Tinder sammakko

Niin se Tinder. Mitä siitä voisi sanoa.

Tapasin yhden pojan, poika pyysi numeroa, seuraavaksi pojasta ei mitään enää kuulunut ja jos itse laittoi viestiä vastaukset olivat niin selkeästi luettavissa ei kiinnostuneeksi että annoin vain olla. Viimeisen naulan arkkuun löin siinä vaiheessa kun huomasin hänen poistaneen minut Tinder pareistaan.

En ymmärrä. Tunteet vaihtuivat kiukusta itsesääliin yhtä nopeasti kuin hengitin. Vieläkin. Toisaalta ärsyttää myös se että vaikka pyysin häntä sanomaan suoraan jos ei kiinnosta, hän vain väitti päinvastaista.

Tämän vastoinkäymisen vuoksi peruin yhden tapaamisen, sillä en halunnut kohdata taas itsesäälin tunteita. Kunpa olisin kaunis, kunpa olisin sosiaalisempi, kunpa ja kunpa..

Kuvissa voin vääristää itseni ehkä jopa siedettävän näköiseksi, mutta kun muut kohtaavat todellisuuden he tajuavat minun olevan ruma kuin saastainen sika säkissä. Ja siltä minusta on tuntunutkin, sialta.

”Sinä kuvittelet, että sinun pitää laihtua, jotta joku rakastaisi sinua. Minä kuvittelen, että kukaan ei rakasta minua jos lihon. Meidän täytyy”, hän sanoi ja paukutti baaritiskiä nyrkillä korostaakseen sanojaan, ”lakata ajattelemasta itseämme vartaloina ja alkaa itseämme ihmisinä.” [(c) Jennifer Weiner - Hyvä sängyssä]

Mutta kuitenkin, olen sisälläni tyytyväinen että näin kävi. Siis jollain tapaa. Niin kauan yksin olleena olisi vaikea kuvitella tähän ketään, tai saati että sitä väkisin tahtoisi. Jos tämä poika olisikin pitänyt minusta, olisinko vain juossut karkuun?

Olisi ihanaa olla kaunis, lumoava. Sellainen jota ihmiset kääntyisivät katsomaan, sellainen että joku voisi pitää kedon kauneimpana kukkasena.

Minä olen vain horsma, voikukka, kauraryyni. Kitketään pois, poimitaan vain tarvittessa, ja heitetään pois paremman astuessa esiin.

Tiedän että kauneutta on monenlaista, ja se on katsojan silmissä, mutta minun silmin mitä olen ja tulen aina olemaan sammakko.

Se oli ehkä ainoa hyvä puoli siinä, ettei ollut koskaan ollut kaunis – ei tarvinnut yrittää hiki hatussa pitää kiinni sellaisesta, mitä ei ollut koskaan ollutkaan. [(c) Jennifer Weiner - Tietyt tytöt]

Arjen arkisuus

Olihan sen loman joskus loputtava, kaikki hyvähän loppuu aikanaan. On kyllä myönnettävä, että taisin saada parhaat kesä viikot lomailuun. Lupasinkin asiakkaille että jäädessäni lomalle lämpötila tulee nousemaan vielä enemmän ja enemmän ja enemmän.. Ja niinhän se nousikin!

Nyt työviikko alkaakin sopivasti luvatuin satein ja ukkosin.

Mitä sitten tuli tehtyä lomalla? No ei ainakaan kaikkea sitä mitä olin suunnitellut. Tosin eihän loman pitäisikään olla liiaksi suunniteltu? Yhtä nopeasti se kuitenkin meni, ja nytkun mietin sainhan minä löhöiltyä uudessa parvekkeen lepotuolissani, mitä olin suunnitellut. Sain käytyä pitkillä lenkeillä koirien kanssa aamuisin, ja sain harjoitella Rafin kanssa yksin-yksin olemista.

