Sukaton kiire

Huomaa että en ole ehtinyt paljoa kotona viettämään aikaa (hereillä) tai että olen kiirehtinyt jokaiseen paikkaan, sillä kotona pyykkikorit pursuavat (mikä on täysin luonnotonta, vielä se pursuaminen rumasti, ei edes siististi ja lajitellusti!), unohtelen asioita kotiin tai töihin ja hävitän tavaroita. Nyt hävisi sitten yksi sukka. Tai en minä kai sitä ole voinut hävittää jos tiedän missä ja miten se on luotani poistunut. Tai siis ehkä tiedän, on epäilykseni että se olisi tippunut työpaikan pukuhuoneeseen sieltä pois kiiruhtaessani. Siis sukka oli muovipussissa, ei sentään jalastani onnistunut karkaamaan. Unohdin eilen katsoa olisiko sukkani puikkelehtinut jonnekin kaapin alle, mutta taas kiireessä unohdin.

Sukilla on varmaankin kamala elämä. Kuvitelkaa, niitä varten on vain yksi pari, ne ei voi koskaan repäistä ilman että niitä kritisoitaisiin. Aina on se yksi ja ainoa minkä kanssa on tultava toimeen. Entä jos toinen onkin repalainen ja rikki, tai haiseva ja homeinen? Sehän luonnollisesti määrittelee myös vastaparinsa arvon –turha, kaatopaikka tavaraa. Onneksi en ole sukka.

Anteeksi hyvä sukka mutta suuresti en sinua jää kaipaamaan, olit vain työsukka ja laatikossa piisaa muitakin.

Tänään taas kiirehditään töissä, mutta illalla aion täysin rauhoittua, sillä luokseni tulee hoitoon pieni 5kk chihuahua! Ystävä lähtee viettämään tyttärensä kanssa uuttavuotta turkuun, ja innostui kun tarjouduin ottamaan tämän pienen vauvan hoitoon siksi ajaksi. Kaksi muuta koiraa ystäväni ottaa kuitenkin mukaan matkalle.

Illalla siis taitaa olla tiedossa vain kirjan lukemista, ja ehkä pienien mustasukkaisuuskohtauksien taltuttamista. Voi olla nääs meidän Misa neidillä sana jos toinenkin pikkukaverin tuloon. Noh, sopu sijaa antaa ja lahjonta myös.

Kolmekymmentäpäivää kuvina -Day2

A photo of yourself a year ago – Kuva sinusta vuosi sitten

Kokohaasteen lista ja aloitus. 

Asiakaspalaute

Hyvät asiakkaat, tiedän teillä olevan sana jos toinenkin lähikauppaanne tai muuhun kauppaan ja sen toimintatapoihin. Tullessanne kauppaan luotte nopean vilkaisun juuri nähtävillä olevaan hedelmä ja vihannes osastoon ja päätätte mielessänne, ettemme huolehdi juurikaan sen esillepanosta. Kierrellessänne muualla ja löytämättä tuotetta kiroatte mielessänne kun myyjää ei näy ja päätätte tulla kassalle kesken ruuhkan ihan vain nopeasti kysymään missä kyseinen tuote on. Kassalta kestää hieman vastata kysymykseenne kun on palveltava vielä edellinenkin asia. Kiroatte kuinka aikaa kuluu ja lopulta saatte teidän mielestänne monimutkaiset ohjeet. Hylly nro x siinä sen ja sen vieressä. Teitä ottaa jo päähän ja kovasti sillä teillä on kiire ja olitte toivonut vain pikaista kauppareissua mutta syytätte kauppaa sillä asiat eivät ole siellä missä kuuluisivat tai ovat loppuneet. Tuskastuitte jo kerran kun suosikkijuustonne oli päädytty poistamaan valikoimasta. Miksi aina se minun lempituotteeni poistetaan, luulisi että ihmiset ostavat sitä, minä ainakin ostaisin!

Lopulta saavutte kassalle jossa jonot yltävät hyllyrivien lomaan. Teidän tekisi mieli tokaista eikö niitä kassoja ole lisää, mutta ystävällisesti edessänne oleva mies päättää huutaa kassalle samasta asiasta. Kassa tokaisee jotain tauoista ja miehityksen puutteesta. No pakkoko niille tauoille on mennä juuri ruuhkan aikaan, ja luulisi nyt kaupan konsernin (Kesko, Hok-Elanto yms) olevan varaa palkata yksi ylimääräinen aivan vaikka vain pariksi ruuhkatunniksi kauppaan.

