Joskus tulee eteeni muistoja jotka voimme pukea päällemme. Nimittäin vaatteet joilla on tunne arvoa. Nelisen vuotta sitten ikävöin kamalasti siskoani joten pyysin häntä tuomaan minulle hupparin johon oli suihkuttanut hajuvettään. Huppari minulla on vieläkin, haju tosin siitä on haalistunut. Pyytäisinköhän seuraavaan ikävääni jonkun Brandonin vaatteen? Tai sitten aineen mitä Brandonin hiuksiin laitetaan, nuuh ja olisivat vieressäni.Viime aikoina olen tuntenut kamalaa ikävää ihmisiä kohtaan, vaikka he olisivat olleet vieressänikin. Eilen näin pitkästä aikaa Tuutikin ja tuntui kun siitä olisi ikuisuus kun viimeksi olisin nähnyt hänet ja hänen poikansa. Nyt en anna odottaa ikuisuudelta tuntuvaan hetkeen, vaan korkeintaan ensi viikkoon, jolloin näemme taas.
Eilinen päivämme meni tavalliseen tapaan. Itkimme, nauroimme, pohdimme sekä pälätimme turhasta. Aina tietenkin vuosien mittaan rutiinit muuttuvat, ja nytkin saimme uuden keskustelukaverin kahvipöytäämme. Nimittäin Tiuhtin. Tämän päivän jälkeen voikin sanoa kuulleeni asioita todellakin molemmilla korvilla, sillä Tiuhtin piti ilmoittaa asioita aina tietyn väliajoin (äitinsä päälle tietenkin, eihän äidin asiat ole yhtä tärkeitä?) samaan aikaan kun keskustelin Tuutikin kanssa.
Millainen mielikuvitus lapsella voikaan olla, mihin me aikuiset olemme kadottaneet sen? Hetkessä Tiuhti oli työtakki päällään töissä Hesburgerin autokaistalla, ja seuraavaksi olikin vaihtanut alaa Helsingin kaupungille (no tietenkin!) siivoojaksi joka imuroi vähä roskaista kaupunkia. Töiden lopuksi hän päätti hemmotella minua rualla, juuri minun makuuni hänen sanojensa mukaan, ja tehdä kanaa, riisiä ja minikasviksia ilman pippuria ja chiliä. Jälkiruaksi sainkin paahtoleipää joka oli muuntautunut vaniljajäätelöksi. Jäätelö tehtiin uunissa.
Ja hänen mielestään en voinut olla täynnä ruokaa. Hän sanoi korjaavansa sen rualla vaikka yritin kertoa ettei mahaani yksinkertaisesti mahdu enää. "Hiiren annos, ruoka parantaa"
Ei siis ihmekkään että tänään kietouduin vaatteeseen joka tuo Tuutikin lähelleni. Turkista ostaneeni siipihuppariin jonka kaksoiskappale roikkuu valkoisena hänenkin kaapissa.
Ystävien ikävöinti on ikävää. Tänään on sitten pupupäivä Camillan kanssa, poistetaan ikävää oikein kunnolla. Maailman paras viikko tulossa loppuun. Tällaisiä lisää kiitos.
