Kysymyksiä sydämestä

Luovutin sydämeni, vakuutuin sanoistasi pitää siitä huolta. Missä sydämeni on?

Pitäisikö vain odottaa hiljaa, minun, joka ei pysy paikoillaan sekuttiakaan.
Vai pitäisikö minun ilmestyä ovellesi ja vaatia nähdä sydän? Onko se vielä eheä, sykkivä sekä kaipaako se minua?

Mikä olisi se väärä vaihtoehto oikein tekemiseen?

Voisitko katsoa minuun, katsoa silmiin joiden takana ei näy mitään ilman sydäntä.
Käsiäni, jotka kurottavat näkymätöntä kohti.
Eleitäni, jotka kertovat odotuksesta.

Voisitko kuunnella minua, puheitani kuinka jotain puuttuu.
Huokauksia, jotka kertovat kaipauksesta.

Kuuletko minua, sillä minä tahdon huutaa.

Kun sydän puuttuu, minuakaan ei ole. Olen vain kuollut kuori. Ilman aisteja, jotka voisivat kertoa minun elävän.
Tahdon taas tuntea miltä elämä tuntuu sylissäni.

Vastauksesi antaisi minulle taas syyn vetää henkeä.
Ilman sydäntä, ei henkikään kulje.

Auta lasta kyselyiässä.

Autathan?

Virheet ja väärä tekee oikean

Virheet joista valitin, oli syyt miksi rakastin. Kun joku koitti virheesi parantaa, tehdä toisin tai uudistaa, peräännyin. Se on kuin ristisanan täyttämistä. Joku sana tuntuu niin oudolta, niin tuntemattomalta, niin sopimattomalta. Mutta vaikka kuinka sitä kumittaisi tai uudelleen jäsentäisi se ei vain tunnu oikealta. Sen pitää tuntua virheelliseltä, sillä sen tunne tekee lopulta siitä juuri sen oikean, että muutkin sanat kuuluvat joukkoon. Ristikon ratkaisu on oikea, sen väärän sanan ansiosta.

Ja voi pojat että mä rakastan ristikoita.

Jos saisin yhden toiveen,
todeksi kirjoittaa.
Sielusi silmät avaisin
katsomaan,
miten paljon tunnenkaan

KUUME KAMPPAILU/KAIPAILU

Viimeinen päivä (toivottavasti) kipeänä ja vasta tänään keksin helpottaa mun sairasta oloani huomattavasti. Ilman että pitäisi kävellä keittiöön peläten huimauskohtausta useamman kerran päivässä, päätin raahata keittiön olohuoneeseen. Onneksi olen kipeänä erittäin.. hmm.. miten sen sanoisi.. tylsä ruokainen ja asioiden helpottamiseksi riitti vain vedenkeittimen, maidon ja teepussien siirtäminen.

Mutta tietenkin, itseni tuntien, kävelin monta kertaa keittiöön muistaakseni siirtäneeni tavarat olohuoneeseen. Noh, onneksi näin iltaa myöten asiat alkavat muistumaan myös mieleeni.

Kipeänä olo meinaa monia plus ja miinus puolia. Valitettavasti miinus puolia löytyy aina entistä enemmän, mitä pidempään päivä kuluu. Varsinkin silloin kun televisiosta tulee ulos ruokaohjelmia ja vatsa huutaa.

Näin tarkemmin miettien olisi pitänyt pysyä vain Salossa, kipeys iski heti kun saavuin takaisin pääkaupunkiseudulle. Tosin taisin olla kipeänä jo Mammalla, mutta Espoossa kuume vasta nousi. Tai ainakin matkalla Espooseen. Tyhmä Espoo.

Espoo 0 - Salo 1

Lisäksi Salossa mua ei itketä niin paljon kuin täällä tyhmässä Espoossa. Ehkä se johtuu siitä että todellisuus iskee heti tullessani ovesta sisään. Täältä puuttuu tietty tuoksu, puuttuu aito lämpö. Tuntuu vain yhä isommin se, että on ikävä.

JA JUNA KULKEE TAAS..

On suunta meillä kohti pohjoiseen. Tai jos hieman mennään vinottain länttäkin kohti. Salo taas määränpäänä yllättäen. En malta odottaa huomista ja mamman näkemistä. Niin ikävä jo ollutkin sitä höpsöä. Kuukausi takaperin alkoi jo siellä päässä mietinnät että mitä syödään ja tehdään. Sunnuntaina vanhemmat, Mari ja Brandon tulevat hakemaan minut autolla. Ja Misaa unohtamatta. Misa jää Papalle ja Mammalle hoitoon viikonlopuksi. On varmaankin onnensa kukkuroilla kun joutunut olemaan äitin kanssa ja äitin ollessa töissä joutunut olemaan yksin kotona. Aivan kamalaa. On joutunut nukkumaan.