Te vaaditte välillä meiltä hyvin paljon, ellei jopa mahdottoman paljon. Meidän pitäisi tietää jokaisen tuotteen hinta suoralta kädeltä, tietää jokaisen helmiohran ym tuotteen sijainti, olla nopea kassalla mutta samalla ystävällinen. Samalla meidän pitäisi toimia lapsenvahtina teidän lapsellenne, mutta olla komentamatta heitä kun he käyttävät kaupan kalusteita kiipeilytelineinä, leikkivät sirukortin lukijalla, repivät lehtiä auki tai ahtaavat suuhunsa sitä mitä ehtivät käsiinsä saada. Onhan sitä lapsen annettava syödä jos hänellä nälkä kerran on. Tuskin kassa sitä harmittelee jos saa käsiinsä tahmaisen jäätelöpaperin.

Minä en teiltä paljon vaadi, mutta joskus toivoisin hyvinkin paljon teidän käyttävän järkeä.

Näin alustavasti haluan vain sanoa että;

- muovipussit voi ottaa heti, ei tarvitse tunkea kassaneidin nenään ilmoittaakseen että ottaa ja haluaa sen heti.

- tavarat voi laittaa lähelle, vaikka siinä olisikin toinen vuorossa ennen. Sitä varten ovat välikapulat. Ja tiiviillä asettelulla myös takana tulevan on mahdollista laittaa omat ostoksensa hihnalle jolloin asiointi nopeutuu.

- kuitin ottaminen, sitä ei tarvitse katsoa halveksivasti puoliminuuttia ja sanoa ettei halua sitä, jolloin kassan on noukittava se sieltä kolikoiden yms alta. Ja jos sen ottaakin käteen, niin kassan päädyssä on roskis johon sen voi halutessaan laittaa, sitä ei tarvitse jättää kassahihnalle ylimääräiseksi roskaksi.

Sydney J. Harris käveli eräänä iltana kadulla ystävänsä kanssa, joka pysähtyi ostamaan sanomalehden. Lehdenmyyjäpoika oli juro ja epäkohtelias antaessaan rahasta takaisin. Harrisin ystävä katsoi poikaa suoraan silmiin ja hyvästeli tätä lämpimän ystävällisesti lähtiessään jatkamaan matkaa.

"Olipa hapan kaveri", Harris huomautti. "Hän nyt on samanlainen joka päivä", ystävä sanoi hartioitaan kohauttaen. "Miten sinä viitsit olla aina niin ystävällinen hänelle?" Harris ihmetteli. "Miksi en olisi?" ystävä kysyi. "Miksi antaisin hänen päättää käytöksestäni?"

-Alan Loy McGinnis [Positiivarit 21.11.2012]

Kolmekymmentäpäivää kuvina

Ensin huomasin tämän Heliltä, sitten vielä Camipupukin päätti aloittaa tämän tekemisen, joten nyt minäkin. Siis enhän minä muuten mutta kun muutkin..

Päivittäin ei ole kuitenkaan tarkoitukseni julkaista kuvia, joten ripottelen niitä sinne tänne, osa tipahtaa luonnollisesti ensi vuoden puolelle. Voi taukki olisihan ne muutenkin sinne asti menneet..

Listassa on myös osa kouluun liittyvä kuva, joten vaihdan sen suosiolla työ-sanan alle, ellen nyt jostain syystä satu repäisemään itseäni koulunimen alle. Tai sitten menen hihhuloimaan päiväksi johonkin kouluun vain ottamaan kuvia, ylä-aste ikäisestähän sitä vielä menisikin.

