Kun rakkaus vaatii irroittamaan

And all that's left is to accept that it's over 
my dreams ran like sand through the fists that I made 
I try to keep warm but I just grow colder 
I feel like I'm slipping away 


Malliesimerkkinä olo on vaikeaa. Lisätään siihen vielä pieni sairas mieli ja ikuinen kilpailijaluonne. Kun mallina pitäisi olla tapahtumassa joka on ruokailutapahtuma, hoidossa olleelle anorektikolle palaa hoidon kiukku ja tuska päälle kun huomaa jonkun toisen leikkivän ruallaan. Kun ruokaan ei kosketa, kun jätetään syömättä. Kuin muistoissa palaisi aikaan kun kalkkunaleikkeen reunat revittiin. Muistaa vain sisältä purkautuneen huudon, joka on kohdistettu oikeasti itselleen, mutta sopiva kohde on edessä. Siihen aikaan kun papereihin kirjoitettiin passiivisagressiivinen. Pahinta on herätä todellisuuteen. Punnita tekojaan sekä sanojaan. Mistä ne sanat kumpusivat, miten voin tuntea niin voimakasta kiukkua. Olinko se minä tosiaankin? Siitä hetkestä lähtien olen yrittänyt hallita kiukkuani. Purkanut pahimmassa tapauksessa sen itseeni, mutta koskaan en enää halua toistaa tapahtumaa. Kun hallitsemattomasti kiukku purkautuu viattomaan ihmiseen kun minä sen ansaitsen. Todellisuudessa sen ei pitäisi edes liikuttaa minua. Nyt sen tunteen hallitseminen on entistä tärkeämpää, sillä vierelläni on viaton lapsi. En tiedä mikä minulle kuiskaa pakenemisesta. Onko se tunne, järki vai pieni ääni sisälläni. Vai onko vain se yksi ja ainoa minä. Minullehan ne kaikki kuuluvat. Kuin edessäni olevat puut jotka tanssivat tuulen tahtiin, ne pyörivät, ilman päämäärää, ilman oikeaa suuntaa. Vasemmalta oikealle, edestä sivulle. Lomittattain, sivuttain, ilman mitään järkevää logiikkaa. Kietoudunko valheiden maailmaan kun ei halua satuttaa. Kun enää ei saa olla itsekäs onko pakko vain irroittaa?

From ashes into dust
When did you give up?
You turned your back on all of your friends
Got no one left to hurt

You could have turned around
But you keep letting yourself down

Otetaan askel ja katsotaan peiliin

Kun kuuntelet musiikkia mitä kuulet? Kuuletko artistin heleän äänen, kenties Rihannan tai Antti Tuiskun. Minä kuulen tunteen. Kuulen kuinka se tuntuu sydämessäni asti. Tunnen sanat ihollani jotka aiheuttavat kylmiä väreitä. Tunnen tunteita joita olen tuntenut. Minäkin tiedän mitä laulat, tiedän miksi laulat. Kuin tikarina suoraan sydämeen saat iskettyä melodialla minuun. toivot etten menisi kun siivet kantaa vaan jäisin vielä luoksesi sun kotiluolaan aamulla vaan uskoa koetellaan kuinka tän käy, lennänkö luotasi pois nyt sä tahdot tietää, tietää kestääkö tää tietää, että viereesi jään pakatut laukut oven vieressä, kuinka tän käy? ootko vain vieras mun elämässä, kuinka meidän käy? Kumma kyllä iskun jälkeen olen vielä elossa. Juoksen pakoon kuolemaa ja todellisuutta kuin Liisa peilimaailmassaan. Juokse juokse, älä katso peileihin. Älä katso totuutta silmiin. Leiki vielä hetki että kaikki on hyvin. Voidaanko jo hypätä suoraan tulevaan ja siihen päivään kun sinä näet mitä oikeasti olen ja lähdet pois. Mennään jo siihen hetkeen kun koen sen tutun ja turvallisen tunteen. Surun. Didn't anyone tell you, you're supposed to Break my heart, I expect you to, so why havent you?

