Masentunut mussukka

Taloudessani asuu nainen jolla taitaa olla se aika kuusta. Tai vuodesta. Ei suostu katsomaan ruokakuppiin päinkään ja vain makoilee masentuneena lattialla. Tuollakin se nyt makaa ulko-oven edessä, vahtien etten vain lähde minnekään. Varmaan vielä mutisee itsekseen harmistuneena. Ja taas se aikoo jättää mut yksin vaan että se pääsis käymään kaupassa, vaan että se pääsis syömään, kuinka itsekästä.  

Lasinsirpaleita

Vihdoinkin aurinko on tullut takaisin. Jo alkuviikosta luin säätiedotuksia ja odotin viikonloppua sillä ilman luvattiin parantuvan. Odotan vieläkin innoissani alkuviikkoa sillä lämpötilan pitäisi vieläkin nousta! Minä niin nautin lämpimistä ilmoista ja vain (vielä kerran todetakseni) nautin kun vaatekaapista ei tarvitse noukkia sukkahousuja ja villapaitoja. Ja saan tepastella paljain varpain ulkosalla. Vastaan tulijoilta kyllä olen aamulenkeillä saanut kummaksuneita katseita jalkoihini. Mutta kulkeehan Misakin ympäri vuoden (tai no paukkupakkasillahan se ei kävele ollenkaan..) paljain anturoin joten miksen minäkin vilauttelisi anturoitani silloin tällöin. Kyllähän se kirpaisee kun viileä aamukaste koskettaa paljasta ihoa, mutta samalla se raikastaa. Voin nostaa katseeni kohti aamuaurinkoa ja toivottaa sille hyvää huomenta.

Eilen kesän jatkumisen kunniaksi, lähdimme haisulin kanssa elmeri –jahtiin ja leikkimään samalla turisteja. Lupasimme toisillemme kyllä toteuttaa turistikierroksenkin paremmin ja kiertelemme kaikki turistikohteet. Joskushan se on Helsingin kaupunkiinkin tutustuttava. Niillä silmillä miten muut meidät näkevät, tai oppaat haluavat kaupungin näyttävän.

::Koira longchampin laukussa vai laukku longchampin koirassa?::

Parin tunnin päästä tapasimme myös tarhaystävämme ja siirryimme hietsuun. Ensimmäinen kerta sielläkin tänä vuonna. Tytöt kävivät vilvoittelemassa itseään vedessä, mutta minä itse jäin istumaan rannalle. Veteen meno olisi vaatinut vieläkin lämpimämmän ilmaston, sellaisen kuin turkissa. Ah sitä lämpöä.

Rannan jälkeen kävimme vielä haisulin kanssa syömässä, missäpä muualla kuin Cafe Picnikissä. Kampin Cafe Picnik (siis se 2kerroksessa sijaitseva) on kyllä minun suosikkini picnikien maailmassa, rauhallinen ympäristö ja mukava henkilökunta (paitsi se joka ohjeisti haisulia bagel -sanan  lausumisessa). Tämä nykyinen kerta vain oli epämukava siinä mielessä että annoksestani löytyi lasinsiru. Kävin varoittamassa myyjiä ja korvaukseksi sain lahjakortin. Tapaus ei kuitenkaan pelästyttänyt minua niin pahasti etten asioisi siellä uudestaankin. Siellä on vain niin mukavaa istuskella ja samalla katsella ohikulkevia ihmisiä (ja yrittää bongata tuttuja).

Elmeri -jahdissa

Minulla on (omituinenkin) tapa kerätä kaikkea mahdollista mitä irti lähtee. Oli se sitten ravintolassa maustepussit tai ilmaiset kynät markkinoilla, minä olen napannut ne laukkuuni. En edes tiedä mitä niillä teen mutta jostain syystä kaikki ilmainen on napattava mukaan.

Kaupassa, jos tarjolla on maistiaisia, minä olen ensimmäisenä tiskillä ennen kuin kun kukaan muu edes on huomannut sen olemassa oloakaan. ”Harmi” vain että niistä yleensä löytyy kaikkea mitä allerginen (ja nirso) ihminen ei voi koskeakaan. Allergiarasismia. Tosin mitäpä siitä valittamaan, itse olen nirsoiluni valinnut.

