JA JUNA KULKEE TAAS..

On suunta meillä kohti pohjoiseen. Tai jos hieman mennään vinottain länttäkin kohti. Salo taas määränpäänä yllättäen. En malta odottaa huomista ja mamman näkemistä. Niin ikävä jo ollutkin sitä höpsöä. Kuukausi takaperin alkoi jo siellä päässä mietinnät että mitä syödään ja tehdään. Sunnuntaina vanhemmat, Mari ja Brandon tulevat hakemaan minut autolla. Ja Misaa unohtamatta. Misa jää Papalle ja Mammalle hoitoon viikonlopuksi. On varmaankin onnensa kukkuroilla kun joutunut olemaan äitin kanssa ja äitin ollessa töissä joutunut olemaan yksin kotona. Aivan kamalaa. On joutunut nukkumaan.

Oisinpa minäkin välillä koira.

Koirilla on nimittäin varmaankin aika helppoa. Varsinkin Misan kokoisilla pikku tirriäisillä. Vaikka se kuinka ärähtelisi sille vain hymyillään eikä oteta vakavasti. Tosin, niin minuakin kohdellaan. Kukaan ota minua vakavasti kun suutun.

Kello on näyttää Salkkari aikaa, jonka jälkeen tämä tyttö antaa lähtösuukot Misalle ja itse suuntaa töihin tekemään pieniä arvolisävero laskuja asiakkaiden piristämiseksi. Työvuoron pitäisi päättyä sitten yhdeltä, ja huips kotiin ottamaan pienet unet ja takaisin ulos bussipysäkille kassien kanssa. Voi kumpa tulisi huominen jo!

Tehtävää:
- Ota Mamman purkit nyt vihdoinkin mukaan!
- Lopeta se kynsien pureskelu!
- Mene heti nukkumaan töistä päästyä eikä jäädä katsomaan Ally McBealia!
- Ota junaan mukaan eväät/aamupala, ristikko, vesipullo!-
- Opettele stressaamaan vähemmän asioista.

Huomisesta lähtien ainakin yhtä ihmistä kohtaan tunnettu ikävä on hoidettu. Kun sais pari muutakin toteutettua vihdoinkin ikävän tuntemisesta halaukseen. Ikävä on tyhmä sana sillä tunteena se on vielä tyhmempi. Varsinkin silloin kun asialle ei itse voi mitään tehdä.

VAALEANPUNAISIA NAMIUNIA

Viime yönä näin unta karkeista. Pääkalloista, tuteista, nalleista. Niistä mahtavimmista. Ja ne oli niin hyviä. Meniköhän karkkilakko nyt rikki?

Viikko ja puolet on jo takana, olot ovat helpottuneet sitten ensimmäisen päivän. Töissä välillä käyn vaan ikkuna ja hajuostoksilla karkkivälikössä. Se on ollutkin mun ainoa kosketus karkkeihin. En vaan tajua minkä takia vieläkin ne asiakkaat ostelee juuri niitä _mun_ karkkeja. Rauhottuis jo. En ole huitasemassa niitä salaperäisesti taskuuni. (Toki se on käynyt monesti mielessä..) Eijei, viinirypäleet ja sokerittomat salmiakkipastillit saavat kelvata tällä erää. Tosin pastilleista alkaa jo mennä maku ja niitä on tainnut tulla syötyä jo sen verran että ymmärrän askin kyljessä olevan varoituksen. Liiallisella käytöllä voi olla laktaavisia vaikutuksia.

Noh, mitäpä minä aina sanonkin. Parempi ulkona kuin sisällä.

Muihin hyviin puoliin. Turvotus on laskenut, enää ei okseta kokoaikaa, kevyempi olo ja kaikkein parasta. Paino on tippunut kolmisen kiloa! Ja oon kuitenkin karkkien sijasta syönyt sitten muuten normaalisti. Korvaan ruan nykyään oikealla rualla enkä karkilla. Tiistainakin tein uunissa graavilohella täytettyjä paprikoita. Löysin kaupasta vielä omaksi yllätyksekseni laktoositonta valkosipuli-yrtti tuorejuustoa.

Laura here we go again suolakeksien ja valkosipulituorejuuston kanssa!

Ja ihanuudet kuin vain jatkuvat! Sunnuntaina minulle saapui vaaleanpunainen kuntopyörä. Nyt se on asettautunut olohuoneeseen jossa samalla voin katsoa telkkaria kun poljen. Tosin nyt on ollut heikommat hapet polkemiseen, onko sairastelua tiedossa. Töissä on sikainfluenssa tartunta jo ottanut yhdestä kiinni, ja eilen kaksi työkaveria lähti saikulle. Toivottavasti heillä on vain tavallinen kuume ja flunssa.

Ja minähän sitten olen kasvissyöjä, että minuun mikään sika ei sitten kolahda onko selvä!