Viikon ajan olen jo tutustunut Chisun uuteen albumiin Kun
valaistun, ja pidän siitä. Ennakkoon olin lukenut parit arvostelut jossa
tuotiin esiin lyriikkojen synkkä teksti, mutta itse en huomannut niissä mitään
kovin synkkää. Tavallista tämän ikäisen naisen pohdintoja, välillä mietinkin
onkohan Chisu saanut käsiinsä aivojeni muistikortin, niin samanlaisia ajatuksia
ja tekstejä meillä on syntynyt.
Mutta kuten kaikissa levyissä ja artistin
tuotannossa eteeni osui kappaleita jotka suosiolla vieläkin sivuutan. Ei vain
iske minuun. Tutuin näistä on hänen aiemmasta tuotannostaan oleva Baden-Baden.
Äitini suosikiksi noussut Sabotage uhkaa jo mennä minun kyllästymisen puolelle, jonka vuoksi
onkin hyvä että albumi on täynnä muita uusia loppuun kulutettavia kappaleita.
Nytkin listoilla soiva Kohtalon oma
on ollut kovalla kulutuksella sekä mm. Minä
ja mun pää, Ennustus, Kriisit ja Vanha
jo nuorena.
Suosittelen albumia muillekin kuunneltavaksi, ja
myös Chisun varhaisempaa tuotantoa. Edelleen yksi suosikeistani on Yksinäisen keijun tarina.
Chisu
halusi piirtää maailmansa musiikin kautta jo nuoresta tytöstä saakka. Tytöstä
kasvoi nainen, elämästä tuli monimutkaisempaa ja maailma kasvoi hänen
ympärillään.
[www.chisu.fi]