Ja sitten ovat vielä nämä keräilyt ja kylkiäiset. (Niin kuin moni osasi jo arvata Paperiparatiisi –postauksen perusteella.) Olen tilannut suurimmat osat lehdistänikin vain kylkiäisten perusteella, ja keskittänyt ostokseni sinne mistä saan leimoja kortteihin.

Minulla on picnic-passi, subwayn kortti, kesän valiojäätelö kortti, suomalaisen kirjakaupan pokkaripassi jne. Siskoni tunki käteeni vielä Ison Omenanleimakortin jolla saa leiman jokaisesta yli 15e ostoksesta mistä tahansa liikkeestä. On muistettava kiikuttaa vain kuitit ja kortti infotiskille. Kiitokseksi saa ilmaisen frozen yogutin uudesta YO! –yogurttibaarista. (Tai joku muu saa sen minun kustannuksellani, allergiarasismia näet tämäkin.)

Harvoin sitä tulee tuhlattua tosin noin ”paljon” Omenan liikkeissä, apteekkia lukuun ottamatta. Mutta apteekkejakin vaihtelen usein, sillä onhan se noloa mennä jokaisena kertana suoraan vatsalääke osastolle. Siinä sitten kassalla kun on ostokset leväytetty, on vain toivottava (joka on turha) ettei kassaneiti katsoisi kovin tarkkaan ostoksia. Ja ettei sieltä tulisi sitä kiinnostunutta katsetta ”jaa että ummetusta! jaa-a ja vielä kaasuongelmiakin!”. On vain muistettava hymyillä ja kiitettävä. Aivan kuin olisit ollut ostamassa vitamiineja.

Nyt katosi kyllä aihe kuin multa kukkaruukusta. Meni suoranaiseksi p*jauhannaksi. Niistä leimakorteistahan tässä oli kyse.

Niin tosiaan nyt ihanan Kayn vinkkaamana minäkin kävin hakemassa Ingmanjäätelöpassin. (Elmeri on saatava kotiin!) Tulee vain hiukka kiire kuten haisulini huomauttikin, aikaa on vain 31.7 asti ja minulta puuttuu vielä 9 leimaa. Sotasuunnitelmani oli että sunnuntaina Salossa vieraillessamme, raahaisin sukuni torille jäätelölle. Joku saisi vielä ottaa yhden ylimääräisenkin. No se vesittyi nyt siihen ettemme lopulta lähdekään Saloon.

Joten tilanne on tämä, 5päivää aikaa saada 9leimaa. Onnistuuko? Mistä löytää ingmanin kioskeja, onko niitä espoossa? Kisasivutkaan eivät auta asiaa kun paikat eivät näy. Saako leiman spice icesta?

Jäätelöähky sekä päänsärky siis tiedossa.

Nykypäivän satuihin luottaminen

En osaa katsoa ketään silmiin, varsinkaan vastakkaista sukupuolta. Jos naapurin poika tulee käytävällä vastaan osaan vain tervehtiä, mutta en katsoa silmiin. Pelkään aina että minua pidetään tyhmänä jos katson silmiin tai jopa niinkin että annan itsestäni väärää kuvaa, kuten esimerkiksi kiinnostusta. Sen vuoksi en ole koskaan osannutkaan olla vastakkaisen sukupuolen kanssa normaalisti. Joko pelkään itse vaikuttavani liian kiinnostuneelta (vaikka kyse olisikin ystävyydestä) tai sitten luulen toisella olevan taka-ajatuksia. Miksi muka kukaan tahtoisi ilman mitään syytä viettää aikaa kanssani tai olla ystäväni?

Joku sanoi joskus että kaupassa työskentelyhän antaa parhaimmat flirttailumahdollisuudet tuntemattomille. Sen voi aina peittää asiakaspalvelun ystävällisyyden alle. Mutta miten siitä eteenpäin? Sitä olen ihmetellyt, miten toinen koskaan tietää toisen olevan tosissaan. Miten oikeasti flirttaillaan ja sovitaan treffeistä ilman että tuntee itsensä idiootiksi? Sinkkuelämän tapaisissa sarjoissa se näyttää niin helpolta, että olen aina ajatellut sen onnistuvan vain jossain toisessa maailmassa.