Misa siis sai nauttia sillä aikaa papan ja mamman hoidosta. Eikä kyllä takaisin olisi millään tullutkaan.. vai miten muuten voisi tulkita sen että neiti makasi vain eteisessä seuraavat kolme päivää valmiina lähtöön. Normaalisti kun tyttöä ei tahdo millään saada sängystä pois.

Onnistuin näkemään ystäviä. Haisuli on edelleen parasta seuraa, miten ikinä olenkaan voinut ajatella että tuosta tytöstä ei pitäisi? Eilenkin hänet nähdessäni olin itkun ja ahdistuksen rajoilla, erotessamme olin oikeasti onnellinen. Kuinka kiitollinen voikaan olla ystävistä jotka ymmärtävät.

Mutta tosiaan, arkeen on palattava ja mikä sitä olisikaan arkisempaa kuin kuppi teetä eteen ja sarjat pyörimään. Joku kun jaksaisi vielä käydä puolestani suihkussa?

Viel hetkeks jää

Aurinko paistaa ja vettä sataa, taitaa tulla kesä.. 

Voi kumpa tulisikin takaisin. Onhan sitä kesää vielä jäljellä ja vielä kauniita päiviä, mutta ne kaikkien valittamat ja minun ylistämät helleallot taitavat olla takana. Tänäänkin mittarini näyttää vain vähän yli 20 astetta.

Heihei hameet ja topit, tervetuloa pitkät legginsit ja ylisuuret neuleet. Ei, ei vielä!

En ole tehnyt vielä tarpeeksi, en ole saanut kerättyä auringon lämpöä pitkää ja kylmää talvea varten. Voi ei, voisiko vielä elokuu olla hellekuu? Ja ehkä pieni osa syyskuustakin. Oikeasti, eikö syksy voisi alkaa vasta lokakuussa?

Olenko minä ainoa, vai jääkö joku muukin kaipaamaan helteisiä kesäiltoja ulkona? Sitä kun ”joutuu” kantamaan vesipulloa mukanaan, ja vain sisällä on viileää.

Voi kesä, en tahtoisi vielä menettää sinua.

Jättisuuri rakkaus

Onko teillä joku muotivillitys tai tyyli mitä ette ikinä kuvitelleet käyttävänne, ja parin viikon päästä pukeudutkin juuri siihen ja olet täysin, no sanotaanko, rakastunut?

Minulle nämä ovat olleet pitkät topit ja legginsit yhdistelmä, kunnes turkissa hikoilin niin että se oli ainoa asuyhdistelmä mitä pystyin käyttämään. Ja sitten se vain tarttui mukaan ja kaappiin tuli vain enemmän legginsejä ja pitkiä toppeja. Nyt kun laatikolla käy huomaa niitä olevan ehkä liikaakin..

Tässä kohtaa irvistän sillä minun on paljastettava että lisää yllättäviä vaaterakkauksia on tullut. Ennen en kuvitellutkaan pitäväni vöitä jotka korostavat vyötäröä tai korkeita hameita. Tattadaa niitähän minulla on viime aikoina näkynyt. Ja ilman legginssejä, mitä ennen ajattelin etten voisi tehdä hameissa. 

Ja nyt en voisi kuvitellakkaan pitäväni legginsejä hameiden alla! Kerran olen onnistunut jo kirkaisemaan kuin sinkkuelämän Carrie ulkoiluttaessani muutakin kuin jalkojani tuulen tuivertaessa. Marilyn Monroe ehkä onnistui tekemään sen hienosti, näin todellisuudessa kävelet naamapunaisena hameesta kiinni pitäen melkein juoksujalkaa jonnekkin piiloon.

No sitten on kanssa toinen asu mitä en koskaan kuvitellut tallustelevani, on jättisuuret t-paidat ja legginsit. Ja tämä voittaa hameet turvallisuudellaan että mukavuudeltaan.

Ehkä ensi kesänä pukeudun mikroshortseihin ja vatsan paljastaviin toppeihin.

Tai sitten en.