30 day picture challenge – 30 päivän kuvahaaste

1. Your facebook profile photo – Facebookin profiilikuvasi

2. A photo of yourself a year ago – Kuva sinusta vuosisitten

3.A photo that makes you happy – Kuva joka saa sinut iloiseksi

4. A photo of the last place you went on holiday –Kuva viimeisestä lomapaikastasi

5. A photo of you – Kuva sinusta

6.A photo that makes you laugh – Kuva joka saa sinut nauramaan

7.A photo of someone you love – Kuva jostakin jota rakastat

8. A photo of your favourite band/musician – Kuva lempibändistäsi/artistista

9. A photo of your family – Kuva perheestäsi

10. A photo of you as a baby – Kuva itsestäsi lapsena

11.A photo of your favourite film(s) – Kuva lempielokuvastasi/elokuvistasi

12. A photo of you – Kuva sinusta

13.A photo of your best friend(s) – Kuva parhaasta ystävästä/ystävistä

14. A photo of one of your favourite family members –Kuva yhdestä lempi perheenjäsenetäsi

15.A photo of you and someone you love – Kuva sinusta ja jostakin ketä rakastat

16. A photo of you at the last party you went to –Kuva viime juhlista joissa kävit

17.A drunk photo of you – Humalainen kuva sinusta

18.A photo of one of your classes – Kuva yhdestä koulutunnistasi

19. A photo of you on a school trip – Kuva koulureissulta

20.A photo of something you enjoy doing – Kuva jostakin jonka tekemisestä pidät

21. A photo of you standing up – Kuva sinusta seisomassa

22. A photo of your town – Kuva kaupungistasi

23. A photo of your friend as a baby – Kuva ystävästäsi lapsena

24. A photo of you that your hair looks nice in – Kuva jossa hiuksesi näyttävät hyvältä

25. A photo of a night you loved – Kuva yöstä jota rakastit

26. A photo of your favourite weekend – Kuva lempiviikonlopustasi

27. A photo of last summer – Kuva viime kesästä

28. A photo of what you ate today – Kuva siitä mitä söit tänään

29. A photo of someone you find attractive – Kuva jostakin jota pidät hyvännäköisenä

30. A photo of you when you were happy – Kuva kun olit onnellinen

--

Aloitetaan siis ensimmäisellä:

1. Your facebook profile photo – Facebookin profiilikuvasi

Tonttupartion painajainen

Olen varmaan kamalin lahjojen saamisessa, ei mulle vaikea ole ostaa tai antaa lahjaa –kunhan pysyy suunnitelmassa ja listassa. Joulu kun alkoi, ihmiset kysyivät mitä tahtoisin ja laadin listan mitä tarvitsen tai olin itse ajatellut hankkia. Suunnitelma siis oli helppo, listasin puuttuvat Muumi –mukit ja kulhot, Teema –astiat ja eniten kaikista sanoin tarvitsevani rahaa, eli lahjakorttien luulisi olevan helppo ratkaisu siihen. Joten olihan minullakin siis lahjojen saannissa odotuksia, ja ehkä jo jonkin näköisiä varmoja mielikuvia olin itselleni maalaillut. Odotin muumimuki vuorta ja lahjakortteja. Ja paria kirjaa mitä olin listannut myös.

Ikinä ei pitäisi odottaa mitään, luulisi oppineen jo monen ikävuoden jälkeen, että siitä seuraa vain pettymyksiä.

Voi luoja että olen kamala, mutta siltä minusta tuntui eilen toisinaan.

Ei siinä, etten olisi saanut myös yllätyksellisiä asioita joihin olin tyytyväinen (kuten vaaleanpunainen jäätelökone, Haisuli jätskikestit tiedossa!), tai etten olisi saanut niitä mitä oli listallani, mutta no, niiden parin viereen mahtui liuta niitä joiden avaamisen jälkeen ajatuksissani olivat vain sanat; ei taas ja miksi?

Tämä on yksi lisäsyy miksi voisin jättää vain joulun viettämisen välistä. Ei sen oman pettymykseni vuoksi, vaan sen kun lahja sylissäni ajattelen kuinka lahjan antaja on ollut aivan innoissaan lahjasta ja loukkaantuisi jos kuulisi ajatukseni. Mikseivät vain ihmiset ymmärrä selkeää lausetta; Älä hanki minulle mitään!

Sain mm:

OBH Nordican vaaleanpunaisen jäätelökoneen

Taikametsä –muumimukin

Sosuli ja Hosuli –muumimukit, jotka jo omistin ja annoin eteenpäin siskolleni. (Voi Mamma mikset noudattanut sitä listaa tai kysynyt apua?)

Sosuli –muumikulhon.

