Joulurauhaa

Hyvää joulua kaikille!

Viimeinen työvuoro edessä, sitten vois yrittää hengähtää ja käydä nukkumaan. Ja syödä sen aamupalan.

Töitä paiskittu siis kaikki nämä joulua edeltävät päivät, milloin on ollut niin kiire ettei ole ehtinyt hengittämään ja toisinaan kauppa on ollut niin hiljainen että on voinut Hiparin kanssa vetää joulupolkkaa käytävillä.. Ehdittiin me tutkia palvelutiskikin läpi ja käydä ankaraa laaduntarkkailua muiden kanssa.

Mutta välipäivät olisi tarkoitus yrittää pysyä paikallaan, joten yritän kirjoitella enemmän kuulumisia!

Nyt siis viimeinen rutistus kuten sitä sanotaan ja töihin.

Toistan itseäni mutta: Hyvää joulua!

Vilukissan karvat

Tämä talvi on tullut minulle kylmempänä kuin normaalisti, tai sitten imin itseeni liiaksi kesän lämpöä. Olen kokoajan jäässä. Töissä lauantain melkein itkin kun ensin pärjäsin vain t-paidalla ja parin tunnin päästä minun oli haettava villasukat, fleecetakki ja työtakki. Silti tärisin ja välttelin kylmiä välikköjä. Joten kaikki ylimääräinen lämmittävä on vain tuntunut entistä mukavammalta ja olenkin ollut kiitollinen jokaisesta lämmön tunteesta.

Aamuisin se on kamalinta. Nousta peiton alta ja kohdata lattia, joka tuntuu niin kylmältä että on hypittävä. Kunnes tajusin että sain siskoltani viime jouluna karvaiset, sisällä käytettävät tossut. Ajattelin aluksi etten osaisi käyttää niitä, mutta nyt pari päivää sitten astuin niiden sisään varpaideni vaatiessa lämmikettä ja rakastuin. Kuljen ne jalassani kokoajan sisällä, ja jos ne mahtuisivat, pitäisin varmaan niitä ulkonakin kenkien sisällä, tai vielä parempi, kulkisin vain niissä.

Ja olenkohan koskaan vielä kertonut talvitakistani, ja kuinka ihana se onkaan. Se on ensimmäinen talvitakki jossa minulla ei tule kylmä. Ja se on melko ihmeellistä. Kaukana tosin on vielä sekään että minulle tulisi kuuma jossain takissa, kuten Camipupullani mutta tämän takin ansiosta olen jo lähempänä sitä.

Miksei tällaisia takkeja ollut kun värjöttelin 5vuotiaana tarhan pihalla aivan jäässä ja itkukurkussa. ”Liiku vähän niin tulee lämmin” sanottiin, mutta ei se minua auttanut vaikka kuinka yritin. Edelleen olivat varpaani tunnottomat mutta samalla niihin koski niin paljon että olisin tahtonut kuolla. Tosin eihän takki siihen itsessään olisi auttanut, minkäs vilukissa karvoilleen ja huonolle lämmölleen mahtaa?

Mutta siis tämä takki eksyi ostoskoriini viime vuonna Nelly.comin sivuilta, vieläpä alekorista. Myöhemmin tajusin takin olevan sama mitä hehkutettiin samana vuonna jok’ikisen muotibloggaajan sivuilla. Tämä oli Tove Parkas, mistäs lie nimensäkään saanut sillä takissa sitä ei missään lue. Jeane Blush on siis tämä takin merkki. Lämmin, ihana ja täynnä taskuja (jotka on jo organisoitu).

Aika söpöksi sen vielä tekee se, että Misalla on myös musta karvahupullinen toppatakki. Koira kuin emäntänsä vai miten se menikään?

Vielä jos töissä saisi sitä pitää niin ah. Työskentely tosin voisi olla hieman hankalaa, mutta olisipahan lämmin. Kun kerta uuniinkaan ei saa mennä.

