Valon vaikutus

Jos pitäisi listata ihanimmat asiat maailmassa, yksi niistä asioista olisi varmasti auringonvaloon herääminen. Auringon ensisäteet ovat kuin halaus pitkäaikaiselta ystävältä jota ei ole nähnyt pitkään aikaan. ”Huomenta rakas, en ole unohtanut sinua!”

Ihanuutta tietysti jatkaisi se, jos voisin rojahtaa sohvalle tai istua parvekkeella teekuppi kädessäni ja herätä rauhassa uuteen aamuun. Mutta aamuisin heti kun osoitan vähäisinpiäkään virkistymisen merkkejä, Rafi on heittäytynyt jo selälleen vatsani päälle vaatien aamurapsutuksia ja ulos lähtöä. Mutta viimepäivinä onkin ollut ihana jatkaa heräämistä pienellä aamulenkillä auringonvalon lämmittäessä kasvoja.

Ymmärrän hyvin niitä, jotka ovat ostaneet heräämisvalon talvipimeyden taltuttamiseen ja ylistävät niitä maasta taivaisiin. Ehkä minäkin ensi talvena? Tai sitten elän edelleen siinä toivossa että seuraavan talven voisin vain viettää sängyssä talviunilla.

Mutta lähestyvä kesä ja lisääntyvä lämpö ja valo on saanut minut heräämään aikaisemmin kuin talvella, ja on tosiaan ihana aloittaa aamu normaaliin aikoihin, eikä puolelta päivin. Enää ei tunnu että olisi kokoajan kiire jonnekkin, ja kaikki pitäisi ehtiä aikatauluttamaan. Koputetaan kuitenkin puuta varmuudeksi, ettei vain huomenna töihin lähtiessä jalassa ole vain yksi sukka ja hammasharja suussa kun juoksen kiireessä.

Minä siis vietän vappuni töissä ja siitä suoraan suunnataan koirien kanssa juhlistamaan ystäväni luo chihuvappua siman ja munkkien merkeissä kuten viimekin vuonna. Perinne? Ei haittaisi yhtään vaikka siitä sellainen tulisi.

Toivottavasti teilläkin on ihana vappu tiedossa. Onko teillä ylipäätään mitään perinteitä tai tapoja, aamubrunsseja, pukeutumista yms lähipiirissä? Olisi ihana kuulla miten muut viettävät tänä vuonna vappuaan!

Terapian (ja uuden koneen) tarpeessa

Voi pirhanan ja perhanan p*aska.

Sunnuntaina siis lähdin Salosta kotiin päin, laukku kirjoista painavana (kiitos suurkirppis), ja sitähän luulisi että hyvin menneen viikon jälkeen alkaisi myös toinen samanlainen. Mutta edelleenkin, elämä ei mene kuin elokuvissa, kirjoissa ja strömsössä.

Maanantain aloitin ihanasti heräämällä jo puoli kahdeksan auringonvaloon ja olin intoa täynnä päästä kirjoittamaan suurkirppiksen ostoksista, mutta into kaatui nopeasti, sillä ensimmäinen aamu aloitettiin tappelemalla kovalevyn kanssa –ja riita ei ole päättynyt vieläkään.

Siellä siis tosiaan on kaikki muistiinpanoni, kuvani –kaikkeni, ja nyt se on tehnyt tenän ainakin isomman koneen kanssa. Ja juuri siinä haluaisin hallita niitä asioita! Miniläppärissäkin kovalevy valittaa jostain ongelmasta joka pitäisi tarkistaa ja tarkistukseen menee miljoona vuotta. Voi hyvää päivää että hermot menee.

No sitten tiistaina, töissä odotti hullua hullumpaakin päivä jollaista en ole ennen nähnyt, sekoittiko pääsiäisen pyhät ihmiset vielä pahemmin kuin jouluna? Hyvin mahdollisesti. Töissä istuin siis kassalla kokopäivän, mikä on hyvin tavatonta meidän kaupassa, enkä ehtinyt edes juomaan. Asiakkaita tuli toisensa perään ja jonot luikertelivat hyllyjenkin välissä. Tämä voitti jopa maanantaina todistamani valintatalo hässäkän (4 tuntia ainoa kauppa auki, ihmisiltä loppu mämmi ja kerma, jonot kiersivät läpi kaupan) minkä vielä ymmärsin pyhästä johtuen, mutta arki, normaali arki ei ole koskaan pyhien jälkeen näyttänyt noin kaaottiselta. Kuulemma muissa kaupoissa aivan samanlainen meininki kuin meillä, ihmiset tuuppivat tönivät ja unohtivat käytöstavat. Ja hitaat ja kiireiset asiakkaat voisivat tulla eriaikoihin kauppaan, sillä ratkeaisi monesti monta ongelmaa.

