30. lokakuuta 2012

Loputtomat listat ja kiireelliset löysäilyt


Vaikka työtunteja lisätäänkin vähitellen, tuntuu että vapaa-ajan kiire sen kun vain kasvaa supervauhdilla. Seuraava vapaa hetki onkin vasta viikon päästä perjantaina. Sitä ennen olisi töitä, risteilyä ja synttäreitä. Ja niitä pakollisia kodin askareita.
Kokoajan lisäilen tekemistä siihen loputtomaan listaan, jonka alkuunkaan ei ole päästy käsiksi. Olen miettinytkin olenko aina kasannut näin loputtomia listoja tekemisten suhteen, vai onko niiden aloittaminen vain nykyään hitaampaa. Listalla olisi ihan niitä perusasioita, kuten imurointi ja Misan kynsien leikkaus joka veisi vain minuutin tai kaksi ajastani, mutta siihen tekemisen aloittamiseen tuntuu kuluvan miljoona kertaa enemmän aikaa kuin itse siihen tekemiseen. Isäni ehkä kutsuisi minua sopivalla sanalla, saamaton ja aikaansaamaton. Iskee kuin voi veitseen. Onneksi sentään roskien vientiin ja suihkussa käyntiin en tarvitse muistutusta. Eiköhän hajukin ilmottaisi itsestäänkin jos ne askareet unohtaisin.

Lisäksi listalle on ilmestynyt kunnon siivouskuuraus kohteena keittiö, nyt aamulla kaapin ovea hinkatessani huomasinkin että se voisi olla valkoisempikin..
Sitten pitäisi tavata poikaa, tai tässä iässä jo voisi sanoa että miestä. Ihan vain kaveripohjalta, seurustelu kuviot ja niihin liittyvät jutut eivät ole nyt mitenkään ajankohtaisia haluamisenikaan kohdalla. Katsotaan sitten muutaman vuoden kuluttua uudelleen. Ennen olisin tämän pojan, siis miehen, takia tehnyt mitä hyvänsä ja laittanut hänen näkemisensä tärkeimmäksi toimeksi, ja nyt laitan tärkeämpiä asioita hänen näkemisensä edelle.

Jos nainen pystyi pitämään huolen itsestään, tarvitsisiko hän miestä mihinkään? Tai halusiko hän edes miestä? Ja jos ei halunnut, millainen nainen hän oli? Oliko hän nainen ollenkaan? Vaikutti nimittäin siltä, että jos oli nainen, ainoa asia jota todella piti haluta oli mies. ©Candace Bushnell – Carrien nuoruuvuodet

Tätäkö se aikuistuminen on kun joutuu oikeasti katsomaan kalenteristaan sopivaa aikaa. Ja joutuu jopa selailemaan kalenterinsivuja eteenpäin aikaa löytääkseen. Sitten olisi nähtävä Haisulia, Tuutikkia ja Camipupuakin oikein ajan kanssa. Ja tutustuttava uuteen ihmiseen, Mirppuun. Tätä odotan innolla. Olen mieltynyt tähän tyttöön jo kumman paljon, jo vain internetin välityksellä.

Nyt siis on aloitettava tämä tekemisen putki kunnon teekupin voimin ja tartuttava siihen kunnolla, jotta siitä riittäisi voimia runsaasti pitkin viikkoa.