Mutta sitten, tai onhan tästä jo aikaa, tuttuni tapasi töissään kaupassa miehen jonka kanssa hän meni juuri naimisiin. Toinen oli tavallinen kassaneiti ja toinen tavarantoimittaja. Ihailenkin tätä tyttöä, hän on aina osannut ottaa riskejä (vai onko se hänelle riskin ottamista?) ja antaa mennä ajatuksista sanoihin ja sanoista tekoihin.

Tällaisina aikoina, kun kaikki tapahtuu vain internetin välityksellä enemmänkin ihailen, todella ihailen näitä tosi elämän satuja. Onnittelut siis vielä kerran tälle tutulleni joka sai prinssinsä. Mitäköhän hänelle nyt kuuluisi jos olisi kuin minä, liian peloissaan ja itsekriittinen ottamaan askelia kohti tuntematonta?

Paperiparatiisi

Noin vuosi sitten keräilin Misalle jättioravaa Serlan talous- ja wc-papereista saatavilla merkeillä. Niitä piti kerätä 60kpl (jos oikein muistan) ja olihan sitä välillä ostettava niitä jättipakkauksia. Viimeiseen päivään se meni mutta sainkin kun sainkin parin kuukauden aikana kerättyä tarvittavat merkit ja lopulta meidän olohuonettamme koristikin jättiorava.

Miksi nyt kerron tätä tarinaa? No tänään, vuoden jälkeen, viimeinenkin rulla on otettu käyttöön! Vuoden olen siis ollut autuaan onnellinen siitä että aina nurkistani on löytynyt talous- ja wc-paperia. Toivottavasti osaan vielä ottaa huomioon kaupassa myös paperihyllyt (onneksi ne ovat yleensä karkkihyllyjen lähellä) etten joudu jonain päivänä soittamaan isälleni tuomaan minulle wc-paperia. No se jää nähtäväksi. (Eli kirjoitan varmaan jokaiseen viikko-ostoslistaani paperit).

Kaksi sanaa

Kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa. Yleensä välttelen capslockilla kirjoitettuja sanoja, sillä se tuntuu huutamiselta, mutta tässä tilanteessa ja tunteessa ei voi muutakaan. VOI LUOJA.

Hurmioituneita huokauksia ja mahdottomuutta pukea sanoiksi sitä mitä koin eilen. Se musiikki, se ilmapiiri se ilma, ne tuoksut, se tunnelma, se kaikki.

Ensin oli siis lähteminen ja meno matka kohti Poria. Pysähdyimme syömään Forssan ABC:lle ja samalla täytimme kaupassa eväsvarastoamme vielä Pandan lakritsoilla. (Ja sisko osti tietenkin Tikrullekin tuliaisia.)

Matkan jatkuessa kyllästyimme lopulta radion tarjontaan ja harmittelimmekin sitä kun unohtui omat musiikit kotiin. No löytyihän sieltä takapenkin uumenista vuosilta nakki ja peruna vanha cd kotelo ja jännityksellä odotimmekin mitä kultaisia aarteita tuo pitäisi sisällään. Noh.. se osoittautui entisen poikaystäväni koteloksi ja sisälsi suurimmaksi osaksi trancea. Pari omaa cd:täni nimillä ”sekalaisia” löydettiin ja peukut pystyssä toivoimme että ne olisivat hyviä cd:eitä. Noooooooh. Ensimmäinen sisälsi mm. Justin Timberlake – Cry me a river, @junkmail – Ei koskaan enää, Beyonce – Crazy in love, Jonna – Ei heru ja muuta sen ajan hittejä. Toinen vain soilworkkia ja kolmas evanescenceä. Ei ihan siskoni suosikkeja. Mutta muistoja ne toivat.

Mutta paikan päällä, tunnelma oli täysin erilainen kuin olin odottanut. Sisko oli kyllä kertonut tämän tapahtuman olevan enemmän aikuisempi eli rauhallisempi kuin useimmat festarit. Ja toden totta se olikin. Ihmiset istuivat nurmikolla picnik kamppeineen ja eväineen. Toiset maistelivat viiniä ja söivät patonkia. Toiset kaivoivat kylmälaatikoistaan erilaisia salaatteja ja piiraita. Joidenkin eväistä löytyivät jopa sipsipusseja ja noutopizzoja.