Beethowenin joulu –elokuvan, jonka luovutin suosiolla Tikrun lahjakasaan. (Voi miksi Mamma, miksi?!)

Leikkuulautoja, kun jotain on ostettava ja annettava annetaan sitten jotain vain? Olen tyytyväinen tosin siihen että en siskoni tapaan saanut sian muotoista leikkuulautaa, koska saimme sellaiset jo viimevuonna ja senkin olen salakuljettanut vanhemmilleni. (Voi Mamma, voi Mamma. )

Valkoiset villasukat

Pokkarina Kate Jacobs – Lohturuokaa

Harmaa villaponco, kun oppisi käyttämään ensin niitä muita joita kaapissa ennestään jo on.

Iittalan teemamuki joulukuusenkoristeet, viritin ne keittiön maustehyllyyn ja ne ovatkin aika kivat vaikka ensimmäinen reaktioni olikin harmitus

Mutta nyt on yksi joulu ohitse odotuksineen, pettymyksineen ja harmituksineen. Vuosi aikaa seuraavaan, mutta voiko jo valmiiksi sanoa kiitos ja ei kiitos, jätän välistä?

Joulurauhaa

Hyvää joulua kaikille!

Viimeinen työvuoro edessä, sitten vois yrittää hengähtää ja käydä nukkumaan. Ja syödä sen aamupalan.

Töitä paiskittu siis kaikki nämä joulua edeltävät päivät, milloin on ollut niin kiire ettei ole ehtinyt hengittämään ja toisinaan kauppa on ollut niin hiljainen että on voinut Hiparin kanssa vetää joulupolkkaa käytävillä.. Ehdittiin me tutkia palvelutiskikin läpi ja käydä ankaraa laaduntarkkailua muiden kanssa.

Mutta välipäivät olisi tarkoitus yrittää pysyä paikallaan, joten yritän kirjoitella enemmän kuulumisia!

Nyt siis viimeinen rutistus kuten sitä sanotaan ja töihin.

Toistan itseäni mutta: Hyvää joulua!

Vilukissan karvat

Tämä talvi on tullut minulle kylmempänä kuin normaalisti, tai sitten imin itseeni liiaksi kesän lämpöä. Olen kokoajan jäässä. Töissä lauantain melkein itkin kun ensin pärjäsin vain t-paidalla ja parin tunnin päästä minun oli haettava villasukat, fleecetakki ja työtakki. Silti tärisin ja välttelin kylmiä välikköjä. Joten kaikki ylimääräinen lämmittävä on vain tuntunut entistä mukavammalta ja olenkin ollut kiitollinen jokaisesta lämmön tunteesta.

Aamuisin se on kamalinta. Nousta peiton alta ja kohdata lattia, joka tuntuu niin kylmältä että on hypittävä. Kunnes tajusin että sain siskoltani viime jouluna karvaiset, sisällä käytettävät tossut. Ajattelin aluksi etten osaisi käyttää niitä, mutta nyt pari päivää sitten astuin niiden sisään varpaideni vaatiessa lämmikettä ja rakastuin. Kuljen ne jalassani kokoajan sisällä, ja jos ne mahtuisivat, pitäisin varmaan niitä ulkonakin kenkien sisällä, tai vielä parempi, kulkisin vain niissä.

Ja olenkohan koskaan vielä kertonut talvitakistani, ja kuinka ihana se onkaan. Se on ensimmäinen talvitakki jossa minulla ei tule kylmä. Ja se on melko ihmeellistä. Kaukana tosin on vielä sekään että minulle tulisi kuuma jossain takissa, kuten Camipupullani mutta tämän takin ansiosta olen jo lähempänä sitä.

Miksei tällaisia takkeja ollut kun värjöttelin 5vuotiaana tarhan pihalla aivan jäässä ja itkukurkussa. ”Liiku vähän niin tulee lämmin” sanottiin, mutta ei se minua auttanut vaikka kuinka yritin. Edelleen olivat varpaani tunnottomat mutta samalla niihin koski niin paljon että olisin tahtonut kuolla. Tosin eihän takki siihen itsessään olisi auttanut, minkäs vilukissa karvoilleen ja huonolle lämmölleen mahtaa?