Totuutta on helppo taivutella, mutta ei se rullalla pysy

Hengitä rauhotu, hengitä rauhotu. Maailma ei siihen kaadu, jaksa odottaa. Hengitä. Toista. Keskity Mira keskity olennaiseen. Olet olemassa. Hengität. Huomenna on uusi parempi päivä. Onneksi olet elossa. Ei tämä ole loppu. Just siks se onkin loppu. Haluaisin oppia taas keskittymään kirjoittamiseen. Haluan kirjoittaa taas niin että tunnen kyyneleet poskillani. Tunteiden kyyneleet, ilon tunteen. Pois kiukun kyyneleet ja turhautuminen. Jossain vielä tämän kuoren alla, se Mira elää. Pitäisi jaksaa vain odottaa. Mutta odottaminen on aina ollut se kaikein vaiken osuus kaikessa. Haluan tietää kaiken nyt ja heti. Heti kämmenelleni, kristallipallooni, tarot kortteina vastaus pöydälle. Vaikka kuinka heitän kortit pöydälle uudelleen ja uudelleen, lattiallekin jos uskon tilan vaikuttavan vastaukseen, saan vastauksena vain pimeyttä. Vain kysymys merkin. Kuin kortit sanoisivat tulevaisuuden ja vastauksien olevan minun päätettävissä. Vastaanko minä omasta tulevaisuudestani ja valinnoistani? En halua sen olevan niin monimutkaista. Haluaisin vihdoinkin helpotuksen. Tuletko sinä vielä takaisin vai uskallanko varastaa sydämen? Jos vastaus onkin myöntävä sinun paluuseesi ja olenkin jo varastanut sydämen? Joudunko hajoittamaan jotain arvokasta saadakseni elämäni takaisin. Onko aitauksellani ruoho vihertynyt entisestään vai kellastuuko se vain nopeammin? Olenko tarkoitettu sittenkin pois laitumilta, kaupungin sykkeeseen. Missä ei voi koskaan tietää mitä seuraavan kulman takana odottaa. Miksei joku voisi jo kertoa vastauksia?

Puuttelliset päivät

Heräsin yöllä kesken unien, havahtuen siihen että pian se alkaa. Harjoittelu Salon Seudun Sanomissa. En ole enää opiskelija vaan toimittaja, toimittajaharjoittelija. Miten se, mitä halusin alle kouluikäisestä, voikin toteutua? Mun maailmassa mun toiveet eivät koskaan toteudu. Suurin osa jää haaveiksi ja toinen puoli piiloutuu pölyn alle. Miten tulen pärjäämään yksin suuressa meressä, uusien kalojen joukossa. Mieleeni muistui Mimosa puhuttaessamme pyörän kaivamisesta esiin. Suuttukohan hän jos en omista kypärää? Ida pomppasi Mimosan viereen, tuomiten minua vääränlaisesta kahvikupin valitsemisesta. Peilistä hiuksiani laittaessani saparoille näen Maijan vieressäni, ja päätän jättää hiukset vapaaksi. Huomenna astuessani ruokalaan kuka vierelläni manailee ravintoaineiden puuttumista kasvisruasta, tarvitsen Paukun. Ja kerta kun ei ole Villeäkään, kuka nyt horoskoopit kanssani lukee. Tai kuka on niin intoutunut keskustelemaan, että tekisi mieli vain halata ja rutistaa hänet rauhoittumaan. Ei kukaan ole kuin Jasper. Entä kuka korvaa Pietarin siinä, että saapuu suoraan minun jälkeeni työvuoroon. Ja vielä loput.. Kaipaan jokaista, jokainen heistä omalla tavallaan kokosi minun päiväni oikein. Kun yksikin puuttui, tuntui kuin päivä ei olisi mennyt kohdalleen. Ja nyt olen ilman heitä, yksin. Ainoa silli salaatissa. Ilman suolaa ja hillosipulia. Kaipaan teitä, olette jokaisena hetkenä mielessäni.

