VAALEANPUNAISIA NAMIUNIA

Viime yönä näin unta karkeista. Pääkalloista, tuteista, nalleista. Niistä mahtavimmista. Ja ne oli niin hyviä. Meniköhän karkkilakko nyt rikki?

Viikko ja puolet on jo takana, olot ovat helpottuneet sitten ensimmäisen päivän. Töissä välillä käyn vaan ikkuna ja hajuostoksilla karkkivälikössä. Se on ollutkin mun ainoa kosketus karkkeihin. En vaan tajua minkä takia vieläkin ne asiakkaat ostelee juuri niitä _mun_ karkkeja. Rauhottuis jo. En ole huitasemassa niitä salaperäisesti taskuuni. (Toki se on käynyt monesti mielessä..) Eijei, viinirypäleet ja sokerittomat salmiakkipastillit saavat kelvata tällä erää. Tosin pastilleista alkaa jo mennä maku ja niitä on tainnut tulla syötyä jo sen verran että ymmärrän askin kyljessä olevan varoituksen. Liiallisella käytöllä voi olla laktaavisia vaikutuksia.

Noh, mitäpä minä aina sanonkin. Parempi ulkona kuin sisällä.

Muihin hyviin puoliin. Turvotus on laskenut, enää ei okseta kokoaikaa, kevyempi olo ja kaikkein parasta. Paino on tippunut kolmisen kiloa! Ja oon kuitenkin karkkien sijasta syönyt sitten muuten normaalisti. Korvaan ruan nykyään oikealla rualla enkä karkilla. Tiistainakin tein uunissa graavilohella täytettyjä paprikoita. Löysin kaupasta vielä omaksi yllätyksekseni laktoositonta valkosipuli-yrtti tuorejuustoa.

Laura here we go again suolakeksien ja valkosipulituorejuuston kanssa!

Ja ihanuudet kuin vain jatkuvat! Sunnuntaina minulle saapui vaaleanpunainen kuntopyörä. Nyt se on asettautunut olohuoneeseen jossa samalla voin katsoa telkkaria kun poljen. Tosin nyt on ollut heikommat hapet polkemiseen, onko sairastelua tiedossa. Töissä on sikainfluenssa tartunta jo ottanut yhdestä kiinni, ja eilen kaksi työkaveria lähti saikulle. Toivottavasti heillä on vain tavallinen kuume ja flunssa.

Ja minähän sitten olen kasvissyöjä, että minuun mikään sika ei sitten kolahda onko selvä!

Katse kämmeneen

Tänään se alkoi. Kurinpalautus a.k.a karkkilakko. Viime aikoina sitä on kahmittu karkkia melkeinpä kaksinkäsin ja vatsa on voinut pahoin samaan aikaan. Syyllisinä vatsavaivoihin on pidetty viljaa, lihaa, rasvaa, ymymym. Ja lista on loputon. Viime viikolla taas karkkihyllyllä havahduin miettimään, jospa ne ovatkin nämä karkit jotka sen vatsakivun aiheuttavat. Varsinkin kun syö niitä sen oikean ruan sijaan. Viimeinen elokuun viikko ja hiljensin tahtia, nyt saisi se kaksi pussia päivässä riittää, ja eilen sunnuntaina suuntasin kaupassa karkkihyllyn sijaan kuivahedelmä osastolle. Nappasin mukaani rusinoita sekä hedelmäosastolta viinirypäleitä. Ja piru vie mun tekee mieli karkkia. Karkkilakon hyvät puolet: - säästää rahaa - vatsavaivat ehkä helpottuu - hampaat kiittää - tulee syötyä terveellisemmin Ja ne huonot puolet: - Pirullisen kiukkuinen Mira Yritän lohduttautua sillä, että tämä ei sentään lopullista ole. Kokeillaan ensin viikko, sitten toinen ja kolmas jne. Onneksi sentään Misa on nyt kotona, etten ole voinut lähteä hakemaan karkkia extemporee, syyllinen olo siitä tulisi jo heti alkuunsa. Että sellaista tänään, huh. Ei mitään tajunnan räjäyttävää tekstiä mutta ainahan sitä blogia jollain on päivitettävä. Seuraavat päivät voivatkin olla kiukkuisen Miran tuskailuja. Jos siis ehtii, töitä lauantaihin asti, eli sunnuntaina on virallinen päivä jos aikoo ehtiä tuskailemaan.

