22. kesäkuuta 2014

Unimaailma

Näin sinusta taas unta

Miltäköhän tuntuisi saada tuollainen viesti, ja miten melkein toisella puolella maailmaa siihen reagoitaisiin.

Minä odotin sinua pitkään ja turhaan

Viimeksi tosin taisi olla niin että sinä jouduit odottamaan minua turhaan.

Samassa unessa kaadoin kolikkoni bussikuskin syliin ja siskoni pidätettiin vain koska seisoi väärässä paikassa.

Osa unista unohtuu saman tien ja toiset taas jäävät kalvamaan mieltä koko päiväksi. Varsinkin itseäni kalvasi tuo kolikkojen pudottaminen, unessa annoin mennä hymyn kanssa mutta valveillani jo mietin paniikissa paljonkohan katosi ja miten sen merkkaan kirjoihini.

Sanotaan että unet tulevat alintajunnasta, että öisin käsittelee ehkä tietämättäänkin asioita jotka vaivaavat päätä. Joskus niissä palaa edelliseen päivään tai tulevaan, mutta mitä kertoo uni jossa taivaankappaleet putoavat ja nousevat takaisin taivaalle?

Suistun painajaiseen ja havahdun siitä monta kertaa vain huomatakseni, että edessä on entistä pahempia kauhuja. Kaikki mitä pelkään, ja sekin mitä pelkään muiden puolesta, näyttäytyy niin yksityiskohtaisen elävänä, etten osaa pitää sitä muuna kuin totena. [Suzanne Collins – Nälkäpeli]