Mutta siis tämä takki eksyi ostoskoriini viime vuonna Nelly.comin sivuilta, vieläpä alekorista. Myöhemmin tajusin takin olevan sama mitä hehkutettiin samana vuonna jok’ikisen muotibloggaajan sivuilla. Tämä oli Tove Parkas, mistäs lie nimensäkään saanut sillä takissa sitä ei missään lue. Jeane Blush on siis tämä takin merkki. Lämmin, ihana ja täynnä taskuja (jotka on jo organisoitu).

Aika söpöksi sen vielä tekee se, että Misalla on myös musta karvahupullinen toppatakki. Koira kuin emäntänsä vai miten se menikään?

Vielä jos töissä saisi sitä pitää niin ah. Työskentely tosin voisi olla hieman hankalaa, mutta olisipahan lämmin. Kun kerta uuniinkaan ei saa mennä.

Pakoni loppuun juostu on

Minä oikeasti yritän, yritin ja tulen yrittämäänkin (onko vielä joku muoto mitä en muistanut) kirjoitella enemmän. Verrattuna viime vuotuisiin kirjoituksiini ne ovat jääneet vähäisiksi ja merkityksettömiksi. Onpas vaikea sana. Tahtoisin niin paljon kirjoitella hauskasti ja lennokkaasti, ajatuksia herättävänä ja mielenkiintoisena ihmisenä. Mutta en ole, minä vain toistan sitä samaa litanjaa, töitä töitä töitä töitä. Nyt olin vapaalla melkein viikon enkä siltikään saanut mitään tehtyä tai kirjoitettua. Juoksin vapaapäivänikin ties missä ja ties miten kiireessä. Miksi sitä kiirehtii silloinkin kun vain istuu paikoillaan? Ajatukset juoksevat jo jossain muualla, jossain mitä pitäisi tehdä tai on tultava tekemään. Koskaan ei osaa olla täysin paikoillaan, joko on jalan heiluttava tai kynsiä revittävä.

Ainakin minä olen aloittanut olohuoneen uudelleen järjestämistä. Ja sainhan minä keittiönkin imuroitua. Onhan se roikkunut listalla jo pari viikkoa. Suihkuunkin kävin tutustumassa pitkästä aikaa, sinne lämpimään vain aina tekisi mieli jäädä koko päiväksi. Ja (halleluujaa) sain nypittyä kulmakarvanikin. Taas ne ovat millinohuiset mutta eivätpä ainakaan rehoita kuin kyntämätön pelto.

Näin viime yönä unta että lahjoitin HARIBO-joulukalenterini pois ja unessa ainoa huoleni oli, että miten saisin enää kuvattua (turhaakin turhempia) kuvia päivittäisistä luukuista ja niiden antimista Instagramiin. Johon jo eilen kyllä meni hermo. Tuli lelu jonka kai jotenkin saa kasattua neliöksi –ei onnistunut. Aivan liikaa aivotoimintaa suoraan aamusta ei toiminut minulla. Yritin tänään uudestaan ja melkein sain siitä neliön. Tuossa se seisoo edelleenkin odottaen varmaan huomista. Jos se onnistuisikin paremmin siinä neljän aikaan aamusta, vien sen vielä mukanani töihin. Hyvät asiakkaat jos huomenna patonkinne ovat hieman kärähtäneitä ja croisantit mustuneita, unohdin ne luultavammin vain uuniin leikkiessäni lelulla. Lapsihan oli terve kun se leikkii?

Terveydestä sairauteen tai mihin suuntaan tahansa, minun on pakko jakaa tämä kappale kanssanne. Kuuntelin tämän eilen vahingossa ja lopulta se soi vain repeatilla. Jos en oli ollut lähdössä vanhemmilleni olisin sytyttänyt kynttilät ja istunut olohuoneen nurkkaan ja jatkanut repeatin kuuntelemista.

Tänään on kuitenkin mentävä töihin, joten on jätettävä kynttilät ja nurkka odottamaan myöhempää hetkeä.

Mutta, kuunnelkaa sanat ajatuksella.