Jools Hollands and his Rhythm & Blues Orchestran soittaessa ihmiset tanssivat iästä riippumatta twistiä ja oli ihana nähdä kuinka ihmiset vapauttivat estonsa ja antautuivat musiikin maailman. Oli vain he ja musiikki, ei muuta.

Ja lopulta kun lavalle astui odotettu Emeli Sandé, siskollani ja minulla vierähti pari tunteen kyyneltä, ja muutkin ihmiset olivat täysin musiikin maailmassa. Miten musiikilla, sen kertomalla tarinalla, voikin olla niin suuri merkitys ihmisen mieleen. Ja Emelin kappaleissa tarinaa olikin, hän kertoi nimittäin jokaisen tarinan. Kun artisti on kirjoittanut itse sanansa niissä on huomattavasti enemmän tunnetta, niissä on sielu, niissä on hetki. Niissä on kaikki.

Pakko kyllä myöntää (itsellenikin) ettei tästä kirjoittamisesta tule kyllä yhtään mitään. Sama juttu oli aikoinaan kun olin käynyt Pacifique –tapahtumassa. Ei siinä onnen hurmiossa pystynyt minkäänlaisia sanoja muodostamaan. Antaa siis kuvien ja videon puhua puolestaan.

Mutta yhteen tiivistettynä, minä todella nautin eilisestä! Ja jalka vispaa vieläkin. 

Määränpäänä Pori

Ihan kuin olisin lähdössä pidemmällekin matkalle keräämästäni tavaramäärästä päätellen. Mutta kaikkeen on ainakin varauduttu. Lähtö Pori Jazzeille siskon kanssa on siis edessä ihan vain hetkien päästä ja vielä on tehtävä viimehetken tarkistukset tavaroista.

-          Sateenvarjo –check

-          Huppari –check

-          Varalegginsit -check

-          Pitkähihainen paita varalle –check

-          Varasukat –check

-          Takki –check

-          Kamera –check

-          Eväät –check

-          Viltti –check

-          Palloutunut maha –check

-          Kukikas naama -check

Ja liput pitäisi olla siskon taskussa.

Vielä olisi vietävä koira vanhemmille hoitoon ja siinä se sitten olisi!

Jännitys on kova ja toivottavasti päivästä tulee loistava.

(mainioiden) Mainosten maailma

 Mainokset, ne ovat ilostuttaneet ja vihastuttaneet minua tänään. Yleensä pystyn kelaamaan mainokset sillä katson paljon ohjelmia nauhalta, mutta aamuisin kun katson ohjelmia netin palveluiden kautta, mainokset ovat ohitsemattomia. Minun on vain siedettävä ne. Kun juuri hyvän koukuttavan kohdan kesken pälähtääkin tuplavolyymillä samat mainokset pieni ärsytys nostaa päätänsä. Pitääkö niitä tähänkin tunkea? Keskeyttävät piru vie muunkin toimintani, kuten sen lusikan siirtämisen suuhun.

Mutta tänään, tänään ne saivat minut nauramaan ja toteamaan että tämä minun on kerrottava eteenpäin. Gigantin mainoksen tajuaa vain haisulini, ”ekstra ekstra!” poika huutaa siinä. Onhan se nyt vain tyhmää maksaa liikaa kun Gigantista kerta saa. Mutta sitten nämä R-kioskin uudet mainokset, ei voi kuin hymyillä. ”hojohojo iso pomo, kurisiko masusi?” ”kalorit hupeni, näköni sumeni.” Lisäksi äänessä on Kari ”Hissu” Hietamies.

Sittten vielä kuvia viime päiviltä.