Pakoni loppuun juostu on

Minä oikeasti yritän, yritin ja tulen yrittämäänkin (onko vielä joku muoto mitä en muistanut) kirjoitella enemmän. Verrattuna viime vuotuisiin kirjoituksiini ne ovat jääneet vähäisiksi ja merkityksettömiksi. Onpas vaikea sana. Tahtoisin niin paljon kirjoitella hauskasti ja lennokkaasti, ajatuksia herättävänä ja mielenkiintoisena ihmisenä. Mutta en ole, minä vain toistan sitä samaa litanjaa, töitä töitä töitä töitä. Nyt olin vapaalla melkein viikon enkä siltikään saanut mitään tehtyä tai kirjoitettua. Juoksin vapaapäivänikin ties missä ja ties miten kiireessä. Miksi sitä kiirehtii silloinkin kun vain istuu paikoillaan? Ajatukset juoksevat jo jossain muualla, jossain mitä pitäisi tehdä tai on tultava tekemään. Koskaan ei osaa olla täysin paikoillaan, joko on jalan heiluttava tai kynsiä revittävä.

Ainakin minä olen aloittanut olohuoneen uudelleen järjestämistä. Ja sainhan minä keittiönkin imuroitua. Onhan se roikkunut listalla jo pari viikkoa. Suihkuunkin kävin tutustumassa pitkästä aikaa, sinne lämpimään vain aina tekisi mieli jäädä koko päiväksi. Ja (halleluujaa) sain nypittyä kulmakarvanikin. Taas ne ovat millinohuiset mutta eivätpä ainakaan rehoita kuin kyntämätön pelto.

Näin viime yönä unta että lahjoitin HARIBO-joulukalenterini pois ja unessa ainoa huoleni oli, että miten saisin enää kuvattua (turhaakin turhempia) kuvia päivittäisistä luukuista ja niiden antimista Instagramiin. Johon jo eilen kyllä meni hermo. Tuli lelu jonka kai jotenkin saa kasattua neliöksi –ei onnistunut. Aivan liikaa aivotoimintaa suoraan aamusta ei toiminut minulla. Yritin tänään uudestaan ja melkein sain siitä neliön. Tuossa se seisoo edelleenkin odottaen varmaan huomista. Jos se onnistuisikin paremmin siinä neljän aikaan aamusta, vien sen vielä mukanani töihin. Hyvät asiakkaat jos huomenna patonkinne ovat hieman kärähtäneitä ja croisantit mustuneita, unohdin ne luultavammin vain uuniin leikkiessäni lelulla. Lapsihan oli terve kun se leikkii?

Terveydestä sairauteen tai mihin suuntaan tahansa, minun on pakko jakaa tämä kappale kanssanne. Kuuntelin tämän eilen vahingossa ja lopulta se soi vain repeatilla. Jos en oli ollut lähdössä vanhemmilleni olisin sytyttänyt kynttilät ja istunut olohuoneen nurkkaan ja jatkanut repeatin kuuntelemista.

Tänään on kuitenkin mentävä töihin, joten on jätettävä kynttilät ja nurkka odottamaan myöhempää hetkeä.

Mutta, kuunnelkaa sanat ajatuksella.

Hyi yök en syö – avaus

Syömisvammailua tai ei, olen mielestäni aina ollut kovin nirso tai valikoiva sen suhteen mitä syön. Joko pitää olla aina samaa tai ainakin sitä muistuttavaa ja uuden yrittäminen oli kuin tikulla silmään. Pienenä olimme usein hoidossa naapurissa, ja hän teki aina suklaapuuroa meille. Itkien vihasin jokaista lusikallista. Anteeksi nyt vain naapurin Riitta mutta se oli kammottavaa. Valkosipuliakin vihasin ja sipulia, kunnes aloin seurustelemaan sellaisen kanssa joka taas rakasti niitä.

Ainakin olen ollut lapsena nirso verrattavissa kaksoissiskooni sekä myöhemmin molempien siskojeni poikiin. Esimerkiksi uutena vuotena söinköhän minä vain nakkeja kun siskoni vieressä veteli katkarapuja. Kavereiden synttäreillä inhosin kun cocktail tikuissa oli juustoa mukana. Jouluna minuun sai alas vain limppua ja kinkkua. Kaikki muu (varsinkin graavi- sekä kylmäsavulohet, joita siskoni söi) oli hyiyökensyö – tavaraa. Jo siis varhaisessa vaiheessa elämääni opin nyrpistämään nenääni oikean lausahduksen kera kaikelle minua ällöttävälle ruoalle.

Nykyään syömistottumuksien ja iän muuttuessa hyiyökosasto on kutistunut että kasvanut tasaisesti. Listalle on tullut uusia, samalla poistellen vanhoja. Joskus sinne hypähtää takaisin joku yhtä nopeasti kuin se yritti sieltä livistääkään. 

