Opiskelun harjoittelua ummikolle

Sellaiselle kuin minä, joka on astellut vain ammattikoulun käytäviä, lukiossa oppiminen voi olla pienoinen shokki. Ja varsinkin aikuislukio jossa tahti on kiivaampi sillä lukiolaisilla on monta kurssia samaa ainetta kolmen vuoden ajan, aikuislukiolaisilla sama aineoppimäärä käydään viidessä kurssissa, joiden pitäisi valmentaa ylioppilaskokeisiin. Onneksi minä en sentään niihin ole tähtäämässä, koska minun opiskelulla ja keskittymishäiriöllä se vaatii täyden keskittymisen ja siinä ei pahemmin muuta elämää saisi olla.

Nyt ymmärrän paremmin lukiolaisia ja pääsykokeisiin lukijoita kuinka paljon siinä on töitä ja vielä kaikki muu elämä pitäisi hoitaa samalla. Onnea on niillä joiden ei tarvitse käydä töissä tai he jotka voivat sulkea muun maailman ulkopuolelleen. Sitä minäkin välillä toivoisin, olisi vain yksi asia mihin keskittyisin ja antaisin täyden panokseni.  

Mutta olen kuitenkin tyytyväinen että (Haisulin tuuppaamana) menin opiskelemaan aikuislukioon, sillä se antaa minulle haasteita ja panostaa minua pitämään kiinni aikatauluista, joilla on tapana minun tilanteessani hieman lipsua..

Eilinen äidinkielentunti oli mielenkiintoinen, opettajana toimii ihminen joka pitää keskustelun tärkeyttä kovassa arvossa, ja enemmänkin keskustellaan erilaisista aiheista kuin käsitellään edessä olevaa pilkku monistetta. Jotenkin minä pidän siitä, tai siis keskustelusta vaikka kyllä minä tahtoisin myös sitä pilkun kertaamista ja kysymyksiä mikä on sivulause ja päälause, ja mikä on rinnasteinen sivulause.

Ensimmäinen pakollinen tehtävä onkin kirjoittaa blogikirjoitus lukemastaan kirjasta, mikä aiheutti keskustelua miten blogi määritellään ja mikä on sopiva merkkipituus (n.250 sanaa) ja miten se tulevissa ylioppilaskirjoituksissa katsottaisiin koska sanamäärä on esseissä 400 – 600 sanaa, mikä mielestäni on aika paljon, sillä journalismiopinnoissa opin tiivistämään, tiivistämään ja tiivistämään pitkiä tekstejäni lyhyemmiksi.

Tosin nyt kun katsoin kirjaisin määrääni, ei se ehkä olekaan niin paljon. Aika äkkiä sitä saa kuitenkin kirjoitettua ties mitä lätinää ja onhan se hyvä että osaa myös tiivistää tekstejä tarvittaessa.

Nyt vastaaminen pariin sähköpostiin ja uppoutuminen pääsykoemateriaaliin, ennen kuin on lähdettävä käsikirurgille ja ruotsin tunnille.

ps. Ihana huomata että teitä lukijoita on siellä vielä!

Voisin käydä välillä maan pinnalla keräämässä ruokaa ja paperia –sillä eihän elämiseen kai muuta tarvita? Voisin kirjoittaa tarinoita, voisin piiloutua ja rakentaa oman maailmani sen sijaan, että yritän muuttaa todellista maailmaa tai elää siinä. [Ally Condie – Perillä]

Johdanto

 Johdanto määrittelee alun, kertoo sen mitä on välissä ja selvittää sen mikä on päätöksenä. Johdanto on kuin esipuhe, se haluaa antaa vastauksen kysymykseen miksi pitäisi kääntää sivua kerta toisensa jälkeen, miksi pitäisi skrollata ruutua vielä alaspäin.

Mutta tämähän ei ole kumpikaan niistä, sillä eihän tämä ole aloitus mistään, pikemminkin väliajan jälkeinen näytös. Väliajan joka on kestänyt liian pitkään että katsomossa on käynyt jo katoa, koska osa kuvitteli että siinä oli esitys, jatkoa ei seuraa. Mutta nyt on taas nostettava esirippu ja kohdattava lavalle lentävät ruusut ja omenat, kuultava aplodit ja buuaukset.

Tuliko jo selväksi että olen jaarittelija? Ja kielikuvailija?

Mitä muuta minä olen? Olen kolmenkympin kriisiä poteva teini-ikäisen näköinen ihminen, joka kävelee enemmänkin sateisia polkuja kuin tanssahtelee sateenkaarella. Yksisarviset ovat harvinaisia tässä tarinassa, krokotiilien kita on todennäköisempi olento joita kohtaamme.

Minua ei ole tehty vaaleanpunaisista vanupalloista joita voisi kuvata päivittäin, meikeistä, hajusteista eikä superfoodie kulhoista. Joten odotettavissa on kielikuvia tunteista, arvosteluja kaiken maailman asioista, kertomuksia asioista jotka minut sytyttävät. Liekin saa leimahtamaan ennen kaikkea kolme -puolueettomasti sanoen - maailman ihaninta ja suloisinta chihuahuaa, kirjat, valokuvaus (jota pitäisi harrastaa enemmän), astiat etenkin iittala, muumit ja opiskelu. Voiko niin sanoa? Enhän minä ole kuin vasta iltalukiossa ja luen pääsykokeisiin, mutta se että opin uutta ja nautin siitä niin paljon että kaivan ruotsinkirjat esiin vapaa-ajallakin, kertoo myös päättäväisyydestäni. Tai no leikitään että sitä on edes hitusen..

Tästä siis tarina alkaa.