..vaan
et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa
Pikkasen jännittää. Okei hyvinkin
paljon. Palaan tänään nuoruuden muistoihin ja aloitan uudestaan
sirkuskoulun, nyt vain aikuisten ryhmässä.
Harrastin tosiaan yläasteella
sirkuskoulua, mutta lopetin (jota kadun)
koska pidin tärkempänä yrittää kuulua joukkoon, ja viettää
illat läheisen rannan kallioilla kuin väestönsuojassa venytellen.
Ihme
hormonipiikki iskenyt minuun, sillä nyt olen aivan herkistymässä
kun mietin mennyttä. Kun olisin vain uskaltanut kuunnella itseäni,
ja olla välittämättä siitä että ihmiset vain naureskelivat
apinakoululleni.
Apinakoulusta
kuitenkin sain niin paljon enemmän, sain juuri niitä mitä lähdin
ulkomaailmasta hankkimaan. Naurua ja oikeaa ystävyyttä ikään,
ulkonäköön tai taitoihin katsomatta.
Voisinkohan
mennä menneeseen ja ravistella itseäni oikein kunnolla?
Suljen
silmät, kuvittelen et lennän
Mun
täytyy luottaa, ja antaa vaan mennä
Nyt
siis tosiaan, tänään ovat ensimmäiset treenit ja mahassani on
jännityksen perhosia tuhansittain. Vaikka olenkin harrastanut
sirkuskoulua aikaisemminkin, valitsin silti aloittelijoiden ryhmän,
sillä tiedän etteivät taitoni enää ole saamaa tasoa kuin ennen,
saatika samaa tasoa kuin aloittaessani silloin. (Notkeus
hoi, mihin menit?)
Joten, tästä se
lähtee, ja ehkä minäkin taas pian olen siellä mistä todella
nautin, jossain todella korkella, pää alaspäin ja täynnä intoa.
Miten muut, onko
joku muukin palannut aikuisena nuoruuden harrastuksen pariin?
[Lyrics: Cheek - Äärirajoille]
