Taloudessani
asuu nainen jolla taitaa olla se
aika kuusta. Tai vuodesta. Ei suostu katsomaan ruokakuppiin päinkään ja vain
makoilee masentuneena lattialla. Tuollakin se nyt makaa ulko-oven edessä,
vahtien etten vain lähde minnekään. Varmaan vielä mutisee itsekseen
harmistuneena. Ja taas se aikoo jättää
mut yksin vaan että se pääsis käymään kaupassa, vaan että se pääsis syömään,
kuinka itsekästä.