::Muumilusikat, edessä olevat mymmelin ja poliisimestarin sain haisulilta syntymäpäivälahjaksi::

::Käytiin Haisulilla kylässä, Misa valtasi kenkäkaapin::

::Tiina ja Niko toivat espanjasta tuliaisia. Naulakko ja kaksi magneettia::

::Ruokabravuurini, katkarapusalaatti::

Ja ostoksia:

::Andiamon alesta löytyivät vihdoinkin gladiaattorikengät::

::Vyö Seppälästä::

::Vihdoinkin ne ihonväriset sukkahousut päätyivät koriini!::

::Tiskirättejä MoominShopista::

::Valkoiset legginsit H&M:ltä::

::Korkea hame Seppälästä::

Ajatuksille siivet

Ärsyttää kun hetken mielijohde voi pilata (ja yleensä pilaakin) kokonaisen päivän. Tuplasti ärsyttää se että joskus se koskettaa myös toisia ihmisiä, ja samalla pilaa heidänkin päivänsä. Milloin sitä oppisi ottamaan itseään niskasta kiinni ja raahaamaan sänkyyn silloin kun tuntuu että se paha olo saa valtaansa. Eikä pitäisi heittäytyä hetken mielijohteisiin. Mitään hyvää niistä ei ole kuitenkaan koskaan ole seurannut.

”Kun sä olet muuten niin fiksu, sait ensimmäisenä ajokortinkin ja ajat aina niin tasasesti.” ©Mamma

Jos jotain positiivista on tästäkin revittävä, niin ei tänään mikään ihanteellinen rantakeli olisi ollutkaan. Ja saanpahan haettua tilaamani kirjan Suomalaisesta ja käytyä postissa. Ja sain Haisulilta eilen Adidaksen verkkaritakin joka on ollut siitä hetkestä saakka päälläni. Jotenkin vaatteet joihin liittyy joku ihminen, joku läheinen, tuo minulle lohtua kun paha päivä iskee. Ja kun tahdon muistutuksen itselleni etten ole yksin.

Joskus on rohkeampaa pysähtyä kuin jatkaa. 

Santapaperia selälle

Selkä on kutissut kuin mikäkin pari viimeistä päivää. Hyökkäsin eilen melkein vanhemmillani isän työkalupakkiin etsimään hiekkapaperia jolla puutakin hiotaan. Näin jo itseni pilvikuvassa kuinka liuskale kulkeutuu selässäni kuin selänpesu harja. Jotenkin sain kuitenkin itseni pidettyä hallinnassa ja matka varastoon ei toteutunut. Ajattelin jo selkäni kutinan johtuvan; selkääni yllättäen kasvaneista ylimääräisistä karvoista, Misa siirtänyt kirppunsa minuun (Misalla ei siis ole kirppuja!) tai sitten lehdessä lukemani inhottavat luteet ovat siirtyneet sänkyyni.

En kuitenkaan joutunut pesemään lakanoitani kiehuvassa vedessä vaan tarkempi vilkaisu selkään paljasti sen mitä odotettavissa olikin selän palamisen jälkeen. Minusta oli tullut ihmiskäärme. Onneksi ei sentään niin paha kuin vuosi sitten turkissa.

Syyn selviäminen kutinaan siis löytyi ja nyt on kestettävä kutina. Silti se santapaperi houkuttelisi vieläkin erittäin paljon. Saisikohan Misan tassuihin ujutettua hieman paperia ja opettaisin sen hinkkaamaan selkäni? Äh, kai tämä on kestettävä kuin nainen.

Eli valitan vielä vuodenkin. Enkä luultavammin siltikään opi ensi kesää varten.

::Ufo laskeutui olalleni..::

Ystäväkirja

Joskus aikoinaan sain Pienin askelin elämän Lauralta luvan kopioida hänen ystäväkirjansa, ja nyt vasta muistin tämän. Muistin myös samalla että on tehtävä loppuun se toinen osa kysymys&vastaus postauksesta. Aijai kun vanhuus ei tule yksin eikä unohtelu jää unholaan.. Nyt kuitenkin ystäväkirja.

Nimeni on

Mira Maria

Iältäni olen 

27

Perheeseeni kuuluu

”Pikkuperheeseeni,” eli siihen jonka kanssa jaan arjen jokaisen hetken, kuuluu monen persoonieni lisäksi pieni chihuahua.