Oisinpa minäkin välillä koira.

Koirilla on nimittäin varmaankin aika helppoa. Varsinkin Misan kokoisilla pikku tirriäisillä. Vaikka se kuinka ärähtelisi sille vain hymyillään eikä oteta vakavasti. Tosin, niin minuakin kohdellaan. Kukaan ota minua vakavasti kun suutun.

Kello on näyttää Salkkari aikaa, jonka jälkeen tämä tyttö antaa lähtösuukot Misalle ja itse suuntaa töihin tekemään pieniä arvolisävero laskuja asiakkaiden piristämiseksi. Työvuoron pitäisi päättyä sitten yhdeltä, ja huips kotiin ottamaan pienet unet ja takaisin ulos bussipysäkille kassien kanssa. Voi kumpa tulisi huominen jo!

Tehtävää:
- Ota Mamman purkit nyt vihdoinkin mukaan!
- Lopeta se kynsien pureskelu!
- Mene heti nukkumaan töistä päästyä eikä jäädä katsomaan Ally McBealia!
- Ota junaan mukaan eväät/aamupala, ristikko, vesipullo!-
- Opettele stressaamaan vähemmän asioista.

Huomisesta lähtien ainakin yhtä ihmistä kohtaan tunnettu ikävä on hoidettu. Kun sais pari muutakin toteutettua vihdoinkin ikävän tuntemisesta halaukseen. Ikävä on tyhmä sana sillä tunteena se on vielä tyhmempi. Varsinkin silloin kun asialle ei itse voi mitään tehdä.

VAALEANPUNAISIA NAMIUNIA

Viime yönä näin unta karkeista. Pääkalloista, tuteista, nalleista. Niistä mahtavimmista. Ja ne oli niin hyviä. Meniköhän karkkilakko nyt rikki?

Viikko ja puolet on jo takana, olot ovat helpottuneet sitten ensimmäisen päivän. Töissä välillä käyn vaan ikkuna ja hajuostoksilla karkkivälikössä. Se on ollutkin mun ainoa kosketus karkkeihin. En vaan tajua minkä takia vieläkin ne asiakkaat ostelee juuri niitä _mun_ karkkeja. Rauhottuis jo. En ole huitasemassa niitä salaperäisesti taskuuni. (Toki se on käynyt monesti mielessä..) Eijei, viinirypäleet ja sokerittomat salmiakkipastillit saavat kelvata tällä erää. Tosin pastilleista alkaa jo mennä maku ja niitä on tainnut tulla syötyä jo sen verran että ymmärrän askin kyljessä olevan varoituksen. Liiallisella käytöllä voi olla laktaavisia vaikutuksia.

Noh, mitäpä minä aina sanonkin. Parempi ulkona kuin sisällä.

Muihin hyviin puoliin. Turvotus on laskenut, enää ei okseta kokoaikaa, kevyempi olo ja kaikkein parasta. Paino on tippunut kolmisen kiloa! Ja oon kuitenkin karkkien sijasta syönyt sitten muuten normaalisti. Korvaan ruan nykyään oikealla rualla enkä karkilla. Tiistainakin tein uunissa graavilohella täytettyjä paprikoita. Löysin kaupasta vielä omaksi yllätyksekseni laktoositonta valkosipuli-yrtti tuorejuustoa.

Laura here we go again suolakeksien ja valkosipulituorejuuston kanssa!

Ja ihanuudet kuin vain jatkuvat! Sunnuntaina minulle saapui vaaleanpunainen kuntopyörä. Nyt se on asettautunut olohuoneeseen jossa samalla voin katsoa telkkaria kun poljen. Tosin nyt on ollut heikommat hapet polkemiseen, onko sairastelua tiedossa. Töissä on sikainfluenssa tartunta jo ottanut yhdestä kiinni, ja eilen kaksi työkaveria lähti saikulle. Toivottavasti heillä on vain tavallinen kuume ja flunssa.

Ja minähän sitten olen kasvissyöjä, että minuun mikään sika ei sitten kolahda onko selvä!

