Perjantaina
olin jo vakaassa päätöksessä, lauantaina se horjui, sunnuntaina se kaatui ja
tänään. Tänään olemme tässä jolloin päätöksiä pitäisi tehdä. Tai siis minun
pitäisi tehdä. Haluanko kokeilla osastoviikkoja uudestaan vai kokeilenko
kotona.
Kumpaakin
vastaan sotii monta vaihtoehtoa. Viikolla jolloin luultavammin osastolle
menisin, ruokalista oli ’hyiyökensyö’ –lista ja ajatukset syödä kotona
vahvistuivat. Sitten taas mietin pakollista painonnostoa, siihen en olisi
valmis. Sitä en halua. Joten jäisin kotiin? Mutta onnistuisiko kotona syöminen?
”Tiedätkö tappavas itses tolla
menolla pikkuhiljaa?”
Tiedän.
Osastolle voin mennä kun paino on
tarpeeksi. Voin syödä sitten ’hyiyökensyö’ -ruokia kun paino on
sen mukainen
että voin syödä niitä. Vielä se ei ole.
Joskus ärsyttää olla
täysi-ikäinen ja vastuussa omasta itsestään. Tiedän mitä muut haluaisivat minun
tekevän mutta haluanko itse niin? En.
Halu olla mieliksi ja halu
kuunnella itseään taistelevat vastaan, kumpi on lopuksi parempi vaihtoehto?
Kuolemaa
kohti mennään jokaikinen
sydän, maksa, kaikki pettää ja pää tietää sen
Kyynärpäillä ainoon elämäni eteen töitä teen
kunnes maan matosena ryömin esiin uudelleen
