Tinder sammakko

Niin se Tinder. Mitä siitä voisi sanoa.

Tapasin yhden pojan, poika pyysi numeroa, seuraavaksi pojasta ei mitään enää kuulunut ja jos itse laittoi viestiä vastaukset olivat niin selkeästi luettavissa ei kiinnostuneeksi että annoin vain olla. Viimeisen naulan arkkuun löin siinä vaiheessa kun huomasin hänen poistaneen minut Tinder pareistaan.

En ymmärrä. Tunteet vaihtuivat kiukusta itsesääliin yhtä nopeasti kuin hengitin. Vieläkin. Toisaalta ärsyttää myös se että vaikka pyysin häntä sanomaan suoraan jos ei kiinnosta, hän vain väitti päinvastaista.

Tämän vastoinkäymisen vuoksi peruin yhden tapaamisen, sillä en halunnut kohdata taas itsesäälin tunteita. Kunpa olisin kaunis, kunpa olisin sosiaalisempi, kunpa ja kunpa..

Kuvissa voin vääristää itseni ehkä jopa siedettävän näköiseksi, mutta kun muut kohtaavat todellisuuden he tajuavat minun olevan ruma kuin saastainen sika säkissä. Ja siltä minusta on tuntunutkin, sialta.

”Sinä kuvittelet, että sinun pitää laihtua, jotta joku rakastaisi sinua. Minä kuvittelen, että kukaan ei rakasta minua jos lihon. Meidän täytyy”, hän sanoi ja paukutti baaritiskiä nyrkillä korostaakseen sanojaan, ”lakata ajattelemasta itseämme vartaloina ja alkaa itseämme ihmisinä.” [(c) Jennifer Weiner - Hyvä sängyssä]

Mutta kuitenkin, olen sisälläni tyytyväinen että näin kävi. Siis jollain tapaa. Niin kauan yksin olleena olisi vaikea kuvitella tähän ketään, tai saati että sitä väkisin tahtoisi. Jos tämä poika olisikin pitänyt minusta, olisinko vain juossut karkuun?

Olisi ihanaa olla kaunis, lumoava. Sellainen jota ihmiset kääntyisivät katsomaan, sellainen että joku voisi pitää kedon kauneimpana kukkasena.

Minä olen vain horsma, voikukka, kauraryyni. Kitketään pois, poimitaan vain tarvittessa, ja heitetään pois paremman astuessa esiin.

Tiedän että kauneutta on monenlaista, ja se on katsojan silmissä, mutta minun silmin mitä olen ja tulen aina olemaan sammakko.

Se oli ehkä ainoa hyvä puoli siinä, ettei ollut koskaan ollut kaunis – ei tarvinnut yrittää hiki hatussa pitää kiinni sellaisesta, mitä ei ollut koskaan ollutkaan. [(c) Jennifer Weiner - Tietyt tytöt]

Arjen arkisuus

Olihan sen loman joskus loputtava, kaikki hyvähän loppuu aikanaan. On kyllä myönnettävä, että taisin saada parhaat kesä viikot lomailuun. Lupasinkin asiakkaille että jäädessäni lomalle lämpötila tulee nousemaan vielä enemmän ja enemmän ja enemmän.. Ja niinhän se nousikin!

Nyt työviikko alkaakin sopivasti luvatuin satein ja ukkosin.

Mitä sitten tuli tehtyä lomalla? No ei ainakaan kaikkea sitä mitä olin suunnitellut. Tosin eihän loman pitäisikään olla liiaksi suunniteltu? Yhtä nopeasti se kuitenkin meni, ja nytkun mietin sainhan minä löhöiltyä uudessa parvekkeen lepotuolissani, mitä olin suunnitellut. Sain käytyä pitkillä lenkeillä koirien kanssa aamuisin, ja sain harjoitella Rafin kanssa yksin-yksin olemista.