Katse kämmeneen

Tänään se alkoi. Kurinpalautus a.k.a karkkilakko. Viime aikoina sitä on kahmittu karkkia melkeinpä kaksinkäsin ja vatsa on voinut pahoin samaan aikaan. Syyllisinä vatsavaivoihin on pidetty viljaa, lihaa, rasvaa, ymymym. Ja lista on loputon. Viime viikolla taas karkkihyllyllä havahduin miettimään, jospa ne ovatkin nämä karkit jotka sen vatsakivun aiheuttavat. Varsinkin kun syö niitä sen oikean ruan sijaan. Viimeinen elokuun viikko ja hiljensin tahtia, nyt saisi se kaksi pussia päivässä riittää, ja eilen sunnuntaina suuntasin kaupassa karkkihyllyn sijaan kuivahedelmä osastolle. Nappasin mukaani rusinoita sekä hedelmäosastolta viinirypäleitä. Ja piru vie mun tekee mieli karkkia. Karkkilakon hyvät puolet: - säästää rahaa - vatsavaivat ehkä helpottuu - hampaat kiittää - tulee syötyä terveellisemmin Ja ne huonot puolet: - Pirullisen kiukkuinen Mira Yritän lohduttautua sillä, että tämä ei sentään lopullista ole. Kokeillaan ensin viikko, sitten toinen ja kolmas jne. Onneksi sentään Misa on nyt kotona, etten ole voinut lähteä hakemaan karkkia extemporee, syyllinen olo siitä tulisi jo heti alkuunsa. Että sellaista tänään, huh. Ei mitään tajunnan räjäyttävää tekstiä mutta ainahan sitä blogia jollain on päivitettävä. Seuraavat päivät voivatkin olla kiukkuisen Miran tuskailuja. Jos siis ehtii, töitä lauantaihin asti, eli sunnuntaina on virallinen päivä jos aikoo ehtiä tuskailemaan.

Rakkaussäteilyä

Olen innostunut sieniin, marjoihin, yrtteihin, kasviksiin, hedelmiin.. Naminami tuoreeseen tavaraan vielä enemmänkin. Varsinkin Salossa vietetyn viikonlopun jälkeen into vain kasvoi. Pääni ja himoni päätti tehdä yhteistyön. Kerään, kasvatan ja teen itse. Harmi vain että pienellä budjetilla sitä on vaikea toteuttaa, mutta kuka sanoi että asiat pitäisi hoitaa yhdessä yössä? Ja tuskin taloyhtiöni olisi kovinkaan mielissään siitä jos parvekkeelleni ilmestyisi pieni perunamaa. JA kyllä se on aivan täysin mahdollista. Multaa vain parveke täyteen ja avot, hellou perunat. Viikonlopun jälkeen pakastintani täydensivätkin täydelliset mustikat, mieltäni harmitti kovasti sienien puuttuminen. En millään jaksaisi odottaa vielä paria viikkoa tai kuukautta kun ryntään Mamman kanssa sienimetsään. Melkein menin keräämään jo vanhempien luona olevasta metsästä sieniä ja tehdä niistä ruokaa. Mitä väliä ovatko ne syötäväksi kelpaavia, sieni kuin sieni eikö niin? Ehkä kumminkaan ei.. Isku harmitukseen tuli tietenkin parhaan ystäväni suunnalta. Rakastan Lauraa mutta olisi voinut sentään minulle antaa kaikki mökillä keräämänsä vadelmat, mansikat ja sienet. Mielestäni se kuvastaisi aivan täydellistä ystävyyttä. Mutta ei, neiti on sitten itsekäs. Iskusta huolimatta päivä Lauran kanssa eilen oli mitä ihanin. Teimmekö mitään oleellista? Emme. Se siinä parasta onkin. Välillä keskustelimme, välillä emme, kävimme kaupassa, olimme Lucaksen kanssa, nauroimme. Täydellinen parisuhde. Plus tiedän et Laura viihtyis mun kanssa asua paljon enemmän sillä mä siivoan. Siivoaminen on erittäin tärkeää Laura suhteessa. JA hah järjesteleekö Teemu muka Lucaksen ruokia, ei varmaankaan. Taas yks pojo mulle. Ei, kyllä Teemu on ihana. Se johtuu siitä säteilystä mihin se altistuu. Laura ja Lucas rakkaus säteilylle. Kuka tahansa olisi ihana siihen altistuessaan. Mut edelleen Laura on parhain, tärkein, ihanin, kaunein. Kunhan ei koske mun tonnikaloihin. Dixi, et animam levavi Olen puhunut ja huojentanut mieleni