No, tiistai meni siinä, väärinpäin kassalla istuen eli kipeää kättä kuormittaen. Keskiviikkona fiksuna tyttönä sitten rupesin aamutuimaan imuroimaan ja vielä fiksumpana tyttönä illalla töissä unohdin aivan kaiken ja lähdin nostelemaan painavia maitokuormia. Pam, käsihän siinä lopullisesti meni.

Lääkäri määräsi minulle sitten, omasta mielestäni ärsyttävintä hoitoa, lepoa loppuviikon. Minut hyvin tuntevat tietävät kuinka turhauttavaa tämä minulle on. Ei ehkä se lepääminen, vaan se että joudun vaivaamaan muita ja aiheuttamaan ehkä jopa harmia työpaikalle. Tai no, enpä nyt tiedä. Työkaveri ei saanut edes heitä sanottua kun olin selittänyt jo kuinka vuoroni paikataan. Kaikki siis hyvin eikä sen kummempia draamoja syntynyt. Ehkä.

Nyt sitten yritän nauttia näistä keväisistä ilmoista (ensimmäinen punkki löydetty Rafilta!) vain lepäilemällä ja olemalla. Onhan noita leffojakin digiboxille parit kertynyt.

Ja tiedättekö mikä auttaa parhaiten ärsytykseen? No ostoterapia tietysti! Kotiutin itselleni Toven juhlaa –muumimukin, tosin ilman silmälaseja, ja muumiperheeni sen kuin kasvaa. Ainoa terapiamuoto josta ikinä olen ollut valmis maksamaan, on kyllä mielestäni sitä terapiaa parhaimmillaan.

Reseptinä säännöllinen Salo

Näin herkän kun minun, ei pitäisi yrittääkkään aikatauluttaa liikaa arkeansa. Siitä varmaan se viimeaikainen väsymys ja ärtymys ovat johtuneetkin. Kun aamusta jo suunnittelee minuuttitarkan aikataulun päivän varalle, ei katastrofi pään sisällä ole kaukana. Ja kun korttitalo sortuu, niin sorrun minäkin.

Täällä Salossa on hyvä palauttaa mieleensä ja toimiinsa rutiinit ja rytmin. Aamulla suoraan nouseminen sängystä, eikä kyljen kääntäminen, auttaa saamaan päivän kunnolla käyntiin. Aamupala muuhun kuin puolenpäivän aikaan tuntuu omituiselta, mutta mielummin näin kun kilo porkkanoita puolen yön aikoihin.  Ja olen onnistunut olemaan jo kolme päivää karkkilakossa, tai ei lakossa niinkään, en vain ole ostanut saati syönyt. Olen huomannut jos jos kieltää itseltään jonkun täysin, sitä ratkeaa helpommin.

Katsotaan vaan miten paluu arkeen ensi viikolla loppujen lopuksi sujuukaan. Työrytmihän sekoittaa tietysti taas koko pakan. No, aina voi palata takaisin Mamman tykö kun arki hellittää.

Skippo tilanne 2-0

Takin kääntö

Ette ikinä arvaa missä minä olen, tittidii Salossa. Miten minä nyt yhtäkkiä tänne sittenkin päädyin? Eilinen päivä meni lepäillessä ja sarjoja katsellessa vanhempien luona, ja illalla olin sängyssä jo puoli kymmenen aikaan joten tänään aamulla heräilinkin jo puoli seitsemän aikoihin ja koska ilma näytti hyvältä, päätin aamupalan jälkeen napata tavarat ja lähteä sittenkin matkaan.

Tiellä ei juuri muuta liikennettä näkynyt ja olinkin ennen puoltapäivää perillä, ja innostus oli taas korkea (Mammalla että koirilla) kun saavuimme paikalle. Kaksi lenkkiä, päiväunet ja skippo voitto ovat jo takana, joten nyt onkin taas hetki aikaa television katselulle. Tai tässähän minä kirjoittelen ja odottelen Emmerdalea, Kauniit ja Rohkeat voivat minun puolestani mennä ohitse.

Joten sitä tänne tänään, huomenna olisi tori päivä ja säätiedotusten mukaan lämmintä luvassa. Ai että kesä tule jo!

Jaksaisiko jaksaa?

Alun perin suunnitelmien mukaan, olisin nyt matkalla Mammalle Saloon, mutta tässä istun kotona ja mietin lähteäkö vai ei. Taitaa kaatua nyt enemmänkin sinne puolelle etten lähtisi. Ei siitä etten haluaisi, mutta ehkä joskus olisi hyvä hetki ladata akkujansakin, varsinkin kun töissä on saanut juosta viimeaikoina normaalia enemmän. Eilen oltiin aivan loppu vuorovastaavan kanssa, että rojahdettiin istumaan heti kun päästiin. Koko päivä pystyssä tuntui kaikkialla, verensokerit taisi heitellä tutinoiden takia ja ai tämä väsymys – se jatkuu vieläkin!