Nykyään tämä hyi-yök-en-syö lausahdus on kovin kuultu minun ja Camipupuni suusta. Ensimmäinen kerta taisi olla kun katselimme työpaikkamme valmisruoka tiskiä näin joulun alla. Siis pateet? Kuka niitä ylipäätään syö? Tai muutenkin hyytelöt ja muut sen suuntaiset. Lihahyytelöön en ole varmaan koskaan uskaltanut koskeakaan, ja muistan kuinka sain kokonaisen ruokapöydän räkättämään Lapinlahdessa kun laitoin hyytelöni hyllymään. Ymmärrän nyt mitä tarkoitetaan kun sanotaan joulupukin mahan hyllyvän kuin hyytelö.

Mitä muuta tähän kategoriaan kuuluu. No kaikki limaiset, varsinkin limaiset karkit. Entinen poikaystäväni valitsi aina makuunista pussiinsa juuri niitä käärmeitä yms jotka näyttivät uiman omassa limassaan. Silloin en halunnut koskeakaan hänen karkkeihinsa. Kummallista kyllä, näin karkkihiirenä, on joitain sellaistakin mitä en siedä.

Sitten mauste/suola/herkkukurkku. Siis hyi yök en syö. Kuka ikinä päättikään työntää kurkun etikkaliemeen ei voinut ajatella tarpeeksi pitkälle.

Kaikki haisevat juustot. Jouluisin on vaikeaa istua pöydässä kun ympärillä melkein jokaiselta löytyy jotain aromaattista maitotuotetta lautaseltaan.

Piimä. Minä yritin, siis oikeasti yritin maistaa sitä ollessani toisella luokalla. Oksennushan siitä tuli.

Popcorni ja riisikakut, miten kukaan voi pitää kuivaa ja narskuvaa tuotetta herkullisena? 

Ja narskuvasta puheen ollen, leipäjuusto tai kuten osuvasti entinen poikaystäväni sitä kutsui narskujuusto. Hän tosin sanoi sen hyvällä tavalla, minä en vain koskaan ole ymmärtänyt mitä ihanaa on asiassa joka narskuu suussa.

Muutkin kumiset juustot, feta- ja vuohenjuustot. Jälkimmäinen on vielä haisevaa. Haiseva ja kumimainen yhdessä on jo valmiiksi käsittämätön yhdistelmä.

Pähkinät ja mantelit. Kuivia mauttomia papanoita.

Oliivit, limaisia ja löllöjä.

Juustonaksut, tarvitseeko erikseen mainita niiden hajua?

Nämä näin ainakin mainitakseni.

Listalla oli ennen sienet ja kesäkurpitsa, mutta nykyään en saa niistä kyllikseni. On se kumma kuinka makuaisti ja –mieltymykset voivat muuttua, ties vaikka vanhainkodissa suurinta herkkuani ovat riisikakut juustojen ja maustekurkkujen kera.

Emaloitu ärsytys

Yhdellä jos toisellakin on viimeaikoina näkynyt blogissaan sana ärsyttää. On ollut ärsytys listoja ja nyt minäkin kannan korteni kekoon kertomalla kuinka minua ärsyttää se, etten ole saanut kirjoitettua. Yleensä aamut ovat olleet sitä niin otollista aikaa kun aivojeni syövereistä purkautuu sanoja, lauseita sekä ajatuksia siihen tahtiin että hyvä kun on mukana pysynyt. Nyt kuitenkin minua ärsyttää koska aamuni ovat viime aikoina menneet vain asioiden tekemiseen, ja siihen jumittamiseen.

Torstaina minulla oli aikomus kirjoittaa pari muutakin tekstiä jo valmiiksi ajastettavaksi, silloinhan minulla piti olla sitä aikaa tehdä vaikka mitä kun kotona piti odotella autontuulilasin vaihdon valmistumista.  

No, aamulla kaaduin Misan kanssa takaisin nukkumaan auton vietyämme ja heräsinkin seuraavan kerran vasta lähempänä 11. Olin ehtinyt pissattaa Misan ja aikeissa aloittaa aamupalani Camipupu päättikin soittaa. No puhuttiinhan siinä (siis aivan asiaa) kokonaiset kaksi tuntia aamupalani seisoessa edessäni. Aamupala ja se aamuhetki on niin pyhä asia minulle, että mitään muuta (paitsi katsoa sarjoja koneelta) voi tehdä sen kanssa samanaikaisesti. No aamupalahan siirtyi taas pienellä hetkellä. Sitten kun olin saanut viilini tuhottua, olikin jo aika lähdettävä hakemaan autoa. Ja siitä siirryin vanhemmilleni jossa kävimme äidin kanssa taas kaupassa ja katsoimme nauhoituksia pois. Ja sitten kotiin nukkumaan.