Luonut nahkansa elääkseen

Olen enemmän elossa nykyään kuin koskaan ennen. Jos niin voi sanoa. Kävelen pää pystyssä katse kohdistettuna eteeni, hymyilen itsekseni ja välillä jopa voin hypähdellä huomatessani liukkaan kohdan tai vesilätäkön. Vielä jonain sateisena päivänä hankin itselleni kumisaappaat ja hyppään isoimpaan vesilätäkköön mitä löytyy. Ja nauran. En enää välitä mitä ihmiset ajattelevat minusta, ja varmaan herätänkin ajatuksia kulkiessani kadulla omissa ajatuksissani. Olen tullut taas riippuvaiseksi radion/musiikin kuuntelusta ja eilenkin kulkiessani vanhempieni luokse, vastaantulijat saivat kummasteltavaa millaiseksi se nykynuoriso on oikein tullut. Kävelin nimittäin kuin malli catwalkilla konsanaan, musiikin saavuttaessa tietyn kohdan pysähdyin, katsoin taakseni, ja jatkoin matkaani. Samalla hymyilin kuin olisin nähnyt jonkun edessäni jota kohti kävelin. Vaikka minusta onkin tullut kuin yhdessä yössä eri ihminen, tai Lauran sanoin "oikea Mira on palannut", en silti antanut lupaa enkä siltikään olisi antanut lupaani julkaista kuvani Helsingin Sanomissa. Nyt lähti kyllä Helsingin sanomat käräjille. Ainakin mielessäni. Pitääpä kysyä Heikki Kuutilta mitä tässä asiassa voisi tehdä.

Keskittymiskyvyn haussa

En ymmärrä kuinka ihmiset pystyy olla syömättä. Itse omistan ruumiin joka tarvitsee edes jonkun näköistä energiaa kahden-kolmen tunnin välein, jos menee neljään tuntiin tunnen jo tutinaa itsessäni. Onneksi yöt sentään saa nukuttua, aamulla tosin on jo sellainen kärsimätön olo odottaessani aamuviilin valmistumista. Nytkin juon jo lämmintä kaakaota. Aloin ihmettelemään asiaa kun eilen luokkalainen sanoi ettei ole yhtään nälkä, ja ollut kuitenkin tunnilla 3tuntia syömättä niinkuin minäkin ja minun vatsani huusi jo edes jotain. Seuraavaksi kuulin ohimennen koulussa olevan tytön mainitsevan kaverilleen kuinka hän ei syönyt eilen ollenkaan illalla koska ei ehtinyt. Miten syömisen voi unohtaa tai jättää ehtimättä? Itse samalla puuhaan kaikkea muuta mahdollista mutta se energia on saatava. Muistan Arton naurunkin kun yritin paastoa ja jo ensimmäisenä päivänä huusin illalla haluavani McDonaldsiin. Ja sinne sitten mentiinkin. Nopeasti. Eli olen kuoleman oma jos en saa taas parin tunnin päästä ruokaa, onneksi se on lähes mahdotonta. Tai se jää nähtäväks kuinka herkullisia viimeaikoina tappion vetänyt kasvisruoka on. Pitääkin varmaan googlettaa mitä oli couscous. Ihana. Opiskellaan tällä viikolla koulussa taittoa, ja eilen käytiin läpi INDESIG-ohjelmaa ja nyt käydään läpi PHOTOSHOP:ia, mikä on jo tuttu entuudestaan joten keskittyminen on hyvin vaikeaa. Oon niin omaa tutkiskelevaa oppimista tekevä, että en osaa keskittyä perusteista ja asioista kuuntelemiseen. Haluan vaan tehdä. Saakin nähdä mitä mun julkaisusta tulee, kun en ole juurikaan osannut kuunnella. Tai, nyt käydään läpi blurrausta, joten keskittyminen kuunteluun hyvin heikkoa. CHIHU-lehti pienille koirille ja niiden ystäville -julkaisulla taitaa olla siis tosin mielenkiintoinen lopputulos. AJATUS AAMIAINEN - POSITIIVIVARIT Elämä on liian lyhyt siihen, että heräät aamuisin katuvana. Siispä: rakasta ihmisiä, jotka kohtelevat sinua oikein, unohda ne, jotka kohtelevat sinua huonosti ja usko että kaikella on tarkoituksensa. Jos saat mahdollisuuden, tartu siihen. Jos se muuttaa elämääsi, anna sen tapahtua. Kukaan ei luvannut sinulle että elämä olisi helppoa, vain sen, että se olisi elämisen arvoista.