Misa siis sai nauttia sillä aikaa papan ja mamman hoidosta. Eikä kyllä takaisin olisi millään tullutkaan.. vai miten muuten voisi tulkita sen että neiti makasi vain eteisessä seuraavat kolme päivää valmiina lähtöön. Normaalisti kun tyttöä ei tahdo millään saada sängystä pois.

Onnistuin näkemään ystäviä. Haisuli on edelleen parasta seuraa, miten ikinä olenkaan voinut ajatella että tuosta tytöstä ei pitäisi? Eilenkin hänet nähdessäni olin itkun ja ahdistuksen rajoilla, erotessamme olin oikeasti onnellinen. Kuinka kiitollinen voikaan olla ystävistä jotka ymmärtävät.

Mutta tosiaan, arkeen on palattava ja mikä sitä olisikaan arkisempaa kuin kuppi teetä eteen ja sarjat pyörimään. Joku kun jaksaisi vielä käydä puolestani suihkussa?

Viel hetkeks jää

Aurinko paistaa ja vettä sataa, taitaa tulla kesä.. 

Voi kumpa tulisikin takaisin. Onhan sitä kesää vielä jäljellä ja vielä kauniita päiviä, mutta ne kaikkien valittamat ja minun ylistämät helleallot taitavat olla takana. Tänäänkin mittarini näyttää vain vähän yli 20 astetta.

Heihei hameet ja topit, tervetuloa pitkät legginsit ja ylisuuret neuleet. Ei, ei vielä!

En ole tehnyt vielä tarpeeksi, en ole saanut kerättyä auringon lämpöä pitkää ja kylmää talvea varten. Voi ei, voisiko vielä elokuu olla hellekuu? Ja ehkä pieni osa syyskuustakin. Oikeasti, eikö syksy voisi alkaa vasta lokakuussa?

Olenko minä ainoa, vai jääkö joku muukin kaipaamaan helteisiä kesäiltoja ulkona? Sitä kun ”joutuu” kantamaan vesipulloa mukanaan, ja vain sisällä on viileää.

Voi kesä, en tahtoisi vielä menettää sinua.

Jättisuuri rakkaus

Onko teillä joku muotivillitys tai tyyli mitä ette ikinä kuvitelleet käyttävänne, ja parin viikon päästä pukeudutkin juuri siihen ja olet täysin, no sanotaanko, rakastunut?

Minulle nämä ovat olleet pitkät topit ja legginsit yhdistelmä, kunnes turkissa hikoilin niin että se oli ainoa asuyhdistelmä mitä pystyin käyttämään. Ja sitten se vain tarttui mukaan ja kaappiin tuli vain enemmän legginsejä ja pitkiä toppeja. Nyt kun laatikolla käy huomaa niitä olevan ehkä liikaakin..

Tässä kohtaa irvistän sillä minun on paljastettava että lisää yllättäviä vaaterakkauksia on tullut. Ennen en kuvitellutkaan pitäväni vöitä jotka korostavat vyötäröä tai korkeita hameita. Tattadaa niitähän minulla on viime aikoina näkynyt. Ja ilman legginssejä, mitä ennen ajattelin etten voisi tehdä hameissa. 

Ja nyt en voisi kuvitellakkaan pitäväni legginsejä hameiden alla! Kerran olen onnistunut jo kirkaisemaan kuin sinkkuelämän Carrie ulkoiluttaessani muutakin kuin jalkojani tuulen tuivertaessa. Marilyn Monroe ehkä onnistui tekemään sen hienosti, näin todellisuudessa kävelet naamapunaisena hameesta kiinni pitäen melkein juoksujalkaa jonnekkin piiloon.

No sitten on kanssa toinen asu mitä en koskaan kuvitellut tallustelevani, on jättisuuret t-paidat ja legginsit. Ja tämä voittaa hameet turvallisuudellaan että mukavuudeltaan.

Ehkä ensi kesänä pukeudun mikroshortseihin ja vatsan paljastaviin toppeihin.

Tai sitten en. 

Tykkää, vai tykkää tykkää?

