Olisi
hienoa kirjoittaa tähän kuvan kera että ”Elmeri on kotona!” Mutta ei, ei tullut
Elmeriä. Ja niin hienosti kun olin miettinyt ja organisoinutkin mielessäni
kuinka saisin pienen jääkarhun kotiini, olin jopa valmis perumaan lounaan
äitini kanssa, mutta maanantain harmaus sai minut pohtimaan onko nalle todella
sen arvoinen? Siis sen että maksaisin matkoista Helsinkiin tuplasti enemmän
kuin jäätelöstä. Ja se maanantain harmaus, tekikö mieli silloin lähteä istumaan
ulos? Ei.
Mutta
Haisulin silti näin. Siinä tapauksessa rahaa ei lasketa. Siis ystävyydessä.
Tosin liikuin autolla ja Picnikin ruoankin sain maksettua sillä lahjakortilla. Kävimme
siis maanantaina Sellossa.
Ja
eilen vierailimme toisessa Espoolaisessa kauppakeskuksessa, nimittäin
naapurissani Isossa Omenassa. Ruokapaikkaa etsiessämme huomasin vain kuinka
suppea valikoima todellakin on. Varsinkin jos nirsoili eilen kuten minä ja
tahtoi vain salaattia. Tosin niin halusi Haisulikin.. (ok sille ois käyny bagelikin.) Olenpa päättänyt kehittää itselleni
taas jonkin sortin hiilarikammon. Perhanan karppaus kun iskee silmille joka
puolelta. Mutta Haisuli päätti ottaa missionikseen tämän kammon poistamisen, ja
ensimmäinen Mc’donaldsin reissu pitkään aikaankin on vain edessä, onhan
sellainen olympialasi saatava.
 |
| ::Noi jyrsijät kiitos!:: |
 |
| ::Minulle musta, Haisulille keltainen, tai vihreä.. tai.. :: |
Toisinaanhan
se kismittääkin kun on valinnut ystäväkseen Haisulin kaltaisen ihmisen (”Ei Mira EI. Nyt ei syödä vaan salaattia!”)
mutta ihminen tekee hulluja asioita rakkaudesta. Kuten antaa turpiin kaiken
maailman hittiruokavalioille.
Päädyimme
Omenassa lopulta Ciao! Cafe! paikkaan ja pettymys. P-e-t-t-y-m-y-s. Kummankin
osalta. Pääsin ehkä helpommalla eilen kun valikoimassa ei ollut minulle
proteiininlähdettä, mutta otin senkin edestä öljyisiä aurinkokuivattuja
tomaatteja ja marinoituja paprikoita. Ja näillä silmilläkin katsottuna salaatti
oli pieni. Siis pieni. Sen vuoksi jouduimmekin
ottamaan vielä jälkiruokaa. Haisuli päätti testata uuden frozenyogurt paikan (spice icen tapaan pohjanoteeraus kuulemma)
ja minä arnoldsin fruitien (hmm, hyvin
tomaattimehumaisen makuinen?)
Mutta
vaikka valinnat tällä viikolla eivät olekaan aina ollut mieleisiä, tosin
enemmän Haisulin puolelta, (”sulla menee
varmaan pian hermo kun aina syödessä totean mitä olisi sittenkin pitänyt ottaa”)
alku on lähtenyt hyvin käyntiin. Sehän on vain ruokaa, ei sen pitäisi maailmaa
kaataa. Vielä olisi viikonloppu edessä ja
toivotaan että saisimme auringonpaistetta ja lämpöä jotta ainakin pari
kesäsuunnitelmaa vielä toteutuisi.
Tosin,
jotenkin on ihanaa että syksykin tulee. Arki palaa kuvioihin ja sitä myöten
ihmisetkin kotiinsa. Onkin aikamoinen ikävä Niiskuneitiä ja Tuutikkia.