Siinä oli yksi päivä elämästäni. Siis se kuuluisa ja eniten odottamani vapaapäivä. Hieman minua ärsytti. Ei puhelu Camipupun kanssa, eikä vanhemmillani vierailu vaan se että menin takaisin nukkumaan aamulla.

Perjantaina sitten muistin sen miten joulu ja viikonloppu saa ihmiset liikkeelle, sillä töissä oli aivan kamala ruuhka. Kaikki kauheus ja kiire tapahtui samaan aikaan. Ensiksi visaelectronit jumittuivat ja jonot seisoivat, samalla hetkellä eräs mies kysyy minulta voi paketin hintaa ja vaikuttaa aivan mukavalta, hieman vajaaälyiseltä liekö läheisen asumiskeskuksen asukkaita. Voin hinnan saatuaan ja sen ostettuaan hän kuitenkin jäi seisomaan ja keskustelemaan kanssani sorsakiven roskiksista ja muusta sellaisesta, tyypilliseen tapaani vain hymyilin ja yritin samalla purkaa jonoa hänen takanaan. Siinä se sitten vain seisoi, jono että mies. Hetki hetkeltä tunsin kuinka asiakkaiden ärsytys minua ja tätä miestä kohtaan vain kasvoivat, ja varmaan tunsi mieskin sillä miehen ääni alkoi korottua aste asteelta ja kirosanoja ilmestymään sanojensa sekaan.

Näki kuinka tytön silmistä kuvastui kauhu, hänen tajutessaan ettei pystynytkään enää hallitsemaan tilannetta. Kun nyökyttely ja teennäinen hymy eivät enää auttaneet. Kun äsken niin leppoinen mies hänen edessään oli muuttunut aseesta ja ammuskelusta puhuvaksi mielipuoleksi.

Tuo siis minun muistiinpanoni siltä päivältä. Mies onneksi lähti sen jälkeen, mutta loppupäivän ja seuraavankin vain vilkuilin töissä suunnasta toiseen peläten miehen tulevan takaisin. En pelännyt tai kammonnut asiaa aseesta ja kirosanojen nosteen takia, vaan sen että minä en pystynyt hallitsemaan tilannetta.

Muutenkaan en ole viimepäivinä ollut se terävin kynä penaalissa, enkä tosiaankaan kypsin muna kattilassa. Olin laittamassa unisena keitettyjä kananmunia astiakaappiin tuossa yhtenä päivänä, ja eilen tunkemassa roskia punajuuri purkkiin. On sitä varmaan muutakin tullut tehtyä.

Jokaisena päivänä olen suunnitellut tekeväni vaikka mitä, oikein aikataulun kanssa. Lopulta päivä loppuu vain siihen etten ole tehnyt mitään niistä, ja se jos joku niin ärsyttää.

Tyypillinen aloitus

Kuinka tylsää on aloittaa joka ikinen postaus sanoilla voi vitsit kun ollut kiirettä. No, minä aloitan siten taas. Tosiaan joka päivä ollut jotakin, ja en tiedä edes missä menen nyt. Ainakin kaikkea on ehtinyt tapahtua, perjantaina tuulilasiini lensi kivi/nasta jonka vuoksi koko lasi on vaihdettava uuteen ( hyvästi 180e), innostuin sunnuntaina leipomisesta ja leivoinkin isille banaanimaustekakun. Illalla innostuin myös leikkaamaan ja värjäämään tukkani, nyt se näyttää kynityltä harakanpesältä. Mutta kasvaahan ne hiukset aina takaisin. 

Maanantaina töissä, tiistaina näin Haisulia pitkästä aikaa, keskiviikkona töitä ja torstaina kävin näyttämässä sitä tuulilasia korjaamolla. Torstaina myös palkka tuli palkka meni. Vaikka kuinka valitankin ja väsynkin näistä työpäivistä en silti kadu että palasin töihin. Raha kun kasvaisikin puussa. Onneksi pian tulevat veronpalautukset ja ensikuussa viikkotyötunti määräni nouseekin normaaliksi. Ai että sitä tunnetta kun tilillä näkyy kokonainen palkka. Minun tuurillani tietenkin vuokrakin varmasti nousee ensivuoden puolella, joten siinä menee sekin pieni ilo rahoista. Pitäisiköhän sitä jossain vaiheessa mennä kerjäämään rahaa pankista ja ostaa oma asunto?

