25. lokakuuta 2011

Jäätynyt viisari



Talvi hiipii taas huomaamattani kohti minunkin asuinaluettani. Olin jo elätellyt toivossa, että Matinkylä säästyisi tuolta kamalalta kylmyydeltä ja tulisi trooppiseksi asuinseuduksi. Näköjään on totta että toivossa on hyvä elää.



Aamu alkoi siis järkytyksellä että maassa oli routaa, joten siis ulkona kylmä. Jostain kumman syystä Misa päätti vetkutella jonkun mojovan hajun äärellä ikuisuuden, ja minä sain päivän liikunta-annokseni siinä hyppiessäni. (joka ei vieläkään auta, ainakaan minua, jos on kylmä.)


Nyt olisin voinut piristää niitä jotka päivittäin kyselevät mitä ajatuksissani pyörii, ettei pääni sillä hetkellä ollut muut kuin jumissa. Pääni sulattua ajatukseni palasivat takaisin vieteri tilaan.

Ajatukseni tulevaisuudesta ja nykytilanteesta on verrattavissa vietereihin tai rikkinäisiin mittareihin. Viisari hyppii edestakaisin ja kun se hetkeksi pysähtyy ”oikealle” vasen vääntää sen takaisin kyselyillä. Mitä tehdä kun täysi-ikäinen ihminen on vastuussa vain itsestään ja häntä ei voi mihinkään pakottaa, on välinpitämätön tulevastaan että ympärillä katselijat vain turhautuvat?

Ne kysyy multa:
"Mitä kuuluu, näytät kalpeelta"
Kun asfaltilla leikin kuollutta
Ei ne voi käsittää

Mä en nää, mä en missään nää
Enää mitään järkeä
Se riivaa mua, repii sydäntä
Tauti vie mut mennessään

Sä et nää, sä et jälkees nää
Sitä petoa joka jyllää
Se piinaa, polttaa mun sydäntä
Ei koskaan hellitä