”Isoon perheeseen” kuuluvat sitten isi ja äiti. Kaksoissiskoni ja hänen poikansa Brandon 3v. Isosiskoni ja hänen teinipoikansa Niko 15v. Salossa asuvat äidinäitini eli Mamma, tätini ja hänen tyttönsä Vilma 9v.

Perhekeskukseeni kuuluu myös läheisperhe. He ovat vanhempieni entisiä naapureita joista tuli minulle kuin toinen perhe viettäessäni aikaa siellä hoitaen itseäni 10v nuorempaa tyttöä ja myöhemmin hänen pikkuveljeään. Ulkopuolinen olisi varmasti pohtinutkin kummassa asunnossa oikein tuo tyttö asuikaan.

Nyt he ovat muuttaneet pois vanhempieni naapurista mutta asuvat silti lähellä jotta yhteydenpito on pysynyt ja välit läheisinä säilyneet. Harmi vain kun elämä vie arkipuuhien ja harrastuksien lomassa päivät kuin hujauksessa, ettei pysty näkemään niin usein kuin haluaisi.

Koulutukseltani olen

Merkonomi. Olen käynyt myös kansanopistopohjaisen lehtijournalismi koulutuksen, ja toiveena olisikin jonain päivänä tehdä ammatikseni toimittajan työtä. Tällä hetkellä olen vielä sairaslomalla, mutta muuten työskentelen kaupassa.

Lempiruokani on 
Tätä piti miettiä pitkään sillä kyllästyn nopeasti, ja helposti eri ruokiin. Pitikin miettiä mitä olen jaksanut syödä ja löytyihän se, Haisulin pienellä avustuksella, viili. Moni ihmetteleekin jo kuinka ihmeessä en ole siihen jo kyllästynyt. Varsinkin Mamma. Yleensä olen hänen luonaan käydessäni ehtinyt jo kyllästyä ruokiin mitä viime vierailulla söin.

Lempijuomiani ovat

Maito, tee.

Suosikki tv-sarjojani on

Täydelliset naiset, Kosto, Pan Am, Suurin pudottaja.

Lempileffani 

Disneyn Piirretyt. Suosikikseni nousi jo ensimmäisenä Pieni Merenneito, jonka jälkeen eniten katsottuja ovat NotreDamen kellonsoittaja, Herkules, sekä Peukalo Liisa. Olkoon piirretty tai animaatio, uppoaa se minuun.

Lempikirjojani ovat 
Olisi pikemminkin sanottava lempikirjailijani ovat sillä olen niitä ihmisiä jotka yhden kirjan löydettyään kaluavat saman kirjailijan muutkin kirjat lävitse. Ja ihastuvat, ja tahtovat ne omakseen. Lainakirjat eivät enää kelpaa vaan sen on oltava oma, ties koska haluaakaan lukea teoksen uudelleen.

Marian Keyes on noussut (ehkä) ykköseksi luettuani hänen ”Peiton alla” teoksen ja löydettyäni paljon samankaltaisuutta hänessä ja minussa. Sitten uskollisena pysytty Cecelia  Ahernille, Sophie Kinselalle ja Cathy Kellylle.

Musiikkimakuni on 

Laidasta laitaan liikkuva. Olen kuunnellut Britney Spearsia hänen alkuajoistaan asti, ja suosikkeihini hänen lisäkseen lukeutuu Linkin Park, Evanescence, Haloo Helsinki, Johanna Kurkela..

Lempivärejäni ovat 

Musta.

Parhaita ystäviä minulla on 

Muutama. Ne jotka ovat pysyneet välinpitämättömyydestäni ja huonoista yhteyden otoista huolimatta vierelläni. Laura, Cami, Haisuli.

Oppimisoletuksia

Luulisi ihmisen oppineen jo muutamia perus asioita, kun ikä mittarissa alkaa uhkaavasti lähestyä kolmenkympin kynnystä. Kuten avaamaan se lapsiturvallinen korkki.  

Luulisi myös, että kun on pessyt monta vuotta itse omat pyykkinsä, sitä osaisi jo tarkistaa taskut. No ei osata.

Onneksi se oli vain pieni nenäliinanpalanen eikä kokonainen vessapaperi rulla. Niinkin on nimittäin käynyt.