Hyi yök en syö – avaus

Syömisvammailua tai ei, olen mielestäni aina ollut kovin nirso tai valikoiva sen suhteen mitä syön. Joko pitää olla aina samaa tai ainakin sitä muistuttavaa ja uuden yrittäminen oli kuin tikulla silmään. Pienenä olimme usein hoidossa naapurissa, ja hän teki aina suklaapuuroa meille. Itkien vihasin jokaista lusikallista. Anteeksi nyt vain naapurin Riitta mutta se oli kammottavaa. Valkosipuliakin vihasin ja sipulia, kunnes aloin seurustelemaan sellaisen kanssa joka taas rakasti niitä.

Ainakin olen ollut lapsena nirso verrattavissa kaksoissiskooni sekä myöhemmin molempien siskojeni poikiin. Esimerkiksi uutena vuotena söinköhän minä vain nakkeja kun siskoni vieressä veteli katkarapuja. Kavereiden synttäreillä inhosin kun cocktail tikuissa oli juustoa mukana. Jouluna minuun sai alas vain limppua ja kinkkua. Kaikki muu (varsinkin graavi- sekä kylmäsavulohet, joita siskoni söi) oli hyiyökensyö – tavaraa. Jo siis varhaisessa vaiheessa elämääni opin nyrpistämään nenääni oikean lausahduksen kera kaikelle minua ällöttävälle ruoalle.

Nykyään syömistottumuksien ja iän muuttuessa hyiyökosasto on kutistunut että kasvanut tasaisesti. Listalle on tullut uusia, samalla poistellen vanhoja. Joskus sinne hypähtää takaisin joku yhtä nopeasti kuin se yritti sieltä livistääkään. 

Nykyään tämä hyi-yök-en-syö lausahdus on kovin kuultu minun ja Camipupuni suusta. Ensimmäinen kerta taisi olla kun katselimme työpaikkamme valmisruoka tiskiä näin joulun alla. Siis pateet? Kuka niitä ylipäätään syö? Tai muutenkin hyytelöt ja muut sen suuntaiset. Lihahyytelöön en ole varmaan koskaan uskaltanut koskeakaan, ja muistan kuinka sain kokonaisen ruokapöydän räkättämään Lapinlahdessa kun laitoin hyytelöni hyllymään. Ymmärrän nyt mitä tarkoitetaan kun sanotaan joulupukin mahan hyllyvän kuin hyytelö.

Mitä muuta tähän kategoriaan kuuluu. No kaikki limaiset, varsinkin limaiset karkit. Entinen poikaystäväni valitsi aina makuunista pussiinsa juuri niitä käärmeitä yms jotka näyttivät uiman omassa limassaan. Silloin en halunnut koskeakaan hänen karkkeihinsa. Kummallista kyllä, näin karkkihiirenä, on joitain sellaistakin mitä en siedä.

Sitten mauste/suola/herkkukurkku. Siis hyi yök en syö. Kuka ikinä päättikään työntää kurkun etikkaliemeen ei voinut ajatella tarpeeksi pitkälle.

Kaikki haisevat juustot. Jouluisin on vaikeaa istua pöydässä kun ympärillä melkein jokaiselta löytyy jotain aromaattista maitotuotetta lautaseltaan.

Piimä. Minä yritin, siis oikeasti yritin maistaa sitä ollessani toisella luokalla. Oksennushan siitä tuli.

Popcorni ja riisikakut, miten kukaan voi pitää kuivaa ja narskuvaa tuotetta herkullisena? 

Ja narskuvasta puheen ollen, leipäjuusto tai kuten osuvasti entinen poikaystäväni sitä kutsui narskujuusto. Hän tosin sanoi sen hyvällä tavalla, minä en vain koskaan ole ymmärtänyt mitä ihanaa on asiassa joka narskuu suussa.

Muutkin kumiset juustot, feta- ja vuohenjuustot. Jälkimmäinen on vielä haisevaa. Haiseva ja kumimainen yhdessä on jo valmiiksi käsittämätön yhdistelmä.

Pähkinät ja mantelit. Kuivia mauttomia papanoita.

Oliivit, limaisia ja löllöjä.

Juustonaksut, tarvitseeko erikseen mainita niiden hajua?

Nämä näin ainakin mainitakseni.

Listalla oli ennen sienet ja kesäkurpitsa, mutta nykyään en saa niistä kyllikseni. On se kumma kuinka makuaisti ja –mieltymykset voivat muuttua, ties vaikka vanhainkodissa suurinta herkkuani ovat riisikakut juustojen ja maustekurkkujen kera.