allergiarasismi
arabia
arki
arvostelu
elektroniikka
elokuvat
huumori
iittala
kengät
keräily
kesä
kevät
kiire
kirjat
koirat
koti
kuvat
kysymyksiä ja vastauksia
lyrics
läheiset
matkustus
muistot
musiikki
nipsu
organisointi
ostosterapia
ruoka
rutiinit
sarjakuvat
seurustelu
sinkkuus
sisustus
sitaatit
syksy
talvi
tapaturmaalttius
tunteet
tv-sarjat
tyyppi
työ
ulkoiset paineet
uni
vaatteet
vanheneminen
vapaus
ystävyys
28. joulukuuta 2016
Kirje
Joskus yhteydet
ihmisiin katoavat vain selittämättä, äsken vielä jutteli tuntitolkulla toisen
kanssa ja sitten vastausta ei kuulu. Siinä alkaa miettimään omia tekoja ja
sanojaan, onko jokin niistä ollut väärä, samoin omaa olemustaan olenko minä
väärä? Minä annoin vuoden päivät kulua, toivoen että vielä jonain päivänä saan
vastauksen, kunnes päätin että en ole mustalla listalla ja viestini luetaan,
niin miksen kirjoittaisi ainakin jotain. Vain ajatuksia syyllistämättä tai
kyselemättä kummempia, se ei vaadi mitään muuta kuin sormien siirtelyä, mutta
jos sillä saa edes pienen yhteyden ja toiselle tunteen että hei täällä vielä
olen, en ole unohtanut ja ehkä jopa hymyn huulille, se ei ole paljon vaadittu.
Tiedätkö sen tunteen
kun näet unessasi jotain niin todellista, että herätessäsi sinun on aivan pakko
jatkaa sitä. Palattava siihen tunteeseen ja takaisin unimaailman antamaan
toivoon. Joko olen lukenut liikaa positiivislässynlässynhömppää
kirjoista tai sitten olen vain tullut hulluksi, mutta minussa elää pieni toivo
vielä siitä että jonakin päivänä sinä ehkä vastaisit. Tai sitten olen
seuraavana mustalla listallasi.
Tiesitkö muuten että
ihmiset lukevat yleensä mielellään niitä kirjoja, jotka mieltävät saduiksi.
Sellaisia joiden tarinoita ei koskaan voi käydä toteen. Mitä se kertoo minusta
että luen tosiaan vain romanttista hömppää? Aivan. Voi siis olla että toivo on turhaa, mutta sen
jälkeen kun mammani sai aivoinfraktin ja makasi sairaalassa, en halunnut
tuhlata hetkeäkään haihattelemalla mitä voisi olla, tai jospa vain. Tai olla
tekemättä jotain mitä murehtisin jos olisin jättänyt tekemättä, tai kertomatta
että olet mielessä, vaikkei kukaan kuuntelisikaan.
En osaa tanssia
vaikka kukaan ei katsoisikaan, en osaa laulaa vaikkei kukaan kuuntelisi mutta
kirjoittaa, sitä voin tehdä. Toiset
kirjoittavat viestejä toiselle puolelle, ihmisille joita ei ole tavannut,
toiset joulupukille, kolmannet päiväkirjaansa, jotkut blogiinsa (kuten minäkin)
ja jotkut vain itselleen pieniä viestejä, ihan vain kertoakseen ajatuksiaan
ulos. Päivittäin tai viikoittain, usein tai harvoin.
Sinusta tuli nyt
toivon myötä minun pukkini, koskaan ei voi tietää oletko siellä vai et, oletko
satua vai totta, mutta kirjoittaminen ei poista mitään, se vain pitää toivoa
yllä.
Joten kirjoitan
vaikka kukaan ei lukisikaan.