Rakkaussäteilyä

Olen innostunut sieniin, marjoihin, yrtteihin, kasviksiin, hedelmiin.. Naminami tuoreeseen tavaraan vielä enemmänkin. Varsinkin Salossa vietetyn viikonlopun jälkeen into vain kasvoi. Pääni ja himoni päätti tehdä yhteistyön. Kerään, kasvatan ja teen itse. Harmi vain että pienellä budjetilla sitä on vaikea toteuttaa, mutta kuka sanoi että asiat pitäisi hoitaa yhdessä yössä? Ja tuskin taloyhtiöni olisi kovinkaan mielissään siitä jos parvekkeelleni ilmestyisi pieni perunamaa. JA kyllä se on aivan täysin mahdollista. Multaa vain parveke täyteen ja avot, hellou perunat. Viikonlopun jälkeen pakastintani täydensivätkin täydelliset mustikat, mieltäni harmitti kovasti sienien puuttuminen. En millään jaksaisi odottaa vielä paria viikkoa tai kuukautta kun ryntään Mamman kanssa sienimetsään. Melkein menin keräämään jo vanhempien luona olevasta metsästä sieniä ja tehdä niistä ruokaa. Mitä väliä ovatko ne syötäväksi kelpaavia, sieni kuin sieni eikö niin? Ehkä kumminkaan ei.. Isku harmitukseen tuli tietenkin parhaan ystäväni suunnalta. Rakastan Lauraa mutta olisi voinut sentään minulle antaa kaikki mökillä keräämänsä vadelmat, mansikat ja sienet. Mielestäni se kuvastaisi aivan täydellistä ystävyyttä. Mutta ei, neiti on sitten itsekäs. Iskusta huolimatta päivä Lauran kanssa eilen oli mitä ihanin. Teimmekö mitään oleellista? Emme. Se siinä parasta onkin. Välillä keskustelimme, välillä emme, kävimme kaupassa, olimme Lucaksen kanssa, nauroimme. Täydellinen parisuhde. Plus tiedän et Laura viihtyis mun kanssa asua paljon enemmän sillä mä siivoan. Siivoaminen on erittäin tärkeää Laura suhteessa. JA hah järjesteleekö Teemu muka Lucaksen ruokia, ei varmaankaan. Taas yks pojo mulle. Ei, kyllä Teemu on ihana. Se johtuu siitä säteilystä mihin se altistuu. Laura ja Lucas rakkaus säteilylle. Kuka tahansa olisi ihana siihen altistuessaan. Mut edelleen Laura on parhain, tärkein, ihanin, kaunein. Kunhan ei koske mun tonnikaloihin. Dixi, et animam levavi Olen puhunut ja huojentanut mieleni

Mammarakkaus ja Salokaipaus

Minut muista kun olen lähtenyt, kauas maahan hiljaiseen. 
Kun on kätein kätes jättänyt enkä pyörtää voi luokses uudelleen. 

