Jos joku on aiemmin jo lukenut, tietää ettei minun pitänyt tutustua saati ystävystyä kenenkään kanssa tarhassa ollessani. Ei koskaan pitäisi sanoa ajatuksia tai aikomuksia ääneen, sillä eihän se voi muuta tarkoittaa että tapahtuu täysin päinvastaista. Niinkuin minullekkin. Kaksi ihmistä tunki itsensä väkisinkin hiekkalaatikon ympärille pystyttämän suojamuurin läpi ja tulivat rakentamaan kakkuja kanssani. Välillä olimme hiljaa, välillä kommentoimme toistemme rakennuksia.
Ensin ajattelin olla vain hiljaa, toivoa toisten lähtevän jos he huomaavat kuinka olet mielummin yksin. Mutta kuinkas sattuikaan, lopullisesti meidät kolme sitoi yhteen yhteinen ärsytyksen kohde. Hiekkalaatikolle tunki neljäs osapuoli, oikea päällepäsmäri, joka oli joka välissä valmis kertomaan oman mielipiteensä miten meidän pitäisi rakentaa linnamme ja kuinka saisimme niistä kauniimpia ja kestävämpiä lisäämällä hiukan vettä seokseen.
Meitä ärsytti. Hän ei selvästikkään ymmärtänyt ärtymystämme ja sitä kuinka emme antaneet hänen koskea leluihimme.
Jokainen saakoon rakentaa linnansa omalla tavallaan, rauhassa. Jos se sortuu on jokaisen itse ymmärrettävä miksi, ja opittava miten pahoilta kakuilta vältytään.
Tai aina on hyvä olla myös kavereita laatikon reunalla jotka auttavat kestämään päällepäsmäreitä.