Työkaverin rohkaisemana päätin minäkin liittyä Tinderiin. Tai olihan minulla siellä tili jo ollut, ja unohtanut saman tien, mutta nyt aloitin sen klikkailun, tykkää, ei tykkää, tykkää, ei tykkää, ei tykkää, ei tykkää.. Ei perhana, nyt meni joku hyvä ohi!

”Se on kun baari pikakelauksella!”
- No mut en mä käy baareissa
”Vielä parempi! Saat harjotella!”

Tinder on siis älypuhelimeen saatava palvelu, jolla voi etsiä haluamallaan sijainnilla ja ikähaarukalla vapaita miehiä tai naisia. Kuten työkaverinikin totesi parasta siinä on se, ettei kukaan koskaan saa tietää varmana oletko tykännyt hänestä tai ei, vain jos hän itsekin tykkää minusta.

Aika pinnallinen palvelu toisaalta, mutta itse olen (ainakin omasta mielestäni) laittanut vain kuvat joissa minä olen oikeasti itseni näköinen. Eli yhden sellaisenkin kuvan missä on jotain mistä en pidä, Tuutikki sanoi että siinä olen parhaiten itseni näköinen, eli ehkä se onkin juuri se mikä siinä kuvassa minua häiritsee.

Ehkä itsekin aika kriittisenä klikkaillut vain harvoja tykkäyksiä. Jos kuva on selkeästi vatsalihas tyylinen edustuskuva painan ruksia, jos kuva on selkeästi humalaillasta painan ruksia, jos tupakkaa löytyy suusta painan ruksia ja varsinkin jos kuva on wannabegangztah -RUKSI!. Parhaitenhan tässä saa juuri tietää tällaiset asiat mitkä omassa silmässä voi tuntua häiritsevältä. Tai siis ei minulla mitään niitä vastaan ole, mutta kuvassa haluan nähdä luonnollisen ihmisen, ja ilman aurinkolaseja kiitos.

"Aurinkolaseilla rumakin ihminen näyttää hyvältä"
- Aivan, siks mä käytänkin niitä.

Tykkäämis pareja minulla on jo (hui kamala) 17. Mitä, mistä niitä niin paljon on tullut? Mutta oikeastaan viiden kanssa olen vasta jutellut, tai käytännössä kolmen, sillä kaksi muuta ovat minun tuttujani. Toinen on läpällä tykätty mutta toinen.. Sekin tässä palvelussa on huonoa, se epätietoisuus. Kun onko joku tuttu tykännyttykännyt minusta vain kohteliaisuudesta vai onko oikeasti tykännyt tykännyt. Ja miten siitä mennään eteenpäin, en minä ole tyttö joka vie poikia ulos, minä olen sitä koulukuntaa että mies tekee aloitteen. Piste.

Mutta vaikka se häiritseekin mieltä, ja ärsyttääkin kun toinen ei vastaa heti tai pitkään aikaan, kyllä minä sitä suosittelisin. Katsotaan nyt jos joskus pääsisin jopa treffeille saakka kuten työkaverini viimeviikonloppuna. Kyllä jo tämä parien ja viestien saaminenkin saa vatsan tuntumaan hassulta!

Jatkoa odotellessa..

Herne nenässä prinsessallakin

Toivottavasti minusta ei kirjoitusteni perusteella saa hirveän negatiivisen ihmisen ja valittajan kuvaa. Mutta kuten jo moni on huomannut, tämä ei ole mikään perinteinen lifestyle blogi ruusuilla tanssimisesta. Minun ruusuissani on piikit ja välillä kellastuneet lehdetkin, mutta niinhän elämä yleensäkin on eikö niin? Ja tarinat.

Mitä olisi tuhkimo ilman siivoamista ja kurjaa elämää, tai pieni merenneito ilman rakkaudessa riutumista ja jaloista haaveilemista? Omien vikojensa kanssa elämistä ja toivomista olevansa jotain muuta mitä on. Tarinat tyytymättömyydestä joissa onnellinen loppu kohtaa. Vai kohtaako? Sitähän me emme koskaan tiedä ellemme itse kirjoita tarinaa.