Nyt kun kohtasin yöllä taas uuden jakson alun elämässäni, en voinut olla painamatta päätäni tyynyyn häpeillen, kuinka aikuinen nyt minun jo pitäisi olla, ja kuinka paljon minulla on vielä opittavanani.

Uskoin vielä joskus, että tässä iässä, tässä vaiheessa elämääni minulla olisi se unelmien työ toimittajana tai muuta viestintään liittyen. Minulla olisi oma asunto (A:n kanssa luultavammin) ja ehkä jo toinen koirakin.

Osaisin ratkaista ongelmia tuosta vain, ja viikonloppuisin kutsuisin ihmisiä kylään kahvihetkille. Jokaisen juhlapyhänkin kestitsisin ihmisiä ja kutsuisin kotiini. Leipoisin kakkuja, piiraita, keksejä –kaikkea, enkä huolehtisi jos joku pudottaisikin vahingossa lattialle jotain.

Kesäisin menisin rannalle ja tulisin takaisin tyytyväisenä etten polttanut itseäni.

Niin, näin sitä luuli joskus.

Hei, täytän tänään 27 vuotta ja kävin eilen rannalla. Tässä tulos:

Mut ainakin opin pelaamaan China Hand:ia. 

Katkarapupiirakka

Alkuperäinen ohje on täältä ja taas muuntelin ohjetta oman pään mukaan mm. maustamisen suhteen ja menin helpoimman, eli valmistaikinan kautta. J

Jälkeenpäin ajatellen tuskin ihan kolmea kananmunaa tässä olisi tarvittu ja enemmän katkarapuja olisi saanut olla! Tietääpähän ensi kerralla kun tätä teen. Meni ainakin kuin kuumille kiville tämä, että lohipiirakka, joten mahdollisesti tulevaisuudessa näitä kokkailuja on tiedossa enemmän. J

Ainekset:

                             Pohja

                             Myllyn Parasruis-kaura piirakkataikina                                            

                             Täyte

                             1 prk                    kermaviiliä

                             3                           kananmunaa

                             1 dl                      emmentaljuustoraastetta

                             1 dl                      tilli ja ruohosipulisekoitusta hienonnettuna

                             180 g                   katkarapuja

                                                         suolaa

                                                         Pasta Rossapippurisekoitusta

                                                         LimePepper pippurisekoitusta 

Painele taikina käsin piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.

Sekoita kermaviilin joukkoon munat, juustoraaste ja tilli. Mausta. Kaada seos vuokaan. Ripottele päälle sulatetut ja valutetut katkaravut.

Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. (Voit nostaa piirakan kypsymisen loppuvaiheessa ylemmäksi pariksi minuutiksi, jotta piirakan pinta saa kauniin värin.)

Lohipinaattipiirakka

Ohje on alunperäisin täältä, mutta muuntelin sitä hieman oman pääni mukaan. Eli kävin s-ryhmän kaupassa enkä käyttänyt Pirkka tuotteita. ;)

                             Pohja

                             Myllyn Paraspiirakkataikinaa (pakaste) 

                             Täyte

                             150 g                   pakastettua pinaattia

                             3                           kevätsipulia

                             1 rkl                     öljyä

                             200 g                   lämminsavukirjolohta

                             1 dl                      tilliä hienonnettuna

                             1 dl                      emmentaljuustoraastetta

                             2                           kananmunaa

                             2 dl                      ruokakermaa

                                                          mustapippuria

                                                          lime-pippuria

Sulata taikinaa pakkauksen ohjeen mukaan. Painele taikina piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) kokoiseksi. Tasoita reuna. Nosta vuoka jääkaappiin.

Kiehauta pinaatti ja hienonnetut kevätsipulit öljyssä.

Paloittele lämminsavukirjolohi. Levitä kalapalat, tilli ja pinaatti-sipuliseos piirakkapohjalle. Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon ruokakerma. Mausta. Kaada seos piirakkavuokaan.

Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa 25 - 30 minuuttia, kunnes täyte on täysin hyytynyt ja pinta saanut hiukan väriä. Anna piirakan jäähtyä hetken aikaa ennen tarjoilua.