Ota nyt se järki käteen 
Kuinka monesti kuulen, luen, havainnollistan kyseisen lauseen saman päivän aikana. Minulle lausuttuna, salaa kuunneltuna, kaduilla lehtien kuiskaamana, kirjan sivuille karkaavana. Kun järki ja tunteet taistelevat on vain tyhmää mennä tunteen puolelle ja ottaa järki käteen, päässähän ne kamppailevat. Tunne voittaa, olen tunteineni vanki. Jos siis vain tietäisin mitä ne ovat. Järki huutaa minulle kämmeneltäni, olen unohtanut kuunnella tunteitani. Vai kuulenko ja järki huutaa päälle? Tunne hallitsee väärää puolta ja järki väärää. 
Vanhan kansakunnan ihmiselle on vaikea selittää tätä kaikkea. Hänellä on omat uskomuksensa ja tapansa ja järkensä, miksi niitä muuttamaan tai vääristämään kun jo yli 70vuotta niihin luottanut. Miksei dementia voi iskeä juuri niihin kohtiin, miksi sen pitää iskeä lyhytmuistiin? Välillä Mammankin kanssa olisi helpompaa jos se iskisi siihen pitkäaikaismuistiin. Ei tarvitisisi kinastella ja nälviä kaikesta, ja varsinkin samoista asioista päivittäin. 
Silti rakastan siellä olemista. 
Viikonloppu taas vietetty yhdessä Mamman kanssa ja takaisin tulo oli yhtä pettymystä. Olisin onnellinen jos jonain päivänä voisin vain jäädä. Jokaisen yön jälkeen tulisi uusi aamu täynnä Mammaa. Hymyilen itsekseni kun kuulen Mamman valittavan kaikesta. "Miksi tuo rekka tuohon on jätetty keskelle tietä, eihän siinä ole edes parkkipaikkaa." "Kamala kun on kuuma, sulla on hyvä kun ei hiki virtaa." "Kamala hinta, markoissa se olisi.." Voisiko joku tarjota ratkaisun tähän ikävään. Voisiko joku mahdollistaa sen että voisin vain jäädä. Tiivistettynä tarjota työpaikka. Viikonlopun vietto Mammalla ja koskaan en palaa tyhjin käsin. Aina jotain tungetaan kassiin "matkaevääksi" ja "en mä näistä niin välitä" -tavaraksi. Kun pää on jo tarpeeksi painava uusien opittujen asioiden painosta, vielä pitäisi kassia rasittaa enemmän. 
Kuten tavallisesti, tälläkin kertaa lähdin pää painavana kohti Espoota. Päätä painoi uudet ristikkosanat sekä sienestyksen ja marjastuksen vinkit. Kassia painoi lauantain metsäreissun tulokset. 6litraa mustikoita. Lisäksi metsää varten alennuksesta ostetut Ratia lasten saappaat. Ylimääräisinä omenoita, sipulia, maito (joka oli pakko ostaa koska kuulemma mun oma tuoma maito ei riitä..), salaatinkerä ja sunnuntaina tehty kana (joista tein salaatin äidille työlounaaksi) yms. Onneksi ei ollut kylmäkallea mukana, muuten kassiin olisi tungettu pakkasesta vihanneksia ja kaikkea mahdollista. 
En valita, hymyilen aina vain sisälläni hymyä joka kuvaustaa lämpöä ja rakkautta. Kun kassiin pakataan jo melkein muovipusseja ja pakastuspusseja sydän huokaisee. Miten sinut pakkaisi kassiin myös mukaan.

Kun rakkaus vaatii irroittamaan

And all that's left is to accept that it's over 
my dreams ran like sand through the fists that I made 
I try to keep warm but I just grow colder 
I feel like I'm slipping away 


Malliesimerkkinä olo on vaikeaa. Lisätään siihen vielä pieni sairas mieli ja ikuinen kilpailijaluonne. Kun mallina pitäisi olla tapahtumassa joka on ruokailutapahtuma, hoidossa olleelle anorektikolle palaa hoidon kiukku ja tuska päälle kun huomaa jonkun toisen leikkivän ruallaan. Kun ruokaan ei kosketa, kun jätetään syömättä. Kuin muistoissa palaisi aikaan kun kalkkunaleikkeen reunat revittiin. Muistaa vain sisältä purkautuneen huudon, joka on kohdistettu oikeasti itselleen, mutta sopiva kohde on edessä. Siihen aikaan kun papereihin kirjoitettiin passiivisagressiivinen. Pahinta on herätä todellisuuteen. Punnita tekojaan sekä sanojaan. Mistä ne sanat kumpusivat, miten voin tuntea niin voimakasta kiukkua. Olinko se minä tosiaankin? Siitä hetkestä lähtien olen yrittänyt hallita kiukkuani. Purkanut pahimmassa tapauksessa sen itseeni, mutta koskaan en enää halua toistaa tapahtumaa. Kun hallitsemattomasti kiukku purkautuu viattomaan ihmiseen kun minä sen ansaitsen. Todellisuudessa sen ei pitäisi edes liikuttaa minua. Nyt sen tunteen hallitseminen on entistä tärkeämpää, sillä vierelläni on viaton lapsi. En tiedä mikä minulle kuiskaa pakenemisesta. Onko se tunne, järki vai pieni ääni sisälläni. Vai onko vain se yksi ja ainoa minä. Minullehan ne kaikki kuuluvat. Kuin edessäni olevat puut jotka tanssivat tuulen tahtiin, ne pyörivät, ilman päämäärää, ilman oikeaa suuntaa. Vasemmalta oikealle, edestä sivulle. Lomittattain, sivuttain, ilman mitään järkevää logiikkaa. Kietoudunko valheiden maailmaan kun ei halua satuttaa. Kun enää ei saa olla itsekäs onko pakko vain irroittaa?