Mutta oma elämä on oma tarina, siinä tulee naururyppyjä ja kompastumisia mutaan. Sammakoiden suutelua ja unelmien miesten rakastuessa toisiin.

Mutta kuten olen jo ylä tekstissä maininnut; "Tämä on vain tarinaa minun askeleistani tässä maailmassa, enkä tiedä löytyykö onnellista loppua."

Olisinhan minä voinut kertoa erakoitumisen ja hermojen menettämisen sijaan siitä kuin ihanaa mökillä on. Kuinka istuu omassa makuusopessa vain tuijottaen järvelle ja auringonlaskua. Ja herätessä siihen kun laineet iskevät hellästi soutuveneeseen.

Tai kertoa, kuinka Rafi on uinut jokaisena päivänä, ilman sitä läähätys ei lopu. Ja kuinka nuo pienet voivat saada aikaan niin paljon iloa ja onnea. Molemmilla niilläkin omat rutiinit ja toimet, joita toinen ei ehkä ymmärrä. Misa onkin lyöttäytynyt mökillä enemmän papan kyljeen kun minun viereeni. Pappa on tarpeeksi rauhallinen ja puolustaa ilkeältä Rafiriiviöltä. Lisäksi siltä saa makkaraa ja juustoa.

Ja sitten, voisin hekumoida ja värittää iloisilla väreillä tästä kesästä. Ja aivan, tästä LÄMMÖSTÄ. Se on lämpöä, ei kuumuutta. Minä niin nautin. Aikuisikään mennessä on yhden käden sormin varmaankin laskettavissa milloin olen kesällä oikeasti tuntenut läkähtyväni. Ja yksi niistä on Turkin reissun lämpö. Tämä jo lähentelee sitä.
Ja miten nauttiikaan niin yksinkertaisesta asiasta kuin janosta? Tai siitä että kaipaan jotain viileää suuhuni kuten jäätelöä.

Sellainen kesän pitäisi ollakin, joten ei välitetä kuumudesta vaan nautitaan lämmöstä, kai minäkin saan joskus nauttia lämpimän kesän jooko? Ja tehdä niitä mitä vain helteellä voi tehdä.

Mutta ihan vähän vielä voisi asteet nousta jotta veteen uskaltautuisin.

::Mökkilookkia::

Erakkoluola

Ei sitä käy kierteleminen ja kaarteleminen, tai laittaa ikääntymisen harteille, mutta minä olen muuttunut. Joku voisi sanoa tylsemmäksi, toinen rauhallisemmaksi, kolmas voisi kuiskutella asioita joita ruokapyödässä ei puhuta ja neljäs ei olisi huomannut mitään.

Mutta itse minä, kyllä minä huomaan muutoksen joka on vain hiljaa hiipien tullut elämääni, minusta on tullut jonkinlainen erakko. Asiat joitka viitsin ennen tehdä, ovat vain pakkopullaa nykyään ja häiritsevät rauhaani. Ja kun kyse olisikin vain asioista kuten siivoaminen, työssä käynti jne. mutta ne ovat niitä arkipäivän pieniä iloja, kortin pelaaminen, keskusteleminen.. Minusta on siinä suhteessa ehkä tullut tylympi kun en vain jaksa. Tai sitten töissä olen käyttänyt viimeisetkin smalltalk -varastoni.

Täällä mökilläkin, hakeudun vain entistä enemmän omiin oloihin. Ei minua saa uimaan tai saunaan, istun vain kirja tai tietokone vieressäni. Ulkopuolisena minä varmaankin repisin hiuksista itseni järveen tai tekemään edes jotain! Innostumaan eikä hermostumaan. Hakeutuvan aukiolle eikä syrjäisiä nurkkia etsien.

Tai ehkä sitä välillä vain tarvitsee aikaa yksin, jotta näkee ja kuulee enemmän.

"Nojaa. Eihän sitä aina voi ystävällinen ja seurallinen. Ei yksinkertaisesti ehdi." -Nuuskamuikkunen [Tove Jansson - Näkymätön lapsi]