Mutta nyt taas tänään illemmalla lisää töitä. Olin unohtanut kokonaan Twilightin ensi-illankin, joten joudumme Camipupun kanssa menemään jonain toisena päivänä elokuviin. Hitaasta ja tyhmästä päästä kärsii myös ystävä. Mutta sunnuntaina menemme valloittamaan taas BB-TalkShow studiota. Tai no miten niin taas, vuosi sitten viimeksi siellä oltu. Pitäisi ehkä tutkia netistäkin mitä siellä talossa on tapahtunut viimepäivinä. Jotenkin taas jäänyt senkin katsominen.

Mutta, yritän postailla useammin, mielessä on vaikka mitä lauseita ja kertomuksia mutta koskaan en saa pyllyäni jähmettymään tarpeeksi pitkäksi aikaa koneen ääreen. Taas yksi asia lisää harjoiteltavien taitojen listaan.

Repaleinen elämänkannatin ja viinarallia virossa

Rakas edesmennyt laukkuni, olet palvellut hyvin nämä 5 vuotta, mutta minä olen kohdellut sinua kaltoin. Olen käyttänyt sinua milloin kauppakassina milloin tunkenut sinut täyteen enemmän kuin nyörisi ovat sallineet. Olen tunkenut sinuun milloin vain ne pakolliset, koirankakkapussit, penaalit, lompakot ja nenäliinat. Ja joskus olen tunkenut sinuun kokonaisia meloneita ja maitopurkkeja. Anna anteeksi, aion muistaa sinut aina. Mutta nyt meidän molempien on myönnettävä ettet jaksa enää, olet jo matkannut matkasi.

Ja tiedän olen sydämetön, kun minä korvaan lopulta sinut jollain toisella. Mutta älä huoli, uusi laukku ei vie sinun paikkaasi minun muistoissani.

Kiitos, sinut aina muistaen.

-

Hulinaviikosta selviydytty kunnialla, perjantain työpäivä kävi melkein urheilusta ja urheilua sitten lopulta lauantai olikin. Oltiin työporukan kanssa virkistysmatkalla Tallinnan risteilyllä, ja Camipupulle, Hannalle ja minulle se oli kulkikin viinaralli nimellä. Näille toisille tytöille, tai heidän poikaystävilleen, oli vietävä ne pakolliset Tallinna tuliaiset. Ja yleensähän se on nestemäisessä muodossa. Ja olihan Hannalla synttäritkin tulossa, joten sekin selitti sitä nestemäärää. Lopultahan meidän piti hommata vielä omat kaljakärryt (sehän on kuin sijoitus kotiin!) Camille kun tavaraa oli niin paljon. Kaikkien meidän jalat, kädet ja kropat olivat maitohapoilla takaisin hyttiin raahautuessamme.

Mutta ensin oli tämä pakollinen buffetruokailu, mikä oli kyllä erittäin niukka ja huono, kun vertasin Silja Linen valikoimaan.

No mitä sä söit? –Salaattia, sorbettia ja viinirypäleitä.

Loppumatkaa varten sitten saimmekin kaksi 12e arvoista ateriakuponkia, ja kiitos minun -otetaan kaikki irti mitä ilmaiseksi saadaan- luonteenpiirteeni, Camipupu ja Hannakin tajusivat ettei sitä ole pakollista aivan syömiseen käyttää. Mä olisin masentunu jos mun ois pitänyt se oikeasti käyttää syömiseen. ©Cami

Minä siis hamstrasin kylmäkaapista kaikki laktoosittomat viilit, kokista, hedelmiä ja äidille juustoa. Camipupu ja Hanna käyttivät koko rahan juustoihin. Kai sieltä pari salami/makkaratikkuakin löytyi. Palautetta voisi vain antaa tästä takaisin, että karkkiakin olisin sinne valikoimaan kaipaillut! Nyt jäi ne haribonamit saamatta.

Mutta kyllä käteen reissulta jäi muutakin. Kahdet korvikset ostin, ripsivärin ja sen uuden laukun.