyt pari yötä hän on nukkunutkin vieressäni, sillä hän on pelännyt herätä yksin.

Äsken toit lääkkeet ja sitten kaikki oli poissa, ketään ei ollut missään ja olin ihan yksin.

Kuntouttaakin häntä pitäisi mutta nyt toinen jalka on kipeytynyt niin että särkylääkkeitä hän ottaisi kokoajan, ellen häntä valvoisi.  Toisen tuska on niin kova, että on vaikeaa nähdä se aina vahva ihminen edessä itkevänä ja huutaa että minä kidutan häntä ja annan hänen kärsiä.

Mutta kuten hänellekin sanoin, se on pikkuaskelia mentävä päivä kerrallaan, hetkessä asiat ei korjaannu ja vaikka se tuntuu pahalta, on annettava itselle aikaa ja oltava ennen kaikkea kärsivällinen. Tosin kyllä tuolta välistä aina se pieni vitsailija ja positiivinen mamma löytyykin, joka päivä vähän enemmän kuin edellisenä päivänä.  

Noku pieree ni pääsee tän rollaattorin kanssa nopeammin

Hieman  pois lähtiessäni pelotti sillä edellisenä päivänä olimme olleet päivystyksessä jalkakivun vuoksi. Vaikka kuinka yritin taistella mammalle osastopaikkaa, sitä ei löytynyt vaan käteen lyötiin vahvemman kipulääkkeen resepti ja sanottiin, että kotihoito tiivistäisi käyntejään neljään nykyisen kahden sijasta. Ja ettei mamma saisi nukkua yksin otettuaan uutta lääkettä varmuuden vuoksi. Yöt muutenkin sekavana herännyt mamma voisi pahimmassa tapauksessa vaikka kaatua. Ilmoitin saman tien mammalle lääkärin oven sulkeuduttua että heti kun olen kotona saanut asiat järjestykseen tulen takaisin.  

Ja menen monta kertaa uudestaankin jos tarve vaatii, hän on huolehtinut minusta aikoinaan, nyt on minun vuoroni tehdä hänelle samoin.