From ashes into dust
When did you give up?
You turned your back on all of your friends
Got no one left to hurt

You could have turned around
But you keep letting yourself down

Otetaan askel ja katsotaan peiliin

Kun kuuntelet musiikkia mitä kuulet? Kuuletko artistin heleän äänen, kenties Rihannan tai Antti Tuiskun. Minä kuulen tunteen. Kuulen kuinka se tuntuu sydämessäni asti. Tunnen sanat ihollani jotka aiheuttavat kylmiä väreitä. Tunnen tunteita joita olen tuntenut. Minäkin tiedän mitä laulat, tiedän miksi laulat. Kuin tikarina suoraan sydämeen saat iskettyä melodialla minuun. toivot etten menisi kun siivet kantaa vaan jäisin vielä luoksesi sun kotiluolaan aamulla vaan uskoa koetellaan kuinka tän käy, lennänkö luotasi pois nyt sä tahdot tietää, tietää kestääkö tää tietää, että viereesi jään pakatut laukut oven vieressä, kuinka tän käy? ootko vain vieras mun elämässä, kuinka meidän käy? Kumma kyllä iskun jälkeen olen vielä elossa. Juoksen pakoon kuolemaa ja todellisuutta kuin Liisa peilimaailmassaan. Juokse juokse, älä katso peileihin. Älä katso totuutta silmiin. Leiki vielä hetki että kaikki on hyvin. Voidaanko jo hypätä suoraan tulevaan ja siihen päivään kun sinä näet mitä oikeasti olen ja lähdet pois. Mennään jo siihen hetkeen kun koen sen tutun ja turvallisen tunteen. Surun. Didn't anyone tell you, you're supposed to Break my heart, I expect you to, so why havent you?

Totuutta on helppo taivutella, mutta ei se rullalla pysy

Hengitä rauhotu, hengitä rauhotu. Maailma ei siihen kaadu, jaksa odottaa. Hengitä. Toista. Keskity Mira keskity olennaiseen. Olet olemassa. Hengität. Huomenna on uusi parempi päivä. Onneksi olet elossa. Ei tämä ole loppu. Just siks se onkin loppu. Haluaisin oppia taas keskittymään kirjoittamiseen. Haluan kirjoittaa taas niin että tunnen kyyneleet poskillani. Tunteiden kyyneleet, ilon tunteen. Pois kiukun kyyneleet ja turhautuminen. Jossain vielä tämän kuoren alla, se Mira elää. Pitäisi jaksaa vain odottaa. Mutta odottaminen on aina ollut se kaikein vaiken osuus kaikessa. Haluan tietää kaiken nyt ja heti. Heti kämmenelleni, kristallipallooni, tarot kortteina vastaus pöydälle. Vaikka kuinka heitän kortit pöydälle uudelleen ja uudelleen, lattiallekin jos uskon tilan vaikuttavan vastaukseen, saan vastauksena vain pimeyttä. Vain kysymys merkin. Kuin kortit sanoisivat tulevaisuuden ja vastauksien olevan minun päätettävissä. Vastaanko minä omasta tulevaisuudestani ja valinnoistani? En halua sen olevan niin monimutkaista. Haluaisin vihdoinkin helpotuksen. Tuletko sinä vielä takaisin vai uskallanko varastaa sydämen? Jos vastaus onkin myöntävä sinun paluuseesi ja olenkin jo varastanut sydämen? Joudunko hajoittamaan jotain arvokasta saadakseni elämäni takaisin. Onko aitauksellani ruoho vihertynyt entisestään vai kellastuuko se vain nopeammin? Olenko tarkoitettu sittenkin pois laitumilta, kaupungin sykkeeseen. Missä ei voi koskaan tietää mitä seuraavan kulman takana odottaa. Miksei joku voisi jo kertoa vastauksia?