Hallitsematon hamuaminen

Jumalat ohjasivat minua tänään, kuin tietäen minun repsahtavan vääryyteen. Nimittäin bussikuski ajoi harhaan, joka johti epätavalliseen kierrokseen mikä vei minut paikkaan mihin minua ei saisi päästää. Paitsi silloin kun osaan tehdä siellä jotain hyödyllistä. Nimittäin kirjastoon.


Tunnin kuluttua olin kotona painavine laukkuineni ja kirja vielä sylissäni, sillä en osaa lopettaa. Olen kirjastossa kuin lapsi karkkikaupassa. Kaikki pitää saada aivan heti, en osaa odottaa seuraavaan namipäivään. Onneksi olen nopea lukija, ja ainahan kirjojen lainauksen pystyy uusimaan internetin ihmeellisessä maailmassa. 


Prinsessa päiväkirjojen prinsessa Mia kirjoittaa olevansa kuin Kaunottaren ja Hirviön Belle, aina nenä kiinni kirjassa. Hänen tosin päiväkirjassa. Taidan olla sekoitus molempia henkilöitä. Silti tuntuu etten ehdi lukemaan tarpeeksi, enkä kirjoittamaan tarpeeksi päivittäisiä menojani ylös. Lisäksi vielä kun opiskelen lehtijournalismia, olen entistä kriittisempi omia tekstejäni kohtaan, varsinkin päiväkirjamerkintöjä. Katson niitä kuin uutistekstejä, onko jutun kärki selvä, hallitsenko kirjoitusopin. Vaikka päiväkirjan pitäisi kertoa minusta, ei siis olla täydellinen. Vaikka itse täydellinen haluaisin ollakkin. 


Kunpa tenttikirjoja jaksai lukea niin paljon kuin romaaneja. Muutenkin elämäni on kaikkien sekunttien hyödyntämistä. Aamulla ensin kävelen keittiöön käynnistämään vedenkeittimen, jonka jälkeen voin tassutella eteiseen laittamaan eteisen valot päälle ja noukkimaan oven suusta Helsingin Sanomat. Jos on suihkupäivä odotan kunnes vesi on kiehunut ennenkuin suihkuun menen. Sillä luumut on laitettava likoamaan kiehuneeseen veteen.


Suihkusta tultuani tai en siirryn taas laittamaan vedenkeittimen päälle ja samalla matkalla nappaan kaapista mukin itselleni. Veden kiehuessa otan pöydälle viilin, maidon sekä teepussin tiputan kuppiini. Jos luumut eivät ole olleet tarpeeksi pitkään likoamassa siirryn pöytään teemukini kanssa ja luen hesaria, samalla pakaten laukkuani, merkiten muistiinpanoja, meikaten. Jos tee loppuu kesken tai olen valmis ottamaan viilin luen silti helsingin sanomia tai käyn hakemassa vaatteet laatikoista.


Yleensä olen ehtinyt Hesarin lukemaan jo ennenkuin olen syönyt viilini edes puoleenväliin, jonka takia JOUDUN siirtymään kirjanlukemiseen ja kirja kulkee mukana taas sinne minne minäkin, olinpa menossa keittämään lisää teetä tai vaihtamaan vaatteita. (kyllä, aamupalansyömiseni voi kestää jopa tunnin ja sinä aikana juon monta kupillista teetä.) Yleensä jopa kenkiä pukiessani luen vieläkin kirjaa.


Näin sujuu siis lähteminen kouluun, koulumatka ja koulussa oleskelu ei kylläkään erotu mitenkään tästä. Koulussakin olen levittänyt kaiken mahdollisen tekemisen eteeni, jotta asioiden kirjoittaminen ylös tai tekeminen sujuisi nopeammin. Aikataulutan myös koulupäiväni. Joskus sitä toivoisi lisää tunteja päiviin, jotta voisi enemmän kiirehtiä. 


Tunteet menevät sokkeloiden tietä, ikinä ei tiedä mihin kääntyä, joten näin pidän ainakin yllä yleisen elämäni ilman tunteita. Olen järjestelmällinen ja siinä minulla on suora tie mitä kulkea. Kun vain tunteiden tie yhtyisi pian siihen suoraan tiehen eikä katoaisi kokonaan sokkeloon.