Oi että jos nukkuisi vain koko pääsiäisen? Tai ainakin huomisen kun on luvattu huonompaa ilmaa. Mutta tässä mietitään jaksamista, jaksaako lähteä koirien kanssa ulos, jaksaisiko pestä hiukset vai jaksaisiko siirtyä vaikka olohuoneen ja sohvan uumeniin.

Niin kuin isikin sanoi, että ei matkaan tarvitse heti aamupäivästä lähteä. Katsoo miten jaksaa, ja kuitenkin koko perheen voimin siellä käydään kuitenkin sunnuntaina.

Aivotkaan ei jaksa toimia, kirjoittaminen takkuilee, ristikot eivät täyty, kirja pölyttyy yöpöydällä.. Laitan itseni nyt tiukasti lataukseen kunnes olen tulikuuma, mutta sitä ennen on vietävä koirat lenkille. Jos sitä jaksaisi vaikka sen jälkeen miettiä jaksamista lisää. 

Pysähdys ja tyhjennys

Työvuorojen hypätessä illasta aamuun ja toisinpäin, menee väkisinkin vuorokausi rytmi, ainakin itselläni, täysin sekaisin. Vielä kun lisätään päälle töiden jokapäiväisyys ja pysähtymisen mahdottomuus tuntuu kuin eläisi samaa päivää uudestaan ja uudestaan. Nukkuessakin palaa vain samaan päivään tai siitä mihin päivä jäi. Ja sitten lopulta kun koittaa vapaapäivä nukkuu reilusti yli puolenpäivän, ja tuntee siltikin väsymystä, on vain myönnettävä totuus. Sitä ollaan kipeänä, taas! Raivostuttavaa. Viime sairastelusta on kulunut vasta viikko! Ja taas sama tauti kaatoi minut, kuume!

Lääkäri höpisi jotain jälkitaudista, minä taas mietin päässäni että ei ei, ei nyt kun minulle luotetaan enemmän töissä ja saan tehdä vastuullisempia hommia.  

Torstaina vastasin koko kaupasta yksinäni monen summan kautta, ja yöllä jatkoin vielä unissani siitä. Piti vielä herätessä soittaa ja tarkistaa ettei uni ollut totta. Unessa siivoojat olivat jääneet lukkojen taakse ja liikkeen ovet avautuivat ja sulkeutuivat itsestään.

Nyt tosiaan taas kipeänä, eilen oli kuumetta tänään särkee vain kurkkua, ja inhottava niiskuttava nuha. Nuha voi tosin johtua myös siitepölyallergiasta, mistä muistuikin mieleeni että pitää käydä apteekissa hakemassa parit askit lääkettä. Voisinkohan tehdä nenävaihdon näin siitepölykauden ajaksi?

Hieman kyllä ärsyttää kun ulkona paistaa aurinko ja minä jaksan viedä koirat vain kulman taakse ja takaisin. Olisi edes lähistöllä joku puisto missä voisi vain istua ja antaa koirien pyöriä keskenään. Kohta teen aamulenkit niin, että lähden tunniksi tapiolan tai niittykummun koirapuistoon ihan vain istumaan että ainakin koirat saa tekemistä. Tosin Misa luultavammin vain istuisi minun vieressäni ja katsoisi minua kuin sanoen ”voidaanko me mennä jo kotiin ja sänkyyn?”

Onneksi on vanhemmat ja heidän takapihansa, siellä Rafi tykkää pyöriä (löysi yksi päivä hiiren raadonkin sieltä..) ja vieressä metsä johon voi mennä vain löntystelemään. Ei pelkoa pyöräilijöistä, autoista tai muista häiriötekijöistä.

Ja näin vielä lopuksi, ystävien ja perheenjäsenten ihanuus on myös se että itselläni käyttämättömät astiat ja tavarat pääsevät kiertoon ja saavat uuden kodin. Mammalle on mennyt valkoiset Teema –mukit ja äidille valkoiset Teema –kulhot, alkaessani kerätä harmaata väriä. Tuutikki otti isot lautaset ja kulhot mustaa Teemaa, sillä ne omassa käytössäni ne ovat aivan liian suuret. Siskolle meni nyt viikonloppuna mikro sekä leivänpaahdin, aiemmin on mennyt Iittalan HotCool –lasit. Ah ihanaa, kaapeissa on taas tilaa!