Kolmekymmentäpäivää kuvina -Day15

A photo of you and someone you love – Kuva sinusta ja jostakin ketä rakastat

::Minä ja siskonpoikani Niko::

Koko haasteen lista ja aloitus.

Kolmekymmentäpäivää kuvina -Day14

A photo of one of your favourite family members – Kuva yhdestä lempi perheenjäsenestä

::Äiti::

Koko haasteen lista ja aloitus.

Viikon kohokohdat

Monessa blogissa on vieraillut pikapostaukset kuvineen siitä miten viikko on mennyt. Oikeastaan se on aika käteväkin tapa saada sentään joku postaus, varsinkin minulle ja varsinkin nyt kun muutto on edessä. Ellen ole töissä, olen pakkaamassa tavaroita ja järjestelemässä asioita. Mutta siis viikon kohokohtiin.

MAANANTAI

Muistaakseni mitään erikoista ei viikonaluksi tapahtunut, kävin tekemässä aamuvuoron töissä ja töiden jälkeen suuntasin tuttuun maanantaiseen tapaani vanhemmilleni, jossa katsoimme äidin kanssa sunnuntain Olipa kerran –jakson. Olemme aivan koukuttuneet tähän sarjaan.

TIISTAI

Sen piti olla helppo päivä. Siis ensimmäinen päivä takaisin palvelutiskillä. Aika ajoittui juuri niin että tiski olisi valmis ja ehkä joutuisin jonkin näköisiä juustoja hyllyttämään. Kaikkea muuta. Menin siis töihin outoon välivuoroon, sillä osa porukastamme oli työpalaverin ensimmäisessä puoliskossa. Kello 10 olin asettanut jo tutun lippalakin päähäni ja olin valmiina joka iskemään käteni raakoihin kaloihin. (Niistä kanoista puhumattakaan..)

Ei siitä ihan helppoa päivää tullutkaan, juoksin vuoroin bakery uunin ja bakery pakkasten välillä, ja seuraavaksi taas grillin ja palvelukaapin välillä. Siirryimme nimittäin töissä uuteen systeemiin irtobakery tuotteiden osalta, ja jokaista lajia piti olla kokoajan esillä. Töiden jälkeen olinkin siis aivan loppu, ja jollei olisi pitänyt viedä koiria ulkoilemaan, olisin kaatunut suoraan sänkyyn.

KESKIVIIKKO

Ahdistusoireiden voimistuttua päätin ottaa niskastani kiinni ja varata ajan lääkäriin, jotta saisin uusittua seronil reseptini. Olen nyt kuukauden ellei ylikin ollut syömättä niitä, ja en tiedä johtuuko se lääkkeistä vai ei mutta kun sain ne takaisin olen ollut paremmalla mielellä. Ehkä ei pitäisi lopettaa niitä omin päin. Jos nyt tästä kerrasta oppisi.

Lääkärinreissun jälkeen suuntasinkin bussilla kohti Tapiolaa, oli pieni miettiminen siinä että missä sitä sitten jäädään ja miten onnistun tulemaan vielä takaisinkin. Ei siinä etten osaisi busseilla mennä, vaan se perhanan Tapiolan remontointi on sekoittanut bussipaikat yms. Onneksi Camipupu auttoi.

Palaverin alkuun söimme lounaan, ja luonnollisesti Sevilla harjoitti taas allergiarasismia, mikä ei edes johtunut syömisvammailustani, ja ainoa vaihtoehto oli minulle salaatti. Sainhan minä proteiiniakin kun noukin riisisalaatista katkarapuja ja perunasalaatista papuja. Sen noukkimisen voi sitten laittaa syömisvammailun piikkiin.

TORSTAI

Viikko sitten K-Supermarket avasi ovensa, ja ylipuhuin äidin silloin ostamaan tarjouksessa olleen tuorepinaatin. Nyt äiti onkin innostunut siitä. On tehnyt siitä munakasta ja lopuksi vielä neuvoin laittamaan paistetun kanan päälle. Ja vaikka kuinka kerroin pinaatin haihtuvan määrältään pannulla ihmeen pieneksi, oli se silti hänelle yllätys. Nytkun olen äidin saanut innostumaan tuorepinaatin käyttämisestä, voipi olla että kokeilemme sitä vielä jonain päivänä yhdessäkin. Isi kun tuskin mitään sellaista syö. Sopisikohan se sienien kanssa? Neuvoinpahan samana päivänä vielä yhdelle asiakkaallekkin miten pinaattia voisi käyttää.

Niin ja tilttasihan töissä sirukortin lukijanikin. Kyselin sitten henkilöllisyystodistusta varmuuden vuoksi kaikilta jotka ostivat kassaltani kortilla. Oi tätä nykyajan toimivaa tekniikkaa.

PERJANTAI

Onnistuin polttamaan kasvisliemen kattilan pohjaan. Siinä meni sekin pikkukasari roskikseen. Taas yksi hyvä syy lähteä Ikeaan.

LAUANTAI

En muista edes onko tätä koskaan tapahtunut, kai varmaan joskus, mutta lähdinpä aamulla kahdeksan aikoihin koirien kanssa ulos, ja oven suljettuani tajusin jättäneeni avaimet sisälle. Ihan en viitsinyt häiritä naapureita niin aikaisin aamusta kolkuttelemalla ovia ja apujoukkoja, ja päätimmekin odottaa josko joku kävelisi ulkona tai tulisi rapussa vastaan. No puolen tunnin ja monen happihyppelyn jälkeen naapurin poika yläkerrasta tuli tupakalle, ja avuliaasti antoi minun lainata kännykkäänsä. Soitto 020202:seen ja yhdistäminen yleiseen hätänumerooni. ”Huomenta isi..”

Huomisesta, eli sunnuntaista ei vielä ole tietoa, mutta tämä päivä on vielä pullollaan tekemistä. Tänään saan avaimet uuteen asuntoon ja vanhemmat haluavat esittelykierroksen jo suoraan. Ilta meneekin sitten taas pakkaillessa, ja varmaan kyläilen vanhemmillanikin vielä esittelykierroksen jälkeen.

Ensiviikkolla voisin yrittää välttyä suuremmilta kommelluksilta, ja onnistua vain loistavasti asioissa. Ainakin keskiviikkona on tiedossa halailua, hymyä, naurua, ystävyyttä ja kaupoissa kiertelyä sillä näen pitkästä aikaa Haisulin! Onneksi nyt muuttokiireiden ja muun keskelläkin pääsee pitkästä aikaa vain olemaan. Ja muuton jälkeen aion antaa auringon piristää minua niin, että aion tehdä aikaa sille, että näkisin enemmän ystäviäni. Muuttolaatikot purkautuvat rauhassa omalla ajallaan, ikävä on nyt tärkeämpi homma mikä on hoidettava alta pois.

Kolmekymmentäpäivää kuvina -Day13

A photo of your best friend(s) – Kuva parhaasta ystävästä/ystävistä

::Tuutikki::

::Haisuli::

::Camipupu::

Koko haasteen lista ja aloitus.

Huonot uudistukset

Nyt ne on sitten mennyt uudistamaan Länsiväylä –lehdenkin ulkoasun. Ensin Helsingin Sanomat teki sen, ja nyt Länsiväylä. Hei ajatelkaa koiraihmisiä, mistä minä enää saan kunnollisen kokoisia ja valmiiksi irrotettuja kakka/pissapapereita? Tai ylipäätänsä, mistä ihmiset enää saavat kukkien pakkauspaperia? Jotkut jäävät kaipaamaan myös sopivia papereita kalan käärimiseen. Nyt on kyllä tämä muutos perseestä. Ennen ne lehdet on pystytty tosiaan uusiokäyttämään, nyt olemme tulleet kertakäyttö kulutuksen pariin myös lehtien osalta. Siinä meni sekin kierrätys mahdollisuus yms.

Pitääkö nyt ihmisten ostaa niitä Biojätekassejakin kaupasta, kun mistään ei pysty muotoilemaan sitä omaa pussiansa sanomalehdestä. Itse en sitä osaa, ja nyt en sitten opikaan. On nämä muutokset aivan perseestä.

Vaatteiden vaihto?

Aloin pyörittelemään Marikan postauksen jälkeen, itsekin ajatusta blogikirppiksestä. Kaapissani on niin paljon vaatteita, ainakin mekkoja yms mitä voisin myydä pois, sillä ei niitä itse tule käytettyä. Löytyy muutakin, kuten huppareita yms. jotka päätyisivät jo kirpputorille. Turha niitä kaapissakaan on pitää. Joten olisiko ihmisillä kiinnostusta vanhoihin vaatteisiini? 

Kun ainoa oikea suunta on alaspäin

Viime aikoina masennus on ottanut minusta otettaan oikein kunnolla, tai sitten olen vain ollut tajuttoman väsynyt. Ahdistus on palannut luokseni kuin kutsumaton vieras, ja on ollut päiviä jolloin hallintakeinot ovat olleet käsillä ja mielessä, vaikka oikea ratkaisu olisi vain itkeä. Sen kun vielä osaisi.

Olen raapinut reisiäni ja tahtonut polkea jalkaa kuin uhmaikäinen lapsi. Ja kaikki liittyy siihen että painoni on noussut vaikka en ole tehnyt mitään. Joten anteeksi vain mutta mieluiten otan sen parikiloa pois kun hakkaan itseäni seinään ja suunnittelen uusien jälkien hakkaamista ihooni.

Tässä on koko totuus, senhän moni onkin jo varmaan halunnut tietää. Syömisvammailu oireisiin kuitenkaan en mene, ne eivät tähän liian julkiseen maailmaan kuulu. Kukin saa mielikuvituksensa antaa lentää, itsekin antaisin mielelläni todellisuudelle siivet ja olisin kuntoileva täysin puhdas anorektikko. Söisin vain ilmaa ja tanssisin keijuaskelilla lenkkipolulla.

Lukiessani viime vuotisia, tähän vuoden aikaan kirjoittamia teksejä, tilanne on ollut sama. Ahdistus on ollut mukana jokaisena päivänä. Joten ehkä se kuuluu minulla tähän vuoden aikaan? Kevääseen ja vanhan synkän ajan pois jättämiseen, käsittelen niitä vielä kerran?  Taas yksi syy lisää siihen, miksi talviunet olisivat minullekkin aivan aiheelliset ja otolliset. Saisikohan niitä pian lääkärin määräyksellä?

Se vaatisi tosin sitä että kävisin lääkärissäkin.

Nyt on ahdistus toivottavasti takana päin, Misan silmä on parantunut ja eläinlääkärillä sai vain kehuja olemuksestaan, ja kauneudestaan. (Äidillinen hyvänolontunne, olen tehnyt jotakin oikein!) Vakuutusyhtiöltäkin sain viestiä että korvaavat enemmän kuin olin kuvitellutkaan.

Aurinkoa vain enemmän tähän suuntaan niin ahdistuskin pakenee takaisin kivenkoloonsa. Aina ensi vuoteen asti. Olisikohan tämä tämän vuoden viimeinen ahdistus teksi syömisvammailua kohtaan? Ja olihan siitä pakko kertoa. Kuitenkin tahdoit tietää. 

::Kuva otettu 04/2005 Gran Canarian reissulla, otan aurinkoa vastaan::